Mun vanhemmuudessa yksi hyvinkin kantava ajatus on ”valitse taistelusi”. Olen jo aikaa sitten päättänyt priorisoida asioita niin, ettei jokainen asia…
Selaa katekorioitaTänään ajattelin
Aion päästää irti kodin pyhyydestä ja tuoda lisää väriä taloon
Kun olimme lähdössä reissuun, huomasin toivovani yhtä melko erikoista lopputulemaa: Kunpa suhtautumiseni meidän kotiin muuttuisi. Olen ollut sen kanssa vähän…
Onko kiusaava valmentaminen vielä elossa?
Okei: maila lähellä kasvoja. Ylemmäs. Sitten se menee vasempaan takataskuun. Pitää muistaa liikkua pallolle, mutta ei saa kiirehtiä. Pallo minun…
Kuulumisia Fuengirolasta Antenna-vuorelta
Viisi viikkoa jäljellä, allekin. Olemme siirtyneet aikaan jossa loputtoman pitkältä tuntuva reissu on muuttunut käsitettävän lyhyeksi. Yhtäkkiä edessä ei siinnä…
Vihdoin se päivä koitti – täytin 40! Hurraa!
WOHOOO ONNEA MINÄ, täytin tänään neljäkymmentä! Vihdoinkin! Olen todella pitkään ajatellut, että haluaisin olla 40. Jo lapsesta asti mietin että…
Vanhemmuudessa (oma)kehu kannattaa, sättiminen ei
Julia kirjoitti jo monta vuotta sitten tekstin, joka on ennenkin saanut minut kirjoittamaan itsekin samasta aiheesta. Julia kertoi tekstissään että…
Ihmisen ikävä vaikean työn luo
Tällä viikolla ajauduin jotenkin Julian kanssa puhumaan menneistä töistä. Ajasta jolloin perustin yrityksiä, johdin ihmisiä, kuuntelin ihmisiä. “Oot ollu aika…
Tämä uusi tiimityönä hoideltu arki on mahtavaa!
On menossa ensimmäinen normaali uuden arjen viikko ja nyt voin jo sanoa että alan sittenkin tottua tähän jo nyt sillä…
Kohta vauva on vuoden enkä enää näytä hänen kasvojaan täällä
Voi että minun mini! Tässä on Kolmonen yksivuotiaana, viimeisissä kuvissaan julkisesti. Nämä osuivat tässä muiden töiden ohella silmiin ja hämmästyin…