Jotakuta harmitti edellisessä jutussa, kun kiroilin ja käytin lapsista sanaa pirulaiset, niin kerrottakoon, että musta huumori, sarkasmi ja kärjistäminen on asioita, joihin kannattaa aivan ehdottomasti tutustua, tekevät elämästä ihan perkeleen ihanaa!
Jotta väärinkäsityksiä ei kuitenkaan enempää synny, kerrottakoon myös että elämä mökillä pienten pirulaisten kanssa on ollut uskomattoman mukavaa – ja ruokahuoltokin on ollut ihan ok, kiitos kysymästä!
Tanskan reissusta palattuamme Insinööri meni vielä hetkeksi töihin, joten minä pakkasin pienet ja pamautin Julian huvilalle vieraaksi. Meillä oli sellanen revohka siellä, että kolme päivää meni kuin siivillä (tai olkapäillä), kun kanniskeltiin lapsia uimarannalle ja takaisin, hoidettiin ruokaa pöytään vuorovedoin ja tehtiin seitsemän minuutin treenejä. Iltaisin ehdittiin jutella kahdestaan jopa hetki, miten ihanaa!
Kaupunkiin palattuamme karkasin aivan poikkeuksellisesti ystävän kanssa terassille ja päädyttiin ihan karaokebaariin asti – ennenkuulumatonta! Sitten olikin jo aika rauhoittua näin hurjan irtioton jälkeen ja tultiin Insinöörin loman taas jatkuessa omalle mökille.
Matkalla pysähdyttiin TIETYSTI Sipuran Navetalla, Insinöörin vanhempien kunnostamalla upealla navetalla, jossa toimii nyt kesän ajan myös ihana kahvila ja näyttely! Menkää tekin, Sipurantie 28 löytyy herkut ja upea maksuton taidenäyttely.
Tää on juuri se kesä, mitä olen jo hetken odottanut – pieninkin pärjää jo melko monessa itsekseen, eikä ihan koko ajan tarvitse olla sydän syrjällään pelastamassa sitä jostain liemestä. Aina välillä hän tai jokin hänen tarvikkeensa on toki mumissa, silloin riennämme apuun.
Muutenkin Nelonen on niin suloinen, että tekee mieli rutistaa sitä joka välissä. Se on alkanut puhua taas enemmän ja tarkemmin, kuin olisi siirtynyt pääjalkaisista kasvonpiirteisiin. Eräänä päivänä se yritti näyttää mulle, missä sillä on haava ja kun kysyin toista kertaa tarkennusta, se sanoi mulle pienen huokauksen saattelemana ”Elikkäs, tossa” ja mua naurattaa tää edelleen joka päivä.
Julian huvilalla oltiin metsässä kävelemässä ja se rallatteli itsekseen, kunnes melkein kaatui. Hän pysyi pystyssä ja sanoi itselleen ”Huh, selvisin”. Taas nauratti.
Ja nyt kun meiltä tai siis Neloselta on yhtäkkiä jäänyt sekä päiväunet, että päivävaipat pois (tosin sanottakoon, että kummankin osalta käy välillä vielä vahinkoja), tämähän on aivan super helppoa tämä elo!
Kun ei mihinkään mennessä tarvitse miettiä, onko mukana vaipat, rattaat, joku matkasänky ja itkuhälyttimet tai että mihin aikaan pitää mennä, jotta päiväunet sopii rytmiin, vaan sen kuin kulkee kuin ihan tavallisen ihmisen kanssa – ah!
Mulla on ollut Instagram poistettuna puhelimesta vähän yli viikon ja samoin kuin viime kesänä, tuntuu etten haluaisi sitä takaisin ollenkaan. Tänään tajusin, että sen huonoin puoli mulle on se, että se saa mun aivot pyörittämään jatkuvasti sisällöntuotantoajatuksia.
Milloin innostun jonkun toisen tekemästä videosta, milloin olen kateellinen kun joku on keksinyt hyvän idean, milloin tuntuu vain että hei tästä pitää ottaa kuva ja jakaa storyyn. On aina todella rentouttavaa, kun ei ajattele ollenkaan julkaisemista ja vaikka teknisesti niin voisi ajatella aina, käytännössä se on mahdotonta ja vaatii tämmösen kokonaisen irtioton.
Nyt olen lähinnä makoillut joessa airtrackin päällä killuen, lukenut kirjaa (ja jopa miettinyt taas omaani pitkän tauon jälkeen), käynyt lenkillä (kerran, mutta oli melkein 10km niin sillä pitää leuhkia) ja höpsötellyt perheen kanssa.
….ja kuvannut muutaman videon, jonka haluan myöhemmin jakaa, hah!
Loma on siis ollut tarpeen ja tehnyt tehtävänsä, kun alkaa tehdä mieli palata hommien pariin. Siksi sitä on vielä hyvä jatkaa, joten vielä ehkä viikon ajan aion vain uida rannalla, poimia metsämansikoita, tehdä pikkutreenejä silloin kun huvittaa, nukkua kymppiin, syödä liikaa herkkuja ja katsoa ihan koko ajan jotain mitä mun pienet tekee.