Kello on yhdeksän, isot tulivat juuri syömään iltapalaa. He eivät olisi vielä halunneet tulla, koska Ykkösen uuden sängyn kokoaminen on kesken.
Mullakin on ylhäällä vielä noin 5923 tavaraa siirtämättä oikeille paikoilleen, pari sänkyä kokoamatta ja muutama iso päätös tekemättä – joko tuo hylly joutaisi pois? Laitetaanko telkkari seinään vai edelleenkö käytämme tota vanhaa rumaa tv-tasoa?
En jaksa tehdä mitään. Sen sijaan istun tässä ja kirjoitan. Kohta aion katsoa Netflixiä ja mennä nukkumaan, sillä huomenna on työaamu.
Aivan niin, työt! Tänään olen ollut koko päivän töissä, ihan kummallista. Siis sekä se että on koko päivä aikaa tehdä töitä mutta myös se että olen työntekijä. Merkkaan taas tunteja jollekin ja tutustun uusiin ihmisiin. Asennan meilit, Slackit ja kaiken muun ja ihmettelen samaan aikaan sitä miten pehmeän turvalliselta se tuntuu ja toisaalta miten outoa.
Kuulua nyt johonkin yhteisöön tuntematta sieltä oikeastaan ketään. Tai tunnen minä, yllättävän monta entistä kollegaa löytyy nyt uuden yhtiön riveistä. Vastaanotto ja eka päivä on ollut lämmin, mukava. Ammattimainen ja hyvin organisoitu. Viimeisen tunnin aikana Slackista alkaa kantautua innostuneita hihkaisuja oletko sä nyt täällä oikeasti, voidaanko sopia palaveri torstaille ja kuulen jo kuinka innostavat projektit odottavat nurkan takana minua ja ajatuksiani.
Kotona yksi nuhainen koululainen, Insinööri ja minä. Yksi koulussa ja yksi päiväkodissa. Hän on nyt ihan pesunkestävä päiväkotilainen, niin älytöntä sekin. Ihan tasan samalla hengenvedolla kun päiviin tuli vapaus siitä ettei tarvitse enää pelätä kolauttavansa vedenkeitintä liian kovaa kahdelta iltapäivällä (shh se nukkuu alhaalla!), tuli tuttu vaaniva kello kuudentoista takaraja. Kohta pitää lähteä päiväkodille, ehtiskö tämän vielä?
Toistaiseksi tämä on kyllä vain loistava setti. Että saa tehdä töitä 8-16 ja sitten kävellä päiväkodille seitsemän minuuttia, pyörällä kolme. Otin vapauden tänään varastaa omaa aikaa puoli tuntia ja menin sitä ennen kävelemään/juoksemaan. Vielä pysyi maha mukana, raskausviikoilla 16+2. Ainoa haaste oli tukkoinen maha ja pissahätä joka ehtii aina tulla kun aikaa kuluu yli puoli tuntia, mutta sinänsä itse juoksu tuntui vielä hyvältä.
Olisin kävellyt lopussa ehkä enemmän mutta kas – tuli kiire päiväkodille.
Siellä odotti taas iloinen leikkivä tytteli, joka ei olisi halunnut kotiin. Ei ehtinyt halata, kun oli liikaa hommaa. Oli syönyt hyvin ja ollut reipas, mutta tänään ei uni tullut. Perjantaina se sai jopa nukuttua, mitä pidän ihmeenä.
Tähän asti aloitus on mennyt aivan uskomattoman hyvin. Ekat kaksi päivää olimme pihalla yhdessä ja toisena se tajusi mistä on kyse. Sanoi jo mennessä, ettei halua päiväkotiin. Heräsi yöllä huutamaan en halua jäädä. Pelkäsin pahinta mutta niin vain se kolmantena päivänä otti uutta aikuista kädestä kiinni ja lähti tutkimaan leluja. Meni torstaina ilman epäröintejä heti aamusta ryhmänsä kanssa ja vielä perjantainakin iloisesti.
Tänään systeemi muuttui ja Kolmonen jäikin ulos, eikä sisälle ryhmänsä kanssa. Se oli kuulemma vähän kovempi paikka. Kolmonen oli kävellyt Insinöörin perässä portille ja jäänyt tuijottamaan haikeana, oli ensin taas sanonut matkalla ettei halua. Sydäntäsärkevää, kuulemma.
Ja siksi minä en olekaan se joka vie, ainakaan vielä.
Ihmeellistä että elämässämme on taas vienti- ja hakuvuoroja, Wilma-viestien ja pyykkipatistelun lisäksi. Pieniä potkuja mahassa ja ihan oikeaa raskausmahaa. Pikaisia lenkkejä vähän liian myöhään, valmisruokaa ja unohtuneita kauppatilauksia. Kalapuikkoja, noutosushia ja itsetehtyä kaalilaatikkoa jota joku ei suostu syömään koska tänään se oli liian kermaista.
Tulevia syntymäpäiviä, pieneksi kutistuneita verkkareita, rikkinäisiä sukkia ja harrastusten kokeilukertoja. Puoliksi piirrettyjä papereita, vähän unohtuneita läksyjä, tyhmiä riitoja ja aivan yllättäviä nauruja. Puhdasta iloa, niin paljon rakkautta.
Kaikkea on niin paljon, se on jotenkin aivan upeaa vaikka välillä tämmöistä että iltaisin pääni surisee.
Niin se nyt on sitten. Yksi meni töihin, yksi päiväkotiin. Yksi muutti kellariin (kas kun ei pois kotoa, siltä tuntuu!) ja toinen hänen huoneeseensa. Kolmas muuttaa kohta yksin pienten huoneeseen, jonne tulee yllättävän pian toinenkin.
Huomenna noin ysin aamu kaikilla (saattaa olla kasinkin, en ikinä muista), yhdet nuhat lusittu ja lakanat pesemättä. Sänkyjen kokoaminen jatkuu ja minä mietin taas mihin nämä puolikkaat lyijykynät laitetaan, entä vähän rikkinäinen autorata tai kolmas mäkkärin muovilelu.
Selkäni takana isot tappelee kumpi saa leivän kannen ja kumpi pohjan. Se on tärkeää. Kello on kahdeksaa yli yhdeksän. Aivojeni tuplavauhti on virallisesti alkanut.