Ihan tavallista kesäelämää

Avasin juuri tietokoneen ensimmäistä kertaa viikkoon – ei vaan neljään. Tämä menee joka kerta näin: ajattelen että sitten lomalla on aikaa ja voin kirjoitella niin paljon kuin haluan, olla luova ja tehdä kaikenlaista kivaa blogiinkin liittyen…ja sitten menee neljä viikkoa niin etten tee mitään.

En siivoa kaappeja, kirjoita blogia, urheile enemmän tai keksi uutta harrastusta. Minä vain olen, me vain olemme. Heräämme, syömme, nukumme, tiskaamme, pakkaamme, ajamme, nukumme, uimme. Riitelemme, nauramme, valvomme, pakkaamme. Lähinnä pakkaamme. Mitään kovin järkevää emme tee, aivot ovat pysähdyksissä kaikilla eikä järjestelmällisyyttä jaksa pitää yllä yhtään. Isot menevät yhtäkkiä nukkumaan yhdeltätoista ja me väärän päivän puolella.

Pieninkin laulelee usein vielä iltakymmeneltä (tai myöhemmin..) ja aamulla kömmimme kaikki ylös vasta kun aurinko jo paahtaa kuumana.

Emme saa edes tätä jo käynnissä olevaa kesälomaa suunniteltua, joten emme ilmeisesti teekään mitään kotimaan reissua tänä vuonna. Kävi ilmi että muutama muu on jo aiemmin ajatellut tekevänsä sellaisen.

Eipä haittaa! Me vaihdamme taloa ja grillaamme hampurilaisia, uimme eri lätäkössä ja kuivaamme pyyhkeemme siinä naulakossa joka eteen sattuu.

Taidan tarvita lomalta tällaista täysin nollattua meininkiä vaikka samalla vähän aina haaveilen siitä että tekisimme jotain ihmeellistä (mitähän tämä on, en vielä tiedä). Joku reissu kai, tai jotakin kesäistä tekemistä. 

Arki on turboahdettua ja silloin tapahtuu paljon, myös aivoissani. Tuotan eniten viisasta ja luovaa silloin kun olen päällä ja sitten kun olen lomalla, olen lomalla. Tänä vuonna taidan ensimmäistä kertaa hyväksyä tämän ja olla suorastaan kiitollinen siitä!

Lomalla otan oikeasti piuhat irti ja nautin vain olemisesta. Samalla aina muistan että arjen on oltava sellainen että sen sekaan mahtuu se kaikki sitten kun. Ei voi rakentaa sellaista elämää, jossa kesäloma pelastaa kaikelta, tämä itselle muistiin myös syksyä varten kun työmayhem alkaa taas.

No mitä sitten olemme tehneet? Olemme hengailleet. Paljon kotona ja jonkin verran mökillä, ja kävimmehän me Tampereellakin! Grillaamassa Asikaisen kotona ja uimassa, mitäpä muutakaan.

Olemme tehneet ruokaa, katsoneet leffoja ja pelanneet pelejä. Moikanneet heppoja ja uineet Käpälämäen aivan liian lämpimässä vedessä.

Meidän normaalisti jäinen jokivetemmekin on 22-asteista tänä vuonna. Niin ihanaa kuin sen sylissä olikin lillua kesäisenä yönä, en voi olla ahdistumatta Suomesta jossa on hellettä kesäkuusta syyskuulle.

Ilmastomurheesta huolimatta on nautittu lämmöstä. On veneilty ja hypitty uimaan suoraan veneen kannelta (ihmeellistä tekemistä, check!), käyty Vallisaaressa (kesäistä tekemistä, check!), ja Verlassa (kotimaan matkailu!). On uitu järvessä, joessa, meressä ja altaassa; hypitty laiturilta pommeja, tikkuja ja lintuja, syöty ihan tavallisia ruokia ja kesäisiä grillejä, juotu kasseittain kylmiä tölkkijuomia ja käytetty kaikki viime vuodenkin aurinkorasvat.

Olen sairastanut kesäflunssan ja pyrkinyt sen jälkeen pikkuhiljaa takaisin urheilun pariin käymällä ns. mekkolenkeillä. Pellavamekko päällä tai kesäsandaalit jalassa on paljon pienempi kynnys lähteä kävelylle!

Ollaan eletty ihan tavallista kesäelämää ja vain vähän mietitty että pitikö tässä tehdä jotain tämän kummempaa.

Juuri nyt teen töitä. Maksan laskuja, valmistelen palaveria. Ja suunnittelen huomista podcast-nauhoitusta! Valeäidin Vanhempainillasta tehdään yksi pilottijakso, jolla saadaan toivottavasti sponsori myytyä mukaan. Tässäpä siis avoin kirje teille kaikille markkinoinnin parissa työskenteleville: jos haluat saada kouluikäisten vanhemmille ison annoksen vertaistukea ja oikeaa neuvoakin, osta yrityksellesi minulta paalupaikka.

Kohta taas pakkaan, ajan ja pyykkään.

Mitäs teidän kesään? Ihmeellisiä elämyksiä vai tavallista arkea liian kuumassa Suomessa vai kumpaakin?

6 Kommentit

  • Henna Helena - Mielen melodiaa

    Ihanan tavallista kesäelämää ❤ Kuulostaa oikein hyvältä teidän kesä!!

    Täällä mennään aika samoilla linjoilla. Kotona, mökillä, ehkä Tykkimäkeen ja jotain pieniä päiväretkiä. Ei liikaa suunnitelmia, ei liikaa aikatauluja, ei liikaa reissaamista.
    Sopivassa suhteessa tavataan ystäviä ja sovitaan treffejä.

    Niin kivaa kuin esimerkiksi reissaaminen onkin, on se ainakin itselleni todella väsyttävää myös. Siksi ei jaksa olla koko ajan menossa.

    Lapsetkin vaikuttavat olevan tyytyväisiä tällaiseen rentoon oleskeluun.

    Ihanaa kesän jatkoa teille ❤☀️

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Sinne myös! Rennosti eteenpäin 💕

  • Laura Sarrola

    Ensin sumplimista vielä, toinen lasten kanssa kotona kun toinen tekee töitä. Insinööri vuorotöissä, joten hänen vapaat on mun työpäivät. Ylityöt sekoittaneet tätäkin. Mutta 2 viikon päästä alkaa 2 viikon yhteinen loma, ja sen ajaksi pakenemme Lappiin, Leville, pikkuveljen luo, ettei loma mene ”sitten kun” asioiden hoitoon ja saadaan piuhat irti. Levillä ei suunnitelmia, ehkä sitä, ehkä tätä… Ennen kaikkea yhdessä oloa. Nauttikaa teidän lomasta. Mielestäni lomalla pitää keskittyä ennen kaikkea olemaan yhdessä ilman arjen aikataulutusta

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kuulostaa ihanalta! Meillä varmasti vaikuttaa se että yhteinen loma on niin megapitkä tänä vuonna. Varmaan jos olisi vain pari viikkoa niin antaisin sen täyteen reissua ja aktiviteettia! On tosi luksus että nyt voi vain olla ✌🏻

  • Saija

    Ei tarvitse mitään. Kesän aatelia on just tuo vain oleminen. Itse olen hoitovapaalla, kuopus 1 v kohta. Kohta 8 v täyttävä esikoinen, menossa tokalle, saa lomailla sen 9,5 vko olematta yksin kotona tai leireillä mikä on jotenkin tosi raskasta mutta jotenkin tosi ihanaa. Ollaan täysin kesämoodissa. Reissattu ollaan tänä vuonna vähän liikaakin mut viime kesänä olin viimeisillään raskaana enkä uskaltanut lähteä edes mökille koko kesänä kun oli ennenaikaisen synnytyksen uhka. Eli tavallaan kiva nyt reissata mut on tässä paljon kotona oloakin, kiireetöntä olemista ja kaiken nollaamista. Valmisruokaa, grilliruokaa ja lounaita ulkona syöden kun kuka tässä helteessä ruokaa jaksaa laittaa. Ihanaa!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Pitäisi kyllä syödä enemmän valmista ruokaa, en jaksa tätä kokkaamista YHTÄÄN!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.