Ja sitten heitä olikin kolme – miltä nyt tuntuu?

Niin tosiaan, nyt näitä lapsia on kolme. Jotenkin se tieto tuntuu sulavan aika hitaasti kallooni. Moni on kysynyt miltä nyt tuntuu: kuinka isommat ovat ottaneet uuden tulokkaan vastaan ja onko uuden vauvan olemuksesta nähtävissä samankaltaisuuksia jompaan kumpaan sisarukseensa?

Onnekseni isommat ovat ottaneet hänet suurella rakkaudella vastaan. Kyselin ennen vauvan tuloa Kakkoselta, mitä hän luulee tapahtuvan kun vauva tulee taloon ja ainoaksi vastaukseksi sain “no rakkauden määrä ainakin varmaan lisääntyy”. Voi liikkis.

Isot ovatkin omalla tavallaan paljon rakkautta Kolmoselle jaelleet! Ykkönen hoivaa pientä todella hienosti, taitavasti ja paljon. Hänellä tulee myös selvästi ikävä vauvaa jos se nukkuu pitkään tai ei ole ollut hetkeen sylissä. Kakkonen on vähemmän konkreettisesti vauvassa kiinni mutta lepertelee pienelle puhuessaan ja saattaa yhtäkkiä kesken oman leikkinsä tokaista “Oon tosi iloinen että Kolmonen tuli meille”.

Samaan aikaan kumpikin kyllä työstää selvästi myös vaikeampia tunteita – ei näin iso muutos kenelläkään kivutta mene. Kesäloma, alkava koulutaival, samat seinät ja sisaruksen jatkuva vierellä olo saavat räjähdyksiä aikaan aivan jatkuvalla syötöllä.

Enimmäkseen kuitenkin elämme pienessä rakkauskuplassa, jonka keskiössä on tuo ihan minimaalisen pieni mutta ihana tyyppi.

Minä itse näin kolmen lapsen äitinä en ole toistaiseksi yhtään sen viisaampi kuin ennenkään. Jonkin verran kokemus tuntuu omissa otteissa ja mielessä ja koko homman taustalla leijuu sellainen paksumpi varmuuden kerros mitä ei edellisillä kerroilla ollut (en esimerkiksi saanut hysteeristä kohtausta kun tajusimme tänään ettei vauvalla olekaan vakuutus voimassa, hupsistasaatana).

Mutta en minä edelleenkään osaa vaikkapa erottaa nälkä- ja väsymysitkuja toisistaan. Se on aina jäänyt mysteeriksi, mutta eipä se ole koskaan haitannut. Kyllä se vauva sitten kertoo kummasta oli kyse jos väärää ratkaisua tarjoaa.

Ehkä tässä se kokemus näkyy jos edellisiin kierroksiin vertaan. Nyt on rohkeutta kokeilla ja testata, mennä hapuillen. Luottaa siihen että kyllä se lopulta ratkeaa, ei se koko päivää (ehkä) itke. Tämä toki ei lainkaan aina pidä paikkansa ja edelleen saatan tuskastua jos pientä ei osatakaan rauhoittaa, mutta useimmiten sentään pysyn coolina.

Kolmen kanssa kaaoksen ja metelin – ärsykkeiden – määrä on kasvanut. Se on erityisesti minulle hankalaa, en ole koskaan ollut hyvä ärsyketulvan keskellä. Isoimpana rasitteena juuri nyt onkin henkinen kuorma, joka syntyy siitä että neljä perheen jäsentä vaatii huomiota. Insinöörillä ja mulla on ehkä päivän suunnittelu kesken samalla kun isommat vinkuu peliaikaa tai tappelevat keskenään ja minä yritän imettää. Niinä hetkinä tulee joskus sellainen “menkää kaikki nyt kauas minusta” – fiilis, varsinkin kun imettäminen ei vielä suju ihan mutkitta ja vaatii keskittymistä.

Tietysti myös konkreettisesti hommaa on enemmän, kun vaikkapa lähtiessä on kolme liikkuvaa osaa mietittävänä: oma valmistautuminen, vauvan valmistautuminen ja isojen patistelu. Näistä viimeinen on hitain ja vaikein. Ja ihan arjen tasolla toki näkyy kasvanut hoidettavien määrä, ystäväni Annan sanoja lainaten: on yhtäkkiä 40 sormen- ja varpaankynttä leikattavana (paitsi onneksi Ykkönen leikkaa jo omat kyntensä).

Mutta mitään (ja ketään, hah) en vaihtaisi pois. Tämä kaikki on aivan ihanaa ja ihan toista kuin Kakkosen syntyessä. Silloin oli sama uuden vauvan kaaos ja mukana menossa vuoden ja viiden kuukauden ikäinen sekoileva taapero. Saatoin imettää samalla kun nostin toista syöttötuoliin, huh! En kertakaikkiaan käsitä miten sen silloin hanskasin.

Ai niin ja ketä meistä vauva muistuttaa? Kaikkia ja ei ketään. Hänellä on ajoittain tosi samoja ilmeitä ja eleitä kuin sisaruksillaan, ääni on yhtä kova kuin veljellään ja piirteitä hän on saanut meistä vanhemmista kummaltakin. Tukka on muita lapsia tummempi ja olemuksen rauhallisuus toistaiseksi jotain ihan käsittämätöntä – tyyppi vain möllöttää (tämän uskon vielä muuttuvan).

Eniten mulla on sellainen fiilis, että hänestä tulee aivan omanlaisensa yksilö, perheemme pieni peikko joka valloittaa sydämet ja saa meihin vauhtia.

Se viimeinen puuttuva pala hän ainakin selvästi on. Nyt tuntuu ensimmäistä kertaa perhe täydeltä, siltä että kaikki joiden pitikin olla, ovat täällä. Syli ja joukkue on täynnä, niin kuin kai kuuluu sanoa tässä kohtaa. Melko siistiä.

 

PS: päivitän ahkerasti storyn puolelle Instagramissa hänen ylhäisyytensä tekemisiä (ts. nukkumista eri paikoissa), kannattaa tulla seuraamaan jos uskaltaa ottaa vauvakuumeen riskin!

15 Kommentit

  • Kattilakoo

    ❤❤❤ Tää ois voinut olla mun kirjoittama, sanasta sanaan!
    Yhtä pihalla oon edelleen kuin esikoisenkin kanssa olin, mutta se ei ahdista. Tiedän, että kaikesta selvitään. Ja miten ihanaa on, kun voi keskittyä yhteen pieneen kerrallaan ja vielä näin rennolla asenteella. Tätä ei tosiaan ollut esikoisen kanssa, saati toisen kanssa, koska heillä ikäeroksi jäi 1v 2kk. Nyt kun isot ovat jo hyvinkin omatoimisia ja vähintäänkin puheohjautuvia, on mun ollut mahdollista kellua vauva-&imetyskuplassa ihan erilailla kuin edelliskierroksella (esikoinen oli ”pullovauva”).
    Ja nyt mäkin tiedän, miltä tuntuu, kun perhe on kokonainen. Tää on tässä ja just näin sen piti ollakin ❤
    Nauti alkaneesta vauvavuodesta, meillä se päättyi viikko sitten… Elämäni nopein vuosi.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Huh, teilläkin ollut ”toimelias” ikäero! Nopeasti nämä kyllä menee..

  • Nimetön

    Onnea koko perheelle! Aika saman suuntaisia ajatuksia täälläkin kolmilapsisuudesta. Kolmas lapsemme on nyt 10kk ikäinen kiireinen söpöläinen ja isompien meteli välillä armotonta – mutta se tunne, kun näkee miten tärkeä tuo pieni on isommille ja miten isosisarukset saavat osakseen ne villeimmät riemun kiljahdukset ja ihanimmat hymyt pieneltä ❤️❤️❤️. Ja kyllä, se auttaa paljon, että pienimmän voi jättää huoletta hetkeksi 9-vuotiaan hoitoon. Olin viime vkl kotona kahdestaan vain vauvan kanssa ja täytyy sanoa että kotona oli korvia huumaava hiljaisuus! Ja voi sitä onnen määrää kun rymyjengi palasi kotiin ?. Vauvakuume loistaa poissaolollaan ja puoliso on sterilisaatijonossa – onnellista on!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kiitos! Ihana kuulla että siellä kans hyvät kokemukset vähän pidemmällä testiajalla 🙂

  • T

    Sanoisinko, että onneksi olen jo raskaana, koska muuten voisi käydä vahinko katsellessa instagramiin laittamiasi kuvia 🙂

    Syksyä ja uutta esikoisen syntymisen odottelua täällä. Mutta miten olenkaan vauvakuumeessa kuviesi vuoksi.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ah, no mutta ihanaa että noin! Mä muistan että Ykkösen kanssa mulla oli hetki jolloin en todellakaan ollut missään vauvakuumeessa, hetken aikaa mietin mitä tuli tehtyä 😀 😀 Hyvä siis että nyt on vauvakuume!

  • Roo

    Ihanaa että teille syntyi vielä vauva. Musta on piristävää, että ihmiset uskaltaa välillä tehdä yli sen standardi 2 lapsen. Ei siinä ettäkö mikään tietty luku olisi oikea.

    Me jätimme ehkäisyn pois suurin piirtein samoihin aikoihin, kun kerroit blogissa olevasi raskaana. Tai vähän sitä ennen. 9-10 kk siitä joka tapauksessa on. En ole vieläkään raskaana enkä koskaan kuvitellut, että joku asia voisi olla näin kivulias ja ahdistava kuin tämä tällä hetkellä. Olen silti yrittänyt iloita kaikista vauvauutisista, joita kohtaan. Välillä se on tosi vaikeaa kyllä. Olen myös tajunnut hiljalleen, miten totta se on, kun sanotaan, että lapsi on lahja. En sinänsä ole uskonnollinen, ja asiaan on monta puolta. Mutta se on ainakin totta ettei niitä lapsia tuosta noin vaan läheskään aina tekaista.

    Olet joskus kirjoittanut aiheesta ja siksi laitoin viestiä tästä. Välillä tässä pahinta on kun ei oikein voi helposti kenellekään tästä edes puhua. Paitsi miehelle, joka selvästi hiljaisesti kipuilee samaa asiaa, mutta itselleni myös purkaminen johonkin on helpottavaa.

    Mutta ihan vilpittömästi olen iloinen vauvan johdosta. Toivottavasti kaikki sujuu ihanasti.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi, tiedän tunteen. Se on niin kurjaa odottaa kun ei tiedä onko odottamisesta lopulta mitään hyötyä. Ei siihen mitään suurta taikaa ole, joka helpottaisi. Tieto auttoi mua hiukan, se että tsekattiin ettei kummassakaan meissä ollut mitään suurta vikaa (paitsi mähän sain kyllä sitten keltarauhashormonit vauhdittamaan ovulaatiota) ja se että tiesin miten se teoriassa voisi onnistua tai miksi ei.

      Lapset on lahja, toivottavasti teillekin osuu sellainen <3

      • Roo

        Kiitos vastauksesta. Alkoi ihan ärsyttää koko viestini kun täällä mä vaan ryven itsesäälissä ja muut nauttii elämästä. Mulla on siis jo edellisestä suhteesta 6 v lapsi. Mut ei se siihen vauvan kaipuuseen auta kun olisi myös viimein mies jonka kanssa todella haluaa perheen. Toki tuo 6 v on tärkeämpi kuin koskaan.

        Ensi viikolla mennään joo yksityiselle testauttamaan perusjutut. Sen jälkeen melkein odotettava se 3 kiertoa vielä että pääsee julkisella hoitoihin jos ei tärppää kun yksityisellä ei enempää varaa käydä.

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Aina saa rypeä! Noi on isoja, ehkä elämän isoimpia, asioita. Jos ne ei saa surua puseroon niin ihme olisi. Tsemppiä lekuriin!

  • Heidi Pii

    Tämä kuulostaa nyt juuri siltä, kuin toivoinkin! 🙂 Samalta, kuin oma eheyttävä kolmas vauvavuosi. <3

    Ja hei, koska tiedän, että rrrrakastat ja ihan erityisesti toivot ja anelet kaikkia vinkkejä, niin TAAS sellaisen annan: Peltorit, jollet oo jo testannut. Mun ärsykeyliherkkyys on ailahteleva asia, ja pahimmilla hetkillä kuuloaistin poissulkeminen on yllättävän tepsivä keino kaiken muun sietämiseen. Itkevän vauvan hyssyttelyyn, liian pitkälle venähtäneeseen iltaruoan kokkailuun, ipanoiden iltavilliin tai esim jouluaattohulinaan tai juhannusautoiluun. ;D

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      haha, tää oli hyvä vinkki! Oon joskus Kakkosen aikana kans ittellä käyttäny, nyt vähän unohtanut. Pitäisi ehkä ostaa ihan vastsamelukuulokkeetkin, tosin sitten mua hiukan ahdistaa se että en kuule jos jotain tapahtuu. Mutta just esim venyvään iltaitkuun toimii kyllä sika hyvin!

  • Mai

    Löysin vastikaan blogisi, kun etsin kokemuksia kodinhoitohuoneesta yläkerrassa. Tämä blogi on siis kuin ratkaisu ongelmiini! Minulla olisi kuitenkin yksi kysymys, jota olen pohtinut (pahoittelut että laitan sen tähän postaukseen, taloaiheisiin postauksiin ei ilmeisesti enää onnistu kommentoida?).

    Kuuluuko teillä pyykinpesukoneen merkkiääni alakertaan? Vai miten olet hoitanut sen, että tiedät, koska kone on valmis? Meillä pesukone laskee koko ajan jäljellä olevaa pesuaikaa ja se vaihtelee paljon pyykin painon mukaan. Mietin että miten ihmeessä tiedän, koska kone on valmis, jos äänimerkki ei kuulu alakertaan… unohdan pyykit lähes poikkeuksetta koneeseen jos ei merkkiääni minua muistuta.

    Kiitos jo ennalta!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Moikka, kiva kun löysit tänne! Vanhat postaukset tosiaan sulkeutuu kommenttien osalta kahden viikon jälkeen bottihyökkäysten takia, joten tämä oli oikein hyvä paikka laittaa kyssäri 🙂

      Kieltämättä vähän huonosti kuuluu tuo pesukone alakertaan, etenkin kun pidetään usein ovi kiinni ettei lattialämmityksen lämpö karkaa myös oleskelutiloihin. Mutta kun lapset käy aina siellä samassa kylppärissä iltapesut niin siinä se tulee nähtyä että koneessa on märkää pyykkiä eli ei ne montaa tuntia siellä sitten mätäne 😀

      • Mai

        Kiitsa vastauksesta! Jatkan asian pähkyröintiä. Kivaa loppuviikkoa:)

Tämän viestin kommentit on suljettu.