Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Huvikseen vähän ponnistelin ja vauva tuli – Synnytyskertomus!

Seuraa synnytyskertomus. Graafinen eli liian yksityiskohtainen mutta minulle tärkeä sellainen. Koska olen tässä viimeistä kertaa ja tämä oli ehdottoman tärkeä kokemus, haluan sen itselleni muistiin juuri niin kuin se meni. Pitkä selostus siis edessä, nauttikoon ne keille tämä on relevanttia!

Säännöllisiä supistuksia

Vietämme kahdenkeskistä lauantaita Kuusijärvellä ja Ikeassa, lapset ovat Lahdessa hoidossa varmuuden vuoksi – vaikka olin varma että kaksi viikkoa yli menee taas. Kuten Kakkosenkin kanssa, kesti siksi hetki hyväksyä että synnytys on oikeasti käynnissä. Kolmen tunnin kohdalla se kuitenkin kävi aivan selväksi.

Supistukset alkavat pikkuhiljaa aamupäivän reissujen jälkeen (”Säännöllisiä supistuksia 15.45″) autossa, missä muutenkin olin loppuraskaudesta saanut usein supistuksia. Nyt ne ovat kuitenkin jokainen jo aika kipeitä ja kestävät pitkään, 45 sekuntia tai yli. Ne myös tulevat tosi tasaisesti viiden minuutin välein.

Käymme nopeasti Itäkeskuksessa, ja totean jo ettei minusta ole kauppakeskukseen asti vaan jään autoon odottamaan. Insinöörin ollessa pois saan kaksi supistusta. Hän huomauttaa autoon tullessaan että oli poissa vain neljä minuuttia. 11 minuutin ajomatkalla Itiksestä kotiin puheen keskeyttäviä supistuksia tulee neljä.

Kotona alamme antaa mahdollisuuden sille että tässä oikeasti synnytetään jo. Siivoamme pahimmat sotkut pois, pistämme pyykkikoneen pyörimään (haluaisin ne mustat housut sairaalaan mukaan!) vedämme hyvänenaikasentään lakanatkin ja pakkaamme sairaalakassin. Minä supistelen milloin saarekkeella milloin portaiden kaidetta vasten. Keskeytän aina puheen siksi aikaa ja jatkan juttua normaalisti supistuksen laannuttua – ihan niin kuin Frendeissä sijaissynnyttäjä aikanaan.

Laitan Insinöörin lukemaan synnytyksen ABC -kirjaa*. Voisit vähän valmistautua rooliisi tukihenkilönä.

synnytyskertomus

Lapsivesien meno

Sitten tulee se supistus, jonka ajattelin kokeeksi ottaa sohvalla nelinkontin. Sen aikana (18.30) kuuluu sisältäni ”naks” ja tunnen sen: vedet menivät, kuten olin toivonut! Sitä en ollut ennen kokenut. Nousen äkkiä sohvalta lattialle ja nauran toiminnastani hämmentyneelle Insinöörille että multa meni nyt vedet!

Siirryn suihkuun sotkun ja pahenevien kipujen takia. Lapsivesi on vihertävää ja mukana tuli verta, soitan Naistenklinikalle. Yllätyksekseni kukaan ei kysellyt onkohan synnytys oikeasti käynnissä vaan kysyi vain lähdettekö nyt vai odotatteko vielä hetken kotona. Ajatellemme odotella hetken sillä kuivausrummussa oli ne housut ja siinä on vielä 17 minuuttia jäljellä (klassikko), mutta supistukset yltyvät sen verran napakoiksi että starttaamme 19.04 sairaalaan.

Matkalla viiden minuutin tahti jatkuu. Laitan Spotifysta soimaan Kaija Koon version Apulannan Valot pimeyksien reunoilla -biisistä. Soitan sen kahdesti ja itken sen läpi liikutuksesta. (Sama biisi on soinut koko ensimmäisen viikon päässäni kun herään imettämään. Sullon sisälläs valtameren veroinen voima). Insinööri jättää minut 19.30 Naikkarin etuovelle, josta alan etsiä ilmoittautumista, vaikka olimme sen vasta pari viikkoa sitten opetelleet.

Puhaltelen yhden supistuksen synnytysosaston ovien toisella puolella ja toisen heti ilmon jälkeen sohvilla. Pääsemme saliin heti.

Synnytyssalissa

Salissa soi radiosta Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla. Ei saatana. Pakko laittaa omat musat soimaan – Lady Gagaa.

Yhdelle sormelle auki. Sairaalapöksyt jalkaan tai sittenkin pois – hengailen ensimmäisen tunnin suihkussa lapsivesiä valutellen. Supistukset pahenevat, hetken oli jo paha olokin. Pärjään niiden kanssa kuitenkin hyvin. ”Laulan” hyvällä hengityksellä ja olen paljon pystyssä, Insinööri hieroo selkää ja toimittaa erilaisia apuvälineitä luokseni.

Tässä kohtaa muistan sanoa että Insinööri oli avautumisvaiheessa ja läpi koko synnytyksen aivan älyttömän hyvä tukihenkilö. Osasi tarjota juuri sitä apua mitä kaipasin kulloinkin, ilman että kysyin itse mitään. Siteerasi juuri lukemansa kirjan oppeja hienosti. Tämä synnytys meneekin muistiin sellaisena rakkaudentäyteisenä, kosketusta täynnä olevana hempeilynä. Teimme tämän tiiminä, enkä edes kertaakaan huutanut ”tämä on kaikki sun syytä”.

hyvä synnytyskokemus

Ilokaasua kiitos

20.23: 2cm auki. Ei haittaa, sillä tiedän että homma etenee koko ajan hyvin, tunnen sen. Supistuksia tulee tosi tiheästi ja kipeästi, joten 20.30 siirrytään ilokaasuun. Kuten aina, se auttaa alkuun tosi hyvin ja ihan lopussa se alkoi lähinnä ahdistaa. 20.40 vauvalle laitetaan sydänsondi kun käyrää ei piirtynyt tarpeeksi. En pääse ammeeseen, joka huoneessa olisi ollut. Sekään ei haittaa, olen synnytyskuplassa. Pyydän epiduraalin 21.04 sillä aavistan että homma on menossa kamalaksi.

Niin se menikin. Tästä alkaa se kamala tunti jonka aikana tärisen, ulisen ja olen vakavasti sitä mieltä etten enää kestä. Epiduraalin odottaminen on pahinta mitä synnytyksestä tiedän. Kylkiasennossa tiuhaan saatanallisen kipeitä supistuksia joita ei saa mitenkään järkevästi hallintaan. Spotify soittaa PMMP:N Lautturia ja mietin houreissani että pliis, viekää minut sinne missä hän on, tuokaa hänet tänne missä minä olen. Olen niin kipeä että kätilöt ja lääkäri ympärilläni kyselevät toisiltaan onkohan hänellä jo ponnistamisen tarve? Eipä ei, 2cm auki edelleen.

Epiduraalin ihanuus

22.15 elämä helpottaa. Voin luopua ilokaasusta ja alamme taas jutella. Päätämme levätä, vaikka minä olen sitä mieltä että nyt mun pitäisi olla pystyssä ja edistää hommia. Kätilö toteaa että olet leposi ansainnut, ota iisisti vain. Saan jalkojen väliin kylkimakuulla ”pähkinäpallon”, maapähkinän muotoisen jumppapallon jonka uskon auttaneen hurjasti vauvan liikkumista.

23.00 6cm auki. Pyydän lisää epiduraalia koska tunnen että supistukset ovat tulossa kahta kauheampina takaisin. Siihen se kaikki kipu sitten loppuukin.

00-1.25 nukumme kumpikin Insinöörin kanssa, tai no minä herään Insinöörin kuorsaukseen joskus yhden jälkeen. Spotify soittaa Ed Sheeran soittolistaa, tunnelma on todella rauhallinen. Jään hereille kuuntelemaan vauvan sydänääniä ja supistuksia. Supistukset tuntuvat vaimeasti, välillä pientä painetta mutta ponnistuksen tarvetta ei. Mielessä pyörii harmeja – vastikään saamani negatiivinen blogikommentti ja ajatus siitä oliko toinen epiduraali liikaa. Eteneekö tämä? Kätilö pyysi soittamaan jos tuntuu painetta mutta hitto kun ei. Ehkä siellä kutittelee jokin – tukka? Haluan että jotain tapahtuu, joten pyydän kätilön huoneeseen.

Oon nyt levänny riittävästi, nyt voisi vähän synnytellä.

Insinööri sen sijaan ei oikein jaksaisi herätä, on kuulemma liian vanha tällaiseen yövalvomiseen. Tirsk.

Ponnistusvaihe

Epiduraalin suoma lepo on tehnyt tehtävänsä. Olet 10cm auki, vauva on ihan lähellä, anna palaa vaan. Ponnistuttaako? 

Ei yhtään mutta päätän että synnytetään nyt sitten. Kokeilen pari ponnistuksia kyljellään. En tunne tapahtuuko mitään mutta kätilö kannustaa että hyvin tulee. Sitten alan tuntea vauvan pään ja tajuan mitä on edessä. Pari pidempää ponnistusta, ei edes täysillä voimilla (pelkään sitä kuuluisaa kakkaa ja repeämistä) ja mitä ihmettä – pää syntyy.

Kätilö kehottaa meitä katsomaan ja siellä hän todella jo on. Pää ulkona, mutta jalat potkii minua edelleen sisällä. Seuraava ponnistus, hartiat ulos (auts, pieni repeämä seurasi. Kolme ommelta). Tunnen sen unohtumattoman tunteen kun iso kalkkuna luiskahtaa minusta ulos. Hän alkaa itkeä jalat vielä sisällä.  Minäkin alan jo itkeä, helpotuksesta ja liikutuksesta.

Se oli yhteensä 7 minuutin pikku ponnistelu ja siinä hän on koko 2,7 kilon komeudessaan. Pienenä, pippurisena, täydellisenä.

Hyvä synnytyskokemus Hyvä synnytyskokemus

Hyvä synnytyskokemus

Hyvät naiset ja herrat, sain sen mitä pyysinkin. Tämä todella oli se toivomani eheyttävä, ihana synnytys. Se eteni hyvin, minä olin tilanteen päällä, hallitsin tapahtumia. Sain kerrottua toiveeni ja kestin hyvin eri vaiheet. Kätilöt (3) olivat kaikki ihania ja kunnioittivat todella tarkasti minun toiveitani. Minua kuunneltiin ja minulle kerrottiin jatkuvasti mitä tapahtuu. Olen todella kiitollinen saamastani avusta ja tuesta, sekä Naistenklinikan henkilöstölle että Insinöörille – ja modernin lääketieteen kivunlievitykselle, huh.

Melkein voisi ajatella tekevänsä sen vielä kerran.

 

Melkein.

Hyvä synnytyskokemus

*EDIT: Synnytyskirjan kirjoittaja ja verkkovalmennuksia pitävä Marjaana otti minuun yhteyttä ja halusi tarjota Valeäidin lukijoille alekoodin verkkovalmennukseen (49€). Koodilla valeaiti kurssin saa hintaan 45€ Holvi-verkkokaupasta, täältä.

JAA
10 Comments
  • Sanna / Kototeko
    elokuu 1, 2019

    Synnytystarinoihin ei kyllästy ikinä. Tosi kivan kuuloinen synnytys kokonaisuudessaan. ❤️ Nauratti tuo Arttu Wiskari -kommentti. Todellakin… Kuka ylipäätään voi synnyttää Wiskarin tahtiin?! 🙈

    • Valeäiti
      elokuu 8, 2019

      Mäkin jaksan niitä aina vaan lukea, siksi tämänkin uskalsin kirjoittaa! 🙂 Arttu soi mulla taas tänään päässä, voi saatana!

  • Heini
    elokuu 1, 2019

    Aivan ihana kertomus! Mun kolmas oli hyvin samanlainen, eheyttävä ja täydellinen. Sain kätilöiltä kommentin miten mukavaa kun äiti on tuolla tavalla mukana, ja pari vuotta olen tässä pohdiskellut että missähän ne muut äiteet aina lienee 🤭 Ihanaa vauvakuplaa 😘😘

    • Valeäiti
      elokuu 8, 2019

      Hahahaha muut on kuule jossain Nirvanan toisella puolella toivomassa että joku muu vaan hoitaisi tämän homman 😀 😀

  • Maijalan Anna
    elokuu 1, 2019

    Ihana lukea tämä kertomus! Myös mulla kolmas synnytys kesäkuun alussa oli kyllä niin hyvä kokemus aiempiin verrattuna mm. siitä syystä että ekaa kertaa sain synnyttää ilman oksitosiinia. Oli ihan mahtavaa että minä ja mun kroppa pystyttiin siihen! Plus viiden minuutin ponnistus + kaksi tikkiä oli tosi jees verrattuna edelliseen, jossa tunti ponnistettiin ja puoli tuntia paikkailtiin vahinkoja…

    • Valeäiti
      elokuu 8, 2019

      Tää oli muuten ainoa mikä skidisti harmittaa mua tästä, oksitosiinia tungettiin vähän väkisin mukaan vaikka mä olisin ehkä voinu vielä kysyä että tarvitaanko sitä tosiaan. Hirmu vähän kyllä edellisiin synnytyksiin nähden mutta kuitenkin. Mutta ei se mun suorituksesta vähäisempää kyllä tee 🙂

      • Maijalan Anna
        elokuu 10, 2019

        Mulla ei oo aiemmissa synnytyksissä omat supistukset alkaneet lapsivesien jälkeen ollenkaan, eli on oksitosiinin voimalla menty kokonaan ja se on aiheuttanut sitten ongelmia, kun kroppa ei ehkä oo ollutkaan ihan valmis touhuun. Siksi siis olin niin fiiliksissä (ja yllättynyt) siitä että mun keho nyt selviskin ilman niitä! En siis mitenkään tarkoittanut että se olis jotenkin vähäisempi suoritus!❤️

        • Valeäiti
          elokuu 11, 2019

          Ei hätää, en sitä ottanutkaan niin! 🙂 Tuli vain tässä mieleen että se ehkä jäi mietityttää silloin et olisko sitä tarvinnu. Mulla onneksi ei ainakaan mun huomatakseni ole tullut mitään huonoa fiilistä oksitosiinista.

  • Maria
    elokuu 1, 2019

    Kiitos kertomuksesta – ihana että synnytys oli hyvä kokemus!
    Omat synnytykset (3 kpl) ovat olleet aina niin nopeita, että ajatukset eivät ole oikein ehtineet mukaan. Viimeisessä ehdittiin olla sairaalassa reilu tunti ennen kuin vauva syntyi seisoessani altaassa, ja se oli pisin aika sairaalassa ennen syntymää. Tuntuikin että olin parhaiten tilanteen tasalla. Toki kokemuskaan ei ollut enää uusi kuten esikoisen kohdalla ja toisenkin siinä mielessä, että syntyi perätilassa.

    • Valeäiti
      elokuu 7, 2019

      Oi apua voin kuvitella ettei ehdi ajatukset mukaan! hui!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.