Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Koulun alku pelottaa – taas ja enemmän

Muistatteko kun kirjoitin Ykkösen tulevasta koulun aloituksesta, kuinka se pelotti? Kirjoitin kaksi vuotta sitten pienessä hädässä auki erilaisia pelkoja, joita olin saanut itselleni kerrytettyä muiden kauhutarinoita kuunnellessa:

”Saako se siellä kavereita? Osaako se mennä sinne yksin, voidaanko edes päästää kulkemaan yksin? Meneekö meidän arki tosi vaikeaksi? Pysyykö tavarat hallussa, tehdäänkö me niitä läksyjä, kuinka iso ja äänekäs luokka on, saako siellä koskaan ääntään kuuluviin, onko ope kiva, mahtuuko IP-kerhoon, kuka lohduttaa jos kaatuu, muistaako se pyyhkiä ja syödä tarpeeksi?”

Nyt on takana kaksi vuotta ja jos ekan vuoden jälkeen sain jo huokaista helpotuksesta ja todeta että sehän meni aivan sairaan hyvin niin nyt kolmoselle siirtyessä olen jo euforinen. Hommat sujuu edelleen kuin rasvattu ja kaikki edellä listatut huolet ovat olleet turhia. Tyypillä on sama kännykkä, sama reppu, samoja kavereita ja ihanat opettajat. Housut pysyy puhtaana ja hymy kasvoilla. Kolmosluokka otetaan ilolla ja innolla koko perheen voimin vastaan.

On siis seuraavan huolen aika: Kakkonen.

Samassa koulussa syksyllä aloittavalla Kakkosella on ihan mielettömät kognitiiviset ja sosiaaliset taidot, perusasiat siis hyvin. Tavaroiden hyvänä pitäminen ja muu sekoilu saattaa olla hieman siskoaan haasteellisempaa, mutta ne nyt on vain materiaa. Osaan jo nähdä sinne ekan luokan keväälle, jossa totean että menipä hyvin.

Mutta sitten on ne muutamat isot huolet, joita ei niin vain paeta. Ne on samat kuin siskolla aikanaan ja edelleen:

”Sitten on vielä ne kolme pahinta kysymystä, jotka pulpahtavat päähäni aina silloin tällöin, vaikka en haluaisi.

Entä jos käy niin kuin kävi Töölössä. Entä jos pieni koululaiseni jää auton alle, koska aikuisilla on kiire töihin.

Entä jos joku päättää, että lapsestani tulee se lapsi, jota kaikkien on kiusattava.

Entä jos lapseni ei löydä tapaa toimia uudessa ryhmässä ja alkaa itse kiusata.”

Näitä isoja huolia ei mikään muu kuin ehkä aika poista, Ykkösenkään osalta. Ne seuraavat vanhempaa monta vuotta, palaavat aina uuden kehitysvaiheen saapuessa. Koskaan ei tiedä ja aina pitää olla valmiina toimimaan.

Kakkosen kanssa joudun myös lisäämään listalle uuden huolen: entä jos lapseni saa välkällä turpiin. Fyysisen koskemattomuuden rikkoutuminen on sellainen ilmiö, josta Ykkönen on raportoinut koulun pihalta sivustakatsojana ja pelkään ihan hulluna että Kakkosen kohdalla raportointi muuttuu kokemuksiksi.

Pelko perustuu todellisiin tapahtumiin, joita olemme vuoden aikana joutuneet selvittämään. Tarhasta ei aina tulla ihan ehjin nahoin kotiin. Koulussa se vähäinenkin valvonta loppuu ja välitunneilla ehtii tapahtua kaikenlaista.

Juuri nyt raskaushormonien pyörteessä huoli kasvaa päässäni tosi isoksi. Aidosti tuntuu etten halua laittaa lastani kouluun. En halua että se on siellä yksin oman onnensa nojassa. Tekisi mieli pamauttaa koulun pihalle ensimmäiseksi syksyksi (tai kolmeksi) ylimääräiseksi välkkävalvojaksi. Hakea lapsi kotiin suoraan koulusta kulkematta IP-kerhon kautta. Saattaa jokainen koulumatka käsi kädessä, ihan vaikka vaan ekat viisi vuotta.

Lapsilleni ei saa tapahtua mitään, kuuletko maailma? Voitko luvata minulle ettei yhtäkään lasta satuteta, koko koulussa? Ihan sama oppiiko se koskaan ranskaa tai syömään siivosti, mutta voitko taata minulle koskemattomuuden pyhän lupauksen?

Et voi, niin.

Lue myös: 

JAA
12 Comments
  • Sarppa
    kesäkuu 7, 2019

    Omalle huolilistalleni lisään vielä, entä jos se oma rakas esikoiseni on se joka siellä pihalla lyö ja rikkoo toisen koskemattomuuden? Kaksi vuotta on tehty päiväkodin ja perheneuvolan kanssa yhteistyötä esikoisen tunnetaitojen työstöä, ja vaikka edistysaskelia on otettu pelkään että ei kuitenkaan riittävästi koska välillä opitut taidot lentävät romukoppaan kun ärsyyntymiskynnys ylittyy. Entä jos se tapahtuu juuri siellä välitunnilla ja välituntivalvoja ei ehdi väliin?

    • Valeäiti
      kesäkuu 10, 2019

      🙁 Tämä on todelalkin ollut myös mun huolilistalla. Pienessä mittakaavassa ollaan tuotakin koettua ja se on ihan kamala tunne kun ei kuitenkaan voi itse olla siellä tarhassa / koulussa vahtimassa ja kasvattamassa! Toivottavasti saatte riittävästi apua koululta myös <3

  • Nimetön
    kesäkuu 7, 2019

    Olen ison sisarusparven vanhin, nyt itse suurperheen äiti. Olen kai perusluottavainen, koska en ole omien lasten kohdalla pelännyt mitään vastaavaa, vaikka muutaman lapsen kohdalla olisi ollut aihetta. Ehkä luottavaisuus johtuu siitä, että olen niin monen lapsen nähnyt selviävän, myös niistä kurjista kokemuksista. Tilanteisiin tulee puuttua välittömästi, jos kiusaamista tms ilmenee. Omien lasten kohdalla on ollut tilanteita, ettei lapsi ole halunnut kertoa, äiti ei saa puuttua, eikä opettaja ole huomannut. Se on vaikeaa sitten.
    Minusta me vanhemmat tarvimme tässäkin asiassa armoa. Ei me voida suojella lasta loputtomiin. On luotettava siihen, että kodin opit ja neuvot kannattelevat. Vaikka vanhempana teemme parhaamme ja vähän ylikin, puhumalla ei voi kuitenkaan täysin kertoa ja sanoittaa kaikkia maailman asioita.
    ”Kantapään kautta jokaisen on asiat opittava”, sanoi mieheni, kun surin teini-ikäisen tyttären kaverisuhteita. Ja niin kai se on.

    • Valeäiti
      kesäkuu 10, 2019

      Voi tämä oli ihanan maalaisjärkinen ja lohduttava kommentti, kiitos! Olet ihan oikeassa tässä kaikesta, nämä on sellaisia asioita joita etukäteen jännittää mutta yleensä kaikki kuitenkin joko menee tai kääntyy hyvin.

  • pilami
    kesäkuu 7, 2019

    Jos lohduttaa niin ei se mikään maailmanloppu ole vaikka omaa lasta joku löisi tai oma lapsi jotain muuta. Nämä ovat täysin selvitettäviä asioita joihin vanhempien ja koulun aikuisten tulee yhdessä puuttua ja käydä tilanteet lävitse. Lapset harjoittelevat koulussa(kin) tunne- ja kaveritaitoja ja konfliktit kuuluvat kasvamiseen ja elämään. Paras oppi tulee siitä kun lapset näkevät että a) aikuiset hoitavat asiat fiksusti ja b) aikuiset ottavat kopin silloin kun lapset eivät keskenään pysty asioita ratkomaan. Oman kokemukseni mukaan niiden muidenkin lasten vanhemmat ovat hirveän fiksuja ja normaaleita ihmisiä jotka haluavat kasvattaa lapsistaan yhteiskuntakelpoisia kunnon kansalaisia kuten itsekin. Toki en voi väittää etteikö meidän lapsen koulutaipaleen varrella olisi ollut niitäkin hetkiä kun on hieman noussut verenpaine tällä äiti-ihmisellä mutta tärkeintä on nostattaa sitä verenpainetta ihan keskenään ja käydä dialogi muiden vanhempien kanssa sitten ihan normihöyryillä. 😛

    • Valeäiti
      kesäkuu 10, 2019

      Erinomaisesti sanottu toveri, se on just näin! Toivottavasti meidän ipanoiden luokkakavereissa sitten on niitä vanhempia jotka jaksavat yhdessä kasvattaa tätä koko laumaa ja toivon että opettajat on myös niitä jotka osaa ja pystyy puuttua. Mutta yhteistyöllä tätä todellakin yllä tehdään!

  • Anna
    kesäkuu 7, 2019

    Mä kysyisin tässä ihan eri aiheesta, jos sallit 🙂

    Tänään mua tuli somessa vastaan puolituttu lukiokaveri, joka on nykyään business-nainen, ja tekee töitä yritysmaailmassa, työnimike taitaa olla sales director (jotain samaa kuin Sinunkin työ).

    Mulla on (hammas)lääketieteen koulutus, ja tavallaan kaikki ymmärtää vaivatta, mitä teen: puudutan, injektoin, tunnustelen lihaksia, löydän tulehduksen, koputtelen niveltä, nostan hampaan suusta pihdeillä pois ja niin edelleen. Mutta mä en todellakaan saa kiinni siitä, että mitä myynnin ja markkinoinnin ihmiset tekevät ihan _konkreettisesti_?

    Satunnaisesti, kun katson tuon työssään erittäin pätevän ihmisen someen lataamia videoita joissa häntä haastatellaan, sisältö on niin abstraktia: ”haluamme, että yritykset voivat keskittyä ydinosaamiseensa, ja panostaa enemmän pilvipalveluihin, ja sitä kautta kerryttää asiakasvirtaa…” Mutta miten se työpäivä oikein käytännössä tapahtuu? Mistä erottaa osaajan ”teeskentelijästä” (no joo, eihän potilaat erottaneet valelääkäriäkään oikeasta), mistä se osaaminen tulee?

    Täällä blogissa Sinun huolet, pohdinnat ja perhe-elämä on tosi konkreettisia (pysähtyykö se auto suojatien eteen), mutta miten saat liike-elämästä ”otteen”? Ilman, että kaikki on jotain abstraktia sanahelinää?

    Kiitos, kun sain purkaa tällaisen sivistykseni mustan aukon tänne. Ja oikein hyvää äitiyslomaa, vailla niitä työjuttuja 🙂

    • Valeäiti
      kesäkuu 10, 2019

      Oo miten kiinnostava kysymys! ja vaikea! Myynti ja markkinointi on tiivistetysti kumpikin samaa: Yritetään ymmärtää mikä on asiakkaan ongelma ja sitten yritetään ymmärtää miten se oma myytävä asia auttaisi sitä ja sitten yritetään sanoittaa se niin että asiakas ymmärtää sen ja on valmis maksamaan siitä pyydetyn hinnan. Mä teen paljon muutakin kuin myyntiä, mutta se on tosi iso mun työtä. Myös projektien aikana tavallaan myydään koko ajan kun viedään asiakasta sellaiseen suuntaan mikä meidän ammattitaitomme mukaan heille parasta on.

      Yritän puristaa käytännöksi yhden myyntiketjun. Kaverisi firma tuntuu myyvän IT:tä, joko valmiita tuotteita (niin kuin vaikkapa Micorsoft Word) tai koodareiden osaamista (ihmisiä jotka osaa rakentaa vaikka Wordin). Silloin se hänen myyntinsä menee niin että hänelle varataan tai hän varaa (soittamalla ja siis jo myymällä) tapaamisen potentiaalisen asiakkaan kanssa. Menee sinne paikan päälle valmistautuneena ja (jos on hyvä myyjä) saa aikaan hyvän keskustelun asiakkaan kanssa, jossa se asiakas itse kertoo missä kohtaa heillä on vielä jotain ongelmia. Siihen sitten myyjä alkaa kertoa miten he on muille sen ratkaisseet, ehkä jopa näyttää jotain vanhoja asiakkuuksia käytännössä ja selittää miten heidän firman kanssa sitä lähdettäisiin tekemään. Jos asiakas innostuu kuulemastaan, hän pyytää tarjousta. Siihen (yleensä powerpoint tai word tai vastaava) sitten kuvataan miten projekti tehtäisiin ja mitä se maksaisi. Jos hän osaa kirjoittaa sen selkeästi ja löytää sen isoimman hyödyn asiakkaalle, saa projektin!

      Kaverisi työpäivä on siis puheluja, meilejä, tarjousten tekemistä ja erityisesti asiakkaiden kanssa vietettyä aikaa. Oman alan seuraamista ja aktiivista keskustelua monen eri ihmisen kanssa.

      No sitten se vaikea osuus: mistä erottaa teeskentelijän osaajasta? Myynnistä kun puhutaan niin lähinnä tuloksista. Myynti on joka tapauksessa tulevaisuuden maalaamista, ja uskottavin voittaa. Huono myyjä ei saa projekteja kaupattua tai sitten myydyt projekti osoittautuu huonoiksi tai liian kalliiksi. Hyvä myyjä on sellainen johon asiakas rakastuu ja haluaa jatkossakin ostaa vain häneltä ja hänen firmalta lisää.

      Myynti on kaiken kaikkeaan maailman eniten asiakaspalvelua. Vain sellainen joka oikeasti tajuaa mikä sen asiakkaan päivittäisessä duunissa on vaikeaa, pystyy sitä ihmistä auttamaan ja siinä sivussa kuin salaa myymään.

      • Anna
        kesäkuu 12, 2019

        Vau, ja kiitos tosi perusteellisesta kuvauksesta! Kyllä mä tästä nyt ymmärsin jo aika paljon!

        Ehkä itselläkin olisi opittavaa myynnistä. Olen julkisella puolella töissä, ja olen todella huono tarjoamaan esim. palveluseteliä potilaille, vaikka siitä olisi paljon apua tukkoisessa jonotilanteessamme.

        • Valeäiti
          kesäkuu 13, 2019

          Kiva jos oli selkeää! 🙂 Myymistä tapahtuu joka päivä kaikissa ammateissa ja toivoisin tosi paljon että ihmiset näkisi miten hieno taito se on. Hyvin vähän on sellaista ”kynämyyntiä” ja enemmän aina palvelua josta olisi varmasti juuri esim kunnallisissa hommissa hyötyä!

  • Tarja
    kesäkuu 7, 2019

    Voi, minä niin ymmärrän <3 Tässä on taaplattu kaksi lasta koulumaailmaan ja ihan hyvin on mennyt, kyllä ne on pärjänneet. Ensi vuonna esikoisella alkaa alakoulun viimeinen luokka. Sitten on edessä yläkoulu… Apua… Minä en halua laittaa lastani yläkouluun, miten se siellä pärjää, kiusataanko sitä, osaako se olla… Pitäisin kotona, jos voisin.
    Mutta kyllä kai se siitä. Ajattelen, että seison tanakasti vieressä ja halaan aina, kun mahdollista. Ja kysyn joka päivä, että miten menee. Ei kait me tervejärkiset voida tätä pilata. Asiat selviää kyllä, kuten toveri-kommentoija sanoi.

    Tsemppiä! Ei tämä huolehtiminen taida koskaan loppua… <3

    • Valeäiti
      kesäkuu 10, 2019

      Aina tulee joku uusi huolenaihe! En edes uskalla ajatella tonne yläkoulun asti, saati jonnekin lukion ja seuraavan vaiheen valintaan…