Leluja ruokapöydässä? Sillä ei ole mitään väliä. Älä nillitä.

Tiedättekö mihin olen aivan helevetin väsynyt? Pikkuasioihin takertumiseen ja niistä nillittämiseen, erityisesti vanhemmuudessa.

Laitat Instagramiin söpön videon, jossa lapsesi juoksee hakemaan posteja ja saat vastauksen että hui miten näin kylmällä olette ilman takkeja, etkö pelkää että tulee korvatulehdus. Näytät toisessa kuvassa syövän samaa jäätelöä taaperon kanssa ja joku huomauttaa että voi tulla karies.

Tai et kai vaan tehnyt sitä virhettä että joku jossain oli menossa jollain kulkuvälineellä ilman kypärää tai herranjestas sentään – kypärä päässä mutta remmi aivan liian löysällä?

En tiedä mikä siinä on että toisten virheisiin puututaan nyt niin hanakasti, mutta vielä enemmän kummastuttaa se mikä lasketaan “virheeksi”. Keskustelussa vanhemmuudesta puuttuu täysin mittasuhteet kun lisätty sokeri, käytettynä ostetut kengät ja turvavyöttä matkustaminen ovat samalla viivalla.

Jos sinä jaksat sanoittaa kaikki tunteet, lukea kasvattavaa kirjaa joka ilta, valita oikeat kengät ja valmistaa sokerittomia välipaloja, se on tosi fine ja ihan oikeasti hirveän kunnioitettavaa. Nostan sinulle hattua!

Mutta onneksi olet myös viisas ja tiedät että sinun ei tarvitse mennä valistamaan muita vanhempia mistään näistä asioista. Olet varma omasta vanhemmuudestasi eikä sinun siksi tarvitse kasvattaa muita kommentoimalla avuliaasti että “kai tiesit ettei liukuestesukkia suositella käytettävän kengän sisällä lapsen jalan kehityksen takia”. Voi olla ettei hän tiennyt, tai sitten voi olla että hän tiesi eikä välittänyt.

Shokeeraavaa, tiedän! Mutta meistä jotkut todella valitsevat toimia suositusten vastaisesti.

Vanhemmuus on aivan liian raskas taakka kantaa jos jokainen askel on otettava parhaan mahdollisen tiedon ja ymmärryksen mukaan ja jos kaikista asioista pitää sitä tietoa etsiä. Elämme ajassa jossa ihan kaikesta on saatavilla laajaa tutkimusta ja tietoa. Elämme myös ajassa jossa sen tiedon kaivamista ja hyväksikäyttämistä odotetaan ihmisiltä, jotka ovat samaan aikaan kiireisempiä kuin koskaan eikä kylä enää kasvata.

Meille 2000-luvun vanhemmille annettiin kaikkien vuosikymmenten oppaat äänikirjana suoraan korviin ja sanottiin että “pärjäile”.

No ei me aina pärjäillä. Eikä varsinkaan jos nurkan takana on toinen 2000-luvun vanhempi huomauttamassa että pillipullosta juova voi olla ongelmissa sitten päiväkodissa kun ei ole nokkamukia oppinut, “halusin vain kertoa tämän, ehkä jo tiesitkin”.

Vanhemmuus on ihan törkeän raskasta, jos siitä tekee tosi raskasta. Jos joka hemmetin “voinko katsoa telkkaria” pyyntö eskaloituu suureksi vanhemmuuskysymykseksi ruutuajasta, lapsen niskan optimaalisesta asennosta ja tulevaisuuden käytöshäiriöstä, olet pulassa. Pyyntöjä, valintoja, päätöksiä ja tekoja tehdään vanhemmuudessa satoja päivässä. Ei niiden keskellä voi jatkuvasti pohtia mikä nyt olisi parasta ja oikein ja teenkö minä nyt absoluuttisesti parhaani.

Tulet joka tapauksessa pyörtämään omat lupauksesi (“En kyllä ikinä itse uhkailisi lastani noin!”) ja pettämään omat odotuksesi vanhemmuudesta. Anna vähän löysää hihnaa itsellesi jo nyt.

Ei vanhemmuutta tarvitse hikaroida, ihan oikeasti. Sanon sen nyt ääneen: näillä pikkujutuilla ei ole isossa kuvassa mitään väliä.

Ne ainoat merkitykselliset vanhemmuuden asiat ovat isoja, syviä, perustarpeita. Saako lapsi riittävästi ei-tappavaa ruokaa, turvallisuutta, läheisyyttä, tukea, rakkautta. Ytimekkäästi: jos sinua mietityttää oletko hyvä vanhempi, todennäköisesti olet. Pelkkä sen pohdinta kertoo että sinä välität ja sinä yrität.

Vanhemmuudessa on niin monta mutkaa ja vuotta jäljellä että nämä pikkulapsiajan esiasteet ovat ihan kärpäsenkakkaa. Ehdit vielä mokata tai lapsi kehittää itse itseään ja kavereiden kanssa sellaiseksi että sinun varhaislapsuuden parhaat aikeet valuvat tyhjiin – tai ehkä lapsestasi tulee vailla kaikkia odotuksia hieno ja mahtava ihminen, vaikka sinä et jaksanut lorutella!

Lapsesi kehitys, koulumenestys, sosiaaliset taidot ja selkärangan kehittyminen oikeanlaiseksi eivät ole kaikki sinun tekosiasi.

Tämä kaikki ei ole sinusta ja vanhemmuudestasi kiiinni, ihmisen kehitys on niin paljon isompi kokonaisuus kuin miltä se näyttäytyy kotona vietettyjen vuosien aikana.

Ja toinen juttu: olen tosi kyllästynyt siihen että jokainen vanhemmuuteen armoa lupaileva teksti menee ihan sankaritarinan kautta. Että annetaan muka armoa itselle ja toiselle, kun muuten suoritetaan aivan 10/10. “On ihan ok silloin tällöin antaa ruutuaikaa että vanhempi saa hetken levätä kun talossa on neljä pientä vauvaa ja kolme koiraa sekä kylpyhuoneremontti.”

On myös ok silloin tällöin tai joka päivä antaa ruutuaikaa vähän tai paljon ihan muuten vain. Ole hyvä, annan luvan! Lapsesi saa myös leikkiä leluilla ruokapöydässä, mennä ilman hammaspesua nukkumaan ja maistaa jäätelöä jo vauvana. Se ei mene rikki.

Näillä pienillä jutuilla ei ole mitään väliä.

Sitä paitsi lapsissa parasta on se että ne voi aina ohjelmoida uudestaan. Jos annat lapsen puolen vuoden ajan leikkiä lelulla ruokapöydässä, se ei tarkoita että olet loppuelämäsi pulassa. Sitten kun jaksat, voit ohjelmoida sen pois siitä tavasta (ja löytää samalla jonkun uuden pahan tavan).

Sitten vielä kerran se toinen asia: muiden vanhemmuuteen puuttuminen, nillittäminen. Älä tee sitä. Varsinkin Instagramissa tuntuu olevan käynnissä “etsi viisi virhettä” peli, jossa jokaisesta nähdystä virheestä voi ja pitää huomauttaa.

On niin sairaan ärsyttävää että jo valmiiksi ylihyville vanhemmille nillitetään jostain aivan pikkuasiasta toisten jo valmiiksi ylihyvien vanhempien toimesta. Siinä keskustelussa syyllistyy ainoastaan he jotka jo nyt tekevät kaiken niin hyvin kuin ikinä osaavat. Uupuvat vain mokomat tästä.

Samalla he, joiden vanhemmuuteen olisi ehkä syytä puuttuakin, eivät todennäköisesti ole koko keskustelussa mukana. Heitä ei sellainen kiinnosta.

Huonoa vanhemmuustoveruutta taas on se jos kiinnostaa liikaa tekeekö toinen lapselleen hyviä vai haitallisia valintoja – sinun näkökulmastasi.

Älä nillitä, ole hyvä toveri.

Inspiraatio tähän tuli Iidan matkassa hienosta blogijutusta aiheeseen liittyen!

Lue myös:

JAA
75 Comments
  • Tanja
    kesäkuu 23, 2020

    Voi fuck, mun lapsi on käyttänyt vain ja ainoastaan jarrusukkia melkein kolmevuotiaaksi. Nyt melkein toivon, että joku olisi huomauttanut ystävällisesti. Silti samaa mieltä kanssasi, ihan kaikesta ei tarvitse päteä ja nillittää.

    • Hellu
      kesäkuu 23, 2020

      Täysin sama! Häpeän nyt syvästi. Aina on ollut jarrusukat kengässä! Syytän sitten itseäni kun lapsella on aikuisena epämuodostuneet jalat. Olisipa joku huomauttaunut ajoissa! (Ja suomennoksena: tämä, etenkin viimeinen lause, on sarkasmia!)

      • Valeäiti
        kesäkuu 24, 2020

        Laitatte sitten minulle laskun kun jalat ovat vääränä! Kun en kertonut!

  • Huh
    kesäkuu 23, 2020

    Tykkäsin tästä.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      <3

  • Almavanilja
    kesäkuu 23, 2020

    Juuri näin! Aivan timanttinen teksti, kuten oli se Iidankin. Kaikki ne ”pakko kommentoida…” -tyypit vois miettiä, että onko ihan oikeesti pakko. Koska pakko ei oo ku kuolema ja sekin tulee vain kerran 😅

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Se on kyl juuri näin 😀

  • Nimetön
    kesäkuu 23, 2020

    Oot varmaan saanut näitä viestejä viime aikoina todella paljon sillä oon miettinyt että osassa stooreista oot ollut aivan tosi ärsyyntynyt ja oon miettinyt että nautitko somen tekemisestä nykyään.
    Mutta ymmärrys nillittäjien suhteen ja vielä en paina en seuraa nappia.
    T. Seuraaja jo todella pitkään

    • Pee
      kesäkuu 23, 2020

      Voi painaa jos ei tykkää! 😀

    • Piitu
      kesäkuu 23, 2020

      Musta tuntuu, että tää koko somehomma ampuu itseään nilkkaan. Bloggaaja/vaikuttaja jakaa omasta elämästään asioita -> seuraaja kommentoi/vinkkaa jotain, todennäköisesti ihan hyväntahtoisesti -> vaikuttaja vetää herneet nenään ja paasaa monen stoorin verran kuinka ärsyttävää on kun aina pitää kommentoida ja neuvoa -> seuraaja on hämillään eikä varmasti jatkossa enää kysy tai kommentoi mitään, vaikka aidosti oikeasti kiinnostaisi. Keskustelu tyrehtyy. Turvallisempaa vaan tykätä kuvista niin ei tule elämäänsä vapaaehtoisesti jakavalle vaikuttajalle paha mieli. Tää mielensäpahoittaminen on viety ihan nextille levelille, etenkin kun pahastutaan toisten puolesta. Oikeasti ilkeitä viestejä tai kiusaamista ei tietenkään pidä sietää, mutta täytyykö aina ajatella pahinta mikäli kommentti ei ole pelkkää maasta taivaaseen ylistystä? Voisko ajatella, että joku kysyy tai kommentoi ihan aidosti kiinnostuneena?

      Ja samaa olen pohtinut, että onko tekemisen ilo hieman kateissa, kun niin kireää settiä ollut viime aikoina. Ehkä kesäloma somesta vois tehdä gutaa. Anteeksi, neuvoin, tiedän että ei sais.

      • Mamma
        kesäkuu 24, 2020

        Oletko sä ”Piitu” oikeasti ihan tosissaan sitä mieltä, että kaikenlaiset kommentit pitää sietää? Että mitä vaan voi ja saa laukoa henkilölle, joka kertoo somessa arjestaan? Ettei vaikuttajat on superihmisiä, joilla on niin paksu haarniska, että mikään ei satuta heitä? Ei, eivät ole yli-ihmisiä vaan ihan samanlaisia kuin sinä ja minäkin. Esim. Iidan toisinaan julkaisemat, saamansa kommentit on niin järjenvastaisia, että tämä ei somettava mammakin haukkoo henkeään.

        Se, että puhuu asioista ääneen ei ole automaattisesti mielensä pahoittamista.

      • Eliisa
        kesäkuu 24, 2020

        Jos aidosti hyvää tahtoen vinkkaa, siitä jää vastaanottajalle hyvä mieli. Jos ei jää, on vinkkaaja epäonnistunut viestissään.

        Tässäkin muka hyväntahtoisesti neuvot, mutta oikeasti kovasti arvostelet henkilöä, asennetta ja tunteitaan.

      • Anni
        kesäkuu 24, 2020

        Mä siis todellakin kannustan kriittistä keskustelua somevaikuttajien kanssa liittyen vaikkapa kuluttamiseen ja politiikkaan (sanan laajassa merkityksessä), mutta jarrusukkien käytöstä yksityisviestillä kommentoiminen ei todellakaan ole mitään ”keskustelua” joka jotenkin edesauttaisi yhtään mitään. Vaikka se kommentoija olisi ”aidosti kiinnostunut”, jaksaisitko itse käydä ystävällistä ja kärsivällistä sananvaihtoa kymmenien tyyppien kanssa jostain rehellisesti sanottuna täysin triviaaleista oman arjen valinnoista, joita toinen kriittisesti opponoi? Oikeasti jaksaisit? Vai ajatteletko, että jos on jonkinlainen some-vaikuttaja, kaiken ”vapaaehtoisesti jaetun” kuva- ja videomateriaalin jokainen yksityiskohta on tarkoituksellinen keskustelunavaus, ja jos ei siitä sitten halua keskustella, se on epäreilua tai epäloogista?

        Itse ajattelen, että jos kyse on lapsen jarrusukista tai vauvan kivien nuolemisesta, se on vaan kaikin tavoin universumille ja ko. ihmiselle itselleen hyvä, jos menee hämilleen eikä viitsi kysellä ja kommentoida. Voi vaikka mennä sitomaan kukka-asetelmia ja samalla pohtia, miksi toisten ihmisten vanhemmuus kiinnostaa minua ihan näin paljon.

        • Huh
          kesäkuu 26, 2020

          Hienosti muotoiltu👌

      • Thejade
        kesäkuu 25, 2020

        Hei vaan Piitu,
        Bloggaaja varmaankin itse päättää mistä ja miten kirjoittaa, samoin kuin lukija päättää mitä haluaa lukea! Ei elämä ole ”good vibes only”, joskus stressaa ja vituttaa ja miksi sitä ei saisi näyttää ihan kuin niitä mukavia ja helppoja puolia? Löytyy varmasti niitäkin blogeja joissa on vain elämän highlightit esillä, jos aito ja inhimillinen blogi ei nappaa. Lisäksi kuulostaa aika hassulta sanoa kommenttien vastaanottajaa mielensä pahoittajaksi, kun itse pahoittaa mielensä siitä miten näihin kommentteihin suhtaudutaan… että kuka ampuu itseään jalkaan?

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Siis tää lomasuositushan on aivan loistava neuvo, kiitos nimetön! Enpä tullut ajatelleeksi, mutta voisin tosiaan pitää lomaa <3

  • Riikka
    kesäkuu 23, 2020

    Kirjoitat ”Ytimekkäästi: jos sinua mietityttää oletko hyvä vanhempi, todennäköisesti olet. Pelkkä sen pohdinta kertoo että sinä välität ja sinä yrität.”

    Tuli tippa linssiin, KIITOS!!! Joka ilta mietin, että olinko tänään hyvä/huomenna yritän olla parempi. Mies hokee ”Olet hyvä.” Ja perustelee vielä ja silti mietin, miten voisin olla parempi. Viimeisin tuskailu on ollut nuorimman lapsen purkkiruuan syönti. Sormiruokailee kyllä, mutta viimeaikoina on ollut niin kiire, että purkista on mennyt urakalla. Nyt lopetan itseni syyllistämisen ja keskityn olemaan vanhempi!

    • Miia
      kesäkuu 23, 2020

      Olen kasvattanud kaksi lasta täysin ilman sormiruokailua. Purkkiruokaakinovat saanet tilanteen mukaan. Ihan ihmisiä ovat. Toinen kirjoitti monen ällän ylioppilaaksi, toinen ei olisi keskiarvollaan pääsyt lukioon (pääsi kyllä toivomaansa amikseen) Ja nekään eivät ole mitään ihmisarvoasteikkoja. Mutta kiitosta ovat saanet muiltakin, että ovat omatoimisia ja ystävällisiä. Tämä riittänee, vaikka käytettyjä kenkiäkin käyttivät lapsuudessaan.

    • Elina
      kesäkuu 23, 2020

      Sain Hannen tekstistä ja instastoryistä myös valtavasti iloa tänään, mutta kommentteja ei olisi kannattanutkaan enää lukea. Tämä taitaa olla juuri sitä ”armollisuutta” sankariviitan takaa. ”Apua apua, lapseni syö myös purkkiruokaa, dear eki, olenko ihan paska äiti?”.

      Lapseni syö mieluummin kaupan sosetta kuin mitään muuta ja sitä hän myös saa, ihan ilman tunnontuskia 😀

    • Elina
      kesäkuu 23, 2020

      Sori mutta mulle tuli sinun kommentistasi ennemmin mieleen tämä kohta: ”Ja toinen juttu: olen tosi kyllästynyt siihen että jokainen vanhemmuuteen armoa lupaileva teksti menee ihan sankaritarinan kautta. Että annetaan muka armoa itselle ja toiselle, kun muuten suoritetaan aivan 10/10.”

      Siis et kai nyt oikeasti sitä öisin murehdi, että lapsesi syö toisinaan purkkiruokaa?

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Ihanaa! Hyvä sinä! <3

      • Valeäiti
        kesäkuu 24, 2020

        Tämä siis Riikalle 🙂

        Muista kommenteista: ei nyt käydä hei yksittäistä kommenttia vastaan! Tekstissäni tarkoitin esim naistenlehdissä esiintyvää tyyliä, en yksittäisen ihmisen kertomusta. Saan täysin kiinni tuosta Riikan kommentista ja olen itse ollut myös siinä fiiliksessä että joudun itselleni perustelemaan että miksi purkista eikä itse tehtyä. Viimeksi tänään harmittelin mielessäni että Kolmonen on nyt syönyt tosi paljon valmista ruokaa. Eikä siihen ajatukseen liittynyt suorittamista tai sankariviittaa (= en halua tehdä ruokaa oikeastaan eikä minua hirveästi se kiinnosta) vaan minua ympäröivä kulttuuri, jossa valmisruoka on huonompi.

        Äh, yritän sanoa sitä että jos joku kokee riittämättömyyttä vanhemmuudessaan, ei hän varmaan yritä siinä kalastella muilta ihailua ja kehuja vaan on oikeasti ristiriidassa omien odotusten ja jaksamisen välillä.

  • Saija
    kesäkuu 23, 2020

    Halusin vain kertoa, että blogisi ja instatilisi ovat toimineet minulle vertaistukena lähes saman ikäisen Kolmosen kanssa, sekä pelastaneet monet huonosti nukutun yön jälkeiset päivät. Ehkä jo tiesitkin, että kirjoituksesti oli täyttä asiaa ja hauskasti kirjoitettu.

    Kiitos, että jaksat päivittää instaa ja blogia nillittäjistä huolimatta.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      kiitos <3

  • Tuula
    kesäkuu 23, 2020

    Olen onnellinen ettei 80- luvulla ollut somea! Omat lapset eli ilmeisesti kuin pellossa ja ihan hyviä heistä tuli 😆
    Kaikkea söivät, välillä valvottiin ja välillä torkuttiin ja akuankat aina pöydällä, jopa yht aikaa ruoan kanssa.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Mä luulen että 80-luvulla on ollut aika kivaa olla vanhempi!

  • Vipellys__
    kesäkuu 23, 2020

    “kai tiesit ettei liukuestesukkia suositella käytettävän kengän sisällä lapsen jalan kehityksen takia”
    Voi perse! Tämänkin mokasin.
    Kierojalkainen taparikollinen kasvaa lapsesta.
    😀

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Sama. Sama.

  • pilami
    kesäkuu 23, 2020

    Olisikohan tässä taustalla sellaista että me kaikki valitaan ne meille tärkeät aiheet. Sen mikä on meille tärkeää lastemme kasvatuksessa (kasvisruoka, ääneen lukeminen, turvalliset varusteet, hammasterveys, rokotteet, rokottamattomuus, hyvät pöytätavat, käsien pesu, you name it) ja sitten se julkinen blogi- ja instaäiti saa kommenttia vähän niinkuin joka kulmasta. Tuskin siis suurin osa oikeasti ajattelee näitä kommenttejaan pahalla (ainakin toivon niin), mutta varmasti sapettaa kun niitä tulee. Ymmärrän. Esim. mä huomaan kaikista lapsi-pyöräilykypärä -kuvista aina sen jos kypärä on väärässä asennossa (takaraivolla) tai kypärän alla on lippis. Kun minulle itselleni on tärkeää että lapsilla on kypärä aina siten päässä että se suojaa optimaalisesti päätä tapaturmissa. Sitten en taas kauheasti pohdiskele soran vaikutusta hampaistoon tai koiran nuolaisua haavaan. En kyllä myöskään kommentoi noita kypäräasioita muille, mutta tosiaan huomaan sen aina. Ja tietyllä tapaa mä silti myös ymmärrän että näistä kommentoidaan kun a) se on niin hirveän helppoa ja nopeaa nykyään ja b) kun se asia voi olla sille kommentoijalle siellä top 10 osastolla omassa tärkeysjärjestyksessä. Mutta siis hyvä kirjoitus sinulta ja soisin kaikkien pohtivan muutenkin elämässä että mitä pitää kommentoida ja mitä voisi vaikka sitten päivitellä ihan vain keskenään siellä kotonaan ilman että tarvitsee sitä sen laajemmalle kuuluttaa. Sitä mun vielä on pakko kysyä että ihanko oikeasti ihmiset lähettävät tällaisia kommentteja ja huomioita ja päivittelyjään instassa ihan omalla nimellään ja naamallaan? Vai mihin foorumiin ne sinulla tulevat?

    • Huoleton__
      kesäkuu 24, 2020

      Olen niin samaa mieltä! Väitän, että kerrallaan pystyy olemaan huolissaan/kiinnostunut vain muutamasta asiasta. Jollekin elinehto on sormiruokailu. Toiselle taas liinailu. Kolmannelle ehkä kemikaalit. Sama liinailija saattaa kuitenkin kääntää turvaistuimen kasvot menosuuntaan jo aivan liian varhain. Sekin on aivan täysin ok. Mutta jokainen varmaan ymmärtää, että maailmankaikkeudessa sormiruokafanatismilla tai millään ilu-lla (liinailu, kestovaippailu, tassuttelu, tissittely) ei ole minkään sortin väliä, jos se saakelin istuin on väärinpäin ja kolari kävisi. Tämä on ehkä ilkeä esimerkki, mutta väitän, että kaikki pikku asiat liittyvät hallinnan tunteeseen ja tarpeeseen hallita asioita. Oikeasti sen sijaan noiden tunnepuolen perustarpeiden lisäksi väliä olisi Suomen kaltaisissa superoloissa varmaan ainoastaan sillä, ettei päästä lasta yksin järveen, anna polttaa itseään kiukaaseen, pitää pesuaineet lasten ulottumattomissa ja käyttää siellä autossa sitä istuinta – mieluiten varmaan se selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista. Silti vaikka tämä istuinasiakin on kiistaton, ärsyttää syyllistäminen silläkin saralla. Aina olisi jalat voinut tunkea vielä vähän enemmän solmuun, jotta selkä menosuuntaan onnistuu. Täytyy tosin sanoa, että sekin ärsyttää, kun ihmiset kommentoivat, että ”kyllä mekin selvittiin lapsuudesta hengissä, vaikka samoiltiin yksin ilman puhelimia metsässä ja ilman aurinkorasvaa”. Sekin varmaan totta, mutta tieto on lisääntynyt joistakin perusasioista, jotka vaikuttavat turvallisuuteen ja olisi yksinkertaisesti tyhmää tehdä ”kuten ennen”. Ongelman muodostaa kuitenkin se, että tieto on lisääntynyt myös niin tuhannesta muustakin asiasta, joihin tässä blogitekstissäkin viitataan. Mihib vetää raja, mikä asia on kommentoimisen arvoista? Itse haluaisin kuulla, jos tekisin jotain fataalisti väärin tiedonpuutteessa mutta en haluaisi kuulla, jos lapsellani on väärä sormiruokaote.

      • pilami
        kesäkuu 24, 2020

        No siis ”ennenhän” tosiaan lapsia kuoli huomattavan paljon enemmän tapaturmaisesti kuin nykyään. Nämä ”selvittiinhän mekin hengissä vaikka ei käytetty takapenkillä turvavyötä” ovat tosiaan juuri heitä, jotka selvisivät hengissä kertomaan jälkipolville asiasta. Olen samaa mieltä että selkeästi turvallisuuteen liittyvät seikat on ihan asiallista tuoda huomatessaan julki. Mutta siinäkin toki tyylejä on monia.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Olis noin, ja myös niin että ylipäänsä muiden ihmisten valinnat toimii omien valintojen peileinä ja kaikki poikkeamat saattaa ne kyseenalaisiksi.

      Siitä en ole ihan samaa mieltä että turvallisuusasioistakaan tarvitsee käydä tuntemattomalle sanomaan, livenä tai netissä. Koen holhoavana, enkä ihan tiedä mihin rajan voisi vetää, tai siis mikä on niin vaarallista että on pakko sanoa.

      Mutta tässä tiedän olevani välillä vähemmistöä! Tämä on turvallisuusjutuista huomauttaminen on selvästi mielipide-ero, mua se jostain syystä ärsyttää, moni arvostaa!

      • Maria
        kesäkuu 24, 2020

        Tuo on kyllä vaikea asia, että mikä on tarpeeksi suuri asia turvallisuudessa, että on suotavaa huomauttaa! Mutta ajattelen silti niin, että jos on oikeasti lapsen turvallisuuteen liittyvä asia, siis esim että autonistuin väärin asennettu tms. mikä voi aiheuttaa hengenvaaran, ei ole niin oleellista, sattuuko se sinua tai jotakin muuta aikuista ihmistä ärsyttämään (”mua se jostain syystä ärsyttää, joku arvostaa”), vaan ainoa millä on väliä on lapsen turvallisuus..toki se täytyy huomauttaa kohteliaasti. mutta siis esim jotkut jarrusukat, niin huhhuh ne nyt on toki ihan turhia huomautuksia 😃

      • pilami
        kesäkuu 25, 2020

        Minua varmasti kyllä ärsyttäisi jos joku tulisi neuvomaan, mutta silti mielestäni pitää puuttua jos joku vaikkapa vie a) neljää lasta takapenkillä (tapahtui omassa lapsuudessani) tai vaikkapa b) pitää vauvan turvakaukaloa etupenkillä (omassa lapsuudessani oli kuulemma hirmu kätevää matkustaa autolla vauvan kanssa kun siinä etupenkillä saattoi imettää samaan aikaan). Jepjep! Mun mielestä on hirveän hyvä että nämä turvallisuusasiat ja tietoisuus näistä on kasvanut.
        Mutta en mä esimerkiksi lapsen kaverin vanhemmille mene sanomaan miksi päästävät lapsensa pyöräilemään ilman kypärää. Mutta raja mulla on siinä että mun kanssa ei pääse pyöräretkelle ilman että kaikilla on kypärä päässään. Siihen voin vaikuttaa ja siinä kohtaa vaikutan. Ja tämän sanon ihan sille lapselle itselleen.

        • Valeäiti
          kesäkuu 25, 2020

          Tätä juuri tarkoitan! Just toi että ei mennä lapsen kaverin vanhemmille (= melkein tuntemattomille) sanomaan, se vaan on jotenkin musta korrektia pysyä kädenmitan päässä. Mutta tässä voin hyvin juuri olla vähemmistössä, moni ajattelee että pitää sanoa kelle vaan. Mulla kans samanlaiset rajat että silloin kun on mun vahtimana niin kypärä pitää olla jne. Ps. Turvakaukalo on kyllä meillä joskus etupenkillä, airbag tietysti pois päältä mutta silti..

          • pilami
            kesäkuu 25, 2020

            Nyt kun tätä pohdin niin tajusin etten mäkään kyllä kommentoisi näistä kenellekään tuntemattomalle (vaikka ehkä pitäisi 🤔. Entä jos näkisi kun perhe lähtee ilman turvavöitä liikenteeseen, ei yritä itse vaikuttaa siihen, ne ajaa kolarin ja lapset kuolee takapenkillä? mikä olisi se syyllisyyden aste siinä?).
            Onko kyseessä vähän sama kuin että ei tee mitään vaikka kaveri lähtee kännissä ajamaan autoa? Vähän vaikeita kysymyksiä. Puuttumiskynnys on kyllä tosi korkea tyypillisesti meidän kulttuurissa. Ja itse asiassa tähän peilaten onkin aika kiinnostavaa miksi sitten somessa puututaan näinkin herkästi irrelevantteihin asioihin?

          • Heidi
            kesäkuu 26, 2020

            Tää on just hyvä esimerkki turvallisuudesta sanomisesta, mä en olisi arvostanut kovin korkealle, jos joku olisi tullut huomauttamaan siitä kerrasta kun oli pakko siirtää kaukalo etupenkille, koska koko takapenkki oli kaadettuna. Otin airbagin toki pois päältä, mutta eihän se ulkopuolelle näy.

            Toinen esimerkki on sitten vaikkapa selkä menosuuntaan -istuimesta luopuminen, missä iässä siitä sitten ”saa” huomauttaa?

          • Maria
            kesäkuu 26, 2020

            Itsekään en luultavasti mene sanomaan kenellekään, jos lapsella ei ole kypärää päässä, koska se ei voi mitenkään johtua siitä, ettei vanhemmat tiedä kypärän suojaavan päätä! Mutta jos on asia, jota vanhemmat ei oikeasti välttämättä tiedä, asiasta mielestäni kuuluu kertoa, ihan sama ärsyttääkö asia vai ei (siis jos on oikeasti lapsen turvallisuuteen liittyvä asia, ei jarrusukkiin tmt). Esim jos kaukalo on auton etupenkillä, siinähän ei ole mitään ns. väärää jos airbag on kytketty pois, ei ehkä paras paikka mutta ihan ok paikka jos muuta ei ole -> tästä en tietenkään sanoisi. Mutta jos huomaan että istuin on väärin kiinnitetty , mikä voi johtua tietämättömyydestä, olisi hirveää että jotain sattuisi enkä olisi estänyt sitä vaikka olisin voinut, eli siitä huomauttaisin! En tykännyt kun naapuri huomautti, että lapseni syö hiekkaa, ei kannattaisi kuulemma syödä,.en itse näe niin vaarallisena, jos vähän menee hiekkaa suuhun samalla kun leikkii.. mutta esim arvostin (no, ehkä aluksi ärsytti mutta ihan sama) että tuttu sanoi, että jos on rahaa, kannattaa panostaa lapsellekin oikeisiin aurinkolaseihin, ja kun aloin googletella asiaa, se todellakin kannattaa tehdä eikä käyttää euron laseja jotka ei suojaa silmiä.. no, vaikeita asioita 😃

  • A
    kesäkuu 23, 2020

    Hyvinkirjoitettu! Tässä asiassa oon niin onnellinen, ettei mulla ole somepresenssiä (ja lapsella vielä vähemmän).

    Itse oon huomannut, että mitä isommaksi lapsi kasvaa, niin sitä vähemmän jaksaa välittää monista ennen tärkeiltä tuntuneista asioista. Esim. kun lapsi oli pieni, söi hän kotitekoisia soseita ja ei suolaa, sokeria jne. Ja se oli tärkeetä itselle (ehkä jollekin toiselle imetys, joka ei itselle taas ollut iso juttu, ja v*tuiksihan se meni, eli sekin vielä). Päiväkodin ollessa edessä pohdin vakavasti, että mitä siitä tulee kun lapsi ”joutuu syömään eineksiä”. Näin jälkikäteen, voi elämä mun entistä itseä (päiväkodin ruoka on helsingissä oikeasti varsin mainiota!). Ehkä oma ehdottomuus on tapa hallita sitä hallitsemattomuutta, mitä lapsi tuo elämään. Mutta nyt lapsi on jo iso-pieni, kohta tokaluokkalainen ja nuo pikkulapsivuosien tärkeät (ehdottomat) jutut tuntuu kaukaisilta ja näin kauempaa huomaa, että ei niillä isossa kuvassa ole oikeasti paljon mitään väliä.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Olen niiin samaa mieltä tästä! Juuri noin se mustakin on!

  • Marjaana
    kesäkuu 23, 2020

    Hyvä teksti! Olen ihmetellyt perhebloggaajien disclaimereita Instagramissa. ”Joo, kyllä sillä on hattu päässä ulkona.” ”Ei, ei hän kiipeä yksin portaissa, olen tässä valvomassa.” ”Kyllä me käytetään aurinkorasvaa. Mutta ei tietenkään vauvalle! Mutta hän ei siis tietenkään ole auringossa!” Näköjään ne ovat siellä syystä… En uskoisi ihmisten kommentoivan noita asioita, ellette te bloggaajat kertoisi.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      joo ja tämä ei siis ole mikään vaikuttajajuttu (eikä tämä teksti itse asiassa liittynyt vaikuttajiin), kuulemma ”taviksetkin” saavat kymmenittäin viestejä tämmösistä asioista. Tosi tylsää että pitää disclaimee!

      Mulla tulee välillä sellainen olo että haluan alkaa vetää röökiä ja olla holtittomassa kännissä veneessä ilman pelastusliivejä ihan vaan revitällekseni 😀

  • Niisku
    kesäkuu 23, 2020

    Aamen, aamen ja vielä sata kertaa lisää!
    Mä ainakin ajoin itseni ihan loppuun näiden vaatimusten kanssa jo ekana vuonna äitinä. Ja kaikki äitiryhmät facessa on muuten kaikista huonoin idea ihmiselle, joka ahdistuu helposti siitä, että tekee ’väärin’, koska siellä ei mitään muuta tehdäkään kuin ”ystävällisesti” ”neuvotaan” toisia. Varsin usein siitä vain tuli yksi ahdistava kohta lisää jo valmiiksi sadan metrin pituiseen vaatimuslistaan lapsen kasvattamisesta oikein. Kaikista eniten pelkäsin sitä, että joku muu (mieluiten sellainen sokerittoman pullan ja vihersmoothien tuoksuinen äiti) tulisi neuvomaan mulle, että miten mä olen tehnyt väärin -ja mieluiten lisäisi vielä perään että kyllä se on vaan omasta viitseliäisyydestä kiinni.
    Vielä nykyäänkin mulla on henkiset nyrkit pystyssä kun kävelen pojan kanssa helteellä ulkona kun *järkytys!* sillä ei ole hattua! Koko ajan valmistaudun henkisesti siihen taistoon, että kohteliaaseen sävyyn toteaa ”huolestuneelle neuvojalle”, että jos hän löytää jonkun lakin mitä ei revitä päästä itkuhuudon kera, niin hän on ansainnit aplodit. Tosin kerran kun näin kävi, huomautin perään, että luuliko hän todella, että joku Suomessa ei vielä tiedä pistää lakkia lapsen päähän, ja että voisiko siinä olla joku muu syy ettei se lakki ole päässä kuin äidin tietämättömyys. Ja ihan mahdollisesti lievä ärtymys kuulsi äänestä läpi.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Siis sama! Mä tulkitsen jo muiden katseista nykyään että toi miettii miksei ole hattua. Viimeksi tänään, huomasin ääneen selittäväni ”että voi vitsi kun unohdettiin se sun hattu” kun vauvalla ei ollut iltakuudelta enää hattua 😀 😀

      • pilami
        kesäkuu 25, 2020

        Olen itse ollut kerran talvella luistelemassa lasten kanssa kauheassa synnintunnossa, kun unohdin niiden kypärät kotiin. Mulla oli koko ajan semmoinen puolihäpeilevä olo ja tunne, että kaikki katsoo mikä huono ja välinpitämätön äiti. 😆 ei näille varmaan kukaan ole immuuni. Kyllä mä myös olen lähettänyt lapseni kouluunkin ilman pyöräilykypärää (vaikka nyt näköjään meuhkaan näistä kypäristä jokaisessa kommentissani). Heiluttanut iloisesti lapselle kodin portailta enkä ole vaan nähnyt että sillä ei ole kypärää päässään. Ope sit laittoi wilma-viestiä perään. Kyl mä vähän pelkäsin että nytkö on se kerta kun se kotiin tullessaan kaatuu ja lyö päänsä. Selvisi onneksi hengissä.

  • Annimi
    kesäkuu 23, 2020

    Tosi hyvä kirjoitus!

    Mä olen hammaslääkäri. En sano tätä ammatillisesti, vaan ehkä enemmän yksityishenkilönä, mutta jos jollekulle lapselle tulee vaikka se purentavirhe tutin tai sormen imemisen takia, niin en menisi väittämään, että kyseessä on siltikään varmuudella vain haitta, vaan se voi olla jopa yksilölle myönteinen juttu.

    Musta itsestä tuli hammaslääkäri sen ansiosta, että jouduin oman purentavirheen takia käymään oikomishoidossa lapsena monta vuotta. Kiinnyin omaan oikojaani ja innostuin alasta. Nyt kiitän taivaita siitä, että päädyin tälle alalle, josta pidän paljon, jolle olen työllistynyt hyvin ja jonka avulla elätän perheeni. Olisi siksi liian yksioikoista väittää, että kaikki haitalliset asiat ovat oikeasti haitallisia. Saatko kiinni ajatuksestani? Siis, että emme voi koskaan tietää, mitä hyvää tai huonoa jokin pieni vanhemmuuden puute saa aikaan. Se voi olla lopulta jopa siunaus. Koskaan ei voi tietää, mitä pahempaa olisi tapahtunut, tai mitä parempaa olisi tapahtunut.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      just tämä, elämä on paljon monimutkaisempaa kuin suositusten suoraviivainen noudattaminen.

  • Minna
    kesäkuu 23, 2020

    Word. Tässä jatkuvassa arvostelussa unohtuu myös se, ettei kaikille tällaisten kasvatuksellisten detaljien hinkkaaminen oo ees mahdollista. Jos voimavarat menee siitä huolehtimiseen, et saako kaikki tänään riittävästi ruokaa, tai toivottavasti kukaan ei sairastu ku ei ois varaa lääkkeisiin, siinä ei paljoa jarrusukkien vaikutus askelluksen kehitykseen vaan kiinnosta. Enkä tarkoita, et jos perustarpeet on kunnossa, ni sit pitäis suunnata energia tällaiseen vanhemmuusviilailuun. Mietin vaan, et moni perhe jää ulkopuolelle tästä keskustelusta jo sosioekonomisista syistä. Monelle ois varmaan hienoa olla elämä niin raiteillaan, et voi nillittää netissä tuntemattomalle pyöräilykypärän hihnasta…

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Sepä. Tämä on todella etuoikeutetun porukan hommaa tämä nillittäminen, ehkä se siinä juuri risookin.

  • Minna
    kesäkuu 23, 2020

    Niin. Asioita voi tehdä eri tavoin, mutta ei kaikesta tarvitse olla neuvomassa kommenteissa. Kuvien kommentointi on tosiaan välillä virheiden etsimistä. Voihan lapsella olla ollut se hattu päässä koko ulkoilun ajan mutta juuri kuvanottohetkellä se on lähtenyt päästä. Tuntuu että Suomessa on paljon täydellisiä äitejä vai onko niitä muutama jotka ihan työkseen kommentoivat eri blogeissa epäolennaisia seikkoja. Aijaijai… Ovat siis kännykällä tai tabletilla sen ajan kun voisi leikkiä lapsen kanssa? 🤔😁 Kaksi aikuista lasta olen saanut hyvin hengissä pidettyä ja kasvatettua vaikka ovat syöneet välillä purkkiruokaa ja on tainnut olla jotkut kengätkin kierrätettynä. Ja se lelu pöydässä… Kumpi on parempi? Se että lapsen saa huomaamattaan syömään lautasen tyhjäksi vai se että ollaan nälkäkiukkuja koko ajan? Tai lapsen nukuttaminen vieressä? Vannon ettei se enää rippikouluikäisenä siinä vieressä nuku. Asioista voi olla eri mieltä mutta aina ei tarvitse niitä tuoda esille. Jotkut kommentit ei todellakaan ole kirjoitettu hyväntahtoisesti neuvoten.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Sepä se, tosi iso osa niistä ystävällisistä neuvoista haiskahtaa pätemiseltä / tuomitsemiselta kuitenkin lopulta. Se on kurjaa.

  • Maman
    kesäkuu 23, 2020

    Tämä sai jotenkin kyyneleet silmiin. Kunpa näitä ajatuksia vanhemmat uskaltaisivat useammin sanoa ääneen. Olisi ihanaa nähdä enemmän rohkeita vanhempia jotka elävät perheenä oman näköistä elämää eivätkä vain toteuttaisi jotain julkisen paineen luomaa vaatimuslistaa. Koska sen mitä tämä ”nillitys” ja täydellisyyden tavoittelu saa aikaiseksi, on itsensä surkeaksi ja riittämättömäksi tuntevan vanhemman. Neuvojen ja vinkkien sijaan olisi kiva kuulla vaan tsemppiä. Ei mitään muuta. Kukaan ei oikeesti tiedä millaista on kasvattaa toisen lasta.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Amen, hyvin sanottu <3

  • Amanda
    kesäkuu 23, 2020

    Tämä oli parasta, mitä olen internetistä lukenut pitkään aikaan. Kiitos! 💜💜💜

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      <3 <3

  • Pire
    kesäkuu 23, 2020

    Aamen! En bloggaa, mutta voin vain kuvitella, kuin paljon tuollaista kommenttia saa. Ylempänä joku siitä mainitsikin, että osa kommenteista voi olla sitä, että toiselle se kypärä päässä on tärkeyslistan kärjessä siksi siitä kommentoidaan. Mutta joo, turha nillitys pois! Lapsi pärjää varmasti aika pitkälle elämässä sillä kun sille muistaa antaa ruokaa, se saa unta, vaatteita ja sillä on turvallinen koti missä elää ja missä siitä välitetään.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Tämä sama upea kulttuuri kuulemma toistuu myös ei-bloggaavilla ihmisillä!

      • pilami
        kesäkuu 25, 2020

        Siis missä foorumissa porukka näitä kommentteja saa? Onko kaikilla julkiset tilit vai kommentoiko niiden kaverit näitä? Mä oon ihan kujalla. Onneks mä en juurikaan harrasta somessa läsnäoloa. Tainnut olla monella tasolla hyvä valinta.

        • Valeäiti
          kesäkuu 25, 2020

          Ei kun monella kuulemma kaveritkin kommentoi, eniten somessa mutta myös livenä!

          • pilami
            kesäkuu 25, 2020

            😳😳😳 missä kuplassa mä oikein mahdan elää?!?! En ehkä halua kyllä pois täältä! 😂 Ei mulle ole kukaan koskaan kommentoinut mitään tällaista. Missään foorumissa. Paitsi yksi mummeli oli järkyttynyt kun laitoin taaperolle aurinkorasvaa ja se huusi ja vastusteli asiaa. Näki asiakseen kommentoida. Muistan toki tämän vieläkin . Yhdeksän vuoden jälkeenkin. 😬

  • ST
    kesäkuu 24, 2020

    Kiitos tästä, loistava teksti💎

    Tuli mieleen, uuden oppiminen kanssavanhemmilta ja tiedon lisääntyminen lapsiinkin liittyen on siis tietysti myös tosi jees – jos tieto kohtaa sut ei-vittumaisella tavalla. Tarkoitan tietysti veemäiseen sävyyn annetttuja kommentteja asiasta x kun postaat ihan jostain muusta. Tai livenä viis miljööstä. Joskus toki ei vaan jaksa, mutta toisinaan taas voisko tollaiset kommentit olla myös Ok jos ne on vaan esitetty eritavalla. Tyyliin ”Aivan ihana pallero sinulla😊 Opin muuten itse vasta ettei jarrusukkia suositella pidettäväksi kenkien kanssa syystä x”

    Todennäköisestihän ei toi toimisi koska jengi läimii pikaviestintämeiningillä viestiä sinne sun tänne pysähtymättä muotoilemaan niitä sen enempää. Mutta noin niin ajatuksena.

    Mukavaa kesää teidän perheelle!

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      siis musta tommosia ei voi kirjoitettuna vaan mitenkään sanoa ilman että kuulostaa pätijältä. Livenä ehkä, siinäkin tilannetta tunnustellen että haluaako toinen kenties nyt empatiaa vai neuvoja 🙂

  • Anu
    kesäkuu 24, 2020

    Joissain yllä olevissa kommenteissa nousee esille itseä pohdituttava näkökulma siitä, että somesisällön pitäisi olla vain hyväntuulista, leppoisaa ja pelkkää iloluontoista sateenkaarihöttöistä asiaa. Miksi ei saisi näyttää turhautumistaan? Eikö (perhe-)elämän arjen sisältöihin kuulu nimenomaan myös nuo turhautumiset? Itse en kovin kauaa jaksa seurata somessa henkilöitä, joiden kuvat ja sisältö on PELKKÄÄ filttereiden läpi kuvattua vauvan sukkien sommitelmaa ja pöydän kattausta. On ok tehdä sellaista sisältöä ja se tuottaa visuaalista nautintoa ajoittain, mutta itselleni huomaan sellaisen aiheuttavan pidemmän päälle suorituspainetta ja alemmuutta omista parittomien sukkien laatikoista ja keittiössä seisovasta pyykkitelineestä. On myös sellaista somesisältöä, joka melko passiivisagressiivisesti paheksuu toisten tapoja elää. Esim. omasta tiukkaan säädellystä ruokavaliosta tm. elämäntavasta kertomista, mikä on ok. Mutta jos aina alleviivaa sen, että tämä on terveellisin tapa elää, ja että aika hankalaa on kyläillä kun ei lapsen kanssa saa terveellistä ruokaa kyläpaikassa, tulee samalla dissanneeksi niitä, jotka eivät elä samoin kuin itse. Tällaista Hannen sisältö ei tee, vaan tuo oikeasti sen olon, että jokainen löytää sen itselle parhaiten sopivan tyylin elää, kasvattaa, työskennellä, asua, syödä jne.

    Valeäidin tekstit ja storyt ja kuvat ovat tuoneet itselleni rauhoittavaa oloa siitä, että vanhempana on ok turhautua, ja samalla rakastaa niin että sattuu. Että voi tehdä ruokaa pakkaseen tai tilata sitä sinne valmiina. Hannen sisältö muistuttaa siitä, että äitiys voi olla osa mukavaa omaa elämää niin, että tietysti siihen antaa kaikkensa, mutta että itsensä voi säilyttää omana itsenään. Ja voi antaa ajan näyttää millaiset asiat äitiydessä kulloinkin nousevat itselle keskiöön. Tuntuu sille, että minustakin voisi olla äidiksi. Ja kaiken kaikkiaan nimenomaan ihailen Hannen positiivisuutta ja jaksamista hankalissakin kohdissa. Tuohon asenneosaamiseen voin vain toivoa yltäväni <3

    PS. Toisen puolesta mielensä pahoittamista kutsutaan useissa tilanteissa empatiaksi, jolloin on kiva tsempata tai puolustaa toista ihmistä. Ja ei, minusta se, että julkaisee itsestään asioita somessa ei tarkoita sitä, että pitäisi hymyillen sietää kaikki henkilökohtaisuuksiin menevä kritiikki. Silloinhan ylipäätään kaikki itsestään kertominen tavallisissa keskusteluissakin antaisi luvan sille, että toiset saa kritisoida sen minkä kerkeää. Onhan silloinkin jokin huomaavaisuuden, tilannetajun ja kohteliaisuuden käytäntö olemassa.

    Kiitos Hanne, oot superia.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      EN MAKSANUT TÄSTÄ KOMMENTISTA MUTTA RAKASTAN SITÄ!!! <3

    • Sanna
      kesäkuu 25, 2020

      Ihanasti sanottu!

      Kiteytti hyvin myös omat ajatukset näin vuoden ikäisen esikoisen äitinä, joka vielä etsii omaa tapaansa handlata tämä vanhemmuushomma. Itse herkästi sukellan kaikessa sinne asioiden suorittamispuolelle, mutta pojan kanssa haluaisin löytää sen rento, mutta tarvittaessa jämäkkä mutsi -asenteen. Tämänhetkinen somekulttuuri sotii mielestäni lapsiperheiden osalta omaperäistä elämää vastaan ja Hannen kaltaiset keskustelunavaukset ovat niiiiin kaivattuja.

  • Anneli
    kesäkuu 24, 2020

    Tämä on tärkeä asia ja josta todellakin on hyvä puhua. En voi käsittää miten joku kehtaa?

    Mutta nämä avautumiset saavat ainakin itseni araksi laittamaan viestiä vaikuttajalle mistään. Jos esim. yhteistyökampanjassa on kiva tuote josta minulla olisi kysyttävää, en yleensä kehtaa kysyä vaikuttajalta koska en halua tungetella ja olla häiriöksi. En tiedä palveleeko tämä ketään, vaikuttajaa, kuluttajaa ja asiakasta, vai onko vaikuttajan tarkoituskin olla pelkkä ”näyteikkuna” ?

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Tämä ei ollut avautuminen vaikuttamisesta! Ilmiö on ihan laaja, toistuu livenä ja ilman vaikuttajaroolia!

      Mutta kysymykseesi: kyllä periaatteessa vaikuttaja sopimuksellisesti on vain näyteikkuna mutta kaikki tuntemani kyllä ovat niin sydämellä mukana että vastaavat ihan kaikkiin kysymyksiin välillä vähän liiankin pitkään jo yhteistyön päätyttyä 🙂 Musta tää on ihan eri asia kuin pyytämättä lähetetty neuvo tai ”palaute”.

      Totta kai saa aina lähestyä ja kysyä jostain asiasta!

  • Lisbet
    kesäkuu 24, 2020

    Hei,
    Hyvä kirjoitus, joka antaa ajattelemisen aihetta. Mielestäni some-kommentointiin päätee samat ”kohteliaisuus-säännöt” kuin muutenkin elämässä.

    1. Jos näet junassa äidin antavan taaperolle suklaata, menetkö kommentoimaan sokerin vaaroista yms? Tuskin menet.

    2. Jos näet uimahallissa laihan ihmisen, menetkö sanomaan, että olet liian laiha?!? Tuskin menet.

    3. Jos näet ravintoterapeutin lasten kanssa Hese-jonossa, menetkö avautumaan kuinka ristiriitaista toimintaa?!? Tuskin menet.

    Ei some tee kommentoinnista yhtään soveliaampaa. Bloggaajat eivät ole esimerkki-perheitä, vaan ihmisiä, jotka näyttävät palan elämästään ja yleensä ovat sosiaalisia ja pilkettä silmäkulmassa.
    Ei bloggaajat tarvitse neuvoa jos hän ei pyydä neuvoa. Ihan sama kuin kaikessa muussakin elämässä.
    Vuorovaikutusta voi tehdä muutenkin: kehua, päivitellä, kertoa samis-fiiliksiä yms.

    Muutetaan tää some mukavammaksi, että vaikuttajat jaksaa tehdä tätä!!!

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Aaaajjeesss juuri tää! Mutta myös ei-vaikuttajille pätee sama! Kaikille ihmisille voi lopettaa typerän kommentoinnin!

  • Nimetön
    kesäkuu 24, 2020

    Jep ja vuosien päästä menet päiväkodissa tai koulussa heittämään tätä läppää ja joku tuntee sen johdosta ”huolta”, kun lapsi ei osaa istua ja syödä ilman viihdykettä tai hanskat ovat eri paria. Ja ehkä kohtaat jonkun kriisin ja erehdyt kertomaan siitä avoimesti, kohta olet sosiaalihuollon ihmisille selostamassa samoja juttujasi ja sitten päättävät tulla kotikäynnille ja tunnet kummaa tarvetta tehdä kaiken ihan toisin, kuin olit alunperin ajatellut. Sillä viimekädessä kunnon 50-lukuinen puunattu koti ja järjestys on vanhemmuutesi ja jaksamisesi mitta.
    Surullista, mutta kuulemani mukaan joidenkin kohdalla ihan totta.

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      🙁

  • Nimeton
    kesäkuu 24, 2020

    Ootko koskaan ite nillittänyt? Ihan mielenkiinnosta 🙈

    • Valeäiti
      kesäkuu 24, 2020

      Takuuvarmasti olen, varsinkin juuri siellä äitiyden alkuaskelilla kun olin itse juuri oppinut jonkun Mullistavan Tärkeän Asian josta piti heti kaikille muillekin kertoa. Mutta ihminen voi oppia ja kasvaa viisaammaksi ajan myötä. Onneksi.

  • Anna A
    kesäkuu 30, 2020

    Kyllä, vanhemmuus on vaikeaa, raastavaa ja ahdistavaakin.
    Olin todella hyvä kasvattaja ennen kuin sain lapsia. Nyt olen ihan sisällä tässä suossa..
    Huomaan pohtivani, että onko jäätelöstä mitään haittaa kun nyt on kesä ja loma ja silleen ja mäkin haluan jätskin.. (No daa, on kun se on päivän 4.s ja koko kesä on ollut sama homma, että nyt ei kyllä oteta! ..paitsi että sittenkin otettiin koska on kesä ja loma jajaja)

    Ja ne kengät, huono äiti ei ole tarkistanut lapsensa jalkoja tarpeeksi usein ja se on kulkenut pienillä kengillä jo pari kuukautta. Tai pikkuiseen huopasaappaaseen oli jäänyt villasukka myttyyn kärkeen ja silti olen vaan survonut niitä muksun jalkaan pari viikkoa. Kiire ja aamu ja pohjoisen talvi ja silleen.. Ja entäs kun en ole piilottanut niitä kolmea koko liian pieniä kenkiä, joista lapsi ei malta luopua?! Niin ja kun se rakastaa pukea kengät vääriin jalkoihin – sen jalat on varmaan jo ihan pilalla.

    Välipalat! housut joista tulikin muodikkaat caprit, lempimekosta tunika, alasti juokseminen pihalla, hatun ja arskalasien liimaaminen lapsen päähän jotta ne edes pysyis joskus siellä päässä kun ne vilistää pitkin kallioita auringossa. Ja ne rantakalliot ja punkit!! käärmeet!! Riisifruttia aamupalaksi!! Ruoka – ja nukkumaanmenoaikojen totaalinen sumentuminen, rannassa iltaan asti, päivällinen nukkumaanmenoaikaan jne. Kemiallinen aurinkorasva!! pyöräkypärä päähän – eikun oikeasti nyt heti!!! Puissa kiipeily..

    Tässä vain murto-osa tänäänkin tekemistäni virheistä näiden rakkaimpien apinoideni kanssa. Mitä vähemmän lapsia ja mitä pienempiä, sen helpompi on pitää langat käsissään. Kun ne kasvaa ja niitä tulee lisää niin …

    Halit täältä, hyvin me vedetään 😀

    • Valeäiti
      heinäkuu 9, 2020

      Se onkin jännä miten hyviä kasvattajia kaikki on ENNEN omia lapsia 😀 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.