Huomenna on toisiksi viimeinen päivä Kolmosen kanssa kotona. Ensi viikolla hän aloittaa päiväkodissa ensin harjoitellen ja sitten oikeasti. Jos kaikki menee hyvin niin mulla on siis jo ensi viikolla oikeita työpäiviä enkä kirjoita näitä tekstejä autossa matkalla ruokakauppaan koko perheen kanssa.
Syyskuun toisella viikolla tykitetään jo täysiä; hän viisi päivää viikossa päiväkodissa, minä töissä. Toki Kolmonen sairastuu todennäköisesti viimeistään ekan viikon jälkeen, mutta silti: sitten eletään Insinöörin kanssa yhteisesti jaettavia sairaspäiviä eikä enää jaettua hoitovapaata tai vain minun hoitovastuuta.
Tähän päättyy siis kesäkuussa 2019 alkanut ajanjakso, jossa mun päävastuuna on ollut lapsi. Viimeiset kaksi vuotta ja kolme kuukautta olen ollut ensisijaisesti hoitaja, leikittäjä, kokki ja siivooja – ja kaikissa mahdollisissa väleissä itse asiassa oikein tosi hyvin vetävä yrittäjä.
Tilinpäätöksen aika: miltä tämä kotona vietetty aika on tuntunut?
Ihanalta ja ainutlaatuiselta
On ollut mahtavaa olla kotona kolmannen, vielä näin helppohoitoisen lapsen kanssa (ja vain yhden). Edelleen kaikki menee kuin elokuvissa ja Kolmosen kanssa on vain kivaa ja helppoa, ja on etuoikeus päästä seuraamaan hänen kehitystään näin paljon. On ollut super siistiä tehdä samalla kuitenkin myös töitä, suorastaan unelmainen tilanne mun kannalta!
Urheilulliselta ja terveeltä
Tämän hoitovapaan aikana kirin itseni elämäni parhaimpaan kuntoon. Urheiltiin yhdessä Kolmosen kanssa melkein joka päivä ja ekaa kertaa ikinä se oli musta tosi kivaa. Joka säässä, kaikissa muodoissaan, yksin tai seurassa. Toivon että tämä kantaisi jotenkin mukana vielä työarjen yli!
Taloudellisesti ja uran kannalta hyvältä valinnalta
Pakko sanoa tämä ääneen kun niin moni pelkää oman uran kohtaloa lapsia miettiessä: Se voi mennä myös hyvin. Mulla sekä päätyö (palkansaajana) että tämä oma yrittäjyys etenivät hienosti ja sain itse asiassa kasvatettua Valeäiti-hommat ihan uusiin sfääreihin niin että nyt mulla on enemmän vapautta kuin koskaan miettiä seuraavia juttuja – kuten uutta työpaikkaa ja Nelosta ❤️
Tiedostan ettei tämä kaikille mene tai voisi ikinä mennä näin, mutta haluan nyt kuitenkin ainakin yhden esimerkin tämmöisestä tapauksesta antaa!
Äärimmäisen kuormittavalta
Jälkikäteen ajateltuna, korona ja isojen lasten etäkoulu yhdistettynä yhden vauvan hoitoon oli aika hirveää. Siis kuormituksen kannalta. Tuntuu etten ole ollut yksin, rauhassa kotona pariin vuoteen. Vaikka tosi asiassa olenkin tosi paljon ja kyllästymiseen asti (ks seuraava kohta), jatkuva vastuu kolmesta lapsesta painoi tosi paljon. Oli patistamista, ruokkimista, nukuttamista ja ylipäänsä “kaikesta huolehtimista” paljon enemmän kuin mitä olisin ehkä paikoitellen jaksanut kantaa, niiden omien töiden lisäksi.
Aivan helvetin yksinäiseltä
Ystäväni: tämä tulee nyt minusta itsestäni, eikä tämä ole muiden syytä. Mutta nämä viime viikot olen pyörinyt tosi, tosi kipeästi sellaisen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteen kanssa. Tuntui etten näe koskaan ketään ja kun ehdotan ystävilleni jotain, se ei meinaa onnistua. Treffit perutaan tai unohtuu. Ja seuraavallakin kerralla se olen minä joka ehdotan. Toistan, tämä tunne tulee minusta itsestäni, enkä ole helpottanut omaa elämääni asumalla tunnin päässä kaikista ystävistä.
Samat kiireet (ja se fakin korona) ja säädöt ja sairastuvat lapset on kaikilla, mutta silloin kun on töissä sitä ystävyyden alhoa ei samalla tavalla huomaa. Mutta kotona, voi helvetti. Sitä menee sellaiseen pieneen kuplaan johon ei aina mahdu muuta kuin ne omat ympyrää pyörivät ajatukset.
Kun olen joinain päivinä hengannut 12h yksin lasten kanssa, niin tylsistyneenä että silmiä särkee ja roikkunut kännykässä 8h, olisi tehnyt mieli heittää se kännykkä seinään ja itkeä. Janosin seuraa, omaa kivaa tekemistä, jotain mitä en edes tiedä. Tunnetta siitä että joku kaipaa juuri mua ja mun seuraa.
Haluan kokea taas kuuluvani johonkin enkä olla oma itsenäinen saarekkeeni joka vain odottaa seuraavaa rutiininomaista päivää.
Työt eivät tätä pelasta kokonaan mutta ne auttavat saamaan perspektiiviä, tasapainoa elämään. Varsinkin kun saa työkavereita, ihanaa!
Listasta näkee sen että mieleni tekee taas sen mitä aina: valmistautuu tulevana muutokseen näkemällä nykyhetken huonompana vaihtoehtona.
Tämä sama mietintö olisi ollut erilainen vuosi sitten kun muutoksista ei ollut tietoa. Nyt nämä viimeiset päivät ovat tuntuneet ekstrapitkiltä kun tiedän että muuta on pian luvassa (okei ennätyssateet vaikuttavat myös). Se on hyvä asia mutta aina nämä hetket ennen murrosta ovat aika tunteikkaita.
Tunnistatko listalta omia fiiliksiä?
Kuvat 4 & 5 Dorit Salutskij
Kuvat 8 & 9 Aino Heininen