Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

”Otan osaa” ja muut ei-hyvät vastaukset vauvauutisiin

30 Permalink

Olin osannut varautua siihen että kolmas lapsi ei enää kirvoita kovin innostuneita hurraa-huutoja. Ystävälläni on neljä lasta ja muistan kuinka hän kertoi että neljännen kohdalla vastaukset alkoivat olla jo melko raflaavia. Tiedättehän, luokkaa “ette sitten osaa pitää housuja päällä vai, heh heh” tai ”no voi hyvänen aika, eikö teille mikään riitä”.

Kyllä täällä Suomessa on kuule totuttu siihen että lapsia hankitaan kaksi, sopivalla ikäerolla. Sellainen 2-3v välissä.

Se että lapsia voidaan toivoa vielä sen kahden jälkeenkin (tai ei ollenkaan ensimmäisen jälkeen) tai vaikkapa pienellä ikäerolla on kaikki ikään kuin lupa huomauttaa että oho, teitte sitten noin!

Minun kohdallani tässä on paljon itse aiheutettua. Olen käsitellyt vauvatoivetta julkisestikin, mutta kääntänyt sen aina sellaiseksi “ei meille kyllä enää koskaan” – eetokseksi koska aihe oli liian vaikea edes itselleni ymmärtää. Tajuan kyllä, että yllätimme! Silti, pakko myöntää että tuntuu pahalta ihmisten reagoidessa hölmösti. Tilanteessa kerrotaan kuitenkin jotain todella herkkää, vähän salaista ja usein aika tuorettakin tietoa.

Ennen kuin vatsaa näkyy ja mikään on vielä tuttua, sitä paljastaa jo muille sanallisesti jotain todella yksityistä.

Pääosin olen saanut kuulla pelkkää ihanaa, yllättynyttä iloa. Myös töissä, jota aluksi jännitin. Sain varauksetonta iloa ja onnea meidän puolesta, se on ollut ihanaa! Mutta sitten on ne muut kommentit, joita ilmankin olisi voinut olla.

Hämmentynyt ja lievästi tuomitseva “oikeesti?” on tullut muutaman kerran, ja pari kertaa on kysytty heti ensimmäisenä ”oliko vahinko” (ei todellakaan ollut). “Voi ei” ja “otan osaa” ovat nekin listallani huonojen vastauksien joukossa.

En myöskään tälläkään kierroksella arvosta sitä ajatusta, että asiasta saisi kertoa vasta tietyssä kohdassa. “Ai te olette siis jo käyneet siinä 12. viikon ultrassa!” Ei olla. Kerroin nyt vain sulle jo aikaisemmin koska olen sellainen. “Ai sä olet vasta niin alussa, no sittenhän ehtii tapahtua vielä vaikka mitä” on klassikko, jonka tarkoitusperästä tai tarpeellisuudesta en ole lainkaan vakuuttunut.

Tietysti on turha onnitella tai innostua kun sehän varmaan menee vielä kesken.

 

Ultrakuva, jonka jakamista blogissa jännitin. Sanooko kaikki ”mitä helvettiä?”

En halua moittia yksittäisiä ihmisiä näistä kommenteista, eivät he sillä pahaa tarkoita. Jos joku itsensä tästä tunnistaakin, tiedä etten osoita sormella tai kanna kaunaa. Yllätin teidät eikä ollut aikaa valmistella soveliasta vastausta! Kestän kyllä!

Sitäpaitsi näkisin että reaktioissa piilee enemmänkin omat ajatukset takana, uskon että reaktio kertoo hyvinkin mitä ihminen itse ajattelee omasta lisääntymisestään. Jos omalle kohdalle kolmas tuntuisi ihan katastrofilta, voi olla vaikea pomppia ilosta. Tai jos on juuri käynyt läpi valtavan surun, ei halua osallistua ehkä toisen hehkuvaan iloon.

On joukossa ollut muutama spontaani “mä olen niin kateellinen” – huokaisukin, mikä saa minut entistä enemmän uskomaan että raskausuutinen on ihmisen aivoissa suora väylä oman tilanteen miettimiseen.

Sen vain halusin vinkata, että kun joku kertoo sinulle (erittäin herkässä tilassa) ison ja tärkeän salaisuutensa, yritä hetken ajan tutkailla kertojan ilmettä, sanavalintoja, olemusta. Miten hän itse suhtautuu tähän?

“Kuuluuko onnitella vai pahoitella?” on hyvin harvoin tarpeeellinen tai hyvä kysymys. Jos ihminen tuntee sinut riittävän hyvin kertoakseen epätoivotusta raskaudesta, sinäkin ehkä tunnet hänet niin hyvin että osaat sen jo aavistaa. Jos et tunne häntä niin läheisesti, hän tuskin kertoisi asiasta sinulle.

Jos et ole varma, onnittele.

Onnittelu on kaikissa tapauksissa melko varma vastaus. Jos päässäsi jotain muita vastauksia risteileekin, meissä ihmisissä on se hieno ominaisuus että voimme jättää ne paskimmat vastausvaihtoehdot sanomatta.

Ja hei nyt kun tähän vinkkaamisen malliin pääsin niin loppuun vielä yksi timanttinen vinkki talteen jatkon kannalta: raskaana olevalta ihmiseltä ei ole koskaan tarpeen tiedustella “paljonko olet lihonut”.

Ellei halua saada turpaan.

JAA
30 Permalink
30 Comments
  • Marionilla
    maaliskuu 24, 2019

    En oo tainnut vielä onnitella sua vaikka oonkin vanha lukija, mut laiska kommentoija.
    Onnea!!! Ihanaa et kolmas lapsi on tulossa!
    Tuo totta, että toisen raskausuutinen peilautuu aina kuulijan omaan tilanteeseen.

    Mun lisäys timanttiseen vipaan vinkkiisi olis vielä se et keneltäkään ei missään tilanteessa, oli raskaana tai ei, oo tarvis kysyä kuinka paljon paino on noussut tai laskenut. Tai ylipäätään kommentoida asiaa ellei tiedä hyvin tarkkaan toisen sietoikkunaa tähän liittyen.

    Puhumattakaan näistä” se syntyy varmaan ihan kohta kun oot noin valtava” kommenteista siinä raskauden keskivaiheilla.. hohhoijaa.

    • Valeäiti
      maaliskuu 24, 2019

      No se on kyllä todellakin totta! Pidän sitä niin itsestään selvänä etten tullut ajatelleeksi lisätä sitä tohon 😀 Normaalistikin se on minusta poskettoman epäkohteliasta, mutta raskauden aikana se jotenkin välillä muka hyväksytään. Tai toiset tuntuvat ajattelevan että se on ok..

      Ainakin tulee paljon juuri sitä ”sulla ei missään muualla kyllä näy” yms yleistä kommentointia joka on kaikki sitä samaa shittiä – toisen ulkonäön ja vartalonmuodon julkiarviointia. Turvallisinta on tosiaan aina olla hiljaa näistä jutuista ellei tiedä että toinen erityisesti haluaisi siihen kommentteja.

      Kiitos onnitteluista, ihanaa että luet vielä! 🙂

  • Eden
    maaliskuu 24, 2019

    Itse olen päättänyt etten koskaan sano raskausuutisen kuultuani ”arvasin!”. Minulle on sanottu niin monta kertaa, molemmissa raskauksissani ja jotenkin se ärsytti ihan älyttömästi. Hienosti kuvailit tuon tilanteen herkkyyttä.

    • Valeäiti
      maaliskuu 25, 2019

      Ah, hyvä pointti! Se on varmasti tosi ärsyttävää! Olen salettiin joskus ite sanonut noin, täytyykin pitää huoli ettei koskaan enää lipsahda.

  • Juulia
    maaliskuu 24, 2019

    Onnea äärettömän paljon koko perheelle!

    Omalla kohdalla näitä on kaikenlaisia tullut vastaan. Etenkin kun sain ensimmäisen ”jo” 24 vuotiaana.

    Mutta pahin oli anoppi, joka ensimmäisenä alkoi kertomaan miten usein naiset hankkiutuvat salaa ja tahallaan raskaaksi kun?mies on jättämässä. Tämän jälkeen voivotteli sitä, miten lapsi jää varmaan heidän hoidettavaksi ja elätettäväksi. Käytiin kyllä töissä miehen kanssa. Ja odotin ensimmäistä. Tämän jälkeen kaikki on tuntunut pieneltä, vaiika allekirjoitan kaikki kohdat!

    • Valeäiti
      maaliskuu 25, 2019

      Ei jjjjumalauta! Nää anoppien kommentit on kyllä aikamoista tuubaa välillä, huh huh!

      Kiitos! 🙂

  • Periaatteen Nainen
    maaliskuu 24, 2019

    Me saatiin ekasta ja vikasta, a.k.a kolmannesta, sellaisia ”oho, oliko vahinko?” kommentteja. Pari kertaa vastasin sellainen tuskainen ilme kasvoillani että joo, ihan kauhea vahinko, mitäköhän me nyt tehdään.
    Myös empaattisena ja tunneälystään tunnettu pomo kommentoi kun ilmoitin raskaudesta JO puolivälissä että ”älä nyt vielä kerro, voi olla että jokin menee vielä pieleen!”.

    (Myös erosta kertominen on kirvoittanut viehättävän kokoelman erilaisia reaktioita, vaikka ymmärrettävästi moni kokee sen ensisijaisesti surullisena asiana – mitä se tietty onkin. Mutta usein omista elämänmuutoksista kertoessaan, olivat ne iloisia tai surullisia, ei ehkä toivo joutuvansa huolehtimaan MUIDEN reaktioista… )

    • Valeäiti
      maaliskuu 25, 2019

      Joo ero ja raskaus on ihan samassa kategoriassa tässä, kummatkin heijastaa ensisijaisesti kuulijan omaa näkemystä ja tilannetta asiasta. Erojutuissa sitä joutuu kuulemma usein vielä terapioimaan vastapuolta joko siitä että se sun ero on hänelle liian surullinen uutinen tai siitä että hän on kans miettinyt pitäiskö.

      Ärsyttävää!

  • pilami
    maaliskuu 24, 2019

    Lapsiin kyllä liittyy omituista kommentointia. Koska meillä on kaksi samaa sukupuolta olevaa lasta niin automaattisesti on oletettu että haluamme myös kolmannen. Ikäänkuin se kolmas nyt olisi jollain mystisellä, kaiken todennäköisyyslaskennan vastaisella tavalla, sitten automaattisesti sitä toista sukupuolta. Ja tuota, kun sillä sukupuolella nyt ei oo meille ollut mitään merkitystä. Kyl se ny vähän loukkaavaa on kun jengi kuvittelee mun olevan pettynyt kun on lapset samaa sukupuolta. Mä olin aikanaan jotenkin tosi loukkaantunut mun kuopukseni puolesta tästä. Ikäänkuin mun maailman ihanimmassa ja rakkaimmassa vastasyntyneessäni olisi joku vika!

    • Valeäiti
      maaliskuu 25, 2019

      Se just! että nämä lapset on ihan kivoja mutta ei ne ihan riitä kun on väärät killuttimet jalkojen välissä. Aaaaargh. Mäkin loukkaantuisin vauvan puolesta!

  • Elisaini
    maaliskuu 24, 2019

    Meillä norminmukaisesti se 2 lasta, mutta pidemmällä ikäerolla kuin se ”normaali” 2-3 vuotta. Toisen raskauden ekassa neuvolassa terkkari(!) kysyi, että oliko ihan suunniteltu? En edes tajunnut pöyristyä kysymyksestä kuin vasta jälkikäteen..

    • Valeäiti
      maaliskuu 25, 2019

      Juu, meillä sama. kun huomaa olevansa raskaana 8kk kohdalla, neuvolan ihmisellä oli jos jonkinnäköistä huolta ja kommenttia aiheesta. Ilmeisesti juuri heidän kirjoissaan lukee mikä on sopiva ikäero.

    • Siina
      maaliskuu 26, 2019

      On kuitenkin hyvä muistaa, että terveydenhoitajien kuuluukin kysyä jokaiselta odottajalta sitä, onko raskaus ollut suunniteltu. Se kuuluu heidän työhönsä. Terveydenhoitajat työskentelevät erilaisten odottajien kanssa, on toivottuja, yritettyjä, iloisena yllätyksenä ilmenneitä, huonoon aikaan osuneita ja täysin vahinkona tapahtuneita raskauksia, ja raskauden alkuun liittyvät tunnelmat on tärkeää saada heti selville. Itse asiassa kysymys ”Oliko raskaus suunniteltu?” onkin melko neutraali kysymys, johon on mahdollista vastata yhtä helposti kyllä ja ei, ja kysymys tarjoaa odottajalle helpon reitin kertoa vaikka kumpaan tahansa ääripäähän liittyvistä tunteista.

      • Valeäiti
        maaliskuu 26, 2019

        Tämä on hyvä pointti, toki näin on! Mulla vaan valitettavasti vielä sen jälkeen kun kerroin että oli, tuli pientä paasausta tyyliin ”Mahdatko nyt jaksaa” joka tuntui hieman lannistavalta siinä kohtaa 🙂 Meillä ei muutenkaan toki kemiat kohdanneet (eli saatan tulkita häntä väärin) koskaan sen 7 vuoden aikana mitä yhdessä asioitiin, olisi pitänyt kyllä vaihtaa ajoissa.

  • Kaksosten äiti
    maaliskuu 25, 2019

    Meillä on kaksoset ja sepäs vasta kirvoittikin kuolemattomia reaktioita! Mm. ”Siis mun pahin pelko mun raskauksissa oli että jos tuleekin kaksoset” (ok, hemmetin hyvä sitten että ei tullu…) ja ”hehheh, et taida aavistakaan mihin oot ryhtynyt” (no en nyt varsinaisesti mitenkään tähän ryhtynyt, ei paljoo kukaan kyselly että montako laitetaan) jne. Myös ”no ethän sä niin lihava ole” on aina mieltä lämmittävä kommentti, vaikka kai olevinaan positiivinen onkin. ”Siis mä en jaksaisi/pystyisi/haluaisi” tuntui ja tuntuu edelleen myös pahalta, koska meillä ei muuta vaihtoehtoa ollut kuin pystyä ja jaksaa. Ja hyvin jaksetaan, onneksi 🙂

    • Valeäiti
      maaliskuu 26, 2019

      Mä myönnän auliisti joskus kommentoineeni huonosti kaksosuutisiin, juuri tuo ”huh, siitä tulee varmaan rankkaan” meininki tulee niin helposti ulos suusta jos on jo yhden kanssa hajalla.

      Oppia onneksi ikä kaikki, ehkä näistäkin kommenteista joku muukin oppii jotain 🙂

  • sup
    maaliskuu 26, 2019

    No entäs kun esikoisen ja tämän viikolla 24 olevan amarylliksen välille tulee ikäeroa 8 ½ vuotta. Mutta onneksemme kaikki ovat olleet iloisen yllättyneitä, en tiedä sitten mitä selän takana on puhuttu 😀
    Terveisin Uusi lukija. Kuulin kaverilta että ollaan samoilla viikoilla raskaana, joten tulin lukemaan vertaistukea.

    • Valeäiti
      maaliskuu 31, 2019

      No meillehän tulee tuo tismalleen sama ikäero ekan ja kolmosen välille ja samoilla viikoilla sitten vielä ollaan eli ihan samis! 😀 Meillä vain taitaa olla tuo yksi ylimääräinen tässä välissä 🙂

      Mutta voin luvata että joku on jossain kohtaa sanonut sun kuulematta että ”Olikohan vahinko” 😀

  • Niina
    maaliskuu 26, 2019

    Viidettä lasta tässä odotellaan ja ei olla kerrottu kuin minun äidille.

    Ekasta onnitellaan, toinen vielä iloinen aihe varsinkin jos ovat eri sukupuolta. Kolmas on jo vähän tyyliin oliko vahinko? Neljännestä jo otetaan osaa, että kaikki alkaa alusta.. hmm.. nyt viidennestä ei ajateltu kertoa, vaan pamauttaa maha esille kesän korvilla! Siinäpähän varmaan palasia keräilevät 😀

    Vielä pystyy mahaa piiloottelemaan, mutta se kovasti pyrkii esille. Vielä onkin kylmä ja vaatetta puetaan enemmän, eikä ihmiset kehtaa kysyä ootko lihonu vai.

    Neljännestä yksi kaveri tokas : ” toi ei oo ainakaan suklaalla tullut ” 😀 ai vitsi, kun oottaa noita kommentteja :’D

    • Valeäiti
      maaliskuu 31, 2019

      Mä niin voin kuvitella etten enää jaksaisi kertoa kenellekään viidennestä. Ota hei joku kamera messiin ja taltioi ihmisten ilmeet kun näkevät mahan 😀

  • LindaW
    maaliskuu 26, 2019

    Kun olimme saaneet toisen yhteisen lapsemme mun miehelle oli työkaverinsa heittänyt , että voi kyllä ostaa meille kondomeja ettei enää tule lisää vauvoja. Ei näin!

    • Valeäiti
      maaliskuu 31, 2019

      Ei saatana. Vastaus: Voin kyllä ostaa sulle suukapulan ettei tule enää lisää tyhmiä kommentteja!

  • Mari
    maaliskuu 29, 2019

    Pienen vatsan ihmettely oli myös kurjaa. ”Kasvaako se vauva siellä ollenkaan?” tai ”Sun pitää syödä enemmän herkkuja”. Varsinkin siinä vaiheessa, kun vauvan kokoa seurattiin polilla, ja ihan oikeasti alkoi huolestuttamaan mahdolliset sairaudet, joiden vuoksi vauva ei olisi kasvanut, ei olisi jaksanut kuulla enää yhtäkään enempää ”sun pitää nyt vaan syödä suklaata”.
    Myös neuvolan th sanoi seuraavaa lasta odottaessani kummallisesti, entä pidetään tavoitteena kolmikiloista vauvaa. Siis täh, ihan kuin mä olisin voinut päättää, että nyt kasvatan vauvan vatsassani isommaksi kuin edellinen. Mietin, että sanooko myös isoja vauvoja saaneille, että koittavat seuraavalla kerralla saada vähän pienemmän. Ja selvennykseksi vielä, että oma painoni nousi raskauksien aikana aivan oppikirjan mukaan, ja verenpaineet ym oli aina tosi hyvät.

    • pilami
      maaliskuu 29, 2019

      Ei sano mutta jos on ollut iso vauva jo ensimmäisellä kerralla ja ongelmia synnytyksessä niin seuraavan kohdalla synnytys voidaan käynnistää aiemmin jotta vauva ei olisi ehtinyt kasvaa niin isoksi. Iso vauva toki ehkä vähän eri asia kuin pieni kun taustalla voi olla usein esim. raskausdiabetes.

      Vähän oudolta kuulostaa jos suklaata syömällä pitäisi vauvaa ja vatsaa kasvattaa. Kai se terveellinen ruokavalio nyt olis sille vauvallekin paras..

    • Nimetön
      maaliskuu 29, 2019

      Vastaus kysymykseesi: kyllä sanovat!
      Mulla on ollut reippaankokoisia lapsia 3,9-4.5kg välillä ja kyllä lapsen kokoa on vahdattu hyvin tiukkaan ja annettu ymmärtää et seuraavalla kerralla pitäis vähän pienempi saada. Sehän on tosiaan helppoa itse päättää!
      Mun oma painonnousu on ollut aina raskauksien aikana todella maltillista mut silti bebet on olleet pitkiä ja painavia.

    • Valeäiti
      maaliskuu 31, 2019

      Joo mä muistan kans tän. Mulla on kaikissa raskauksissa (myös nyt) ollut hieman alamittainen SF käyrä jota on saatu välillä käydä uusiotsekkaa lääkärissä / neuvolassa ja erityisesti ekan kohdalla se aiheutti tietysti vähän huolta. Silloin ei tuntunut kivalta kun ihmiset kauhisteli että miten se VOI olla noin pieni se maha.

      Parempi jättää kommentoimatta kokonaan! Paitsi nyt sain ihan superin kommentin viime viikolla kun treenikaveri sanoi että tuo on kyllä niin soma tuo sun maha, ihanan kompakti <3

  • Marionilla
    maaliskuu 29, 2019

    Vastaus kysymykseesi: kyllä sanovat!
    Mulla on ollut reippaankokoisia lapsia ja kyllä lapsen kokoa on vahdattu raskauden aikana ja annettu ymmärtää et seuraavalla kerralla pitäis vähän pienempi saada. Sehän on tosiaan helppoa itse päättää! Mulla on siis ollut raskausdiabetes kahdessa raskaudessa, mut olen hoitanut ne hyvin ja mun oma painonnousu on ollut aina raskauksien aikana todella maltillista mut silti bebet on olleet pitkiä ja painavia. Synnytykset on kyllä menneet ihan hyvin. Suurimman vauvan synnytys oli itseasiassa kaikkeista helpoin. Sen takia älytön vaahtoaminen painon ympärillä on ollut lähinnä stressaavaa.

    • Valeäiti
      maaliskuu 31, 2019

      Voin kuvitella että on hirveän stressaavaa. Ja kun sitä niin helposti saa sen sellaisena syyllistävänä eikä auttavana. Juuri se että eihän sitä itse ehkä edes voi vaikuttaa kokoon, silloin tarvitaan jeesiä eikä sellasta ”ethän sitten syö liikaa pullaa” jeesustelua.

  • Petra / Viilankantolupa
    maaliskuu 30, 2019

    Mä todistin vierestä tätä ”Ohhoh, onkos siellä kaksoset, hehheh” -valintaa juuri pari päivää sitten, enkä meinannut saada pidettyä suutani kiinni. Koska tilanteessa oli henkilöitä, joita itse en tuntenut mutta tuleva äiti tunsi ja kysyjänä oli vanha papparainen, en leiskauttanut kaverin puolesta mitään terävää takaisin, mutta jäi kyllä kiukku pitkäksi aikaa.

    Punnitsen monessa muussakin tilanteessa sukupolvieroja, sillä esimerkiksi mun vanhemmat laukoo välillä todella typeriä asioita mitä erikoisempiin tilanteisiin. Tuntuu lannistavalta, ettei mun paheksunnalla ja vastaanväittämisellä ole mitään painoarvoa edes omien vanhempien möläytyksiin, mutta toisaalta on ihanaa nähdä, että maailma on meidän ikäpolven mukana ehkä hiljalleen muuttumassa kohti vähän ajattelevaisempaa meininkiä.

    Tsemppiä migreenin kanssa <3

    • Valeäiti
      maaliskuu 31, 2019

      Äh, olipa tylsä tilanne 🙁 oot ihan oikeassa että tässä on osittain sukupolviero joka tekee aika hankalaksi nämä keskustelut. Jos ennen joku juttu on ollut ihan ok ja nyt se on tosi no no niin miten se sanoitetaan kauniisti ilman että tulee se perinteinen ”Nykyään ei kyllä saa enää mitään sanoa!” ilmapiiri.

      Ihanaa tosiaan että parempaan suuntaan mennään jatkuvasti 🙂