Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kun kirjoittamista uudestaan yritin

Blogin kirjoittaminen on kuin seksin harrastaminen: Mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän sitä tekee mieli. Ja kun tauko kasvaa suureksi, kynnys kasvaa: osaanko enää? Olenko haluttava? Jaksanko?

Oi niitä suhteemme alkuvuosia kun halusin kahdesti päivässä! (Blogia.)

Haluaisin osata kirjoittaa muullakin tavoin kuin miten aina kirjoitan. Voisin käyttää vaikkapa sanoja “hiukan” tai “mittava”.

Minulla on mittava ahdistus tulevista vaaleista, joten kirjoitan niistä hiukan!

Ahdistaa aivan törkeästi että nämä vaalit tulee ilmeisesti voittamaan kaikista vähiten ilmastoa puolustavat puolueet. Toivoisin että voisin äänestää vielä noin 25 kertaa vihreitä tai vasemmistoa. Siinä teille puolueellista vaalivaikuttamista jota en ollut ajatellut tehdä. Menkää ja äänestäkää kiitos (mieluiten vihreitä tai vasemmistoa).

Miten lapsi voi saada ulkohousuistaan sekä haarat että lahkeet rikki? Sen täytyy twerkata tarhassa.

Haluan perustaa startupin, jossa voin lähettää sadat puhkikuluneet housut jonkun toisen ommeltavaksi halvalla. Mummot takaisin työelämään!

Olen ajatellut olevani ihan fiksu ihminen (kunnes kirjoitin tämän tekstin) ja niin vain huomasin ajattelevani tuossa yksi ilta että herranjumala, tuolla mun vatsassa on toinen ihminen. Että onpa aivan todella friikkiä.

Tänään huomasin että olen viimeisellä raskauskolmanneksella – että olen ollut siellä jo hyvän tovin.

Satuin myös huomaamaan että olen seuraavalla kymmenluvulla painoni kanssa. Tavoitteena ilmeisesti perinteinen “ei punnita enää neuvolassa” – tilanne.

Mulla on jäljellä kahdeksan viikkoa töitä. Se alkaa tuntua haikealta.

Myös: se alkaa tuntua todella helpottavalta.

Hetkinen. Tämä tarkoittaa ettei niihin ”valmistaudun sitten jossain kohtaa vauvan tuloon” viikkoihinkaan kauhean pitkä aika ole. Mitä kaikkea tässä pitikään tehdä? Tekemättömiä hommia, AAARGH!

Kuvakulmia on syytä alkaa harkita tarkemmin.

Orkideat ovat kuin perheenäitejä: älä koskaan erehdy luulemaan sitä kuolleeksi vaikka se näyttää ihan helvetin hirveältä. Kyllä se siitä kohta taas herää.

Kumpaankin käy sitä paitsi sama neuvo: ”Se pitää vaan viedä kodinhoitohuoneeseen ja unohtaa sinne”

Analogiat on parhaita. Erityisesti aivan surkeat sellaiset. Lupaan kehitellä niitä teille lisää!

Aion lopettaa messuilla käymisen kokonaan. En jaksa sitä että jokainen näytteilleasettaja on muuttunut feissariksi eivätkä tarjoukset edes ole hyviä.

Messut ei ole kuin pizza. Huonot messut on huonot messut.

Ura ja perhe -juttuni viime viikolta (muistatteko, silloin kun vielä kirjoitin blogia?) on kerännyt hirveän mielenkiintoista kommentointia. Kommenteissa on tosi hyviä näkökulmia mutta vähän mua hämää että kuitenkin useimmiten taustalla on sama ajatus: ”Olen nainen ja siksi perheenlisäys hankaloittaa uraani”. Ajattelevatko miehet samoin? Miksi eivät? Tekisi mieli sanoa ääneen että isoin ongelma tässä on edelleen se että myös me naiset oletamme olevamme (ja haluamme olla) vauvan synnyttyä pidempään kotona vaikka oikeasti sitä ei olisi mikään pakko tehdä. Hups, sanoin sen ääneen.

Mulla on muutamakin puolihauska juttu mielessä mutta aina kun alan kirjoittaa niitä, niistä tulee epähauskoja. Olen menettänyt funny bonen. Taas.

Palataan niihin orkideoihin! Orkideat ovat kuin poliitikkoja. Väittävät tykkäävänsä läpinäkyvyydestä mutta kuolevat alun lupaavan kukkaloiston jälkeen pystyyn. Tai näyttävät siltä. Ja vesi valuu niistä läpi! Tämän on liityttävä jotenkin politiikkaan ja lupauksiin!

Yksi hankalin luonteenpiirteeni (minulle) on se että inhoan tekemättömiä hommia. Haluaisin aina että to do listani sekä kotoa että töistä olisi vaan totaalisen tyhjä. Jopa sellaiset jo rauenneet, turhaksi osoittautuneet hommat ahdistaa.

Toisaalta vuodesta 2007 asti jatkunut tekstiviestipalvelu kantakaupungin katujen puhdistustilanteesta on ihan hauska. En tiedä miten sen saa peruutettua enkä jaksa selvittää. Silti tavallaan ihan vitsikästä että tiedän aina milloin Iso-Roba tai Freda putsataan hiekasta tai lumesta, kysykää vain multa!

Olisinpa orkidea.

Joskus siihen pitkään taukoon auttaa se että tekee vaan. Nopea roiskaisu ilman sen suurempia tunteita voi tuoda blogiin tai makuuhuoneeseen uutta vipinää. Tällä kertaa ei. Palaan asiaan taas kun on asiaa.

Vielä yksi teksti julki tälle vuodelle eli vuoden luetuimmat TOP10!

Olisin tosi iloinen, jos olisin omaperäinen. En julkaisisi sitä samaa best nine kuvaa kuin kaikki muutkin, enkä tekisi listausta vuoden luetuimmista jutuista.

Mutta. Kirjoitan tätä blogia kohta kahdeksatta vuotta ja olen ollut viimeiset kymmenen päivää särkylääkemuumio. Antakaa mun olla.

Hei keksin hauskan idean!

Ylläolevan ”best nine” kuvan hakemisen lisäksi kurkkasin Google Analyticsista vuoden luetuimmat jutut! Tässä ne ja tarinat juttujen takana (ei ole mutta näin kaikki muutkin sanoo):

  1. Blogin perustaminen, 10 vinkkiä alkuun (23.2.2018)
  2. Kontrollin ystävälle perhe-elämä voi olla rankkaa (10.2.2018) 
  3. Et ole ainoa vanhempi, jolla pinna katkeaa. Puhu, ettet lyö (12.9.2018)
  4. Laita korvakorut lapselle lävistämällä, älä ampumalla (5.7.2018)
  5. Olen niin kateellinen ihminen että kadehdin niitäkin jotka eivät ole koskaan kateellisia (4.8.2018)
  6. Puhu lapsellesi kaikesta – sillä minä ainakin puhun (27.3.2018)
  7. Niin monta syytä olla haluamatta lapsia ja muutama syy miksi se on silti parasta (3.12.2018)
  8. Uuvuttaako arki, vaikka ei muka pitäisi? Lepää. (30.6.2018)
  9. Tiedät olevasi vanhempi kun puhut mikrolle ja muutama muu varma merkki (8.11.2018)
  10. Pakasta, paahda ja pihistele – laiska kokki tekee vähemmän ruokahävikkiä (31.10.2018)

Olen tosi iloinen kohdasta kymmenen, jotenkin mieltä lämmittää että teitä kiinnostaa ruokahävikin vähentäminen! Tämä on myös maksettu yhteistyöteksti, mikä sekin ilahduttaa – tavoitteenani on aina tehdä yhteistyöjutuista parhaita mahdollisia ja käytän niihin siksi paljon aikaa.

Samoin ilahduttaa että listalla on huumorijuttuja (6 & 9), koska aina joskus tuntuu että olen unohtanut miten ollaan hauska. Blogi on muuttunut vuosi vuodelta enemmän terapian ja naistenlehtien suuntaa vähän tahattomastikin (2, 3, 5, 7, 9 ) – josta tunnutte myös pitävän – mutta mulle on edelleen tärkeä olla myös se aivoton hauska vapaa-aika kaiken syvällisen pohdinnan seassa.

Vinkkijutut ovat myös vahvassa nousussa. Listalla oli myös ekaluokkalaisen puhelimen hankinta viime vuoden puolelta ja tältä vuodelta löytyy korvakorut, blogin perustamisen jutut (josta en tiennyt kenenkään olleen kiinnostunut! Kiitos Google ja pitkä häntä!) ja tietysti ne ruokahävikkivinkit.

Listalta löytyi tuttuun tapaan kaikki viime vuosien suosikit, kuten Unikouluohjeet (edelleen toivon että nämä toimii!), Kantoreppuvertailu (Tula voitti), Makaroni-Martta eli kymmeniä arkiruokareseptejä, Talo/Tonttipäiväkirja ja podcastin omat sivu Valeäidin nauhoitukset.

Jännä nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, ainakin lisää omaperäisiä ideoita ja uusia juttuaiheita! Pysy tuunattuna!

Ai että miten näppärästi sanottu.

Ihmiset, jotka eivät petaa sänkyjään aamuisin

”Niin sitä makaa kuin petaa.”

Me emme siis ilmeisesti makaa kovin usein, emme ainakaan päivittäin.

Menin ja paljastin Insta Storyssa ettemme olleet taaskaan pedanneet sänkyämme ja heti joku vastasi että no kuka muka petaa.

Niinpä!

Sitten menin ja kerroin tämänkin Insta Storyssa.

Kävi ilmi että aika moni petaa. Päivä on saatava sillä käyntiin, kyllä minä aina, itse tuuletan aamuisin ja iltaisin..teitä petaajia, sijaajia, tuulettajia oli paljon. Pelottavan paljon. Jotain lapsuudentraumaa siinä puratte, sanon!

On tehtävä tunnustus ja armonanelu samassa ylipitkässä virkkeessä: kyllä minäkin oikeasti haluaisin pedata sängyn joka aamu (äitini ääni pääni sisällä nalkuttaa siitä ihan joka aamu, ihan tuntuu etten kelpaa kansalaisena jos sänky sotkuun jää! Lapsuudentraumat, minähän sanoin!) mutta katsokaas kun sänkyä ei saisi pedata heti heräämisen jälkeen vaan sen pitää ensin antaa tuulettua.

Nyt kun sekä lapsiperheen että viidakon vanhat lait sanelevat että ”se mitä et tee silloin kun siihen olisi mahdollisuus, sitä et tee koskaan”, niin meillä ei sitten pedata koskaan.

Ihan oikeasti nyt hei. Siinä kohtaa kun se yömöhnä on tuulettunut sieltä lakanoista pois, minä olen jo viisi (kymmenen) minuuttia myöhässä kaikesta ja harjaan hampaita pöntöllä ripsiväriä sutiessani.

Joka aamu katson kaihoisasti sängyn lakanamyttyä juuri ennen kuin istahdan sen päälle nykimään sukkahousuja jalkaan ja lupaan itselleni: huomenna minä ehdin.

En tietenkään ehdi.

Sen sanon että ihmiset, jotka eivät petaa sänkyjään aamuisin eivät ole laiskoja, likaisia tai menetettyjä tapauksia vaan itse asiassa järkeviä ja hygieenisiä olentoja! He vain odottavat että sänky tuulettuu – joskus ihan kokonaisen päivän ajan!

Onneksi olen sillä tavalla hullu, että melko usein käy niin että petaan sängyn sitten illalla. Kyllä kyllä, juuri ennen kuin avaan sen uudestaan nukkumista varten.

Sillä kuten vanha viidakon ja lapsiperheen sananlasku sanoo – kuha ny jotain sais aikaan.

 

Kuva ei liity tapaukseen millään lailla mutta halusin todistaa että eräänäkin sunnuntaina jätin ehkä sängyn petaamatta, mutta vein lapset silti retkelle.