Jaa tämä plokijuttu sille ketä inhoaa kieli virheitä!

Kerroin teille yx päivä että se lelu on oikeasti Duplo, ei Dublo. Sain heti huomata että asia kiinnosteli teitä enemmän kuin pieno soittajaansa joten aijon nyt jakaa teille muutaman muunkin teitä ärsyttävän väärin sanotun sanan!

Vastauksia tuli joku 1.5 (yksi piste viisi) tuhatta joten ota vaikka panaani (tai banadol jos kipeä olet!) ja pysähdy tämän äärelle! Laita vaikka se vavvasi hoitoon jos tarvis on, nyt on sentään lauvantai (päivämäärä muuten on 9.1 jos sen muistaminen oli sulle propleema)

Tuli tuosta mieleen, tietääkö/muistaako joku onko puranassa tai muissa ibuprofeiineissä gluteiinia? No, ei tälläinen muistivirhe niin vakava kai ole.

Suosikki-inhokkinne oli aika selvät. Luulempa että tiedät jo nyt mitä tarkotan sanomattakin. Tämä teksti on alkanut jo kuullostaa sinusta tutulta, ei kai niitä enään sittenkään tarvitse listata?

Sen haluan nyt aiheesta kuitenkin sanoa, että ei käydä koskaan kellekkään muille suoraan huomauttelee, eihän? Ei sillä enään niin väliä ole, menikö joku gollegan sana ihan oikein kunhan ymmärretyksi tulee.  Vai olisiko susta kiva jos joku huomauttaisi että se on muuten berliinimunkki, ei berliininmunkki juuri kun nautit harvinaisen hyvästä palveripullasta?

Niimpä.

Ylipäänsä ei ole väliä onko sanat ihan oikein tai sanooko joku vaikkapa kaula-aukkoa pääntieksi. Ihmiset, ketkä huomauttelee toisille jatkuvasti kielivirheistä tai vaikkapa yhdyssana onkelmista, voisivat minusta hommata itselleen vähän löysemmän pääntien ja syödä vaikka paljon jalopenoja! Ne on hyviä, ota viintä mukaan! Ablodit kaikille teille jotka pystytte oleen huomauttamatta, kannustatte muita keskustelemaan ja se on upeaa se!

Sitäpaitti: joillekkin ongelmatiikkaa voi tuoda vaikkapa Suomi toisena kielenä tai ihan vaan lukihäiriö. Ja murteet on ihania kans! Tämä meidän kielemme on muutenkin niin hankala että mistä sitä nyt voi tietää milloin se eläin on banda ja milloin ei. Ei ole helppoa kellekään sanoa röngten, coretex, kolitsi, fliissi, expresso tai keessarsalaatti (ja nyt ne ainakin sata teistä, jotka miettii että ”ompas!” – olette taitavia!)

Sitä en osaa selittää miksi jotkut lausuu kirjaimen guu väärin.

Annan teille rakkaat kielipoliisit sen verran nyt armoa, että saatte tähän nyt purkaa turhautuneisuutenne! Voit esim jakaa tätä tekstiä ihan muuten vaan tavan jakona ja toivoa että sen näkee juuri se ketä aina näyttää hyvälle mutta kirjoittaa ”perjaattessa hyvin”: väärin menee esmes sanat infulenssa, shampanja, thaimaaseen tai kyynerpää.

Tai sitten voit kertoa kommenteissa kuinka monta mogaa tässä näit ja lisätä viellä uusia!

Minä voin kyllä ottaa iskut vastaan, sillä tiedän että sydämmessäsi pidät minusta silti.

Se oli hyvä päivä tämä maanantai

Kolmonen nukkui kaikki päikkärinsä lähes minuutilleen minun toiveeni mukaan. Onko mitään tyydyttävämpää kuin nähdä vauvan silmien painuvan kiinni 09.01? Ei ole.

Kävin heti aamusta kävelyllä (ja vähän kyykkäämässä) eli olen fit AF. Lenkki kesti sekunnilleen tunnin, 1.00.00 sanoi sykemittari kun kotiin tultiin. Onko mitään tyydyttävämpää? Ei ole.

Korjasin meidän pesukoneen. Samalla sanoin Kolmoselle että katso näin toimii itsenäinen nainen! Korjaa mitä vain! Soittaa vain yhden puhelun miehelleen saadakseen henkistä tukea ja kuullakseen että hänellä olisi nyt palaveri. Mutta nämä pyykit on täällä!

Kakkosen hävinnyt Lego Harry Potter taikasauva löytyi. Löysin myös yhden lelukorun ja kasan pikkukiviä.

Kaksi edellistä kohtaa liittyvät toisiinsa.

Lounaaksi paistoin Beijing8 pakastedumplingseja ja ne oli hyviä.

Sain kaikki rästissä olleet tietokonehommat tehtyä.

Imuroin. Koko talon. Kukaan ei huomannut sitä mutta MINÄ TIEDÄN.

Missasimme bussimme iltapäivällä mutta kuski huomasi sen ja pysähtyi keskelle tietä päästämään meidät kyytiin.

Bussissa mua moikkasi seuraaja, se on aina ihanaa! Mietin vain koko ajan että onneksi satuin vähän meikkaamaan!

Sain kokea koululaisten ihanan hyvän mielen kepposen. Olivat laittaneet radiopuhelimen toisen osan lyhtypylvään viereen ja olivat itse piilossa parkkiksella hyvän matkan päässä. Hieman oli hauskaa kun lyhtypylväs alkoi puhua mulle! ”Hei sinä siinä lastenvaunujen kanssa! Katso taakse!” Ja sitte vilkuteltiin.

Sain Kakkosen houkuteltua futistreeneihin. Itsehän en olisi millään lähtenyt koulun jälkeen pilkkopimeässä neljän pakkasasteen ulkotreeneihin. Onneksi toinen meistä oli reipas.

Saatiin kuukauden ikäinen serkku kylään. Voi hellanduudeli sentään.

Nauratin (omaa) vauvaa, paljon.

Nauratin myös itseäni kun olin tilannut ruoan verkkokaupasta vahingossa yhden omenan kokoisen minibataatin mutta kahdeksan chiliä. Siitähän sen keiton sitten tekee! Vähän niin kuin se kerta kun tilasin yhden (1) perunan!

Makaan nyt pienen vauvani vieressä, se nukkuu aivan rauhassa. Ja minä otan omaa aikaa, älkää kertoko kellekään.

Hyvällä päivällä vielä parempaan viikkoon! Iloa eloon toverit!

Kun kirjoittamista uudestaan yritin

Blogin kirjoittaminen on kuin seksin harrastaminen: Mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän sitä tekee mieli. Ja kun tauko kasvaa suureksi, kynnys kasvaa: osaanko enää? Olenko haluttava? Jaksanko?

Oi niitä suhteemme alkuvuosia kun halusin kahdesti päivässä! (Blogia.)

Haluaisin osata kirjoittaa muullakin tavoin kuin miten aina kirjoitan. Voisin käyttää vaikkapa sanoja “hiukan” tai “mittava”.

Minulla on mittava ahdistus tulevista vaaleista, joten kirjoitan niistä hiukan!

Ahdistaa aivan törkeästi että nämä vaalit tulee ilmeisesti voittamaan kaikista vähiten ilmastoa puolustavat puolueet. Toivoisin että voisin äänestää vielä noin 25 kertaa vihreitä tai vasemmistoa. Siinä teille puolueellista vaalivaikuttamista jota en ollut ajatellut tehdä. Menkää ja äänestäkää kiitos (mieluiten vihreitä tai vasemmistoa).

Miten lapsi voi saada ulkohousuistaan sekä haarat että lahkeet rikki? Sen täytyy twerkata tarhassa.

Haluan perustaa startupin, jossa voin lähettää sadat puhkikuluneet housut jonkun toisen ommeltavaksi halvalla. Mummot takaisin työelämään!

Olen ajatellut olevani ihan fiksu ihminen (kunnes kirjoitin tämän tekstin) ja niin vain huomasin ajattelevani tuossa yksi ilta että herranjumala, tuolla mun vatsassa on toinen ihminen. Että onpa aivan todella friikkiä.

Tänään huomasin että olen viimeisellä raskauskolmanneksella – että olen ollut siellä jo hyvän tovin.

Satuin myös huomaamaan että olen seuraavalla kymmenluvulla painoni kanssa. Tavoitteena ilmeisesti perinteinen “ei punnita enää neuvolassa” – tilanne.

Mulla on jäljellä kahdeksan viikkoa töitä. Se alkaa tuntua haikealta.

Myös: se alkaa tuntua todella helpottavalta.

Hetkinen. Tämä tarkoittaa ettei niihin ”valmistaudun sitten jossain kohtaa vauvan tuloon” viikkoihinkaan kauhean pitkä aika ole. Mitä kaikkea tässä pitikään tehdä? Tekemättömiä hommia, AAARGH!

Kuvakulmia on syytä alkaa harkita tarkemmin.

Orkideat ovat kuin perheenäitejä: älä koskaan erehdy luulemaan sitä kuolleeksi vaikka se näyttää ihan helvetin hirveältä. Kyllä se siitä kohta taas herää.

Kumpaankin käy sitä paitsi sama neuvo: ”Se pitää vaan viedä kodinhoitohuoneeseen ja unohtaa sinne”

Analogiat on parhaita. Erityisesti aivan surkeat sellaiset. Lupaan kehitellä niitä teille lisää!

Aion lopettaa messuilla käymisen kokonaan. En jaksa sitä että jokainen näytteilleasettaja on muuttunut feissariksi eivätkä tarjoukset edes ole hyviä.

Messut ei ole kuin pizza. Huonot messut on huonot messut.

Ura ja perhe -juttuni viime viikolta (muistatteko, silloin kun vielä kirjoitin blogia?) on kerännyt hirveän mielenkiintoista kommentointia. Kommenteissa on tosi hyviä näkökulmia mutta vähän mua hämää että kuitenkin useimmiten taustalla on sama ajatus: ”Olen nainen ja siksi perheenlisäys hankaloittaa uraani”. Ajattelevatko miehet samoin? Miksi eivät? Tekisi mieli sanoa ääneen että isoin ongelma tässä on edelleen se että myös me naiset oletamme olevamme (ja haluamme olla) vauvan synnyttyä pidempään kotona vaikka oikeasti sitä ei olisi mikään pakko tehdä. Hups, sanoin sen ääneen.

Mulla on muutamakin puolihauska juttu mielessä mutta aina kun alan kirjoittaa niitä, niistä tulee epähauskoja. Olen menettänyt funny bonen. Taas.

Palataan niihin orkideoihin! Orkideat ovat kuin poliitikkoja. Väittävät tykkäävänsä läpinäkyvyydestä mutta kuolevat alun lupaavan kukkaloiston jälkeen pystyyn. Tai näyttävät siltä. Ja vesi valuu niistä läpi! Tämän on liityttävä jotenkin politiikkaan ja lupauksiin!

Yksi hankalin luonteenpiirteeni (minulle) on se että inhoan tekemättömiä hommia. Haluaisin aina että to do listani sekä kotoa että töistä olisi vaan totaalisen tyhjä. Jopa sellaiset jo rauenneet, turhaksi osoittautuneet hommat ahdistaa.

Toisaalta vuodesta 2007 asti jatkunut tekstiviestipalvelu kantakaupungin katujen puhdistustilanteesta on ihan hauska. En tiedä miten sen saa peruutettua enkä jaksa selvittää. Silti tavallaan ihan vitsikästä että tiedän aina milloin Iso-Roba tai Freda putsataan hiekasta tai lumesta, kysykää vain multa!

Olisinpa orkidea.

Joskus siihen pitkään taukoon auttaa se että tekee vaan. Nopea roiskaisu ilman sen suurempia tunteita voi tuoda blogiin tai makuuhuoneeseen uutta vipinää. Tällä kertaa ei. Palaan asiaan taas kun on asiaa.