Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kymmenen asiaa joista tulee yllättävän kova ääni

Tiedät sen hetken: olet hyssyttänyt vauvaa hämärässä huoneessa, koittanut saada sitä rauhoittumaan omaan sänkyynsä. Olet siinä kriittisessä vaiheessa, jossa vauva on ”drowsy mut awake” eli mahdollisuudet hyvään itsenäiseen nukahtamiseen on läsnä. Silmät lurpsuvat, pysyvät yhä pidempään kiinni. Itkuinen äninä alkaa vaimentua, hengitys rauhoittuu. Liike pysähtyy. Se nukahti! Nostat varovasti kätesi pois pehmeältä mahalta ja valmistaudut poistumaan ääneti paikalta.

Sitten tapahtuu jotain, mikä normaalielämässä ei saisi huomioitasi lainkaan. Tulee joku näistä äänistä ja herättää vauvan. Ääniä, joita et edes normaalielämässä kuule, mutta nukutustouhuissa varot viimeiseen asti.

1. Selän naksahdus

Varma klassikko, jolta yli parikymppiset vanhemmat eivät voi välttyä. Siinä sinä olet, vauvasi sängyn laidalla, kätesi poistumassa täysin äänettömästi ja ninjamaisin liikkein pois nukahtavan vauvan päältä. Suoristat selkäsi – etpä suoristakaan. Itse asiassa joudut pysymään valitsemassasi asennossa vielä vartin verran, että vauva pääsee syvään uneen. Muuten jokin kymmenistä parasta ennen päiväyksensä ohittaneista nikamistasi naksahtaa.

Et tule koskaan näkemään yhtä outoja liikesarjoja kuin sen ninjavanhemman joka yrittää poistua vauvansa sängyn ääreltä herättämättä.

2. Farkkujen pukeminen

Sitä kahinan määrää! Oh lord! Kun paksu kangas muotoutuu pukijaansa vasten tai mikä pahinta – jos farkkuja sillä tavalla viskotaan että koipi mahtuisi niistä sisään – se on kuin vanhanaikainen purjealus antaisi kaikkien kankaidensa paukkua löysänä tuulessa. Toivoisin kaikkien pukeutuvan pelkkään silkkiin, viskoosiin tai ihan vain kääräistäviin kankaisiin. Jossain toisessa huoneessa.

3. Imetysrintaliivin soljen napsahdus

Sen voi tehdä tosi, tosi hitaasti. Painaa vain imetysliivien solkea milli kerrallaan alaspäin, hellästi toiselta puolelta vastaan tullen. Tai peiton alla, siellä vaimenee kaikki. Voi myös jättää koko luukun auki, yksi paikallaan pysynyt tissi ei ole sen arvoinen että nyytti heräisi. Tai sitten voi tyhmänä naksauttaa sen suoraan paikalleen ja kärsiä seuraamuksista.

4. Kaiken maailman ovet

Ovia EI suljeta kokonaan, kai nyt kaikki sen tietää! (Paitsi nämä äänieristetyt ovet ovat kyllä aika hyviä, ne kannattaa kyllä pitää kiinni.) Silloin jos ovi on pakko sulkea, se avataan näin: ensin vedät ovea itseäsi vasten, ettei se kolise ja liiku yhtään kahvaa painaessa. Sitten painat kahvaa hitaasti mutta määrätietoisesti alas. Hilitse ja hallitse oven liikkeitä yhtäjaksoisesti oven avaamisen ajan. Ja huom: kun kuljet ovesta läpi, älä törmää siihen. Tämä on täysin aiheellinen varoitus.

5. Laturin irtoaminen töpselistä

Kännykän laturia ei noin vain vedetä töpselistä, siitä seuraa aivan kamala kolahdus. Ei, sormet laitetaan sinne ”väliin” hieman pehmentämään ääniä ja taas kerran tämäkin toimenpide tehdään hi-taas-ti. Voisit vaikka tavan vuoksi laskea aina vähintään kymmeneen mitä tahansa tehden. Paitsi jos toimenpide on sellainen ettei ääntä todella voi välttää, silloin se tehdään laastarimetodilla – kertarykäisyllä.

Laastarin kääreistä tulee muuten yllättävän kova ääni.

6. Nenän niiskautus

Tähän kohtaan kuuluisi myös aivastukset, mutta mehän tiedämme että aivastaminen on vain heikoille. Sen voi välttää. Valuva nenä on hankalampi. Jostain sen rään on päästävä pois ja nyt kun muistetaan missä asennossa tämä nukutusninjamme on (selkä edelleen samassa kaaressa kuin nukuttaessa, pää vauvaan kohdistettuna), on väistämätöntä että nesteeksi muuttunut nukutushiki löytää tiensä sieraimestasi pois – maata kohti.

Nähdäkseni vaihtoehtoja on kolme: a. niiskautat ja herätät b. pyyhit hitaasti hihaasi c. annat tipan tippua vauvan päälle.

(Turengin yliopistossa on parhaillaan käynnissä väitöskirja jossa tarkastellaan korreloiko valittu vaihtoehto suoraan sen kanssa kuinka mones lapsi on kyseessä.)

7. Kaikki kilahdukset

Ihan kokemusperäisenä asiantuntijana väitän että vauvat heräävät varmimmin äkillisiin korkeisiin ääniin.

Imurointi? Ei tunnu missään. Ilotulitukset naapurin takapihalla? Loistava taustaääni! Mutta metallinen hiuspinni kylpyhuoneen lattiaa vasten? Pelisi on pelattu.

Kaikista kilahduksista pahin on tietysti haarukan kilahdus, sillä se laukaisee vauvassa lautasheijasteen.

8. Suurin osa vetoketjuista

Vetoketju. Saatanan keksintö. Erityisesti sellainen, joka sulkee vaikkapa vauvan makuupussin. Tähänkin on tekniikka jolla sen saa tehtyä hieman hiljaisemmin, joten paheksun syvästi ihmisiä jotka noin vain ajattelematta sen vetävät kertarykäisyllä kiinni. Barbaarit.

9. Meidän yläkerran portaiden viimeinen lankku

En ymmärrä miksi olemme rakentaneet puurakenteisen talon, mehän suorastaan kutsuimme osaksemme vääränlaisia ääniä. En myöskään ymmärrä miksi 3/5 perheestämme ei tajua välttää tätä ääntä. Katsovat minua kuin sekopäistä kun demonstroin että ”tästä näin katsokaa hyppäätte vain suoraan toiselle askelmalle ihan vessan kynnyksen vierestä, ei se ole niin vaikeaa oikeasti!”

10. Ajatuksen ääni

Tiedän, tuntuu uskomattomalta että ajatuksista voisi lähteä ääntä. Mutta niin se vain on, voit itse kokeilla!

Jos ajattelee tiettyjä triggerilauseita nukkuvan vauvan lähellä, vauvan korvaan tulee valtavan voimakas, kimeä ääni joka herättää sen välittömästi. Triggerilauseita on monenlaisia ja ne toimivat kaikilla kielillä, mutta tiedeyhteisö tunnistaa ainakin seuraavat lauseet: ”vois vaikka itsekin vähän nukkua”; ”syön jotakin tässä välissä”; ”nyt teen  [asian x] mikä on jäänyt roikkumaan” ja pahin kaikista on tietysti, erityisesti someen jaettuna ajatuksena, ”se nukahti vihdoin!”.

 

Tekstin saa jakaa puolisolle. Parempia unia toivotellen, supernänninne.

Vauva 1kk: Ensimmäinen hymy ja kunnon kaksari

Ja niin se on vauvan ensimmäinen kuukausi jo täynnä.

Hyvät puolet: näyttäisimme taas välttyneen koliikilta ja olemme noin muutenkin selvinneet tänne asti.

Huonot puolet: apua apua se on jo kuukauden ikäinen miten aika menee näin nopeasti en ala ääk.

vauva 1kk

Vauva 1kk ikäisenä:

  • Painaa noin 3,6kg, pituutta 54cm  (neuvolassa 3,5viikon ikäisenä 3445g, 53,6cm)
  • On siirtymässä vaatekokoon 56
  • Erittäin upean kaksois(kolmois)leuan kantaja, vihdoin!
  • Kuitenkin vielä aika rimpulajalka
  • Syö tuttia, tuttipulloa ja paaaaljon tissiä
  • On ylpeä navan (ja pienen napatyrän) omistaja
  • Juttelee ja hymyilee, tunnistaa tutut ihmiset
  • On hereillä jo pidempiäkin pätkiä
  • Ei liiemmin välitä vaunuista

Menneet reilu neljä viikkoa ovat olleet yhteistä tutustumista, opettelua, uuteen arkeen mukautumista ja erilaisen rytmin opettelua. Vauva edelleen nukkuu pääsääntöisesti (tai syö) mutta on toisaalta kehittynyt jo valtavasti ja oppinut paljon uusia taitoja.

Hän osaa jo ainakin röyhtäistä, pieraista ja ilmaista itseään erilaisilla itkuilla. Tällä vauvalla on tosi selkeät viestit. Tunnistan jopa pissahädän niin hyvin että jos olisin yhtään reippaampi, voisin jopa kokeilla sitä lavuaariin pissattamista (en ole). Vauva on myös ihanan looginen. Kun se itkee jotain, sillä on joku ongelma. Kun sen ongelman korjaa, se lopettaa itkemisen. Ensimmäinen vauva tätä lajia!

Ainoa epäloogisuus on välillä nähty öinen valvominen. Ei itkeminen, syöminen tai riehuminen vaan valvominen 02-04. Miksi vauva, miksi?

vauva 1kk vauva 1kk

Synnäriltä asti nähty rauhallisuus on edelleen hänen leimaavin piirteensä. Kun tyypillä on kaikki hyvin, se lötköttää aivan liikkumatta paikallaan ja vain katselee. Mietiskelee jotakin (tissiä) ja ehkä vähän juttelee. Jokeltelu alkoi jo tosi aikaisin, reilusti parin viikon kohdalla – en millään olisi muistanut että jo silloin voi tulla tämmöisiä ääniä!

Vauva alkaa myös selvästi luoda itselleen rytmiä. Toki se rytmi on suunnilleen ”syö, nuku, kakkaa läpi vuorokauden” mutta jotain yhteisiä piirteitä jokaiseen päivään mahtuu. Yöunille mennään pienen väsykiukun kautta yhdeksän aikaan, yöllä syödään suunnilleen yhdeltä, neljältä ja seitsemältä. Aamulla ysiltä ylös ja syötön kautta kaksille pitkille unille joiden välissä pieni ruokailuhetki. Vasta illalla viiden kuuden aikaan vauva on myös hereillä hetken, silloin yleensä melko tyytyväisenä.

vauva 1kk vauva 1kk

Olemme käyneet muutamalla retkellä ihmisten ilmoilla, melko menestyksekkäästi. Syöminen julkisesti sujuu ja siirtymät menee hyvin vaikka hereilläkin, mutta nukahtaminen vaunuihin ei kyllä ole lempparijuttuja. Rauhallinen tyyppi kaipaa rauhallista nukahtamista ja tärisevät vaunut eivät sitä tarjoa. Kantoreppuun en ole vielä vauvaa saanut, tuntuu että lonkat eivät ihan vielä aukea tarpeeksi. Otetaan se seuraavan kuukauden tavoitteeksi!

Suurin virstanpylväs ensimmäiseltä kuukaudelta on hymyily: kaksi päivää ennen kuukauden ikää hän sitkeän harjoittelun jälkeen sen yhtäkkiä kunnolla väläytti. Minä sanoin ”moi” ja hän sanoi ”öö” samalla isosti hymyillen – vitsi sitä riemua! Sarjaan mahtui ainakin viisi silmiin asti kipristävää hymyä minulle ja siskolleen, kunnes naama väsyi tähän uuteen ihmeeseen ja piti vähän taas nukkua.

Iltapäivällä samaa harjoiteltiin ukin kanssa ja kuinka ollakaan, sain homman kameralla talteen:

vauva 1kk 1kk vauva

Tästä se alkaa joka päivä vain paremmaksi muuttumaan kun tyypille tulee vuorovaikutustaitoja, mahtavaa!

Ja hei minä kehityn ihan yhtä kovaa vauhtia! Varmuutta olemiseen tulee joka päivä lisää ja uskallamme yhteisesti laajentaa jo reviiriämme paljonkin kodin ulkopuolelle. Merkittävin yhteinen saavutuksemme Kolmosen kanssa on imetyksen sujuminen.

Tilanne lyhyesti kuukauden kohdalla: vauva hymyilee ja elämä hymyilee. Kaikki on hyvin.

vauva 1kk

Lue myös: 
Fiilikset 7,5 vuoden takaa Kakkosen ollessa noin kuukauden ikäinen, pienen pieni Ykkönen ekaa kertaa HopLopissa.

Ja sitten heitä olikin kolme – miltä nyt tuntuu?

Niin tosiaan, nyt näitä lapsia on kolme. Jotenkin se tieto tuntuu sulavan aika hitaasti kallooni. Moni on kysynyt miltä nyt tuntuu: kuinka isommat ovat ottaneet uuden tulokkaan vastaan ja onko uuden vauvan olemuksesta nähtävissä samankaltaisuuksia jompaan kumpaan sisarukseensa?

Onnekseni isommat ovat ottaneet hänet suurella rakkaudella vastaan. Kyselin ennen vauvan tuloa Kakkoselta, mitä hän luulee tapahtuvan kun vauva tulee taloon ja ainoaksi vastaukseksi sain “no rakkauden määrä ainakin varmaan lisääntyy”. Voi liikkis.

Isot ovatkin omalla tavallaan paljon rakkautta Kolmoselle jaelleet! Ykkönen hoivaa pientä todella hienosti, taitavasti ja paljon. Hänellä tulee myös selvästi ikävä vauvaa jos se nukkuu pitkään tai ei ole ollut hetkeen sylissä. Kakkonen on vähemmän konkreettisesti vauvassa kiinni mutta lepertelee pienelle puhuessaan ja saattaa yhtäkkiä kesken oman leikkinsä tokaista “Oon tosi iloinen että Kolmonen tuli meille”.

Samaan aikaan kumpikin kyllä työstää selvästi myös vaikeampia tunteita – ei näin iso muutos kenelläkään kivutta mene. Kesäloma, alkava koulutaival, samat seinät ja sisaruksen jatkuva vierellä olo saavat räjähdyksiä aikaan aivan jatkuvalla syötöllä.

Enimmäkseen kuitenkin elämme pienessä rakkauskuplassa, jonka keskiössä on tuo ihan minimaalisen pieni mutta ihana tyyppi.

Minä itse näin kolmen lapsen äitinä en ole toistaiseksi yhtään sen viisaampi kuin ennenkään. Jonkin verran kokemus tuntuu omissa otteissa ja mielessä ja koko homman taustalla leijuu sellainen paksumpi varmuuden kerros mitä ei edellisillä kerroilla ollut (en esimerkiksi saanut hysteeristä kohtausta kun tajusimme tänään ettei vauvalla olekaan vakuutus voimassa, hupsistasaatana).

Mutta en minä edelleenkään osaa vaikkapa erottaa nälkä- ja väsymysitkuja toisistaan. Se on aina jäänyt mysteeriksi, mutta eipä se ole koskaan haitannut. Kyllä se vauva sitten kertoo kummasta oli kyse jos väärää ratkaisua tarjoaa.

Ehkä tässä se kokemus näkyy jos edellisiin kierroksiin vertaan. Nyt on rohkeutta kokeilla ja testata, mennä hapuillen. Luottaa siihen että kyllä se lopulta ratkeaa, ei se koko päivää (ehkä) itke. Tämä toki ei lainkaan aina pidä paikkansa ja edelleen saatan tuskastua jos pientä ei osatakaan rauhoittaa, mutta useimmiten sentään pysyn coolina.

Kolmen kanssa kaaoksen ja metelin – ärsykkeiden – määrä on kasvanut. Se on erityisesti minulle hankalaa, en ole koskaan ollut hyvä ärsyketulvan keskellä. Isoimpana rasitteena juuri nyt onkin henkinen kuorma, joka syntyy siitä että neljä perheen jäsentä vaatii huomiota. Insinöörillä ja mulla on ehkä päivän suunnittelu kesken samalla kun isommat vinkuu peliaikaa tai tappelevat keskenään ja minä yritän imettää. Niinä hetkinä tulee joskus sellainen “menkää kaikki nyt kauas minusta” – fiilis, varsinkin kun imettäminen ei vielä suju ihan mutkitta ja vaatii keskittymistä.

Tietysti myös konkreettisesti hommaa on enemmän, kun vaikkapa lähtiessä on kolme liikkuvaa osaa mietittävänä: oma valmistautuminen, vauvan valmistautuminen ja isojen patistelu. Näistä viimeinen on hitain ja vaikein. Ja ihan arjen tasolla toki näkyy kasvanut hoidettavien määrä, ystäväni Annan sanoja lainaten: on yhtäkkiä 40 sormen- ja varpaankynttä leikattavana (paitsi onneksi Ykkönen leikkaa jo omat kyntensä).

Mutta mitään (ja ketään, hah) en vaihtaisi pois. Tämä kaikki on aivan ihanaa ja ihan toista kuin Kakkosen syntyessä. Silloin oli sama uuden vauvan kaaos ja mukana menossa vuoden ja viiden kuukauden ikäinen sekoileva taapero. Saatoin imettää samalla kun nostin toista syöttötuoliin, huh! En kertakaikkiaan käsitä miten sen silloin hanskasin.

Ai niin ja ketä meistä vauva muistuttaa? Kaikkia ja ei ketään. Hänellä on ajoittain tosi samoja ilmeitä ja eleitä kuin sisaruksillaan, ääni on yhtä kova kuin veljellään ja piirteitä hän on saanut meistä vanhemmista kummaltakin. Tukka on muita lapsia tummempi ja olemuksen rauhallisuus toistaiseksi jotain ihan käsittämätöntä – tyyppi vain möllöttää (tämän uskon vielä muuttuvan).

Eniten mulla on sellainen fiilis, että hänestä tulee aivan omanlaisensa yksilö, perheemme pieni peikko joka valloittaa sydämet ja saa meihin vauhtia.

Se viimeinen puuttuva pala hän ainakin selvästi on. Nyt tuntuu ensimmäistä kertaa perhe täydeltä, siltä että kaikki joiden pitikin olla, ovat täällä. Syli ja joukkue on täynnä, niin kuin kai kuuluu sanoa tässä kohtaa. Melko siistiä.

 

PS: päivitän ahkerasti storyn puolelle Instagramissa hänen ylhäisyytensä tekemisiä (ts. nukkumista eri paikoissa), kannattaa tulla seuraamaan jos uskaltaa ottaa vauvakuumeen riskin!