Heräsitkö aamulla väsyneenä, vaikka nukuit pitkät yöunet? Mietit ehkä että mitäs tämä, johan olen hetken lomaillut ja kiireet on helpottanut. Miksi en ole virkeä?
Takana on ehkä tiukka kevät (nää kesäviikot ennen lomia, voi luoja!) tai pimeä talvi. Mietit ehkä että missä vuodenajassa me nyt oltiinkaan ja miten mua voi väsyttää vieläkin näin paljon vaikka olen nukkunut ihan hyvin viime aikoina.
Olisitkohan vähän vaan poikki? Uupunut kenties? Tiesithän, että sellainen rättipoikkiväsymys syntyy aika helposti, ja on tavallaan ihan normaali osa meidän arkea.
Ihminen toimii niin että se lepää, sitten se on aktiivinen ja väsyy, joten se taas lepää. Mutta me aika usein haukataan kaikki tehot irti elämästä niin ettei sitä lepäämistä ihan oikeasti tehdä. Väsytään, ihan perkeleesti. Uuvutaan.
Eikä siihen tarvita remonttia, neljää työtä, kuutta lasta tai vaikeaa sairautta. Uupua voi yhden lapsen kanssa, ilman lapsia, nuorena, vanhana, työssäkäyvänä, opiskelijana. Ei ole kaavaa, jolla uupumus mitataan, eikä kenellekään ole niin helppo elämä, etteikö siitä voisi uupua.
On tietysti elämäntilanteita, joissa uupumus on lähes väistämätöntä. Jos elämä on todella vaikeaa ja painitaan suurten murheiden alla, tarvitaan huomattavasti apua, tukea ja huolenpitoa. Arki voi olla loputonta selviytymistaistelua, mutta siitä en tiedä tarpeeksi voidakseni siitä kirjoittaa. (Se kyllä ansaitsee palstatilaa joten siitä voisin ehkä jonkun kanssa jutella? ilmianna itsesi jos haluat podcastiini vieraaksi!)
Nyt puhun sellaisesta perusarjen uupumuksesta, joka voi myös hetkittäin olla syvää ja vähän pelottavaakin. Kutsutaan sitä vaikka arkiuupumukseksi, jotta emme sekoita sitä eri mittasuhteiden avuntarpeeseen.
Arkiuupumus tulee minun logiikalla siitä, että omat odotukset ja toiveet ryyditettyinä oletetuilla muiden oletuksilla ovat suuremmat kuin se, mihin oma energia riittää. Tai siitä, että elämässä on jokin negatiivinen energia, joka kuormittaa henkisesti ja vie siten pois siitä käytettävissä olevasta energiasta.
Se on sitä kun vaikkapa minä romahdan ihan vain työn ja elämän yhdistämisestä kun en huomaa himmailla kiirekausina. Menetän hermoni ja lähimuistini, ajan bensakorkki auki ja saan rytmihäiriöitä sähköpostista. Pinnistän syke korkealla ja hengitys tiheänä läpi arjen ja koko viikonloppu menee palautumiseen. Herään aina vain väsyneempänä eikä lenkillä meinaa enää jalka jaksaa nousta.
Nyt minut pelasti vasta alkanut kesäloma, joka on samalla hyvä hetki muistella miten sitä omaa arkeaan pitikään hoitaa.
Tämä teksti on minulle, ja sinulle.
Arkiuupumus tulee siitä, ettei lepää missään kohtaa. Että tekee, tekee, tekee vain – vaikka se tekeminen olisikin leppoisaa ja rauhallista, jopa antoisaakin. Ystävien näkeminen, urheilu ja omat harrastukset ovat kaikki mahtavia ja antavat paljon! Mutta syövät myös siitä energiakuormasta.
Kroppa ei osaa erottaa milloin siltä pyytää voimaa iloinen nauru, mukava lenkki tai väsynyt itku – kuormitusta se on positiivinenkin kuormitus.
Ja jos syöt jatkuvasti siitä energiapankistasi lataamatta välillä, pankki sanoo “ei luottoa” ja lähettää perintätoimiston kimppuusi.
Milloin olen, tai olen viimeksi ollut vain? Eihän semmoista muista.
Sitten kun tajutaan, että hitto mää olen loppu, niin muistetaanhan vielä että silloin se väsymys oikeastaan vasta alkaakin? Kun kropalle annetaan lupa levätä, se hellittää aktiivista höyryistään ja alkaa ottaa lepoaan. Joskus ihan tosissaan. Niin että sitä saattaa olla vasta vauvavuosien jälkeen tosi väsynyt, tai nukahdella pystyyn läpi kesälomansa. Ehkä romahtaa itkemään kahvilassa, kun on vain liian monta maitoa josta valita.
No nyt kun olemme päässeet siihen että myönnämme olevamme väsyneitä, ymmärrämme että se on ok ja ymmärrettävää vaikka “muilla on paljon rankempi elämä”, seuraa vaikea kohta. Pitäisi levätä. Olet väsynyt!
Usein uupumus ei ole muuta kuin jäätävää väsymystä henkisesti ja fyysisesti. Et välttämättä ole parantumattomasti masentunut ja ahdistunut, vaikka oletkin läpikotaisin uupunut. Mutta levättävä on, ja se kestää paljon pidempään kuin uskoisi, tai haluaisi.
Jostain kuulin että uupumuksesta palautuminen saattaa kestää 1,5-kertaisesti tai jopa tuplasti sen aikaa mitä uupumusta kertyi. Lyhyellä laskukaavalla tämä selittäisi miksi 3-vuotiaiden vanhemmat ovat edelleen väsyneitä, ja miksi se viikonloppu ei riitä.
Mutta ei hätää! Me ollaan kaikki aivan yhtä rikki!
Hommaan on kaksi lääkettä:
1. Lepää. Levolla tarkoitetaan lepoa. Eikä pelkkää urheilua* “koska se piristää aina” vaan myös ihan aitoa lepoa. Sohvalle pötks! Nukkumaan mars! Aivot ja kroppa tarvitsee nolla-aikaa, jossa niiltä ei odoteta mitään.
2. Tee vähemmän. Jos ykköskohta on oireiden hoitoa, tämä on juurisyyn taklaamista. Älä mieti, mitä kaikkea sinun pitäisi jaksaa tehdä koska muutkin tekee, vaan laske innoissasi mitä kaikkea sinun ei toden totta tarvitse tehdä. Ikkunoiden pesu, joulukorttien askartelu ja vanhempainyhdistys menee sitten tähän kategoriaan.
Aikuisen elämä on ihan sellaisenaan jo aika vaativaa. Sinne kannattaa jättää tyhjää, jotta kroppa ja pää latautuu ja jaksaa taas pyöriä. Että eiköhän mennä tästä nyt kaikki yksissä tuumin päikkäreille.
Kirjoittaja ei aio tehdä tänään enää yhtään mitään.
*Ps. villi veikkaus: urheilet myös liian kovaa. Ammattilaisillakin 80% treenistä on ns. PK-tasoa eli hyvin matalaa sykettä. kuinka paljon teet sitä? Alle 140 vaikkapa, niin ettet hengästy?