No niin, nyt on tultu siihen pisteeseen että joudun kertomaan ihmisille vauvan olevan jo kaksikuinen. Se on paljon enemmän kuin kahdeksan viikkoa.
On ihanaa kun vauva kasvaa ja kehittyy, muuttuu jatkuvasti enemmän ihmiseksi eikä pelkäksi vauvaksi. Tunnen, kuinka sumuisin vastasyntyneen kupla poistuu niin hänen kuin minunkin päältään. En enää ajattele enää ihan joka hetki pelkkiä vauva-asioita, en ajattele ihan kaikkea vauvan kautta. Suurimman osan kyllä.
Hän tuntuu jo vakiintuneelta perheemme jäseneltä, vaikka edelleen unohdan laskea viiteen ja lupaan huoletta autosta tilaa naapurin lapsille. Onpa paha jos välillä unohtaa lapsen tai pari! Vielä en voi sanoa että ”tuntuu kuin hän olisi ollut meillä aina”, sillä ihan hyvin muistan vielä ajan ennen Kolmosta ja se on edelleen tutumpaa kuin tämä poikkeustila.
Poikkeustila hälvenee päivä kerrallaan ja uusi normaali syntyy. Me olemme nyt vauvaperhe, minä olen nyt kotiäiti. Se alkaa upota tajuntaan. Jännä hämärän rajamailla –fiilis – samaan aikaan tunnen kuinka kaivaudun sieltä jostain verkkareiden ja maidonkerääjien (joita en enää tarvitse!) alta kohti kotiäitiyttä ja normaalia toimeliaisuuttani, toisaalta yritän vieläkin vimmaisesti hakeutua suorittavaan työmoodiin ja sittenkin pitää kynsillä kiinni vastasyntyneen kuplani rippeistä.
Osaan jo ottaa iisisti ja nautinkin siitä, mutta kun tarpeeksi monta päivää menee vain nukutellessa toista mahakipuineen, alan polkea paikallani. Onneksi meillä on jo paljon nautinnollisia rutiineja. Maanantaina hoidellaan asioita, tiistaina näen usein rakasta ystävääni. Torstaisin on treeniryhmä ja perjantaina ollaan melko usein jossain ihmisten ilmoilla.
Olen päässyt siis jo treenaamaankin! Hyvin varovaisesti aloitin pari viikkoa sitten mammaryhmässä, joka tuntuu juuri nyt todella ihanalta. Kroppa on ihan outo vielä niin koostumukseltaan kuin muodoiltaankin, mutta tuntuu tosi hyvältä liikuttaa sitä edes vähän. Tällä kolmannella kerralla olen paneutunut tosi paljon palautumiseen ja jopa aktiivisesti edesauttanut omaa hyvinvointiani, siitä kohta lisää.
Sivupoluilta takaisin pääasiaan: se vauva.
Vauva 2kk ikäisenä:
- Painaa 4,6kg, pituutta 56,5cm (+1kg ja +3cm)
- Vaatekoko 56/62
- On löytänyt kätensä. Ristii niitä, laittaa suuhun ja välillä osuu jopa sitterin lelukaaren leluihin
- Viihtyy lattialla pidempiä pätkiä ja alkaa kohta selvästi harjoitella kääntymistä
- On päässyt sitteriin ja viihtyy siinä muutaman minuutin kerrallaan
- Toisin kuin kuukausi sitten, rakastaa vaunujaan! Saattaa olla niissä melkein tunnin hereillä tyytyväisenä.
- Herää öisin 2-3 kertaa syömään, pisimmät unipätkät jopa 8h
Kahden kuukauden ikäinen vauva on ihana, tietysti. Niitä hymyjä jaellaan jo ihan joka hetkessä ja sellaista tulevaa nauruakin jo enteilee tuo tärisevän innostuksen köhinä. Hän myös juttelee, kiekuu ja komentaa ihan hirmuisesti ja tuntuu lähes että ymmärrän mitä sanoja siellä örinän takaa tulevaisuudessa tapaillaan – tiedostan toki ettei näin voi olla mutta antakaa minun nyt hetki kuvitella.
Hereilläolon pätkät lisääntyy jatkuvasti ja välillä on päiviä jolloin päiväunille on tosi vaikea sammua ja jäädä. Niinä päivinä (kuten tänään) alkaa illalla vähän meitä kumpaakin kiristää, vaikka hän kyllä hereillä pääosin tosi tyytis on. Nämä sylipäivät vain ovat mulle fyysisesti rankempia.
Päivärytmissä alkaa löytyä, mikä on aivan super mahtava juttu. Teen tästä oman juttunsa myöhemmin, nyt riittää että kerron hänen heräilevän vain kahdesti yössä syömään, parhaimmillaan vain klo 03 ja klo 06 – halleluja!
Vauvalla alkaa myös olla tunteita! Muitakin kuin apua nyt on nälkä kuolen heti hoitakaa tämä! -tunne. Joskus tyyppi on selvästi innoissaan, välillä hän pelästyy. Sellaista suupielet alaspäin mutrusuuta alkaa näkyä enemmän, mikä on jotenkin kovin liikuttavaa.
Viikot 6-10 ovat muistaakseni tutkitusti vauvan itkuisinta aikaa eikä mahavaivoilta oikein voikaan välttyä vaikka kuinka suklaansa jättäisi syömättä. Tämä kolmas kierros on tässäkin kuitenkin armollisin: sellaisia tunnin kestäviä pää punaisena huutoja ei ole tullut, vain keskimääräistä hankalampaa kakkaamista silloin tällöin. Maidon laitoin kuitenkin itseltäni tauolle hetkeksi, ja se tuntuu auttaneen pahimpiin poreisiin.
Suurin muutos vauvassa on ulkoinen. Nyt kun sitä katsoo, ei oikeasti enää voi sanoa sen olevan vastasyntynyt vaan ihan täysi vauvahan tuo on. Alla kuvat parin päivän ikäisenä, neljän viikon ikäisenä ja kahdeksan viikon ikäisenä. Jotain on tapahtunut.
Tästä piti tulla vain nopea vilkaisu vauvan elämään, mutta koska hän otti ja simahti taas yöunille jo kahdeksalta ja nukkui myös (!) viime yönä niin hyvin että sain itse jopa viiden (!!!) tunnin unipätkän, energiaa riittää. Jatkan kuitenkin nyt jonkun toisen tekstin parissa, se on moro!
Lue myös