Raskausviikko 38
Vauva on täysiaikainen ja kaikin puolin valmis tulemaan! Jännä nähdä miten kauan kropalla menee tästä hetkestä mutta aivan selvästi ollaan nyt lähtökuopissa, minä sekä vauva.
Vauva on nyt käytännössä jatkuvasti todella, todella alhaalla lantiossa. Niin alhaalla että kävely on ajoittain hankalaa lantion lähtiessä melkein alta pois. Yllättävän paljon vaikuttaa kun jonkun pää kääntyilee suoraan omien jalkahermojen päällä! Vauva on myös suorempana kuin ennen. Potkut tuntuvat usein kummallakin kyljellä, kun aiemmin olivat selvästi toisella.
Potkut ovat muuttuneet myös hiukan! Nyt on enemmän sellaista hidasta, rauhallista koko vartalon ojentelua (ja sen pään kairaamista, auts) ja toisaalta pieniä teräviä potkuja. Vauva ei selvästi siellä alhaalla ollessaan mahdu ihan yhtä hurjia temppuja enää tekemään kuin aiemmin – toisaalta se edelleen nousee välillä vielä tosi ylös kylkiluidenkin alle rymyämään.
Kävely alkaa olla vaikeaa. Kaikki paikat on vain niin kireänä ja täynnä vauvaa että eteneminen on hidasta, hieman kivuliasta ja supistuksia sekä liitoskipuja aiheuttavaa. Autolla ajaminen tosin on myös paha, siitä asennosta tulee aina supistuksia. Pyöräilyä koitan epätoivoissani yksi päivä kun Kolmosta päiväkodista haen (sähköavusteisella, kolmipyöräisellä laatikkopyörällä että sikäli ihan easy peasy) ja muistan miksi neuvolan terkkari neuvoi samoilla viikoilla Ykkösen aikana jo lopettamaan pyöräilyn: Ei ole ehkä vauvallekaan mukavaa kun pää litistyy minun ja satulan väliin.
Nyt ekaa kertaa nämä lantion ikävät tuntemukset jatkuvat myös levossa ja makuuasennossa. On iltoja, jolloin en saa unta kun sukkapuikkokivut valvottavat. Nyt potkut eivät enää satu niin paljon (ne suuntautuvat selkeästi enemmän vatsaani kohti, joten kyljet saavat olla rauhassa) mutta vauvan kääntyily lantiossa tekee kyllä kipeää.
Myös lantion ja yläpakaroiden säryt alkavat olla aika pahoja, heräilen niihin öisin. Kolmosen raskaudessa pääsin nämä ihan loppuviikot vielä helpommalla öiden suhteen, nyt alkaa olla jo muutamia aika kehnoja alla.
Mutta toisaalta supistuksia on selvästi vähemmän kuin Kolmosen kanssa. Ne tulevat vasta illalla ja aika lievinä vielä. Selän puolella on enemmän menkkamaista jomotusta ja ekaa kertaa tunnen vauvan pään myös selän ja oman berberini alueella.
Turvotusta tulee välillä sormiin enemmän ja huomaan että naamastakin näkyy jo raskaus. Kaksoisleukaa löytyy ja silmien ympärys on aamuisin yhtä tyynymöykkyä (vain onko se vain tämä nelikymppisyys?). Kiloja on kertynyt jo niin paljon että lopetin laskemisen ja olen hyväksynyt sen että tässä ei ole pariin kuukauteen voinut tehdä mitään ja myös sen että minä en vain ole se tyyppi joka huhkii läpi raskauden.
Minä olen se tyyppi joka kerää tisseihin, käsiin ja reisiin hyvät kermat vauvalle ja alkaa sitten urheilla taas kun on se edes vähän helpompaa.
Kyllä mun silti täytyy edelleen vastata kyselyihin että voin kiitos tosi hyvin: Ei ole närästystä, jatkuvaa kipua, iskiasta, ummetusta, turvotusta, pahoinvointia (juurikaan), unettomuutta, peräpukamia (vain silloin tällöin, hah), raskausarpia, karkaavaa pissaa tai kengistä ohi turvonneita jalkoja. Pääsääntöisesti porskutan menemään kuin aina ennekin – hieman vain hitaammin.
Viikon ehdottomasti paras asia on eräänä päivänä minut yllättävät rakkaat ystävät ja pieni kummityttöni: he vain ilmestyvät kotiin ilmapallojen ja ruokien kanssa ja yhtäkkiä minulla on babyshowerit! En olisi ikinä kuvitellut että neljännen kanssa joku vielä jaksaa tätä minulle järjestää ja olen niin kiitollinen tästä isosta piristyksestä tylsän pandemia-arjen keskellä. Kiitos ihanat vielä kerran, tämä oli ihan mieletöntä!