Olen luvannut raporttia kaikkien äitien unelmamatkasta: viikko yksin Espanjassa. Heti alkuun täytyy sanoa, että kyllä kyllä se oli ihan unelmaista ja ihanaa ja nautin ja olen niin kiitollinen, että sain mennä!
Mutta…
Tämä oli mun ensimmäinen yksin tehty matka ikinä, ja olen usein miettinyt onkohan yksin matkailu ihan mun juttu? Kaipaan kyllä tässä kiireisessä arjessa omaa aikaa toki, ja sitä, että saa tehdä päätöksiä vain omia haluja miettien, mutta että kokonaan matkustaa yksin, eikö siinä tule..tylsää?
Sitäkin enemmän olin ajatellut, että minä olen ehkä sellainen ihminen, joka tykkää jakaa kokemuksensa jonkun toisen kanssa, ja sen sanoisin olleen oikea arvaus.
Alla kaikki reissun kuvat, teksti jatkuu spämmin jälkeen!
Ei mulla kyllä varsinaisesti tylsää tullut niinä neljänä päivänä kun olin ihan yksin, mutta seuraa kyllä kaipasin usein! Olisin halunnut jakaa jonkun kanssa sen hetken, kun Esteponassa laski aurinko kauniisti tai kun löysin ihanan aamiaispaikan Calahondan rannalta tai kun join kylmän oluen kattoterassilla myrskyn jälkeen.
Huomaan myös irnoisesti, että kun olen yksin, vailla velvotteita, mun on vaikea keksiä mitä tekisin.
Jään jumiin sellaiseen luuppiin, että no nyt teen sitä kirjaa jota tänne tulin tekemään, mutta kun aikaa on niin paljon niin kävisinkö ensin lenkillä, entäs sitten aamiainen ja toisaalta lounasaika saattaa mennä ohi ravintoloiden aukiolon ja pitäiskö nyt sitten kuitenkin vain täällä majapaikassa oleskella…
(majapaikka oli AirBnB:stä tämä ihastuttava asunto, joka oli muuten tosi suositeltava, mutta sijainti ison tien varrella ei mikään sympaattisin ja ehkä aiheutti osaltaan tätä tuskaa kun ei voinut vain pistäytyä rannalla äkkiä)
Olin yllättävän usein sellaisessa ristiriidassa, että pitäisikö nyt mennä ja nähdä ja nauttia Espanjasta vai olla ja nauttia (Espanjasta ja) rauhasta ja keskeytymättömästä kirjoitustyöstä.
Kaksi ensimmäistä päivää kuudesta meni tosi ihanasti, kun rakas ystävä oli mukana ja meitä oli kaksi ratkomassa näitä ikuisia lounasongelmia ja tekemisen kohdetta. Ollaan kumpikin joustavia, joten toisen oli helppo ottaa toisen ideasta kiinni ja tuli hyviä, kivoja hetkiä paljon.
Sitten kun olin yksin, olinkin päättämätön lapamato, joka ei tiennyt miten päin olla kun pelkkä paikalla olo ei ollutkaan enää homma ja lisäksi ikävöi perhettään aivan sikana.
Sitten oli päivä aivan totaalista paikallaan polkemista ja vähän harmiakin siitä, ettenkö osaa nyt ottaa tästä kaikkea irti. Viimeiset kaksi päivää homma taas alkoi vähän sujua ja löysin hyvän, rennon tavan vain olla ja kirjoitella ja vähän mennäkin. Silti kaipasin sitä jaettua kokemusta kyllä hiukan ja olikin jo kiva palata kotiin seuran ja jatkuvan älämölön luo.
No mitä lopulta tein omalla reissulla?
- Ystävän kanssa vietettiin päivä Malagaa kierrellen ja toisena päivänä juostiin lenkki, tehtiin kämpillä ruokaa ja katsottiin tuntitolkulla realitya – ihanaa!
- Kävin Marbellassa pyörimässä, tsekkasin tutut kaupat ja kuppilat, mutta en ostanut mitään ja päädyin nappaamaan illallisenkin mukaan, jotta sain kirjoittaa kämpillä, kun tuli sopivasti inspis
- Ajoin Esteponaan illaksi – väärin. Käytin matkaan yli tuplasti aikaa, enkä ehtinyt nähdä itse kaupunkia juurikaan, mutta täällä oli ehkä ihaninta kävellä yksin ja illallinenkin oli sellainen yksin matkailijan kiva kokemus, jossa vain ihmettelin ihmisiä syödessäni!
- Kävin haastattelemassa vanhoja Espanjan tuttuja kirjaan liittyen, tosin yksi haastattelu tehtiin ihanilla Mijasin kukkuloilla – tänne olin kaivannut kovasti ja oli ihana päästä sinne taas!
- Tein muutakin salaista kirjaan liittyvää taustatyötä, selviää myöhemmin.
- Kirjoitin, tietty!
- Ajoin sille rannalle, jossa musta kuvattiin 40v kuvat ja menin syömään sen luona olevaan ravintolaan, joka jäi viimeksi välistä. Ruoka oli kallista, mutta ihan hyvää.
- Hengasin asunnon upealla kattoterassilla
- Tein pitkän juoksun / kävelyn Cabopinon dyyneille ja kiersin vahingossa nakurannan kautta kotiin
- Katsoin telkkaria, luin kirjoja ja nukuin aina pitkään
- Join aina kokiksen kun mieli teki, tilasin ravintolasta kaikkea mitä halusin koska haloo miten halpaa on syödä kun on yksi eikä kuusi ihmistä
- Kävin kerran ruokakaupassa ja ostin jotain niin basic kamaa, että selvisin sillä viikon. Kas kun en kuppinuudeleita syönyt!
Paljon jäi tekemättä sellaista, mitä olin ajatellut, mutta paljon sain kaikkea upeeta kyllä nähtyäkin.
Matka oli oikeasti ihana, niin kuin listasta näkyy! Ihan silkkaa onnea tämmöinen ei kuitenkaan ainakaan mulle ollut, ehkä vähempi olisi riittänyt tai olisi pitänyt olla vielä pidempi pätkä, että olisi löytynyt jokin rutiini.
Tai ehkä ihan puhdas pysähtyminen ja paikallaan olo äkkiseltään oli vähän liian jyrkkä tiputus näin neljän lapsen vanhempana ja paljon puuhaavana 😀
Ensi kerralla: kavereita mukaan samaan aikaan tekemään omaa reissuaan ja mukaan pieniä, toteutettavia haaveita kuten ”jätski rannalla”.
(jos ensi kertaa koskaan tulee, olihan tämä nyt niin älytön luksus!)