Äidillä saa olla krapula, mutta sarkasmi pitää laittaa tauolle

Tiesittekö, että Valeäiti-nimelle on ihan vissi perusta?

Kun Ykkönen syntyi, en tavallaan oikein tuntenut itseäni äidiksi. Olin halunnut perheen jo tosi pitkään ja olen luonteeltani vahvasti hoivaviettinen. Mutta mulla kesti silti tosi pitkään – ehkä jopa Kakkosen tuloon asti – ennen kuin oikeasti ajattelin että olen äiti. Äiti-äiti.

Toki ymmärsin että mulla on lapsia ja hoidin niitä hienosti. Olin joka solullani äiti, mutta sana vaivasi mua. Ihan kuin olisin pelännyt sitä että muiden käyttämänä sana äiti ei sovi kuvastamaan minua. Etten ollut tarpeeksi äiti vaikka imetin, leikitin, nukutin ja kyysäsin täysillä.

Oliko mulle annettu ulkopuolelta tietynlainen paine olla äiti vai teinkö sen itse?

Me tunnumme odottavan äidiltä tiettyjä ominaisuuksia, piirteitä, jopa ulkonäköä. Myytti on niin vahva että meillä pitää olla televisiosarja nimeltä Toisenlaiset äidit. Toisenlaiset kuin mikä? Tuleeko joskus sarja nimeltä toisenlaiset isät, tai toisenlaiset ihmiset?

Pahinta on että äitimyytti elää joskus vahvimpana äideissä itsessään. Me uskomme muiden odottavan meiltä tiettyjä asioita ja siksi käyttäydymme niin kuin ajattelemme että äidin pitäisi käyttäytyä.

Ihan niin kuin Laura loistavassa tekstissään V**ut mammuudesta kirjoitti:

”Ei ne puhu muusta kuin kakkavaipoista, soseista ja jostain rokotuksista. Univeloista ja oksennustaudeista. Eivät huolehdi itsestään, eivätkä ole kammanneet tukkaansa päiviin. Joku wetwipes roikkuu hiuksista ja rinnuksilla on kakkaa. Semmosia mammoja. Joo, nii tiedättekö mitä? Vitut olla.”

Entä jos sellainen mamma tykkää kiroilla, harrastaa villiä seksiä, käydä baareissa, heittää kaksimielistä läppää, ottaa naamatatuointeja ja matkustella – yksin? Onko se sopivaa käytöstä äidille?

Muiden tai itse asetetuista odotuksista voi pahimmillaan tulla aika paha ristiriita omaan mieleen, joka aiheuttaa pahaa oloa. Riittämättömyyttä, stressiä, masennusta. Uskon että osa omasta synnytyksen jälkeisestä ahdistuksestani ja  masennuksesta tuli tästä ristiriidasta. Yritin vimmatusti olla jotain sellaista mitä en ollut ja jota luulin että minun tarvitsee olla.

Osittain mulla oli ihan syytäkin muuttua vähän vanhemmaksi tullessani.

Periaatteessahan ihmisen ei tarvitse muuttua lainkaan tullessaan vanhemmaksi. On täysin ok olla ihminen, tyyppi ja persoona sen vanhemmuuden lisäksi. Hiukset saa olla siniset, musamaku death metal tai tissit silikonia, ei niistä mikään ole pois vanhemmuudesta.

Muuuutta sitten on hieman haasteellista jos on samanlainen tyyppi kuin minä, jolla on sellaisia piirteitä mitä lapset ei ehkä noin vain ymmärrä. Olen kiroileva, sarkastinen, kärkäs ja nopea liikkeissäni. Täysikasvuisten on joskus vaikea pysyä perässäni, saati sitten pienten lasten.

Jos olisin sisältöä, olisin K-18.

Lasten edessä kiroilusta ollaan montaa mieltä, mutta ainakin sarkasmi ja musta huumori ovat ihan oikeasti sellaisia, joita lapsille ei voi heittää, niitä piti siis alkuvuosina todella paljon tietoisesti himmailla. Vasta nyt kun lapset on isoja ja ymmärtävät outoa sarkastista huumoriani (ja jos eivät ymmärrä, voin selittää sen heille), voin olla täysipainoisesti sellainen äiti kuin haluan olla.

Nyt lapsetkin tajuaa läpät ja ymmärtävät lempeän vinoilun, kaikkia tunteita on helpompi näyttää ja kukaan ei pelästy jos hassuttelen yllättävillä liikkeillä. Baariinkin pääsee taas helpommin (villi seksi on kyllä vähän jäänyt, mutta ei sentään siitä syytetä lapsia).

On niin helpottavaa kun saa ja voi olla muutakin kuin äiti. On myös helpottava tajuta näitä asioita, vaikka vähän myöhässä ne tulevatkin.

Tästä oivalluksesta ja monesta muusta jutusta puhuttiin lähes 40 minuuttia Lauran Mamma Rimpuilee -podcastissa ihanien Lauran ja Maijun kanssa, suosittelen kuuntelemaan! Yritäpä olla nauramatta!

Jakso löytyy täältä.

Tähtiäni kannattelevat ihmiset

Satu kirjoitti todella mielenkiintoisen jutun ”tähtikuvioista” – siitä kuinka erilaisten asioiden yhteyttä ei aina näy kuin vasta jälkeenpäin. Yhtäkkiä niistä rakentuu kaunis kuvio taivaalle.

Se on muuten just näin! Ei sitä kaikkea vaan voi eikä kannata suunnitella tarkkaan. Usein parhaimmat asiat tulee niistä omituisimmista lähdöistä, joihin heittäytyi mukaan vain jonkin vaiston takia.

uganda matka valeäiti

Tässä kohtaa heitän Satun viisaisiin pohdintoihin oman mausteeni mukaan, sillä minä olen huomannut että melko usein se vaisto onkin toinen ihminen. Hämmentävät, yllättävät ja ohimenevätkin tuttavuudet saattavat olla juuri niitä, jotka aloittavat jotain suurempaa. Yksi irrallinen kommentti siellä, työtarjous (jota et ehkä edes hyväksy) tuolla ja satunnaiset bileet ihan jossain muulla saattavatkin laukaista ketjun jonka päätteeksi taivas on tähdistä sakeana.

Jatkamalla tätä Satun analogiaa, annan näille tyypeille nimen tähdenkantaja: yksittäinen ihminen, joka kantaa mukanaan mahdollisuutta johonkin isompaan. Se on jännä, miten nämä on usein hieman etäisempiä ihmisiä. Tietysti perhe ja ystävät ovat tärkeässä roolissa monessa jutussa, mutta olen tunnistanut myös monta hieman yllättävämpää ihmistä joilla oli lopulta iso vaikutus elämääni.

Kuten Kaisa – Insinöörin bestmanin sisko – joka auttoi minut kahden tärkeimmän osaamiseni pariin. Kaisa toimi yhden illan ajan laulunopettajani ja säestäjänä. Silloin hän sanoi kepeästi olevansa ääneni ”fani”, luoden silloin hyvin epävarmalle äänelleni sen vahvan itsetunnon pohjan, josta opin laulamaan.

Tietämättään Kaisa on myös Valeäidin takana. Hän se oli joka kerran kommentoi Facebookissa päivityksieni olevan niin hauskoja että minun pitäisi perustaa blogi.

Emme tunne toisiamme Kaisan kanssa kovin hyvin, ei minulla ole Kaisan numeroa tai emme me käy kahvilla (tosin taitaisi olla paikallaan pari tarjota näillä krediiteillä!). Mutta Kaisa on kahden tähteni kannattelija.

Päivätöissäni on monta tähdenkantajaa.

Usein muistelen sitäkin yhtä minuutin puhelua, jossa Antti kehoitti valitsemaan yhden projektin toisen edestä. Sillä tiellä olen.

Blogihommat on tähtiä täynnä. Siellä on mm. Katja, joka järjesti mutsien juoksukoulun, jossa tutustuimme ja jonka jälkeen hän pyysi minut aveciksi Blog Awardsiin jossa esitteli Suomen Blogimedian tyypeille sanoen ”Hannen pitäisi tulla osaksi Suomen Blogimediaa”. Ja niin minä en lopettanutkaan blogiani vaikka aikomus oli.

Entäs Ira, joka pyysi apua Ihanat Ipanat -podcastin markkinointiin, jota varten tapasin Hannan joka suostutteli tekemään oman podcastin. Kaikista tekemistä asioistani viime aikoina tässä on eniten tähtipölyä. Podcastia tehdessäni tunnen olevani jonkun suuremman valtauksen äärellä. En malta odottaa että kuvio selkeytyy.

Matkalle on osunut toki monta muutakin säkenöivää kohtaamista, joissa tuntuu olevan sitä jotain josta en ihan vielä saa kiinni. Jotain hämärää, vähäpätöisen tuntuista mutta kuitenkin vähän kiinnostavaa.

Kokemukseni mukaan silloin kannattaa hymyillä, hakea vielä toinen kuppi kahvia ja kuunnella mieli avoinna. Jonain päivänä siitä saattaa muodostua tähti ja osa kauniimpaa kuviota.

Jos tästä jotain pitää oppia niin olkoon se tämä: näe ympärilläsi mahdollisuuksia, tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin. Ja vielä tärkeämpää: ole toisille se tähteä kannatteleva ihminen. Kerro kun näet toisessa jotakin pilkettä tai vinkkaa toisesta tähdestä kauempana. Sano ääneen se mikä kuplii mielessäsi.

Tunnistaako muut vastaavia tähdenkantajia elämästään, kuka on auttanut teitä yllättävän paljon?

 

Lue myös:

Kuvion näkee vasta jälkeenpäin | Salamatkustaja

Kotivanhemman palkkalisät joita ei ole mutta pitäisi olla

8 Permalink

Kuulin viime viikolla ammatista, jossa maksetaan pidätyslisää, ylimääräistä palkkaa siitä että ei pääse heti halutessaan vessaan.*

Näin vanhana aspamuijana tuntuu hiukan erikoiselta että joku aikuinen tarvitsee lisää palkkaa, koska joutuu hieman pidättelemään joskus. Sen sijaan että jäisin miettimään nyt tässä että missä ammateissa sitä ylipäänsä pääsee vessaan just sillä siunaamaan minuutilla kun tarvitsee, käännän katseeni lapsikorttiin.

Sillä vanhemmat, ne ei kuulkaa noin niin kuin yleensä pääse ihan sillä hetkellä pissalle kun tarve itsestään ilmoittaa. Ainakaan silloin kun ne ovat pienten lasten kanssa kotona.

Oikeastaan lapsia kotona hoitavilla vanhemmilla olisi pari muutakin juttua, joista voisi lisiä saada.

Kahvilisä – Työtehtävän täysimääräinen hoitaminen edellyttää huomattavasti keskivertoa enemmän kahvia, joten osa työntekijöiden kahvikuluista korvataan työnantajan toimesta. Ei sisällä kahviporoja vaan päivän seissyttä termarikahvia perhekahvilan ala-aulassa taipuneesta pahvimukista. Kylmänä, tietysti.

Iltalisä, aamulisä, yölisä – Kolmivuorotyön kulmakivenä myös kotivanhemman palkkiossa erilaisten ajankohtien lisät ovat keskeisessä roolissa. Huom! Ei pidä sekoittaa muiden alojen iltalisiin. Tässä työssä vanhempi maksaa keskimäärin 2€ / työtunti loppuiäksi heikentyneen työkyvyn sekä jälkeen jääneen uran muodossa.

Likaisen työn lisä. Kyllä te tiedätte.

Pipsa Possu -lisä. Kyllä te tämänkin tiedätte.

Pikkupipilisä (ks. myös legolisä) jokapäiväisistä sattumuksista: lego jalkapohjan alla, kantapää nenässä, hammasharja silmässä, irtirevitty korvis, mustaksi nipistellyt reidet, haavoille syödyt nännit ja irtirevityt hiustukot – ne pienet elämästä kertovat kivut sisältyvät tähän lisään.

Legolisä – Maksetaan joka kerta kun esimerkiksi kirpsakka kulma kantapään vieressä saa vanhemmat sanomaan vain aisssss!!!...ja loppusana jää oikeaoppisesti sisäänimaistuksi.

Flunssalisä – korvaa muiden työssäkäyvien sairaspäivärahan. Kohdennettu päiviin jolloin lapset ovat jo terveitä ja vanhempi saa kaikkien lasten yhteen kasvaneen flunssan eikä pysty tekemään mitään mutta joutuu tekemään kaiken. Viime aikoina liitto on huomautellut, ettei lisä varsinaisesti korvaa sitä että joutuu päänsärkyisenä oksentaessaankin tuomaroimaan My Little Ponyista syntynyttä kahakkaa.

Ikälisä – perinteinen pitkästä urasta maksettava korotus. Maksetaan kolmannen lapsen kohdalla ja / tai kolmeviiden iskeytyessä lasiin. Kumpi nyt tuntuukaan vanhentavan enemmän. Huom: Jos työ alkaa vasta 35 ikävuoden jälkeen, ikälisä maksetaan jo toisesta lapsesta tai 38 ikävuoden täyttyessä; jos lapsia tulee useampia kuin yksi kerralla, lisä astuu välittömästi voimaan iästä riippumatta.

Selkärankalisä – Naksahtelevat nikamat pinnasängyn yllä sekä rikotut lupaukset katetaan tällä vaatimattomalla lisällä.

Pidätyslisä – Maksetaan kyvystä pidättää ivalliset vastaukset, retoriset kysymykset ja toki perinteiset lahjonta, uhkaus ja kiristys sisällä vaikka Toope-Petteri ei toden totta viidentoista huomautuksen ja puolen tunnin odotuksen jälkeen pukeutunut vaan kysyy edelleen miksi mua ei voida vaan palvella. Huom! Ei sisällä virtsan-, ulosteen-, oksennuksen- tai aivastuksenpidätystä. Nämä luetaan tavalliseen työnkuvaan ja -palkkioon.

Mustekalalisä – Korotettu päiväraha voimassa niinä kausina kun kosteutta pitäviä ulkovaatteita tarvitaan. Alle kouluikäisille Suomessa tämä tarkoittaa tyypillisesti noin 350 päivää vuodesta.

Tissi- ja perselisä – Maksetaan vain naisoletetuille henkilöille joiden vartaloille tapahtui jotain näiden vuosien aikana.

Vitutuslisä. Muodostaa joskus itse asiassa melko suuren osan päivän palkasta.

Rahallisten palkkioiden lisäksi kotivanhemmille olisi suotava kustantaa elinikäinen terapia, rajaton määrä kurkkupastilleja jankkaamisen tueksi, korvatulpat, viinihana sekä ilmaiset verkkarit.

 

*Tarinan oikeellisuudesta minulle ei ole sen taivaallista hajua. Mutta ei se mitään, tarinan ei tarvitse olla tosi jos se on hyvä.

8 Permalink