Oleta, pety, mökötä – malli joka toimii myös vanhemmuudessa

En voi uskoa ettei minulta löydy blogijuttua otsikolla oleta-pety-mökötä. Tämä upea juttu marttyyrivanhemmasta kyllä sivuaa aihetta.

Mutta pitäähän tälle omistaa oma juttunsa. Tämä alunperin Periaatteen naiselta kuulemani heitto on niin osuva, kipeä ja hauska että se tiivistää minusta ihmissuhteiden pahimmat osuudet loistavasti ja ansaitsee paikan parrasvaloissa.

Oleta, pety, mökötä

Siis aivan täydellistä, noinhan se menee! Me oletamme, että toinenkin haluaa samaa kuin me tai että se tajuaa mitä haluamme. Se ei tajua. Petymme, ja sitten tunteet loukattuna mökötämme. Toivomme vielä kerran että se tajuaisi edes hiljaisuudessa mitä halusimme. Emme edes tajua sanoa ääneen miksi olemme pettyneitä koska kyllähän se tietää. 

Ei se raukka tiennyt.

Olen ansiokkaasti käyttänyt (ja nyttemmin tunnistanut) tätä metodia tässä elämäni pisimmässä ja merkityksellisemmässä suhteessa nyt jo viisitoista vuotta. Oletan Insinöörin tajuavan että olen nyt kaksi päivää ollut kahden kipeän lapsen kanssa kotona. Oletan, että hän huomaa että se voi olla hivenen raskasta.

Petyn kun hän ei pelkästään ole tajuamatta tätä mutta lisäksi ei kuule kun sanon sen vielä ääneen (ja kun sanon sanon ääneen, tarkoitan että mutisen haluavani ehkä vaikka lenkille tänään).

Mökötys on oikeastaan vain se sama oletus-luuppi uudestaan. Jos vain olen hiljaa ja selvästi tyytymätön, se varmasti huomaa että olen harmissani ja tajuaa sen alkuperäisen oletukseni.

Oikeastaan – se kaava taitaakin olla oleta, pety, mökötä, räjähdä.

Koska aika harvoin se mökötys sen enempää asiaa avaa kuin se alkuperäinen telepaattiseksi jäänyt toive.

No mutta nyt kun tiedämme tämän kaavan, voimme tosiaan sen tunnistaa ja opetella siitä pois!

Taaaaai sitten voimme alkaa toteuttaa samaa lastemme kanssa.

Oi kyllä. Olen näin aikuinen.

Okei okei, lapsille en ehkä sinänsä mökötä. Mutta ainakin vaiheet yksi ja kaksi (1. oleta, 2. pety) ovat selvästi syyt suurimpaan osaan omiin rageiluihini näiden isompien lasten kanssa.

Ihan joka ilta minä oletan, toivon, ajattelen että ehkä tänään ne menee nukkumaan ekasta pyynnöstä. Noin vain itsekseen ajattelevat että ihan totta äiti, olet oikeassa – kyllä nyt on jo hyvä mennä nukkumaan että jaksaa aamulla. Ihan samalla tavalla kuin minä itseni saan nukkumaan ajoissa! Tätäkin tekstiä kirjoittaessa olen tosissaan nukkumassa enkä nakuttamassa viinilasi kädessä!

Tosiaan siis lähes joka ilta minä petyn. Aidosti petyn, kun lapseni ovatkin…lapsia. Eivät koneita, jotka menevät hammaspesulle ja nukkumaan itsekseen tai hellästi muistuttaen vaan ihmisiä, joita väsyttää ja jotka kaipaavat ekstrahuomiota.

Lähiömutsi kirjoitti juuri samasta ja ah mikä synninpäästö se oli. Että muillakin menee kuppi nurin illalla kun on itsekin väsynyt, vailla huomiota ja valuva. Sitten pitäisi jaksaa vielä muita ihmisiä tsempata kun itse haluaisi vain kaatua sänkyyn syömään irtokarkkeja ja nukahtaa meikit naamalla, telkkari auki ja valot päällä.

Vanhemmuus. Rankinta siinä on sen sivutuotteena tuleva aikuisuus.

 

Kirjoittaja leikkii iltaisin keskenkasvuista tekemällä jotain tyhmää vain itselleen. Kovia ehdokkaita iltarööki (en polta enää), jättimäinen kakku (en jaksa leipoa) tai lasi viiniä. Oleellista on se ettei se ole oman hyvinvoinnin mukaista mutta tuntuu niin perhanan hyvältä.

6 Kommentit

  • Tanja

    Niin allekirjoitan tämän! Mököttämisen perään lisään vielä pikku itkun (koska ei tajua) ja jos puoliso siinä vaiheessa tulee kysymään ”mikä on”, vastaus luonnollisesti on ”ei mikään!”. Nykyään onneksi harrastan tuota todella harvoin, aika raskasta oli myös itselle 😁

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Melko raskasta kaikille tämä 😂😂😂

  • Essi

    Tunnistan tämän lasten kanssa niissä tilanteissa, kun lähdetään yhdessä tekemään jotain kivaa, joka ei sitten olekaan niin kivaa. Siis lähtökohtaisesti homman pitäisi olla kivaa myös lapsen mielestä, esim. Linnanmäki tai Flamingo. Että jee nyt meille tulee kiva päivä yhdessä ja mahtavaa laatuaikaa! Ja sitten se lapsi kiukutteleekin ihan tyhmistä asioista ja hermot menee eikä kenelläkään ole kivaa ja minä alan mököttämään, kun mikään ei onnistu. Ei mennä enää koskaan minnekään, kun ei kerran kelpaa!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      JEP!!!!

  • Riikka

    Tämä liittyy enemmänkin tuohon loppukaneettiin: kun joskus sattuu käymään niin että olen yön yksin kotona, jätän yleensä hampaat pesemättä ”koska mä voin”… Aina myös pyörittelen
    silmiä omalle urpoudelleni ja sille miten tooooosi hurja oon, kun 37-vuotiaana rohkenen jättää yhtenä iltana hampaat pesemättä 🤭🤭🤭

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Joo lol ihan sama fiilis – ja sit aamulla katuu 😀 😀

Tämän viestin kommentit on suljettu.