Raskausviikko 37: ’Kaikki on täydellistä’

viimeinen kolmannes

Matkalla juhannusmökkeilyyn mahassa tuntuu jotain kummaa. Potkuja tissien alla. Hetkinen, näitä ei ole ennen nähty? Samaan syssyyn tunnen jäätäviä sukkapuikkokipuja down there ja tajuan myös että ne ihan jättimäiset vartalon sheikkaukset puolelta toiselle ovat tauonneet. Onko hän kääntynyt?Vauvan kääntäminen RV37Neljä päivää myöhemmin Naistenklinikalla kätilö ehtii hädin tuskin anturaa paikalleen asettaa kun epäilykseni jo todennetaan:

”Pää alaspäin, syke näkyy hienosti, vauhdikkaat liikkeet. Kaikki on täydellistä, hyvä vauva!”

Liikutun niin paljon pienen vauvani saamista kehuista (ja helpotun siitä ettei ketään käännellä tänään!) että unohdan kysyä kaiken muun mitä piti. Olihan se vielä tyttö, minkä kokoiselta se näyttää, onko pää jo kovinkin alhaalla vai vasta oikein päin?

Toisaalta aivan sama. Hän on nyt oikein päin, enkä usko että helpolla enää mahtuu toisin kääntymään vaikka yritys tuntuu aika kova olevan. Hän on myös varmaan noin vauvan kokoinen, turha sitä lähteä arvioimaan. Ykkönen ja Kakkonen ovat olleet erittäin tasakokoisia ja linjassa keskiarvojen kanssa, toinen 3340g ja toinen 3316g, eiköhän tämä kolmaskin osaa sinne keskivertoluokkaan asettua.

On jännä fiilis käydä Naistenklinikalla. Muistojen tulva ja tulevan jännittäminen yhtä aikaa päällä, toisaalta sellainen varsin järkiperäinen “tsekataan parkkipaikat” -meininki meillä kummallakin Insinöörin kanssa. Kohta se ollaan me jotka kaartaa autolla vähän turhan vauhdikkaasti tuohon ja alkaa miettiä mihin pitikään mennä.

Kolme viikkoa laskettuun aikaan, viisi viikkoa varmaan ulostuloon. Toisaalta vauva voi syntyä jo vaikka huomenna. Tänään hän on täysaikainen – valmis – virallisestikin. Aivan hullua, aivan ihanaa. Mieli kääntyy enemmän ja enemmän sinne jälkeen-elämään. Myös lapset tuntuvat jo asennoituvan kovasti tulevaan. Mahan silittely ja pussailu on lisääntynyt viime aikoina kovasti ja moni juttu alkaa “sitten kun…”.

Ihan kohta kun.

Vauva kääntyy raivotarjontaanKäydään viikon aikana kolmistaan Stadikalla uimassa. Olen jännännyt sinne menemistä yksin lasten kanssa kun oma vointi on niin vaihteleva. Entä jos pitää olla oikeasti altaassa jeesaamassa? Vahtaan altaan reunalta, valmiina loiskahtamaan valaana mukaan jos Kakkosen taidot eivät olisikaan ihan hyppyaltaassa riittäneet. Turhia huolia, taas kerran. Tyypit pitää toinen toisistaan vankasti huolta eivätkä edes mene isoihin altaisiin yksinään.

Pukuhuoneessa ne hoitaa itse kaiken ja pysähtyy välillä vain silittelemään lempeästi minun paljasta vauvavatsaani. Pakahdun ylpeydestä muiden katseiden edessä. Tässä me vaan ollaan, minä ja mun kaksi isoa ja kohta kolmas ihan pieni. Loistava tiimi jo nyt, ja tästä kuvasta puuttuu vielä se lasten isäkin! Hyvin me tullaan pärjäämään.

Isot lapset ovat selvästi valmistautumassa tulevaan rooliinsa. Toisaalta aina kun he puhuvat hyvin huolehtivaiseen sävyyn vauvasta painan mieleeni että pitää muistaa antaa heille paljon myös omaa aikaa, mahdollisuus olla vielä pieni itsekin.

Silti välillä vähän myös naurattaa, miten vakavasti lapset tulevan tehtävänsä ottaakin. Kuten ekana kesälomapäivänä: Istuttiin lasten kanssa jätskeillä kolmistaan leikkipuiston laidalla, syötiin nautinnollisessa hiljaisuudessa herkkujamme ja katseltiin parin taaperon touhuja. Jonkin aikaan taaperoiden säätöä, ähinää ja kitinää katseltuaan Kakkonen tokaisi Ykköselle kuin mikäkin tuleva isä puolisolleen:

“Katso Ykkönen, tota se meidänkin elämä sitten kohta on”.

Well said, outo aikuinen poikani. Samaa minäkin mietin jokaisen näkemäni vauvan, imetyksen, vaipanvaihdon ja vaununtyöntelyn nähdessäni. Että tota se kohta on.

Ps. Kaikki kuvat Instagramin Storyn puolelta, jonne taltioin raskausjuttuja paljon enemmän. Tervetuloa seuraamaan!

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut: