Kaikki viikkorahasta! Miten sitä maksetaan, kuinka paljon ja miksi

Pitäisikö alkaa maksaa viikkorahaa?

Meille on alkanut tulla fiilis, että lapsille olisi hyvä alkaa maksaa omaa viikkorahaa. Ja kun sanon että “meille on alkanut tulla fiilis”, tarkoitan että taloudessamme elävä melkein kymmenvuotias on alkanut kysellä asiasta, toistuvasti. Tällä hetkellä mistään muusta kuin hampaista ei täällä makseta kellekään.

Se miksi ällöttävästä irronneesta ruumiinosasta maksetaan on itsellenikin arvoitus, mutta niin me nyt tehdään. Älkää tarttuko siihen.

Mutta viikkoraha: pitäisikö maksaa, miten ja millä perusteilla, kuinka paljon ja miten? Kysyin tästä Instagramissa ja sain taas kerran aivan erinomaista pohdintaa, kiitos! Tässä kootusti teidän ja minun ajatuksia viikkorahasta.

Tämä on Ykkösen laatima karhukirje, jossa hän havainnollistaa ”Hammaskeiulle” että hammas kyllä on annettu mutta kolikko vielä uupuu.

Milloin viikkorahaa aletaan maksaa ja kuinka paljon?

Alakoululainen tai sitä nuorempi ei tietenkään sinänsä tarvitse rahaa. Omia hankintoja ei pieni lapsi vielä juurikaan tee ja melkein kaiken kulutuksen toteuttaa vanhempi: ostaa karkit ja uudet vaatteet. Mutta minä ajattelen niin kuin eräs kyselyyni vastannut hienosti sanoitti: “viikkoraha on mahdollisuus oppia käyttämään rahaa ja kantamaan vastuuta omista päätöksistään”. Kyllä!

Lisäksi liputan itse vahvasti rahasta puhumisen puolesta ja rahapuheen ottamisesta mukaan arkeen jo hyvin aikaisessa vaiheessa, viikkoraha on hyvä väline tähän. Periaatteessa olen siis pro viikkoraha (tai olin, kunnes tein tämän jutun).

Karkeasti sanoisin kyselyjeni perusteella että viikkorahaa aletaan maksaa noin 9-10-vuotiaille, 2-5€ viikossa. Joku käytti mallia “euro per koululuokka” joka tuntui ihan viisaalta alakoululaisille!

Yleisimmin viikkorahaa maksetaan vastikkeena kotitöistä ja tyypillisesti yläasteen alkaessa vaihdetaan kk-rahaan, jolloin summa on kymppejä. Kuukausirahan hyväksi puoleksi nähtiin se että se opettaa nuorta jo vähän enemmän hallitsemaan rahan käyttöään: Jos haluan jotain kuun lopussa, pitää säästää alussa.

“Meillä saa rahaa lisää, jos onnistuu säästämään. Kun on 25€ säästöjä niin kilahtaa 5€ korkoja!”

”Lapsella on taulukko, jossa 1 rasti on 2€. Rasteja voi vaihtaa rahaksi tai vaikkapa uimahallireissuun”

“Joskus saanut yllätysbonuksena tuplarahat, jos on siivonnut ja saanut lisäksi hyvät numerot kokeesta tms”

Raha maksetaan käteisenä, mutta isommille saatetaan tehdä jo omalle tilille saldoa. Visa Electronin saa OP:lta 10-vuotiaalle ja Nordealta 8-vuotiaalle, Suomalainen Pckt-sovellus / -kortti mainittiin myös ja tämä on kyllä niin nerokkaan oloinen että otin heti käyttöön! Rahan käyttö on monilla säänneltyä: ei kaikkea karkkeihin, jotain säästöön, jotain mihin haluaa – tai sitten lasten annetaan hassata kaikki ihan mihin vain ja toivotaan että ne oppii siitä jotain:

“Säästämisen oppiminen on tärkeää, mutta myös ns. “mokat” opettaa. Kun koko viikkorahaa menee heti maanantaina kioskille ja vieressä samalla sisar säästää, voi oppia paljon rahan käytöstä.”

Voisi todella oppia! Epäselväksi jäi onko kukaan koskaan silti ikinä oppinut viikkorahasta yhtään mitään.

Mistä viikkorahaa saa ja pitääkö lapselle maksaa kotitöistä

Tämä oli ehdottomasti kyselyn suurin pähkinä. Osa sanoo, ettei halua maksaa kotitöistä koska ne kuuluu tehdä ilman palkkioitakin. Yhteinen koti, yhteiset hommat. Ymmärrän tämän!

Toisaalta mietin että miksi rahaa tulisi mistään ns. ilmaiseksikaan. Jos viikkorahaa maksetaan vastikkeetta, mitä se opettaa rahan arvosta? Rahaa vain tulee? Ja toisaalta, mistä muusta rahaa voisi maksaa kuin yhteisen hommien paiskimisesta?

Ajattelen niin että jos rahaa jostain suoritteesta maksetaan, sen pitäisi olla sellainen mikä on lapsen aika helppo tehdä, mikä ei ole “yleistä hyvää käytöstä” ja johon tulee useasti mahdollisuus. Koiran ulkoilutus ja kotityöt ovat monilla helpoin säännöllisesti toistuvat homma, mutta myös pienempien sisarusten vahtiminen ja kouluhommien hoitaminen mainittiin.

“Jokaisella on omat hommat seinäkalenterissa josta ruksitaan tehdyt. Pe maksu”

”Painettiin lapsena maatilalla sikana duunia (ilman viikkorahaa) ja rahaa saatiin tarpeeseen. Uskon, että olisin oppinut paremmaksi rahankäyttäjäksi, jos se ois ollut suoraan suhteessa tehtyyn työhön”

Haasteena vain on sitten miksi sitten petaisin sänkyni kun siitä ei makseta. Tähän löytyi teiltä monta hyvää ratkaisua, joista yksi on tietysti “koska minä sanon niin, ole hiljaa ja petaa ei tämä mikään demokratia ole.”, mutta antakaa kun kerron pari muutakin.

Kotitöitä ja niistä tulevaa palkkaa voi jaotella eri laareihin

Osa oli jakanut kotityöt pakollisiin ja palkollisiin. Vaikkapa niin että oma huone pitää olla siistinä, eikä siihen liity mitään kolikoita. Kuuluu velvollisuuksiin, piste. Mutta sitten jos lisäksi tekee yhteisiä kotitöitä, voi ansaita viikkorahaa.

Toinen erikoinen ja mielestäni aika nerokas malli, on se jossa niistä palkollisista kotitöistä maksetaan enemmän rahaa jos ne tehdään oma-aloitteisesti ja hyvällä asenteella. Esim tiskikoneen täyttö pakotettuna “tämä kuului sun viikkorahatehtäviin” hommana maksaa 0,50€ mutta jos se tapahtuu itsestään, rahaa kilahtaakin kokonainen euro.

Jotain todella nerokasta tuossa mallissa on, en vielä tiedä otanko siitä viisautta käyttööni vai en!

“Viikkoraha on niin kuin työssäkäynti. Sun pitää olla ajoissa paikalla, hoitaa sulle kuuluvat työt ja saat palkan. Viedä omat tiskit tiskiin, siivota huone, tälläinen pieni osallistuminen arkeen. Jos tekee jotain ylimääräistä on mahdollista saada ylityölisää ihan niin kuin oikeissa töissä. Rahan arvoa on vaikea oppia jos ei vaadita mitään, mutta ei sen parin euron pitäisi hirveää työmäärääkään vaatia.”

Näin minäkin taidan ajatella! Tai kuten kaikkien lemppariturkulainen Laura Satamo sen kiteytti: “Eihän se ole palkkaa kotitöistä vaan vastuunkannon opettelua. Ja jos ei kanna vastuutaan, ei saa elämässä kivojakaan juttuja. Nään sen enemmän asennekasvatuksena kuin palkintona velvollisuuksista.”

Ymmärrän haaveen siitä että lapsille ei koskaan tarvitsisi maksaa odotetusta käytöksestä (siivoa koti, älä lyö veljeäsi, syö mitä tarjotaan ja älä karkaa koulusta tai muuta ulkomaille luvatta) mutta minä mietin kahta asiaa: Kuka jaksaa kasvattaa tämän kaiken käytöksen ilman apukeinoja ja toisaalta missä kohtaa opitaan sellaista itsenäistä säätelyä vastuun ottamisesta, kantamisesta ja siitä palkinnon saamisesta?

“Olen lukenut paljon tutkimusta motivaatiosta ja useassa todetaan että ulkoiset palkkiot heikentää sisäistä motivaatiota.”

Uskon. Mutta tiedän myös että en vanhempana kerta kaikkiaan jaksa johdonmukaisesti kasvattaa lapsiani niin hienoksi että tekisivät kaiken toivomani ihan sisäisestä motivaatiosta käsin. Lahjonta tulkoot mukaan kuvioihin!

Mitä tästä opin: viikkorahan maksaminen perheessämme

No alammeko lahjoa omiamme ja pilata heidän sisäisen motivaationsa, asenteensa ja hampaansa (ne kaikki ostetu karkit)? En tiedä. Opin tästä lähinnä sen etten haluaisi maksaa lapsilleni ikinä mitään koska sitten ne vaan vinkuu lisää ja meillä on taas yksi uusi aihe josta “keskustella”. Opin myös sen että jos meille joskus jotain viikkorahaa aletaan maksaa, se tulee olemaan varmaan malli jossa on ns. Pohjapalkka ja bonarit. YELiä en heidän puolestaan maksa mutta työterveyden saavat, samoin kuin palkattoman kesäloman. Viikon verran.

Tämän viimeisen, lohdullisen, vastauksen nojalla päätän nyt raporttini tähän ja avaan kommenttiboksin:

”Pakko kommentoida että mun ei tarvinnut tehdä kotitöitä ja rahaa sai järkevissä rajoissa mitä tarvitsi. Ja musta tuli ihan normaali siisti ihminen, joka osaa pitää huolen myös raha-asioistaan. Joskus tuntuu että vanhemmat stressaa tästä asiasta ihan liikaa. Että ei sille 10v (tai alle) nyt vielä ole pakko alkaa rakentaa ymmärrystä rahan ja työn suhteesta. Kyllä se selviää myöhemminkin.”

Huh huh. Nyt tarvitsen jonkun palkan tämän kaiken miettimisestä. Siis tykkää ja jaa, kiitos!

Lue myös: 

14 Kommentit

  • Iida

    Oon aika samoilla linjoilla viimisen lainauksen kanssa. Kommentoin ennemmin omasta kokemuksesta kuin vanhemman näkökulmasta. Mä sain kuukausirahaa jostain 11v eteenpäin ja se tuntu hyvältä. Käytin sen vaatteisiin, levyihin, herkkuihin. Harkitsin, mitä vaatteita haluan ja ostettuani ne, äiti makso ne mulle vielä myöhemmin jos koki ne hyödyllisiks. Näin opin, mitä on hyvä rahankäyttö ja punnitsin valintoja, mitä oikeesti haluun ?

    Kotitöistä maksaminen ois tuntunu oudolta. Ehkä johtui satunnaisuudesta, mut en koskaan välittäny siitä vaan ennemmin tuntu kiristämiseltä. Kokeista saatu raha sen sijaan motivoi. Eikä tässä tarvittu ysejä ja kymppejä vaan eri aineisiin oli tietyt tavotteet ja tietyt summat. Tosin tää tuli vasta yläasteella kun vanhemmat koki tsemppaamisen tarpeelliseks ?

  • Miisa

    Mä kyllä vähän komppaisin viimeistä lainausta. Mun vanhemmat on olleet hyvätuloisia, eikä asioita ole tarvinnut jättää tekemättä tai ostamatta sen takia, että ei ole varaa. Mä tein kotitöitä koska käskettiin ja piti, ja rahaa sai tarpeeseen. Suursiivouksesta (extrajuttuja kuten saunan/ikkunoiden pesu) saattoi saada palkkaa, tiskikoneen tyhjäyksestä tai roskien viemisestä ei. Ns. viikkorahakulttuuria ei ollut, yläkouluikäisestä alkaen saatiin kuukausirahaa. Jos halusin jonkun isomman asian (joku trendi”lelu” tms), vanhemmat saattoi vaatia jonkun muutaman viikon (suhteutettuna hankinnan suuruuteen) ”säästämiskauden”, jolloin mun muut hankinnat pidettiin minimissä ja opetettiin meikäläiselle malttia. Ja ihan fiksu rahankäyttäjä musta on tullut.

    Olen pärjännyt rahankäyttötaidoillani elämässäni niin köyhäilykaudet (opiskelu), mutta oppinut myös säästämään ja käyttämään rahaa fiksusti silloin kun sitä on saanut palkan tai lahjojen myötä. Vaikka vanhemmilta on saanut kuukausirahaa ns. tekemättä mitään, en ikinä unohda sitä mieletöntä fiilistä, kun 15-vuotiaana sai ensimmäisen oikean palkan kaupan hyllytyshommista.

    Rentoutta siis <3 . Tämäkin asia voi epäonnistua vaikka kuinka yrittää tehdä oikein. Ja tietty sama pätee päinvastoin!

  • Sanna

    Meillä on neljän lapsen uusioperhe. Lapset (6v, 8v, 9v ja 12v) ovat meillä joka toinen viikko. Me otettiin käyttöön kotityötaulukko rasti ruutuun systeemillä vuosi sitten. Ihan vaan siitä syystä, että lapset kuvitteli elävänsä hotellissa. Olin tätä kotityö-viikkoraha-asiaa miettinyt jo muutenkin, mutta tuo lasten hotelli asenne antoi lisävauhtia.

    Meillä on siis kotityötaulukko jääkaapin ovessa, johon jokaisen lapsen kuuluu kerätä neljä ruksia/viikko + perjantaisin tai lauantai aamuisin tulee siivota oma huoneensa. Kun on neljä ruksia kasassa, saa lauantaina 2€ karkkirahaa + tienaa 2€ rahaa säästöön (joskus pyytäessään lapsi saa käyttää koko 4€ karkkiin tmv., mutta silloin rahaa ei luonnollisesti mene ollenkaan säästöön). Tai sanotaanko näin, että kotitöiden teko mahdollistaa karkkirahan ja säästörahan saamisen. Kotityöt on tehtävä (koska tämä ei ole hotelli ja jokaisella on velvollisuus huolehtia kodistamme ja sen siisteydestä), vaikka lapsi olisikin sitä mieltä, että tällä viikolla ei huvita, joten taidan olla lauantaina ilman karkkia. Systeemimme sisältää myös käytösvaatimuksen, jota toki vaadimme lapsilta muutenkin. Kesän lopussa vaan oli tilanne se, että piti keksiä joku lisänakki siihen, että turhanpäiväinen sisarusten nillittäminen, perseily ja suoranainen vittuilu saadaan kitketyksi. Käytösvaatimus tarkoittaa siis sitä, että jos samasta käytösasiasta joudutaan huomauttamaan useasti, lähtee käteen tulevasta karkkirahasta 0,50€. Ekalla viikolla lapsilla oli 1€/lapsi karkkirahaa, viime viikolla 1,50€/lapsi. Katsotaan miten tämän viikon osalta käy. Tunteita meillä saa silti näyttää ja olla huonoja päiviä jne.! Järjen kanssa tätä käytösvaatimusta toteutetaan. P.s. Älkää kertoko lapsille, mutta uskon, että voidaan luopua tästä viimeisimmästä kyllä pian. Koska arki <3
    Tämä systeemi on kaikkinensa toiminut meillä hyvin! 🙂

  • Elli

    Mä kuulun siihen ’outoon’ sakkiin missä lapsena ruokaa on haettu ruokajonoista mutta nykyisin hoksasin jotain iltiksen haastattelua lukiessani että ohhoh, oonkin siinä ylimmässä rahaluokassa. Ei oo siis viikkorahoja kuulunut ja lukiokirjat kustansin omalla työllä.

    Mä en lähtökohtaisesti ehkä yllämainitun takia halua opettaa mitään työkulttuuria sinänsä lapsille..kyllä ne oppii sen myöhemminkin ja ne ystävät ketä ala-asteella muistan että saivat viikkorahaa reilustikin ovat nykyään ihan musta normaaleja ja ihania tyyppejä. Annan rahaa lapsille jos he pyytävät esim. ihan siihen karkkiin:D (Toki aina antaessa koen kiitollisuutta ihan kyyneliin saakka, että mulla on tilanne että voin antaa lapsille, kun he pyytää ja tarvii, se on aivan ihanaa) mutta meillä ei oo koskaan ollut ongelmaa että niitä roskia ei vietäis jos pyydän:) tai huonetta ei siistittäisi jos pyydän. Ainakaan vielä.

    Jotenkin nykyään puhutaan siitä järkevästä rahankäytöstä ja onhan se hyvä aihe. Toisaalta musta siinäkin on joku vähän suomalainen takapiru siinä puheessa että ’muista olla järkevä ja raha ei kasva puissa ja ja ja’. En tiiä mikä siinä tökkii, enemmän itse toivoisin että lapsille opetettaisiin että on ok toivoa onnellisuutta ja on ok luottaa omiin vaistoihin:) nämä ei tietenkään millään tavalla varmaan poissulje toisiaan mutta oon huomannut että elämään luottaminen ja raha on jotenkin kytköksissä toisiinsa. Mulla ei tee mieli tuhlata Sen kummemmin kun fiilis on hyvä ja kun huono niin usein mietin et pitäis muka jotenkin olla jotain lisää.

    Tää ei nyt liity yhtään aiheeseen mutta tuosta järkevyydestä tuli vielä mieleen että ollaan esim rakennettu miehen kanssa yhdessä ihan omin pikku Kätösin talo. Tää on super hyvällä paikalla pk seudun lähikaupungeissa ja nyt kun ol valmistumassa niin ollaan tultu lopputulemaan, että myydään tää ja maksetaan osalla voitosta koko perheelle vuodeksi maailmanympärimatka. Täähän on suurimmalle osalle ihan että mitä helvettiä juttu. Mutta mulle ihan normaali tapa elää:) kun vaan katson et mulla on sen verran rahaa et saa seuraavan talon lainan ja lisäksi jotain puskuria arkeen niin mieluummin elän kun oon elämättä jos siltä tuntuu:)

  • Pia

    Mikä oli lapsena parempaa kuin ajaa lähikioskille muutama markka taskussa irtokarkkeja valitsemaan! Mietin tarkkaan mitä ostan ja kuinka monta saan (ja se ei ollut montaa). Nostalgiaa! Pelkkiä hyviä muistoja ensimmäisistä kokemuksista siitä, että itse saa päättää ja tehdä omat kompromissinsa.

  • Edustusvaimo

    Mulla ei ole selkeää käsitystä siitä, miten taskurahatilanne kehittyi lapsuudessani. Synttäri- ja muut lahjarahat meni suoraan tilille, ja mummolta sai usein vitosen karkkia varten. Jossain vaiheessa ala-asteella halusin, että kopioidaan kaverilta viikkorahasysteemi, jossa huoneen siivoamisesta suoriutuminen arvosteltiin. Voi sitä pahaa mieltä, mikä mulle tuli, kun olinkin saamassa vain yhdeksän markkaa, koska olin unohtanut pyyhkiä kirjahyllystä pölyt! Jossain vaiheessa käytössä oli taulukko, josta piti tehdä aika huolella kotitöitä, ml. imuroiminen ja vessapesu, ennen kuin sai rahaa. Se tuntui raskaalta ja kohtuuttomalta, erityisesti kun samaan aikaan isä veti lonkkaa (mutta se on kyllä jo ihan toinen tarina).

    Jonkinlainen balanssi saavutettiin yläasteella, jolloin kinusin lapsilisän itselleni, mutta samalla sain vastuun myös omista vaatehankinnoistani. Seuraavat vuodet kuljinkin aikamoisissa rytkyissä, mutta ehkä se oli laajemminkin 90-luvulla tapana. Mutta pääpiirteissään omista menoista vastaaminen tuntui fiksulta. Ehkä sellaista suurempaa hankintaa varten säästämistä olisi voinut harjoitella enemmän – saatiin aina isommat toiveet joulu- ja synttärilahjoina, ja mulla on edelleen korkea kynnys ostaa isompia kulutustavaroita omilla rahoilla.

  • Justiina

    Kirjoitin pitkän tarinan eri systeemeistä, mitä omasta lapsuudesta muistin, mutta sivu päivittyi omia aikojaan ja teksti katosi. Aihe kuitenkin avasi sellaisen matopurkin, että pakko kirjoittaa uudestaan kommentin kohokohdat.

    Ekat muistikuvat: synttärilahjaksi yms. saadut rahat laitettiin tilille, pienet viiden markan karkkirahat oli mummilta peräisin, ja niitä tuli yleensä viikottain. Oikein kivaa ja rentoa.

    Ala-asteella: halusin, että meille kopioidaan luokkakaverin systeemi, jossa rahaa saa sen mukaan, miten hyvin huone on siivottu. Tätä kokeiltiin, mutta muistan lähinnä sen pahan mielen, kun sainkin vian yhdeksän markkaa, koska olin unohtanut pyyhkiä kirjahyllyn pölyt. Kohtuutonta.

    Iässä x: Äiti oli oikeasti varmastikin liian kuormittunut kotitöitä, ja niinpä meille tehtiin taulukko, jonka mukaan piti huolehtia mm. imuroinnista, vessan pesusta, tiskaamisesta jne. joka viikko. Koulun ja harrastusten (ehkä yläasteella?) päälle tämä kaikki tuntui tosi raskaalta ja kohtuuttomalta, erityisesti kun isä veti samaan aikaan sohvalla lonkkaa (tämä onkin sitten ihan toinen tarina).

    Yläasteen lopulla: Neuvottelin lapsilisät lapsille, mukana tulikin sitten vastuu omista vaatehankinnoista. Tämä johti tilanteeseen, jossa käyttörahaa oli sopivasti, mutta jossa muutaman vuoden ajan kuljettiin aikamoisissa rytkyissä – tämä tosin oli 90-luvulla ehkä muutenkin nykyistä yleisempää.

    Summa summarum: rahaan liitetystä kotityövastuusta on jäänyt paha mieli, mutta on vaikea keksiä, miten muuten meidät olisi satu tekemään mitään, varsinkin kun esimerkkiä tuli vian toiselta vanhemmalta. Sen sijaan kokonaisvastuu vähän vanhempana oli ihan hyvä juttu, tosin ehkä katsoisin itse perään, että kausivaatteet ja kengät ovat asianmukaiset. Jälkiviisaana tuntuu, että olisi ollut fiksua välillä ja aika pienestä pitäen opetella sellaista johonkin suurempaan hankintaan säästämistä. Sen sijaan isommat tavarat saatiin aina synttäri- tai joululahjoina ilman omaa hikoilua, ja huomaan, että mulla on vielä nykyäänkin vaikeuksia pistää omaa rahaa kiinni kestokulutushyödykkeisiin.

  • Veema

    Pakko muuten vielä vinkata Dansken MunRahat -sovellus. Me otettiin se käyttöön tänä kesänä esikoiselle, täyttää pian 11v. Ensinnäkin hänelle oli supermakea juttu, että sen mukana sai oman electronkortin. Lisäksi siis sovelluksessa lapsi näkee itse oman käyttötilinsä tilanteen ja oman säästötilinsä tilanteen. Me olemme määritelleet niin, että lapsi saa itse siirtää käyttötililtä säästötilille rahaa, mutta ei toisinpäin. Aikuiset voi halutessaan siirtää myös toisinpäin. Tämä on ollut lapselle kiva tapa seurata rahavirtaa.

    Muuten meillä on käytössä ns. perustulomalli. Lapsi saa siis viikossa perustuloa ja jos haluaa kerätä ylimääräistä palkkaa, niin sitten voi tehdä kotitöitä sen päälle. Tosin perustulo ei ole täysin vastikkeetonta. Olemme siis yhdessä sopineet tietyt viikkosäännöt (pelata saa vasta, kun läksyt tehty ja luettu hetki kirjaa; peti pitää petata; kerran viikossa järjestellä huone yms). Nämä on sellaiset, että yhdessä neuvotellen voidaan katsoa, että jos jotain ei ole tehty, niin sitten perustulosta saattaa lähteä pieni vero. Mutta mä en varsinaisesti myöskään usko siihen, että kotitöistä maksetaan. Tuo perustulo ja MunRahat on lähinnä siksi, että halutaan auttaa lasta säästämään. Jonkin summanhan voisi lasten puolesta laittaa vaikka rahastoon, mutta me halutaan ottaa ikätasolle sopivasti lapset tähän mukaan. Kuopukselle siis säästetään vielä (pieniä summia kuukaudessa) oman tilimme alla olevalle säästötilille rahaa, kuten esikoisellekin tehty. Se raha odottaa tulevia aikoja. Mutta nyt, kun esikoinen on asiasta itse kiinnostunut, niin hän saa tehdä sitä tällä systeemillä itse. Samalla kuitenkin siis saa myös halutessaan käyttää omaa korttiaan ja ostaa itsenäisesti jotain juttuja. Musta se on ollut sopivan kevyt tapa opettaa rahankäyttöä. Ja näin pienen kanssa vielä sovelluksessa tosissaan säilyy vanhemmalla kontrolli.

  • Tp

    Tuohon viimeiseen lainaukseen viitaten. Vaikka lapsilla on samat lähtökphdat, sama kasvatus, samat vaatimukset jne., niin silti siitä toisesta voi kasvaa hyvä rahankäyttäjä ja toisesta kaikkea muuta. Siksi opettaisin lapsille rahankäyttöä ikään sopivalla tavalla jo aika pienestä lähtien.

    Viikkorahassa osa säästöön ja osa kulutukseen on mielestäni hyvä sääntö. Lapsi oppii säästämään, ehkä myös pohtimaan mihin tarkoitukseen sitä rahaa voi säästää ja miten nopeasti jonkun halutun asian saa, kun säästää x summan viikossa tms.

  • Riikka

    En kommentoi sen pidemmästi kuin, että muistan lapsuudesta miten mun parhaalla kaverilla oli sellainen sääntö, että huone pitää siivota aina perjantaina ja sit sai viikkorahan. Ja ennen kuin huone oli siivottu, ei saanut lähteä minnekään eli ensin työ sitten huvi -systeemi. Se oli ihan supertylsää (lapsen näkökulmasta), kun käytännössä hän ei ikinä päässyt mihinkään perjantaisin.
    Jo tuolloin mietin, että ei elämän ole tarkoitus olla tuollaista. Enkä ole koskaan oppinut näkemään mitään hyvää viikkoraha/velvollisuus/pakottaminen kasvatuskeinona hommissa.

    Omani kantaa enemmän vastuuta about kaikesta kuin me aikuiset (ja me aikuiset olemme todella vastuuntuntoisia) ja tähän on päästy ihan vain keskustelemalla ja toisiamme kuuntelemalla. Tekemällä kotihommista kivoja mm. laittamalla musat soimaan ja siivottu yhdessä. Rahaa saa kun sitä tarvitsee ja senkin kohdalla käyty keskustelulla läpi, miten ja mihin sitä käytetään. Käyty myös läpi, että kotona ei asuta ikuisesti eli itse pitää jossain vaiheessa pystyä itsensä elättämään ja tämä on lapsilla hyvin tiedossa. Käyty läpi verot ja miten yhteiskunta pyörii jne. Usein kyselee et mitäs mä voisin isona alkaa tekemään ja millaisia asioita (elintasoa) sitä itse haluais. Hyviä kysymyksiä pohtia. Lapsihan ilmoitti just säästäneensä kaikki lahjoiksi saamansa rahat ja sillähän on pian isommat säästöt ku mulla 😀 Eli oppii rahahommat muutenkin kuin viikkorahalla. Avointa puhetta vaan.

  • Hanna

    Mun lapsuudessa ei todellakaan ollut puhettakaan viikko-tai kuukausirahasta, kotityöt kuuluivat perusjuttuihin. Eikä rahaa tullut kokeista eikä muista saavutuksista. Mutta yritteliäinä kersoina kuultiin kylän isoilta pojilta että golfpalloja myymällä saa rahaa, joten ruvettiin keräilemään ja pesemään palloja. Ja oi sitä riemua kun saatiin niitä palloja myytyä, oiskohan ollut että 20 palloa sai 100 markalla. 100 markkaa oli alakoululaisille mieletön summa, ja se opetti kyllä rahan arvon. Jos kaverit hankki Miss Sixtyjä, ite tajus että niihin 600 markan farkkuihin tarvitaan 240 kerättyä palloa (koska tehtiin tätä kaverin kanssa yhdessä, joten voitotkin meni puoliksi).

    Ehkä tuo pallojen kerääminen oli alku omalle sinnikkyydelle ja jotenkin oli kyllä kivaa kun pystyi jo yläasteella ja lukioikäisenä huolehtimaan omista menoista omin rahoin (ensimmäinen työpaikka oli jo 14-vuotiaana srk:ssa). Ja kun on tehnyt kaikkia mahdollisia hanttihommia (mansikkamaa, siivooja, pesulatyöntekijä, kaupan kassa), osaa arvostaa tällä hetkellä hyvää koulutusta ja säännöllisiä tuloja. Eikä kyllä vieläkään ne merkkivaatteet juurikaan kiinnosta 😉

    Omille lapsille en ole vielä ainakaan viikkorahasysteemiä ottanut käyttöön. Rahaa ovat saaneet vauvana perustetuille tileille lahjana. Ja pulloja palauttamalla kerätyt rahatkin ovat menneet säästöön.

  • Tytti

    Meillä on käytössä jonkinlainen hybridimalli 8- ja 10-vuotiaiden lasten kanssa. Osa kotitöistä on sidoksissa kuukausirahaan (10€/lapsi), osa tehdään ihan vaan koska niin kuuluu tehdä.

    Kuukausirahan saa kun on kalenterikuukauden aikana tehnyt perusteellisen huoneen siivouksen, mukaan lukien kaikki glitteriliimojen jäänteiden hinkkaukset ja pölyjen pyyhinnät ym. sekä vienyt talouden lasit, metallit, pahvit ym. kierrätyspisteelle puolen kilsan päähän. Nämä kuuluu tehdä omatoimisesti ja mukisematta.

    Sen sijaan pöydän kattamista, tiskikoneen tyhjennystä ja muita päivittäisiä asioita tehdään pyynnöstä (ja joskus jopa oma-aloitteisesti!) ilman sen kummempaa vastinetta.

    Kuukausirahat menee meidän lapsilla useimmiten askartelutarvikkeisiin, välillä herkkuihin. En suostu enää ostamaan yhtään liimapuikkoa tai teippirullaa, koska niitä voisi samalla ostaa tukkupakkauksen eikä silti riittäisi kuin hetkeksi. Nyt kun lapset ostavat ne omilla rahoilla on käyttökin kohtuullistunut. Systeemi toimii meillä siis hyvin näin.

  • HannaM

    Hei,
    Mun pointit on jo noissa ed. viesteissä tullut yhden tai useammankin kerran, mutta meillä rahat menee
    1) osa hyväntekeväisyyteen
    2) säästöön
    3) huvitteluun.

    Ja tärkeys/marssijärjestys on siis tuo. Summat saa itse päättää. Lapset 8 ja 6, systeemi ollut käytössä pari vuotta. Summat ovat 0,5-2€. On ostettu yhdessä esim. vuohi Afrikkaan ja lapset on siitä todella ylpeitä. Systeemi ei ole jatkuvassa käytössä eli välillä menee viikkoja, ettei raha liiku. Rahaa on saanut pienistä kotitöistä (pyykin ripustaminen, astiapesukoneen alatason tyhjennys, pölyjen pyyhkiminen…) ja niitä on merkattu keittiön seinäkalenteriin ja loppuviikosta sitten tilitetty.

    Koko raha-aihe lähti siitä, että vanhempi lapsi halusi Australiaan kenguruita katsomaan. Kerrottiin realiteetit, että se on kallis reissu ja ehkä kannattaisi lähteä vähän pidemmäksi aikaa ja ehkä sitten, kun englanti luonnistuu myös lapsilta. Niinpä tokaluokkalainen on nyt vuoden verran käyttänyt Duolingoa ja pannut lähes kaikki rahansa säästöön. Viime viikonloppuna hän rakensi huoneeseensa kahvilan, missä sitten harjoiteltiin asiointia englanniksi, jotta osataan Ausseissa tilata apetta itsellemme.

    Me vanhemmatkin säästetään ja on meillä jo kohta kai lentolippujen verran rahaa tilillä. Isolta kartalta on katsottu mahdollisia lentoreittejä ja samalla vertailtu hintoja eri kautta matkaamiselle.

    Ja sitten on pikkuveli, joka on ostanut viimeisen vuoden aikana monta uutta Schleich-leikkikalua ?. Mutta kyllä hänkin osaa jo ’thank you’ ja ’hello’ sanoa – niillä pääsee jo pitkälle! Sekä tietenkin hän tietää kaikki eläimet englanniksi sekä niiden värit. Hän toivoo arkiaamuisin pyöränistuimeen kiivetessään, että ”sano äiti taas niitä eläimiä englanniksi, kun ajetaan päikkyyn”.

    Tästä on tullut vahingossa ihan tosi kiva yhteinen haave & projekti. Ja siis hyvin lapsilähtöisesti koko homma käynnistyi. Ei olis itselle tullut mieleen, mutta esikoinen onkin vähän… erilainen kuin äitinsä ? (minä identifioidun enemmän siihen muovieläimiä haalivaan pikkuveljeen). Mutta vähänkö on siistiä sitten joku päivä löytää itsensä toiselta puolelta maapalloa ja nähdä ”a brown, jumping kangaroo”!

    HannaM

  • Paluuviite: Älä huoli, lapsestasi kasvaa parempi kuin luulitkaan - Valeäiti

Tämän viestin kommentit on suljettu.