Kysyin lapsilta meidän Ahvenanmaa + mökkisynttärit reissun -jälkeen, mikä reissussa oli parasta. Mietin että olikohan se SmartPark (66€ sisään + 30€ eväisiin), Kastelholman linna (30€), itse laivamatkailu (liian monta satasta) vai ehkä Merenkulkumuseo + Pommern (40€) tai meidän mieletön hotelli (250€)?
Kivointa oli serkkujen näkeminen ja niiden kanssa uiminen (0€)
Oikeasti tämä pitää kysyä vielä uudestaan, koska ilmeisesti lapset luuli minun kysyvän vain viimeisen vuorokauden osalta, mutta vastaus oli silti aika lähellä sitä mitä vuosien varrella olen muutenkin oppinut: lasten kanssa parhaat hetket ja muistot on tosi harvoin niitä, joita varten aikuinen on suuresti uhrautunut ajan tai rahan muodossa.
Sinä viet lapset Tanskan Legolandiin ja heidän mielestä reissun kohokohta oli parkkikselta löytynyt leppäkerttu. Maksat matkan ja rannekkeet Lintsille ja lapsi fiilistelee kotona miten hienoa oli matkustaa lähijunalla. Kustannat koko perheen oikein lentomatkalle (niinä aikoina kun sitä vielä tehtiin) ja viiden vuoden päästä he muistavat matkalta lentokenttätaksin, jonka ovet aukesi sivusta.
Matkustaminen pienten lasten kanssa on lähinnä lastenhoitoa uusissa (vaikeimmissa) olosuhteissa, joten monesti sitä vanhempana miettii vähän tuskaisesti onko mitään järkeä matkustaa lasten kanssa ylipäänsä. Sekaisin menevät rytmit, tuskaiset nukutusolosuhteet, vaikeat ruokailut, olemattomien vesipisteiden vaipanvaihdot ja sitten ne mokomat vaan halusi olla leikkipuistossa.
Me ollaan reissattu ja menty lasten kanssa verrattain paljon jo silloin kun nämä kaksi isointa olivat pieniä. Osa perheestämme asuu Kaliforniassa, joten ensimmäinen reissumme nelihenkisenä perheenä oli Jenkkeihin kun Ykkönen oli 1v10kk ja Kakkonen 5kk. Menimme sinne kahdeksi viikoksi hoitamaan Insinöörin siskon kolmea lasta (silloin 10v, 8v ja myös 5kk).
Silloin muistan olleeni ekoina päivinä hiukan katkera siitä että rantaloman sijaan päivystin talossa sisällä kahden vauvan unta ja odotin että ulkona olisi riittävän viileä meille. Heräilimme jet lagiin neljältä ja vaippoja vaihtaessani mietin että mitä ihmettä me oikein ajateltiin – miksi matkustin lähes vuorokauden tullakseni toiseen taloon syöttämään puuroa?
Mutta sitten aikaa kului, unet tasoittui ja opimme olemaan väliaikaisessa arjessamme. Huomasin että päivittäinen leikkipuisto oli ihanien puiden katveessa ja siellä kohtasi kiinnostavia ihmisiä. Kahvilat oli ihania ja kaikki uusia. Maisemat erilaisia, Kalifornian aurinko kimalteva ja herranen aika miten hyviä kaikki kasvikset oli siellä! Arki oli tavallaan ihan samaa kuin kotonakin, mutta ihan erilaista.
Tietenkään lapset eivät muista siltä reissulta mitään, mutta se ei haittaa. Varmasti silloinkin heiltä kysyttäessä kivointa olisi ollut joku matkalaukusta löytynyt tarkastuslappu. Minä muistan kuitenkin sen, miltä Ykkösen ilme näytti kun se ekaa kertaa elämässään kohtasi valtameren lämpimällä hiekkarannalla ja söi jättimäistä jäätelöä. Muistan kuinka Kakkonen ryömi paksulla kokolattiamatolla ja miten tajusin itsekin hänen silmiensä mielettömyyden vasta paikallisten lähes pyörtyessä niiden edessä.
Minä iloitsin sillä reissulla monta kertaa enemmän kuin mitä lapseni, koska minun oma kokemukseni meidän arjesta ja omasta perheestäni oli siellä vähän erilainen. Matka todellakin kannatti, vaikka se oli aivan erilainen kuin edellinen reissumme sinne ilman lapsia.
Tuon Ahvenanmaareissun aikana luin toisen matkaajaperheen tragikoomisia kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta. Nyökkäilin joka kohdassa ja vähän naurattikin, että kyllä aikamoista sekoilua tää on. Lasten jaksaminen ei välttämättä riitä niihin kivoihin juttuihin mitä itse oli suunnitellut vaan ohjelma koostuukin lähinnä seuraavan ruokapaikan etsimisestä tai vessan jahtaamisesta (tai vaatekaupan kun vessa ei löytynyt ajoissa). Iso osa paikan nähtävyyksistä jää kokematta ja aikuisena se turhauttaa.
Tällä meidän reissulla meiltä jäi käytännössä täysin kokematta Ahvenanmaan isoin nähtävyys, kaunis luonto. Aikomamme luontopolku oli liian haastava, sää oli liian sateinen, emmekä olleet muistaneet kantoreppua, jolla taaperon saisi matkaan. Pohdimme pitkään mentäiskö kuitenkin edes vähän katsomaan mutta päädyttiin toteamaan että tämä on nyt se kohta meidän reissusta kun todetaan että “jätetään jotain ensi kertaan niin on hyvä syy tulla takaisin”
Tuo lause on ollut meille usein tärkeä. Sillä on paikattu monta missattua nähtävyyttä kuten Grand Canyon*, Venetsia, Eiffel-torni ja Pyynikin munkit näköalatornissa. Joskus toiste sitten.
Toinen ajatus, joka muistui mieleen taas Ahvenanmaalla on se että reissut tehdään aikuisten virkistykseksi, ei lasten. Olkoonkin että se reissu saattaa sisältää samat purkkiruoat ja leikkipuistot kuin kotonakin, se on silti eri paikassa tehtyä toimintaa, joka ainakin mulle on tärkeää. On ihanaa päästä edes haistamaan vierasta kaupunkia, nähdä erilailla rakennettuja puistoja ja syödä uusissa paikoissa vaikka joskus se katastrofi onkin.
Olen tullut sinuksi sen kanssa etten näe ehkä reissuilla mitään “oikeaa” nähtävyyttä, ja alkanut vähän ymmärtää sen hienoutta että näkee ehkä toisaalta palasen arkea eri paikoissa.
Ja hei, jos mikään muu ei lohduta niin reissussa ei tarvitse ikinä siivota omaa kotia. Se on iso bonus se.
Heille jotka miettivät, kannattaako lasten kanssa edes mihinkään matkustaa sanon että ehdottomasti! Mutta älä turhaan maksa maltaita hienoista nähtävyyksistä, ellet pääse niihin vaikka yksin. Lapset harvoin arvostaa aikuisten mittapuulla “tarpeeksi” niitä kalleimpia ja hienoimpia juttuja.
Mikä on ollut kallein “turha” nähtävyys, jota teidän lapset ei ymmärtäneet riittävästi arvostaa?
*Kanjoniin saimme lopulta itsemme ja lapsetkin vietyä. Menimme sinne 2018 kun isot olivat 8v ja 6v ja se oli mieletön kokemus meille kaikille. Hyvää kannatti todellakin odottaa ja tämän uskon heidän muistavan vielä aikuisina! Siitä reissusta täällä lisää.