Kohtuuttominta vanhemmuudessa olen minä

valeäiti blogi

Huomenta rakas, nyt pitäisi jaksaa herätä. Älä potki. Tiedän että sua väsyttää vielä kovasti, tule, halataan. Ei saa silti potkia.

Joskus eniten rasittaa tämä kohtuuttomuus, vanhemmuuden epäreiluus. Että minuakin väsyttää ja minuakin harmittaa, mutta minun tehtäväni on silti tsempata sut ylös. Vaikka mitä keinoja keksin, ne lässähtävät. Etten osaa auttaa sinua tässä. Sinä et minua ärsytä, oma kyvyttömyyteni ärsyttää.

Hei ollaan aamujumppaa, leikitään vaikka… banaania tai apinaa.
Joo! Miten sitä tehtäis?
No en vielä tiedä, keksitään! Olisko vaikka näin..
Mä en halua olla apina!

Tunti. Siihen menee yleensä tunti että ollaan ulkona, myöhässä ja kiireessä. Tunti vaikka sen tekisi lempeästi, maanitellen tai tiukasti käskien. On niin epäreilua, ettei keinoista mikään toimi. On niin epäreilua, että päädyn olemaan ihan kohtuuton. Että huudan, sanon rumasti tai käsken olemaan itkemättä.

Kuka helvetti käskee olemaan itkemättä? Kenen lapsi joutuu menemään siskonsa luo itkemään kun äiti ei enää suostu lohduttamaan? Olen niin kohtuuton että sekin suututtaa. Päätän saman riidan aikana viidesti toimia itse paremmin. Ehkä tuo oli sittenkin oikeaa murhetta eikä uhmaitkua. Halaan aina välillä ja yritän tsempata meitä kumpaakin yhteiseen uuteen alkuun, ja silti epäonnistun.

Mene vaikka edeltä ja näytä miten hienosti osaat pukea.
Mut te ette sitten tule, sä sanoit että mä saan pukea yksin.
En sanonut, sanoin vain että mene edeltä.
Ette tule!

En minäkään jaksaisi pukea kenkiä, pestä hampaita, meikata. Ja silti se on pakko tehdä. Mulla on myös kesken jäänyt tarjous mielessä, väliin jäänyt urheilu harmittaa ja tuleva arki pelottaa. Tuskin tämä puolessa vuodessa mihinkään muuttuu, miten tässä pärjätään vauvan kanssa? Ja silti sinun väärään aikaan puettu haalari on se ongelmista pahin.

Se on ymmärrettävää, se on ymmärrettävä.

Kävitkö aamupissalla? No se meidän on kyllä pakko hoitaa. Avataan haalari ja otetaan hihat pois.
Ei oteta, se onnistuu tästä.
Ei onnistu, sun pippeli jäisi tonne vetoketjun alle.
Ei jäisi!

On niin kohtuutonta että kaikki mitä sanon tullaan käyttämään minua vastaan. Että fysiikan lait, minuutti sitten tapahtunut historia ja silmin nähty totuus käännetään toisiksi. On kohtuutonta, että minun tunteeni lepattavat ihan samalla tavalla kuin sinunkin mutta minun pitäisi muka osata hallita niitä.

On kohtuutonta että minäkin olen vain lapsi joka on opetellut kätkemään niistä edes osan, on ihan kohtuutonta että minun pitää samalla vielä opettaa sinuakin vaikka minäkin sain liian myöhään unta. Vanhemmuudessa raskasta on jatkuva aikuisuus.

Tänään mennään aikaisemmin nukkumaan, sun pitää saada enemmän lepoa rakas.
Ei mennä.
Mennään, kokeillaan vaikka yhdeksältä saada unta.
Ei kun seitsemältä.

Kaikista epäreiluinta on se että tämä on kaikki vain ja ainoastaan minun ja meidän syytämme. Sinä et tee mitään väärin, kuulethan, et yhtään mitään. Olet vain lapsi.

Lapsi jolla on normaalin tahtoiän lisäksi univelkaa, koska sen vanhemmat ei jaksa johdonmukaisesti ohjata sinua oikeaan rytmiin. Yhteiskunnan sanelemaan rytmiin siis, siihen joka on vastoin luonnollista rytmiäsi. On kohtuutonta ettemme varaa tähän aikaa kunnolla, pysy minuuttiaikataulussa ja aseta lempeitä mutta jämptejä rajoja. Herää viikonloppuisinkin seitsemältä jotta saisit kasvaa yöllä leposi aikana. On kohtuutonta, että ihmisen joka ei luonnostaan elä niin pitää siihen vanhempana ryhtyä.

No niin, menkääs te sisään niin minä siivoan nämä lumet äkkiä. Tuosta, avaan sulle oven.
Eiiiiii miksi just MUN hanskaan menee luntaäääääh!

…..TTTUUUUUUU mä en jaksa enää! NYT SISÄÄN!

valeäiti blogi

Vanhemmuudessa on epäreilua se että se on aina vanhemmalle epäreilua. Lapsella on oikeus ja syy kiukutella, näyttää tunteet, elää. Ja sinun tehtävä on se kestää, tsempata ja kasvattaa vaikka kuinka itseä väsyttäisi. Olla sopivasti kuitenkin jämäkkä tietyissä kohdissa. Salaisissa kohdissa, joita kukaan ei sinulle kerro. Sinun on vain se tiedettävä, vaikka et ole siihen koulutusta saanut.

Kohtuuton vaatimus.

Minä olen vanhemmuudessa epäreiluinta. Etten kertakaikkiaan osaa hoitaa tätä paremmin vaikka tiedän. Minä olen kohtuuttominta. Että läksytän kaikia muita, jotka menettävät hermonsa lapseni kanssa. Sanon puolisolle että sun pitää tätä jaksaa, ei se pahuuttaan kiukuttele. Jeesustelen kuinka on vain ymmärrettävä että toinen on väsynyt ja että se on meidän syytä sekin. Aikuinen tekee aina kiireen, ei lapsi.

Ja sitten se olen minä joka huutaa ttua etupihalla niin että koko lähiö raikaa.

On kohtuutonta ettei se lempeys sitten kuitenkaan riitä, ettei teoria kanna käytäntöön. Ettei kukaan kerro milloin pitää asettaa rajoja tiukasti ja milloin ottaa vielä kerran syliin. Että sen kaiken jälkeen olemme niin myöhässä että auton lumet ovat sulaneet uudestaan kiinni ja minun hanskaani menee lunta kun siivoan sitä. On kohtuutonta että luminen hanska on meistä jokaiselle ärsyttävää mutta vanhempana siitä ei saa enää valittaa.

Kato! Mä näytän ihan Marcukselta ja Martinukselta tänään, eikö!
Joo, näytät! Kivaa, sattumalta tuli sellaiset vaatteet!
Mä en halua näyttää Marcukselta ja Martinukselta.

Miten pieni oletkaan vielä siinä. Niin riipaisevan söpö, pieni, väsynyt. Täynnä tahtoa ja elämää ja soviteltavia käytäntöjä. Halataan, vielä kerran. Rakastan sua ihan hirveästi.

Huomenna on taas uusi päivä.

32 Kommentit

  • Maria

    Voi tämä oli jotenkin just sitä mitä tarvitsen. Miten voin opettaa kohtaamaan tunteita kun sinoa tunne jonka itse tunnistan itselläni on vitutus? Miten mä muka voisin jaksaa aina ottaa kaiken paskan vastaan, olla ”aikuinen”, ”älä mene lapsen tasolle”, mäkin haluan näyttää että lumi hanskassa vituttaa (öö, harmittaa? suututtaa?), että mullakin on nälkä, että itkettää kun nappikuuloke ei pysy korvassa.

    Olla kunnolla sekaisin ja saada ymmärrystä.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Sepä. Ja periaatteessa saakin (pitääkin) näyttää lapselle että aikuisillakin joskus on hankala kestää vaikeita tunteita. Mutta kun ne _lapsen_ vaikeat tunteet pitäisi kuitenkin pystyä ottamaan vastaan. Vaikeaa!

    • Reetta

      ”Olla kunnolla sekaisin ja saada ymmärrystä.”

      Tämä!!

      Minä niin haluan tuota! Huutoitkeä ulos kaiken kohtuuttomuuden ja vaatimusvuoren ja sen jälkeen käpertyä turvalliseen kainaloon nukahtamaan samalla kun joku silittää ja lupaa, että kaikki järjestyy kyllä.

  • Anna

    Mä niin samaistun tähän kirjoitukseen! Sulla on niin mahtava taito pukea sanoiksi se mitä me kaikki käydään läpi, kiitos siitä ❤

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ❤️❤️❤️

  • Nimetön

    Hyvä tietää että en ole ainoa joka huutaa sitä **ttua ja ***tanaa kun ei jaksa ja kun vaan vituttaa se vastaan vääntäminen. Yrität selittää ja sanoittaa ja puhua järjen päähän mut sit kun se hetki tulee niin sit vaan räjähtää.
    Mäkin kritisoin puolisoa että sen pitää olla lempeämpi ja sit ite kiljun pää punaisena. Ja kiroilen, mies ei. Onks tää joku äitijuttu? Et kokee että on jotenkin enemmän ”tulilinjalla” ja joutuu enemmän vaatimaan ja olemaan just kohtuuton.
    Emmä tiedä mikä johtuu mistäkin, mutta I feel you ja hyvin sä vedät, älä huoli.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Jep, valitettavasti meillä kaikilla välillä menee yli. Se onkin sitten vaikeampi paikka ymmärtää miten sitä omaa ketutusta voisi jotenkin vähentää 😀

  • E

    Hyvä tietää että en ole ainoa joka huutaa sitä **ttua ja ***tanaa kun ei jaksa ja kun vaan vituttaa se vastaan vääntäminen. Yrität selittää ja sanoittaa ja puhua järjen päähän mut sit kun se hetki tulee niin sit vaan räjähtää.
    Mäkin kritisoin puolisoa että sen pitää olla lempeämpi ja sit ite kiljun pää punaisena. Ja kiroilen, mies ei. Onks tää joku äitijuttu? Et kokee että on jotenkin enemmän ”tulilinjalla” ja joutuu enemmän vaatimaan ja olemaan just kohtuuton.
    Emmä tiedä mikä johtuu mistäkin, mutta I feel you ja hyvin sä vedät, älä huoli.

  • Virve

    Kiitos tästä. Sama. Niin, niin sama.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      <3

  • Jasmin

    Tää osui niin taas johonkin oikeaan kohtaan! Osaat kyllä mahtavasti avata näitä vanhemmuuden asioita. Ja vaikka ei oo kivaa, että muillakin väännetään jne, niin on todella helpottavaa kuulla ja nähdä, että tosissaan, muillakin väännetään, muillakin hermostutaan, en ole yksin näiden asioiden kanssa. Kiitos tästä tekstistä! ❤️

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kiitos Jasmin, on ihana saada mukavaa palautetta kun jokainen tälläinen teksti vähän aina jännittää.

  • Maiju

    Osui ja upposi täälläkin. Kiitos. Kirjoitat, taas kerran, niin osuvasti.
    Kyllä, usein tekis mieli olla itse se lapsi, ei aina se järkevä aikuinen. Kun sitä on itsekin kuormittunut niin toki jossain vaiheessa menee huudoksi, ei jaksa miljoonatta kertaa vääntää asioista. Huoh.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Just se kun se kuormitus on joka suunnasta aikamoinen. Jos vielä sattuu vaikka töissä johtamaan jotain isoa kriisiä niin missä kohtaa päivää tulee se aikuisen heikko hetki, jolloin joku muu kantaa murheita?

  • Maailman paskin äiti

    Sama Samanen, Sama McSamalainen, Los Muchos Sama. Sillä erotuksella, että mä en osaa eli jaksa sanoittaa lapsen tunteita YHTÄÄN, mutta kyllä julistan joka päivä, että ”äiti ei nyt vaan pysty tähän, kun teitä on kaksi ja mä en kestä, kun te koko ajan vaaditte jotain, olkaa nyt vaan perkele ihan hiljaa ja kattokaa sitä telkkaria, äiti ei nyt just pysty”. Että omien tunteiden sanoittaminen slash traumojen luominen marttyroimalla sujuu jo ihan kivasti.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ”Sama Samanen, Sama McSamalainen, Los Muchos Sama” 😀 😀

  • Sanni

    Luen tämän aamuneljältä, kun valvon murehtien juuri näitä samaisia asioita. En yleensä näin valvoskele, mutta viime aikoina on tuntunut jotenkin erityisen raskaalta, kohtuuttomalta ja raastavalta.

    Ehkä pahinta on se, että tahkoan tätä raivostuttavaa 6-vuotisikävaihetta nyt kolmatta kertaa, eikä mikään tunnu yhtään helpommalta.

    Päinvastoin, olen entistä kypsempi tähän touhuun, eikä tilannetta ainakaan helpota se, että kuvioissa pyörivät mahdottoman 6-vuotiaan lisäksi myös teini ja esipuberteettia jo oireileva 11-vuotias.

    Lohduton ja voimaton olo niin usein näinä aikoina.

    Että kiitos vertaistuesta. Tämä lohdutti oikeasti. Ehkä nyt saan unta. Ehkä huomenna jaksan paremmin.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi ei, sun tilanne vaikuttaa mun tulevaisuudelta – juuri tuota en odota yhtään innolla! Toivottavasti sait silti unta ja teillä oli vähän parempi seuraava päivä <3

  • Yksis

    En minäkään jaksaisi aina olla näille aikuinen.

    Pakenen yläkertaan kun en enää kestä, kun tiedän että kymmenvuotias on niin niskanpäällä että se ajaa mut sinne jonnekin, raivohulluuden rajamaille. Sinne missä se itse on ja mun pitäis pystyä kohtaamaan se aikuisena… onneksi sillä on isä joka kykenee siihen mihin minä en pysty.

    Se kahdeksanvuotias joka ulvoo sohvalla migreeniään, joka ei noin miljardista kehoituksesta, pyynnöstä ja lupauksesta huolimatta kerro sillä hetkellä kun päätä alkaa särkemään vaan odottaa kunnes kipu on kestämätön. Nielaisen lauseen joka pyrkii esille, se ”eikö me olla kulta tästä puhuttu…” Kannan sen meidän sänkyyn ja annan sen nukahtaa hämärään huoneeseen. Ehkä ensi kerralla sitten.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Pakeneminen on kyl hyvä! Ihan pienten kanssa oli rankkaa kun sitä ei voinut tehdä. Ja voi toi migreeni, kuulostaa kans tutulta. Siis ei migreeni mutta se että kun toisella on jotain kärsimystä ja se silti ärsyttää koska se kaataa sen kaiken epäreilusti sulle. Pieni tunnemix siinä sitten taas!

  • Kaisa

    Kiitos tästä ❤ Samaistun! Meillä oli lapsen 6 v kiukku pahimmillaan viime kesänä, samaan aikaan mulla masennus ja työuupumus. Satun vielä tekemään työtä, jossa olen päivittäin lasten kanssa ja käytin kaikki aikuisuuteni ja järkevän kasvattajan rippeet töissä, kotiin ei tuntunut jäävän enää mitään. Töistä oli pakko ottaa tauko, kun itkin kotona, että haluan välillä jaksaa kasvattaa omia lapsiani. Heitä en enää pystynyt lainkaan kohdata kiukun ja harmin hetkillä, vaan pakenin ja mies sai ottaa kopin tilanteista. Onneksi voimat palautuivat ja jaksan taas ottaa vastaan omien lasten tunteet (välillä paremmin, välillä huonommin, tavalliseen tapaan siis). Vanhemmuus on tunnetyötä, rankkaa sellaista. Ihanaa, että kirjoitit tästä. Me kaikki vanhemmat rämmitään ja epäonnistutaan vähän väliä, mutta samalla väistämättä myös tehdään asioita oikein, jos pohditaan näitä asioita, otetaan lapsen tunteet vastaan, laitetaan jotkut rajat ja puhutaan lapselle, vaikka se tuntuisi kamalan vaikealta. Lohdullista, että jokaisella vanhemmalla omat tunteet kuohuu.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Aah, vanhemmuus on kyllä vaikeinta silloin kun oma jaksaminen on muutenkin lapsista riippumattomista syistä ohuella. Ei muuta kuin kohti valoa!

  • Anna A

    Ihan kuin mun päästä ja arjesta joka sana!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      <3

  • Noora

    Niin kypsää… Ja kun se ei riitä, että homma leviää sata kertaa päivisin. Kun se uhmainen 7-vuotias myös nukkuu huonosti. Huutaa äitiä itkuisessa unitokkurassa huoneeseen neljättä kertaa kahden tunnin sisään, mutta heti kun saavun paikalle niin alkaa raivo ”ei mulla oo mikään, ÄLÄ ÄRSYTÄ MUA!” Ja sellanen räyhääminen, että kohta herää koko yläkerta… Ja vaikka tiedän, että lapsi on puoliunessa eikä ymmärrä, niin helvetti kun ei kestä pinna. Niin paljon on herätty ja valvottu öisin, että joku stressireaktio puskee pintaan heti. Ei kykene, väsyttää!! Just ehkä jaksais vielä lohduttaa jos vastapuoli olis vastaanottavainen, mutta kun ei. Ja jos en reagoi (testattu sekin, kylmää…), niin se vaan jatkuu ja jatkuu… On sit itketty ja huudettu kimpassa, eikä kumpikaan tajua mitään kun on niin pihalla. Huokaus.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      voi äh, toi nukkuminen – siis sen puute – on kyllä vielä paha rasti. KUulostaa vähän kauhukohtauksilta joita meilläkin on paljon ollu, eikä siinä voi mitään tehdä. KOrvatulpat päähän! <3

  • Nimetön

    Osui ja upposi! Miten arsyttavaa voikaan olla se samojen asioiden toistaminen jo toisaalta tosi isolle mutta toisaalta viela niin pienelle. Ja silti ei sais nayttaa etta arsyttaa *insert facepalm*. Pitais vaan rauhallisena muistaa etta taa kuuluu asiaan, etta ne testaa sita vanhemman rakkautta, etta se on luottamuksen osotus etta ne uskaltaa kiukuta kotona koska ne tietaa etta heita rakastetaan silti.

    Mika ihana vanhemmuuden palkinto se onkaan kun on se jolle lapset uskaltaa nayttaa ne kaikki kamalimmatkin tunteet, halleluja! Onneks ne sentaan viela kapertyy syliinkin ja jattaa ihania lappusia aidin ja isan tyynyille. Perhe on ihanin ja pahin!

    -Henkka

    P.S. Onnea viela tatakin kautta!!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Niin onneksi vähän saa näyttää että ärsyttää, nekin tunteet pitää opettaa ja näyttää niiden olevan normaaleja. Mutta kun sen pitäisi pysyä järkevissä rajoissa 😀 Ole siinä sitten saakeli kun tää on niin vaikeaa.

      Kiitos! <3

  • Liisa

    Kyllä se siitä. Lapset ei uskaltais näyttää vaikeita tunteitaan ja testata rajojaan, jos eivät luottaisi vanhemman rakkauteen. Ehkä on hyväkin, että tunteet lepattaa. Lapsi näkee, että jokaisen sietokyvyllä on rajansa. Ja että vaikka erimielisyyttä tulee, maailma ei kaadu siihen. Että pahastakin päivästä ja kiukusta selviää.
    6-vuotiaana ei ole helppoa. Kasvaminen ei ole aina helppoa. Mutta vuoden päästä varmaan helpottaa. Elän sen toivossa ja nautin nyt, kun edes 9- vuotias on suht tasainen. Ennustan, että jonkun vuoden päästä ollaan uusien haasteiden edessä.
    Huomenna on uusi päivä.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kuinka ollakaan, meillä juuri se seuraava päivä oli IHANA. Nyt ollaan taas vanhassa tutussa ”kaikesta valitan ja petyn” -moodissa 😀

  • Nimetön

    Puolen vuoden päästä ei ole ainakaan lumisia hanskoja 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hah, totta! ?

Tämän viestin kommentit on suljettu.