Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lasten saaminen voi olla kaikkea muuta kuin helppoa – ja se on ihan kamalaa

Lapsia ei todellakaan hankita, sen kai jo kaikki tietää?

Monessa perheessä lasta odotellaan paljon kauemmin kuin ajateltiin, toisissa kohdataan matkalla suuria suruja ja joissain suuri toive ei pääse koskaan toteutumaan. Minulla ei onnekseni ole mistään näistä kokemusta, mutta pienen sivukierroksen mekin jouduimme tekemään matkallamme kohti vanhemmuutta (kerron sen nyt tähän taustalle, mutta haluan korostaa että en millään tavalla rinnasta meidän tarinaamme tahattomaan lapsettomuuteen).

Oli tosi raskasta huomata, että tämähän oikeasti voisikin osua myös minun kohdalleni. Asia, jota en ollut oikeasti osannut vauvakuumeissani pelätä, jotenkin ajattelin että kyllä kai se onnistuu (antakaa anteeksi, olin 26). En edes tajunnut ajatella sitä, etten ollut koskaan elämässäni kokenut normaalia kuukautiskiertoa.

Kun lääkäri sitten pajautti että ”tuskin sinä luonnollisesti raskaaksi tulet, eihän sulla mitään ovulaatiota ole”, ehdin vetää aikamoiset kierrokset. Tulen muistamaan loppuelämäni kuinka seisoin ruskea paperipussi kädessäni lääkäriaseman oven takana perjantaisena iltapäivänä ja soitin pomolle mahdollisimman normaalia ääntä tavoitellen.

Tuijotin puhuessani seinää, etteivät ohikulkijat näkisi itkuisia silmiäni. Pyysin kepeästi, josko voisin skipata päivän viimeisen palaverin kun oli vähän flunssainen olo. Oikeasti kurkussa poltteli vain kipeät kyyneleet ja ajatukset olivat muovisessa kupissa siellä pussin sisällä. Spermanäyte. Lähete. Tutkitaan. 

Meidän tarinamme päätyi jo kahdeksan kuukauden päästä positiiviseen raskaustestiin ja terveeseen lapseen. Lopulta tavallaan helposti ja vain yhtä pientä lääkettä syöden. En silti uskaltanut koko raskauden aikana hellittää ajatuksesta että minussa on ehkä jotain vikaa, ja siksi ehkä tämä raskauskin voi vielä mennä pieleen.

Jos kahdeksan kuukauden pätkä saa miettimään jo tosi surullisia ajatuksia ja valtaa omasta arjesta valtavan palan, mitä se mahtaa olla kun todella kärsitään lapsettomuudesta, eikä vauvaa kuulu moneen vuoteen – tai ollenkaan? Kun keinovalikoimassa on IVF, inseminaatio, ja monta muuta asiaa joihin minä en koskaan joutunut Googlea tarkemmin tutustumaan?

No kamalalta kuulemma, ainakin yhden Valeäidin nauhoituksissa kuullun tarinan mukaan. Niin vaikealta että saatat löytää itsesi olemasta kateellinen jollekin, joka on saanut keskenmenon. Koska hän ainakin tietää että voi ylipäänsä tulla raskaaksi. Huh.

Tekstin loppuun linkatussa podcast-jaksossa jututetaan äitiä, jonka tie vanhemmaksi oli pitkä, mutta lopulta onnistunut. Jakso on ehkä vertaistukea toisille, tai mielenkiintoinen näkökulma yhdelle. Kolmannelle ehkä katkera fiilis siitä että tässäkin jututetaan entistä lapsetonta, sellaista jolle tämä lopulta kuitenkin onnistui.

Jakson myötä haluan lähettää lämpimät terveiset kaikille, jotka kantavat tahattoman lapsettomuuden surua.

Olen sydämeni pohjasta kiitollinen kahdesta terveestä lapsesta ja ymmärrän mikä onni se on että näin sattui käymään meille. Enkä hetkeäkään kuvittele meidän kokeneen lapsettomuutta, vaikka vilauksen siitä maailmasta näimmekin. Olen kovin pahoillani niiden puolesta, jotka ovat. Joiden matka on vaikea, raskas, pohjattoman surullinen tai lopulta turha. Jotka vuodesta toiseen katselevat vierestä.

Suurkiitokset Maijalle kun uskalsit tulla puhumaan kipeästä aiheesta!

Pääset jaksoon myös tästä. 

Lue myös: 

JAA
9 Comments
  • RiiRii
    kesäkuu 18, 2018

    Itse olin jostain syystä varma, että omalla kohdallani raskaaksi tulo ei olisi kovin helppoa – siksi hoin mantraa ”lapsia ei tehdä, vaan niitä saadaan” jo ennen kuin aloimme yrittää. Kun sitten kävin läpi lapsettomuushoitoja PCOS:n takia, tajusin, että lastahan tässä nimenomaan kovalla vimmalla TEHDÄÄN (lääkitys, injektiot, aikataulutetut yhdynnät jne.). Eli siis näin jälkikäteen on lähes huvittava tajuta, että ilman sitä tekemistä emme todennäköisesti olisi SAANEET lasta.

    • Valeäiti
      kesäkuu 18, 2018

      Haha, ihan totta, mietin samaa itse podcastin aikana, että tämä tosiaan on ollut tekemistä. Ihanaa että teillä onnistui lopulta <3

  • Heidi
    kesäkuu 18, 2018

    Ymmärrän niin tuon tunteen keskenmenon kateudesta. Meillä on yksi nelivuotias, pitkän kaavan IVF:llä, eka kierroksen viimeisestä pakastetusta alkiosta saatu rakas lapsi. Ystävälläni noin samanikäinen ”normaalisti” alkunsa saanut. Meillä ei oo tärpänny kertaakaan ainokaisen jälkeen luonnollisin keinoin, ystäväni taas on saanut kolme keskenmenoa. Onneksi meillä on niin mutkattomat ja läheiset välit, että ollaan voitu puhua tästä suoraan. Kumpikin ”kadehtii” toisen kokemusta. Hän sitä, ettei tarvisi aina pelätä josko tämäkin TAAS menee kesken ja minä sitä, että tietäisi edes pystyvänsä tulemaan luonnollisin keinoin raskaaksi.

    Loppujen lopuksi, kummallakin omat onnen ja surun aiheensa. Ihanaa kuitenkin, että me pystytään puhua asioista toisillemme ilman katkeruutta tai varsinaista negatiivista kateutta.

    Tää on tärkeä aihe. Kiitos podcastista.❤️

    • Valeäiti
      kesäkuu 18, 2018

      Voi onpa ihanaa että teillä on noin hyvät välit, että voitte tuosta puhua ja vitsailla. Mullakin on paljoon hyvin erilaisia ja toistensa kanssa ristiriitaisia tarinoita ympärilläni – toiset ei ehkä halua lasta lainkaan ja toiset eivät millään saa. Empatialla, hyvällä kuuntelulla ja aidolla välittämisellä pääsee onneksi pitkälle monessa keskustelussa.

      Toivon teille kovasti parempaa onnea tähän kierrokseen ja suuret onnittelut ensimmäisen onnistumisesta <3

  • Momo
    kesäkuu 18, 2018

    Ja sitten on meitä yksinäisiä lapsettomia, joilla toive lapsesta tuntuu toivottoman kaukaiselta, eihän edes ole sitä, jonka kanssa lasta odottaa. Tapasin pitkän yksinolon jälkeen kumppanini ja päätimme melko pian tutustumisen jälkeen yrittää lasta. Erosimme hetki sitten ja melkein toivon, ettemme olisi tavanneetkaan. Tämä eron suru ja menetetty pieni toivo tuntuvat pahalta. Syön johonkin luopumisen tuskaani edelleen jäljelle jääneitä foolihappotabletteja. Pohja näkyy jo, ja se pelottaa.

    • Valeäiti
      kesäkuu 18, 2018

      <3 Hitto, toikin on superrankkaa. Olen tosi pahoillani sun puolesta!

  • Iina
    kesäkuu 18, 2018

    Oon törmänny tohon kateuteen keskenmenoista muutaman lapsettoman tutun taholta, vaikka myös ”ymmärtävät” mun tuskan näistä keskenmenoista. Moni ei nää sitä, että vaikka olis sata kertaa raskaana, ei välttämättä siltikään saa koskaan elävää lasta. Varmasti en itsekään nää kaikkia puolia siitä ettei tule lainkaan raskaaksi. Oon menettänyt 2 poikaa keskenmenoissa rv 21 ja 14 ja nyt kolmas poika tulossa rv17. Myös tässä raskaudessa, kuten edellisessäkin, mulla on ollut jatkuvia verenvuotoja, vuodelepoa ja rutkasti lääkityksiä alusta asti ja tämänkään pojan selviäminen ei ole tällä hetkellä mitenkään todennäköistä. Jos tää raskaus menee kesken tai tulee kohtukuolema niin meidän ei todennäköisesti kannata lääkärienkään mukaan yrittää enää ainakaan pitkään aikaan. Kaikki on tutkittu eikä mitään syytä löydy, mutta joka kerta syy on istukan verenvuodot. Ei tästä raskaaks tulemisesta oo ollu mitään hyötyä, jos hintana on 3 kuollutta lasta ja vähintään 52 viikkoa fyysisesti ja henkisesti vaikeita raskauksia. Oon 25v., joten tuntuu hullulta että tässä vaiheessa tää ois lopullista.

    Mutta toivotaan nyt kuitenkin että tämä tällä hetkellä masussa oleva toistaiseksi elävä vielä selviäis ja saatais tämä yksi biologinen lapsi! Ollaan molemmat haluttu aina ehkä 3 lasta, joten uskon että adoptoidaan joka tapauksessa jossain vaiheessa. Musta tuntuu, että mun olis helpompi adoptoida lapsi, jos en olis koskaan tuntenu pieniä potkuja mahassa tai saanu kokea sitä oman täydellisen, vaikkakin kuolleen, pojan sylissä pitämistä. Tämä siis jos ei yhtäkään biologista saada.

    Tärkeä aihe kyllä. Oon tosi avoin näistä omista kokemuksista ja varmaan siks tuntuu että monet myös mulle avautuu näistä. Vaikka tää tuntuu tosi epäreilulta ja traumatisoivalta, niin en silti koe olevani mitenkään kaikkein epäonnisin ihminen, vaan elämässä on todella paljon hyvääkin. Harmittaa vaan, että just se asia minkä oon lapsesta asti kokenu elämän suurimmaks haaveeks, on aiheuttanu näin paljon surua.

    • Valeäiti
      kesäkuu 18, 2018

      Voi apua, mulla tuli itku teidän tarinasta. Ihan hirvittävän surullista.

      Mun on todella vaikea nähdä kuinka joku voisi tuosta todella olla kateellinen, vaikka surunsa toki jokaisella. En osaa kuvitellakaan miten rankkaa, pelottavaa ja surullista teidän polullanne on ollut <3

      Toivotan teille ihan hirveästi kaikkea hyvää, joka kantaisi pienen maailmaan turvassa! <3 <3

    • Heidi
      kesäkuu 18, 2018

      Voin vain yrittää kuvitella tuota surua. Ja vaikka sanonkin, että olen kadehtinut keskenmenoja, en todella kirjaimellisesti sitä tarkoita. Omat toistuvat epäonnistumiset ennen onnellista lopputulemaa muistuttavat kyllä edelleen miltä tuntuu toivoa ja pettyä vuorotellen. Ja se suru on niin riipaisevaa. Toivon teille kaikkea parasta tähän raskauteen.❤️ toivottavasti en pahasti loukannut tuolla heitollani kateudesta. Tuntemattomat toisilleen puhumassa kipeästä asiasta lyhyesti kommenttikentässä, niin helposti tulee väärinkäsityksiä. Ystävälle kasvokkain on helpompi korjata oikeaa tuntemustaan ja peilata kokemuksia toisiinsa.