Muistatteko kun kerroin että olen tosi kateellinen ihminen?
En ole ainoa.
Tiesin toki että minua kadehditaan – jumalainen vartaloni, uskomaton tukkani, viiltävä älykkyyteni ja oivaltava huumorini yhdistettynä suorastaan hämmentävään nöyryyteen ovat todella kaiken vihreyden arvoisia.
Tai kuten eräs teistä kommentoi:
”..mitä vittua, miten jengillä on rahaa rakennuttaa jotain isoja omakotitaloja tänne Helsinkiin ja miettinyt naurettavasti kuinka kiva olis nojailla johonkin uututtaan hohtavaan keittiösaarekkeeseen viinilasi kädessä ja huokailla elämän ihanuutta.”
Upeasti kiteytetty, juuri tätä elämäni on!
Nyt olen kuitenkin vahingossa löytänyt sen pahimman kateuden kohteen. Asian, josta tulen saamaan hirvittävästi pahaa verta nyt kun tämän täälläkin julkistan, mutta haluan korjata virheeni.
Lupaan, ettei tarkoitukseni ollut kehuskella tällä, hieroa suolaa haavoihin. Se nyt vaan sattui siinä saarekkeeseen nojaillessani osumaan käteen juuri Insta-storyn aikana ja pakkohan se oli tunnustaa, että meillä nyt sitten tämäkin on.
Sain välittömästi aiheesta kymmeniä (yhden kymmennen verran) viestejä. Että ei ole totta, minäkin olen aina tuosta haaveillut! Tai: minulla oli tuo mutta se hävisi kaksi vuotta sitten enkä pääse surustani yli.
Ymmärrän, se on ollut varmasti valtava menetys. Olen pahoillani.
Olen kiitollinen, että minulle on näin suuri onni suotu vaikka niin paljon muutakin jo elämässäni saan. Oli puhdasta onnea, että löysin sen paikallisesta K-marketista – kuka olisi voinut aavistaa että se on siellä! Nyt aion tehdä kaikkeni, että muillakin olisi tähän samaan onneen mahdollisuus.
Oltermanni-juustokupu. Täydellisen sopiva, helppo ja oleellinen Oltermannin kuluttajille. Se meillä nyt vihdoin on, vuosien haaveilun jälkeen. Mitä muuta ihminen muka tarvitsee? Ei mitään, sanon.
Valio, jos kuulette tämän ja olette ollenkaan hydäsydämisiä, kertokaa nyt ihmisille mistä näitä kultaisia onnen pyörylöitä voi saada. Kiitos.