Se nukkuu läpi yön! Vauva 5kk

Nelonen taisi kuulla että siskostaan sanottiin sen olevan Täydellinen Vauva (™) ja päätti pistää paremmaksi: tässä viiden kuukauden iässä se lopetti itse yösyömisen. En millään meinaa uskaltaa sanoa näin, mutta nyt jo ainakin neljä yötä peräkkäin ollaan oltu syömättä ja unimäärät vain kasvaa.

Ensin se jätti aamuviiden syötön pois, sitten söi aamukahden syönnillään vain tosi vähän. Sitten minä lopetin iltayhdentoista unisyötön. Joinain öinä se ei enää oikein kahdelta herännytkään vaikka vähän ynisi, kunnes yhtenä yönä kävin sen ”herätessä” neljältä itse vessassa ja se olikin palatessani nukahtanut takaisin syömättä. Sitten tuli peräkkäin öitä jolloin se on ollut kuusi, kahdeksan, jopa yli yhdeksän tuntia syömättä.
        

Toisin sanoen: Minä en tehnyt mitään mutta vauvani alkoi nukkua yöt läpi. Kaikenlaista.

Miten ja milloin vauva alkoi nukkua läpi yön

Okei pari juttua kyllä tein minäkin. Ensinnäkin, tämän kuukauden aikana vauva oppi myös kääntymään, heti siinä neljän kuukauden tultua täyteen. Se meinasi mennä uniin, joten muutama viikko sitten nukutin sen kapeaan vaunukoppaansa myös yöksi. Se tykkää olla siellä makuupussinsa kanssa niin paljon etten ehkä enää koskaan palauta sitä sänkyyn! Lopetin myös perhepedissä nukkumisen kun Italiassa siihen oli liian kuuma ja tajusin silloin selkäkipujeni johtuvan osin kylki-imetyksestä. Vauva siirtyi siis omaan ”sänkyyn” minun kainalostani.

Vauvan sänky (vaunukoppa) on myös usein eri huoneessa kuin minä kun olen nukutellut kahta pientä yksin ja on ollut helpompi jakaa ne eri huoneisiin. En siis kuullut vauvaa kuin vasta sen itkiessä eli en syöttänyt sitä ”turhaan” ennen kuin oli pakko. Mutta edelleen: yksin hän tämän oppi. Siskonsa (joka unikoululla vieroitettiin yötissiltä 8kk iässä) ei tätä osannut joten Täydellisen Vauvan (™) mantteli on nyt virallisesti siirretty Neloselle.

Muita kuulumisia tässä kuussa ovat kaksi hienoa alahammasta, jotka nekin tuli taas huomaamatta ja yllättäen peräperää Italian reissulla. Ensimmäinen ajassa 4kk 10pv ja toinen siitä noin viikon päästä. Niillä on kiva puraista esim äitiä joka yrittää tarjota tissiä liian aikaisin. Auts.

Tisseistä puheen ollen! Ekaa kertaa olen myös jo tässä vaiheessa voinut luopua liivinsuojista HALLELUJAA. Täydelliset Tissit (™) ovat sopeutuneet vauvan vähentyneeseen yösyömiseen aivan upeasti ja tarjoavat sille vain päivisin parin tunnin välein hiukopalat. Muuta ruokaa tarjotaankin sitten vasta kuukauden päästä kun vauvan istumisen taidot ovat toivottavasti kehittyneet (nyt vielä aika kaukana) ja puoli vuotta täysimetystä on täynnä.

(Yhtään aiemmin en jaksa itse siihen savottaan ryhtyä. Ja tämänkin vauvan toivon ruokkivani sormiuruokaillen jolloin tehtävänäni on vain kypsentää, tarkkailla ja siivota.)

Vauvan rytmi ja mitat (5kk)

Rytmi on edelleen vauvalla sama ja tarkentumassa: nukkuu aamulla pari tuntia heräämisestä (7-8) pitkät 1,5-2h unet, on hereillä pari tuntia ja nukkuu taas pari tuntia, sitten vielä iltapäivästä noin klo 4-5 unet ja yöunille joskus 19-21 välillä riippuen vikoista unista. Kaikille unille nukahtaa edelleen itse, paikallaan oleviin vaunuihin, ilman tarkkaa kellotusta minun toimestani. Ihanaa, niin kaivattua rentoutta.

Minun pieni taitava vauvani on siis kohta jo puolivuotias! 67+ cm ja vähän reilu 8.2kg vonkale hän on nyt, täynnä rakkautta. Insinöörin sanoin: Tässä kohtaa ihmiset erehtyy haluamaan lisää vauvoja kun ne on noin söpöjä.

Nelonen nauraa ja hymyilee, sanoo ”hei” tai jotakin ihan sen suuntaista (tämä vauveli matkii kauheasti meidän äänteitä, tuntuu että puhuu enemmän kuin liikkuu) ja pyrkii kovasti lattialla eteenpäin. Tarttuu kaikkeen voimalla ja vie asiat suuhun jäystettäväksi. On kiinnostunut ruoasta ja ihmisistä ja uutena taitona vierastaa väsyneenä. Viihtyy hereillä missä vain, autossakin voi olla vaikka tunnin hiljaa itsekseen. Ei juuri itke, koska mikäpä tässä ollessa ja miettiessä.

Minähän sanoin: Täydellinen Vauva (™)

Ps. Ne neljän kuukauden hulinat, joista nykyään hirveästi pelotellaan, eivät siis tällekään vauvalle tulleet. Ei kaikkia vaiheita aina tule, vaiheita se on tämä elämä täynnä!

6 Kommentit

  • Pauliina

    Kuulostaapa tutulta ☺️ Meidän vauva jo vajaassa 4kk iässä jakaa edellä mainitun tittelin teidän vauvan kanssa. Nukkuu öisin jopa kymmenen (!!!!) tuntia syömättä, nukahtaa kaikille unille itsekseen ja kahdestaan vauvan kanssa autoillaan kevyesti 3h matkoja, kun herra vaan nukkuu auton hyrinässä. Täälläkään ei turhia kitistä ja vaan olla möllötetään, milloin tyytyväisenä yksikseen ja milloin muiden naamoille hekotellen ja jutellen. Tämmösiä voisin ottaa vaikka kymmenen. Kun vaan saisi jostain varmistuksen, että seuraavatkin ovat yhtä toimivia paketteja 😇

    Ps. Mäkään en oo tehnyt mitään minkään edellämainitun eteen, vauva vaan on ihan luonnostaan 6/5.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tämmöiset vauvat täytyy olla luonnon sanelema pakko jotta jotkut saa paaaaaljon lapsia!! Oikeasti vitsit sikseen, ymmärrän täysin että vaativamman vauvan kanssa lapsiluku jää pienemmäksi. Tässä pelissä kuormitus on tärkeä asia.

  • AM

    Apua siis samaan aikaan tää herättää sellaista vau-ihastelua, toisaalta kateuden pistosta. Mutta luo pientä toivoa, että tuollaisiakin vauvoja on, ja sellainen voisi osua omallekin kohdalle! Jos uskalletaan lähteä toista yrittämään. Meillä siis 1v4kk on nukkunut elämässään yhden kokonaisen yön, noin pari kuukautta sitten.. 😀

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Todellakin on ja lapset on erilaisia! Meillä kans eka Harjoitteli pari vuotta nukkumista..

  • Ullis

    Ihana hän <3!
    Sormiruokailusta on tullut mulle kasvattajana trauma – kuopus 11 vee on sormiruokailija monesti edelleen. Hänellä tapa meni selkäytimeen, ja edelleen tosiaan helposti tarttuu ruokiin sormin… On muutenkin sellainen, että kun jonkin asian oppii, tapa pysyy.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voit lohduttaa itseäsi että monessa maassa syödään sormin! 😂

Tämän viestin kommentit on suljettu.