Puuhailu ei ole pahasta, mutta se voi salakavalasti uuvuttaa

Minä ajattelen, että yhdessä päivässä tekemiseksi riittää se että pitää vauvasta ja muusta perheestä huolta, ja ehkä itse vähän liikkuu että jaksaa tehdä arjen hommat. Pitkään ajattelin että äitiyslomalle / hoitovapaalle riittää periaate ”yksi juttu päivässä”. Jonkun yhden kivan tai tarpeellisen puuhan voi tehdä: kirjoittaa sähköpostin, siivota kaappia tai täyttää vauvakirjaa. Siihen se aika riittää, kaikki muu on vähän liikaa.

Noin ajattelen, mutta sitten toimin täysin eri lailla. Ehdinkin tehdä jotain, joten teen. Ehdinkin tehdä ehkä hei ton toisenkin jutun, teen senkin! Puuhailen iloisesti ja vauhdilla kunnes yhtäkkiä on ilta ja tajuan puuhailleeni niin paljon että hengästyttää.

Tämän tekstin kirjoituspäivänä olin mm. tehnyt näitä asioita:

  • Edistänyt tulevaa myyntikurssiamme
  • Ottanut kuvat yhteistyökirjoitukseen ja käsitellyt ne
  • Viimeistellyt ja julkaissut sen yhteistyökirjoituksen
  • Suunnitellut toisen yhteistyön jatkoja
  • Lähettänyt kolme tarjousta
  • Maksanut laskuja
  • Siivonnut oman vaatekaappini (talvesta kesäksi ja liian huonokuntoiset pois)
  • Valmistanut lounasta
  • Tyhjentänyt ja täyttänyt tiskikoneen – kahdesti
  • Valmistanut illallista
  • Valmistanut Kolmoselle bataattivohveleita
  • Katsonut yhden webinaarin
  • Vaihtanut Plantuin kasvit ja tilannut uusia kapseleita
  • Kirjoittanut tätä tekstiä.

…samalla kun hoidin vauvaa joka oli tämän kaiken aikana vain reilun tunnin unessa. Leikin, hassuttelin, imetin, syötin ja estin sitä tippumasta pää edellä sohvalta alas. Siis perus hoitovapaapäivä, jonka päälle olen ampunut paljon työ-töitä, kotitöitä ja vielä ylimääräisiä siivoushommiakin, vauva kainalossa.

Tuota tekstin aloittanutta touhulistaa kirjoittaessani, mulla ei ollut mitenkään hirveän ylitehokas olo. Sellainen fiilis vain että olipa kiva päivä, tänään sai paljon aikaan! Kunnes menin nukkumaan ja keho jatkoi juoksuaan. Nyt näen ihan itsekin että olen tehnyt taas aivan hirveästi kaikkea.

Minulla on muutama ongelma. Yksi on se, että nautin niin paljon tekemisestä ja suorittamisesta. Puuhailussa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta helpolla se lyö yli niin että on vaikea vain pysähtyä ja olla. On tosi vaikea saada kicksejä siitä että onnistuu tehokkaasti tekemään montaa juttua ja sitten osata lopettaa se ajoissa – se on mahdollista, mutta vaikeaa.

Toinen ongelma on keskeneräisyyden sietäminen ja jatkuva tunne siitä että vielä olisi jotain tehtävää. Ei niin että minusta pitäisi tehdä jotain (koen kyllä tehneeni jo todellakin riittävästi) vaan niin että kirjaimellisesti näen ja muistan koko ajan jotain joka on vielä tekemättä. Kävelen yläkertaan: ai saakeli tossa on vielä noi pyykit lajittelematta (neljättä päivää). Kastelen kukkia ja muistan: uusia kasveja voisi jo ostaa kuolleiden tilalle! Valmistan lounasta ja tajuan: jonkun piti käydä isosti kaupassa. Kirjoitan tätä tekstiä ja nyt soimaan jo itseäni: siellä kaupassa ei ole vieläkään käyty.

Tiedän ihan tasan tarkkaan ettei työ tekemättä maailmasta lopu, olenhan burnoutit ja masennuksetkin kokenut ongelmani takia. Silloin opin että voin toden totta jättää kaiken tekemättä eikä mikään kaadu.

Mutta keskeneräiset työt vaanivat minua silti. Huomaan että takaraivossani minua ajaa aina ajatus siitä että tekemättömät asiat pitäisi ehtiä tehdä ennen kuin..

…ennen kuin mitä? Olenko ollut vain aina niin ylibuukatussa arjessa, että yritän jokaisella vapaalla hetkellä syödä itselleni ennakkoon siihen vapaa-aikaa? Kuin riehuisin raivopäisenä läpi arkiviikon saadakseni lauantaina rentoutua? Koska ihan kohta jossain on taas sellainen viikko etten ehdi tehdä mitään ja vain unen varjelu saa minut iltaisin lopettamaan kaiken touhun?

Kaikkihan sen jo tietää ettei sitä lepolauantaita koskaan tule, vaan pitäisi oppia ottamaan sitä aikaa jokaiseen päivään. Relata, hengittää, jättää iiiiso osa noista nyt tekemistäni asioista tekemättä. Onnistun tässä yleensä mökillä, kesälomalla ja jouluna. Että sellainen 4-5 kertaa vuodessa osaan levätä, hyvä minä!

Sitten se suurin huomioni: sosiaalinen media tekee tälle ylitehokkaalle osalle minusta todella huonoa. Kestän somen huonoja puolia monella tavalla: en ole (muuten) kovin kateellinen muille, en saa ulkonäköpaineita, en triggeröidy enkä toisaalta saa shittiä niskaani. Mutta muiden supertehokkaalta vaikuttavaa arkea minun on vaikea suodattaa.

Saan selkeitä huonommuuden tunteita kun näen muiden tekevän niitä puuhia, joiden tiedän olevan minulla vielä kesken. Yksi siivoaa meikkikaappinsa säännöllisesti (tein tämän juuri ensimmäistä kertaa muuton jälkeen eli kahteen vuoteen, tämän innoittamana varmasti); toinen maalaa keittiön seinän tuosta vain ja kolmas on jo istuttanut kaikki kesäkasvit ja hyötypuutarhat ja siinä ohimennen leipaisi yhden nokkospiirakan samalla kun huolsi kaikki talouden kengät talviteloille.

Sivumennen; huolsin talvikenkämme vastikään ehkä toista kertaa elämässäni.

Rakastan näitä kaikkia naisia ja heidän tilejään, eikä ongelma ole he! Ongelma olen minä. Katsoessani heidän sisältöjään unohdan, että heistä jokainen jättää jotain muuta tekemättä ja näyttää sen osan jonka teki. Niinhän me kaikki teemme, raportoimme someen enemmänkin tekemisiämme kuin tekemättä jättämisiä. Normaalit ihmiset tajuaa että tuo toinen pesi tänään pyykkiä, minä tein sen eilen.

Itsehän vaadin itseltäni sekä kaikkien omien puuhien että vielä niiden muiden tekemien hommien tekemistä – samanaikaisesti.

Unohdan myös että minulla on vauva, kaksi muutakin lasta ja jättimäinen aika vasta rakennettu talo jossa on vielä paljon projektia vuosiksi eteenpäin.

Elikkäs. Hengitän. Otan lomaa, rajaan itselleni aikaa. Varaan kalenterista tietyn ajan myyntikurssin tekoon, rajoitan ruutuaikaa iltaisin ja keskityn lapsiin enemmän. Annan pyykkien edelleen olla ja lopetan siitä huonon omantunnon kantamisen – tai patistan lapset niiden pariin.

Jatkan myös sitä mitä olen vähän jo yrittänytkin: en itse ruoki tätä “kaikki saa niin helvetisti aikaan koko ajan samalla kun hoitavat itseään täydellisesti kasvonaamioilla ja kampaavat naamaansa guashaten ja  lukevat vuoden 50. kirjaa” -ilmiötä aktiivisesti. Yritän jättää ison osan omasta suoritushulluudestani pois julkisen katseen alta ja tuoda enemmän sinne niitä rentoja, armollisia ja helppoja hetkiä.

Ehkä siten osaan niitä sitten myös ottaa, lolz.

Tätä tekstiä työstin kahden päivän ajan, sillä otin välillä taukoja ja olin rennosti ihan kokonaisen tunninkin! Hengailin lasten kanssa – ja lajittelin ne pyykit ja tein kauppatilauksen verkossa.

Lue myös: 

EDIT: Tekstiä muokattu ensimmäisten kommenttien perusteella selkeämmäksi!

JAA
22 Comments
  • emmanen
    kesäkuu 5, 2020

    Hmm kun luin listaasi niin mietin, että miksi edes koet että suurin osa siinä olevista asioista on ”suorittamista”? Se, että teet töitä vanhempainvapaalla on toki tietynlaista extra-suoritusta mutta esimerkiksi leikkipuistot, sisäleikit, kukkien kastelu, ruuan laitto, tiskikonehommat ja kävelylenkki on ihan tavallista arkea. Kävelylenkit ja lapsen kanssa puistoilu monien mielestä jopa rentouttavaa sellaista. Mä en siis sano pahalla, enkä tiedä meneekö multa joku ohi tässä, mutta tuo lista yhdistettynä lauseeseen ”Sykin aamuyhdeksästä yhteentoista asti illalla, lepäämättä kertaakaan” ei ihan aukea minulle. Onko kyse jotenkin siitä, että mielesi ei lepää esimerkiksi tilanteessa kun kastelet kukkia, pilkot sipuleita tai olet lapsesi kanssa kävelyllä/puistossa? Että olet taipuvainen ajattelemaan kaiken suorituksena?

    Äh, en tiedä osaanko muotoilla tätä kommenttia niin, ettei se kuulosta jotenkin vähättelevältä tai ilkeältä. Toivottavasti et ota sitä sellaisena. Itseäni on helpottanut se, että yritän ajatella, että esimerkiksi ruuanlaitto (vaihda tilalle itsellesi joku mieluisemmasta päästä olevista kotihommista) on _lepohetki_. (Olettaen että ei vahdi samalla lasta). Aikaa olla omissa ajatuksissa, läsnä, samalla kun kädet käy. Vaikka äänikirja korvilla. En ajattele lopputulosta vaan keskityn tekemiseen. Usein oikeastaan jonkun asian tekeminen niin, että tekemisessä on läsnä ja tekee vain yhtä asiaa kerralla, on loppujen lopuksi palauttavampaa kuin sohvalla rötvääminen somessa ja lisäksi saa hyvän mielen lopputuloksesta. Vaikka välillä sitä ihan puhdasta löhöilyäkin toki tarvitaan. Mutta tällä lailla ainakin itse olen saanut muutettua asennettani siihen ”pitäs pitäs pitäs” asenteeseen ja kotihommiin. Kun teen jotain askaretta ja minulle tulee fiilis että hitsi kun tämäkin pitää tehdä ”pois alta” niin mietin, että makaisinko mieluummin telkkarin ääressä vai teenkö tätä sittenkin itseasiassa ihan mielelläni. Joskus toki vastaus on telkkari ja jos mahdollista niin sitten menen katsomaan telkkaria. 😀 Mutta usein itseasiassa tajuaa, että eipä tässä mitään, ihan kivahan näitä pyykkejä on ripustaa tms. En tiedä saako tosta yhtään kiinni, mutta pointtina se, että mun mieli on ollut tosi taipuvainen ajattelemaan jostain askareista negatiivisesti vaikka ei niissä oikeasti mitään kauheaa suorittamista ole. Että se homma mitä milloinkin tekee on ihan hyvää puuhaa, eikä ruoho ole aina vihreämpää jonkun muun puuhan tai lepäämisen parissa.

    Uskon, että kyse ei niinkään ole tekemisen määrässä, vaan siinä millä mentaliteetilla tekee ne asiat jotka tekee. Toki jos tilanne ja kuormitus on äitynyt pahaksi niin joku isompi pysähdys voi olla paikallaan ennen kuin on mahdollista noin vaan muuttaa mentaliteettia.

    • Reetta
      kesäkuu 5, 2020

      Minä ainakin kiitän tästä kommentista, koska jos Valeäiti ei vaikka saakaan tästä mitään irti, niin minulle tämä iski tosi lujaa! Vitsi oikeesti mikä arkinen oivallus: muuttaa arjen touhuja sellaisiksi, että ne tuntuukin levotolta tai vapaa-ajalta. Kaikkeen se ei tietysti mitenkään voi tepsiä, esim ruoan laittoon hirveässä kiireessä, mutta moneen asiaan tepsii.

      Olinkin osannut jo ottaa silittämisen ja lenkkeilyn omaksi laatuajakseni, jolloin kuuntelen hyviä podcasteja ja puuhailen omassa rauhassani, mutta tuohan tepsii tosiaan myös esim. kiireettömään ruoan laittoon ja siivoamiseenkin. Kiitos tästä perjantaipäivän vinkki vitosesta. Toivottaan että tästä on muillekin iloa 🙂

      • pilami
        kesäkuu 5, 2020

        Minullahan firstbeat -mittaus kertoi että palaudun kotitöiden äärellä. En kertonut tätä miehelleni. 😉

        Olen itse pohdiskellut myös sitä että merkityksellistähän jonkun homman välttämisessä on se mitä tekee sillä vapautuneella ajalla. Joku voi vaikkapa kauhistella omakotitaloasujan talon kunnossapitoon liittyvien töiden määrää. Mutta jos mulla ei olisi kolaamista talvella ja vaikkapa nurmikon leikkuuta kesällä niin, no, mitäköhän mä tekisin. Varmaan surffailisin aivottomana somessa ja en arvota sitä kauhean korkealle omissa tekemisissäni joten mulle on paljon mukavampaa että on semmosta puuhastelua kotosalla.

        • Emmanen
          kesäkuu 5, 2020

          Jep just tota ajoin takaa sillä kommentilla että mitä sitten mieluummin tekisin. Mitä tekisin vapautuneella ajalla jos en laittaisi ruokaa, pesisi pyykkiä, siivoaisi, olisi lapsen kanssa ym. En ole mitään ihmeellisempää keksinyt mihin mulla ei muuten halutessani järjestyisi aikaa. Ruutuajaksi en sitä vapautunutta aikaa halua muuttaa (mihin se helpoiten lipsuu).

          Jos joku puolestaan aidosti tietää että haluaisi useimmissa arjen hetkissä tehdä jotain muuta niin sitten toki täytynee mahdollisuuksien mukaan hakea muutoksia arkeen.

          • Valeäiti
            kesäkuu 6, 2020

            Muokkailin tekstiä Emmanen sun kommentin ansiosta, kiitos! Tajusin että olin epäselvästi sanonut sen mitä halusin, toivottavasti ajatus nyt juoksee vähän kirkkaammin. Ei pitäisi väkisin kirjoittaa sen kaiken muun päivän työn päälle…;)

    • Valeäiti
      kesäkuu 5, 2020

      Emmanen: huomaan että olen jotenkin kirjoittanut tämän epäselvästi! En tarkoittanut että nuo on kaikki suorituksia vaan sitä että yhteen päivään tungin vaan ihan hirveästi _kaikkea_. Niin kuin myöhemmin sanoin se oli kiva päivä ja kivoja tekemisiä! Ongelma on se yliteholla pyöriminen. Että tekee ja tekee ja tekee kaikkea.

      Myös kivat asiat in kuormitusta ja sen määrän säätely on mulle vaikeaa. Iltainen fiilis siitä että in ihan kaikkensa antanut on musta merkki siitä että vähemmänkin olisi voinut tehdä.

      Kävelylenkki esim oli nimenomaan tosi kiva! Mutta jos olisin esim päivällä sykkinyt vähemmän ja käyttänyt illalla sen ajan rauhassa niihin tiskeihin ja pyykkeihin, kokonaiskuormitus olisi kuitenkin ollut varmaan pienennä.

      Yritin siis kuvata tätä hullua vauhtiani joka mua hengästyttää. Se aiheuttaa myös sen että niistä kivoistakin jutuista tulee pahimmillaan sitten suorituksia. Tämä ei ollut ihan sellainen päivä mutta osoitus siitä että ajatukseni on menossa väärään suuntaan.

      • Valeäiti
        kesäkuu 5, 2020

        Ja Ps asia jonka tajuan nyt: kuormitus kasvaa myös silloin paljon kun on se ihana vauva siinä koko ajan mukana 😂

        No mutta nyt menen sohvalle kaljan kanssa. Sitä halun juuri nyt.

        • pilami
          kesäkuu 5, 2020

          No siis pienten lasten kanssa sitä joutuu olemaan eri tavalla koko ajan ”valmiudessa” kuin isojen. Ja kun ne ovat koko ajan siinä. Eivät lähde kavereiden kanssa välillä yksin ulos leikkimään. Tai puuhastele muuten vain jotain omaa ilman että tarvitsee vahtia. En enää koululaisten vanhempana oikein edes muista miten raskasta välillä oli vain sitä perusarkea vetää eteenpäin. Semmosta kaikessa auttamista ja kaiken tekemistä pukemisesta lähtien. Ja kun joku vartin homma vie niiden pienten kanssa kaksi tuntia. Mä en itse hahmota yhtään miten kaikki bloggaajat pystyy vauvavuosina tekemään töitä siinä samalla.

          • Valeäiti
            kesäkuu 5, 2020

            No ehkä juuri tätäkin yritin sanoa 😂 että en oikein itsekään enää muista ettei ole cain koululaisia vaan että olen 24/7 töissä jo. Ja lisäksi töissä. Ja silti vähän vielä odotan itseltäni enemmän ja petyn jos en saa niitä Multia vaihdettua.

    • SuzieQ
      kesäkuu 6, 2020

      Kiitos emmanen tästä kommentistasi. Kolahti nyt niin syvälle, että taisi joku viisastenkivi löytyä omaan ”suorituskeskeiseen” arkeeni. ❤️🙏🏻

  • Kaisa
    kesäkuu 5, 2020

    Minun strategiani on välttää kaikenlaista hampaat irvessä tekemistä. Pyrin maksimoimaan sellaisen tekemisen mistä nautin (puutarhahommat, leipominen, ulkoilu, urheilu, lapsille lukeminen…) ja ne pakolliset jutut jotka vain pitää tehdä yritän joko automatisoida, ulkoistaa tai muuntaa mahdollisimman mukaviksi. Esimerkiksi robotti-imuri mahdollisti imuroinnin lopetuksen, kauppakassipalvelu vähensi kaupassa käyntiä ja äänikirjat tekevät pyykkihommista ja ruuanlaitosta jokseenkin siedettävää. Myös puuhakas puoliso auttaa paljon, koska hän hoitaa oman osansa (ja vähän ylikin) kotitöistä oma-aloitteisesti.

    • Valeäiti
      kesäkuu 5, 2020

      Joo tämä toimii mullakin silloin kun ei ole Ylikierrokset päällä! Ehkä se minkä jätin tekstistä pois on se että moni asia meidän arjen pyörittämisessä on nyt mun harteilla kun olen kotona ja puolisolla on paljon taloon liittyviä projekteja. Niin joskus ne hampaat menee irveen ihan kivoistakin asioista 😂

  • Jaana
    kesäkuu 6, 2020

    Kiitos tästä tekstistä. Just tuo ylikierroksilla käyminen ja se, että kivatkin asiat kuormittaa on niin tuttuja juttuja. On ihan helkkarin vaikeaa muistaa levätä, kun kertakaikkiaan haluaa tehdä paljon asioita. Ei se ole mikään asennekysymys, että asiat muuttuisivat vähemmän kuormittaviksi vain niin päättämällä. Just nyt olen sairauslomalla työuupumuksen takia ja sainpa siinä sivussa vielä lievän masennuksen diagnoosinkin. Hiukan epätoivoisena mietin, että milloin tämä väsymys menee ohi ja milloin taas saisin iloa edes jostain tekemisestä. Tai oikeastaan nytkin mieli jo haluaisi tehdä kovasti kaikkea, mutta hyvin nopeasti tulee sitten taas raja vastaan eikä kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään. Mut just tää on ollut mulle se tärkeä oivallus (ja samalla vaikea hyväksyä): kivoistakin asioista voi uupua. Siksi se uupuminen onkin niin salakavalaa, kun ne uuvuttavat asiat voi samalla olla suuri intohimo ja elämän sisältö.

    • Valeäiti
      kesäkuu 11, 2020

      Juuri nämä kivat asiat yllättää usein. Moni tarvitsee enemmän sellaista ihan ”tyhjää aikaa” kuin ajattelisikaan ja lasten kanssa sitä ei helpolla saa.

  • Nimetön
    kesäkuu 6, 2020

    Onhan tuossa vauvan ja lastenhoidon lisäksi ihan kauhean paljon tekemistä. Ja kun tekee asiat lastenhoidon lomassa tulee kaikkeen koko ajan keskeystyksiä. Emmasen ohje pätee toki jos hommat saa tehdä rauhassa ja keskittyen. Hiljaisssa talossa yksin siivoilu ja ruoanlaitto todella on palauttavaa. Mutta jos ymäpärillä pyörii erikokoisia muksuja asioineen ja nahinoineen ja kysymyksineen ja vielä vauva, kuormittaa jo ihan perusaskareiden tekeminen aivoja tosi paljon.
    Joo, käsi pystyyn täällä myös suorittaja / touhottaja. Ongelma taitaa minulla olla keskittymisen saralla, menen helposti kierroksille jonka jälkeen on tositosi vaikeaa vain olla paikallaan. Mielessä on tuhat ideaa ja ajatukset laukkaa.
    Toisaalta saan paljon aikaan ja hommat hoituu tehokkaasti esim. töissä. Mutta uupuminen on todellakin vaarana. Onneksi iän ja itsetuntemuksen myötä on oppinut samoin hidastamaan tietoisesti tahtia.

    • Valeäiti
      kesäkuu 11, 2020

      Sama, opin jatkuvasti! Jos en välttämään sudenkuoppaa niin ainakin tunnistamaan tilanteen.

  • Satunnainen kommentoija
    kesäkuu 7, 2020

    Minäkin olen näitä asioita viime vuosina pohtinut. Kuopus täyttää kohta kolme. Jatkuvat keskeytykset, jatkuva säätäminen ihan perusarjen kanssa, ja kaiken sen sitovuus, ovat tuntuneet joskus aika raskailta. Siivoilu, ruoanlaitto ja muu puuhailu ovat ihan okei, jos omassa rauhassa ja tahdissa saisi tehdä.

    En ole suorittajaluonne, joten kaikki ”Ole armollinen itsellesi ja laske rimaa” yms neuvot eivät oikein ole minulle. Joskus se lattia silti vaan on pakko raivata, ja joskus ne pyykit on pestävä. Lapsille pitää edes joku ruoka tarjota. Minä en kaipaa kenenkään (edes oman sisäisen ääneni) lupaa vaatekasoille, mutta kaipaisin kokonaisia päiviä jolloin voisin maata sohvalla lukemassa kirjaa vastaamatta kenenkään tarpeisiin. Kaipaisin niitä oikeastaan aika usein. Kaipaisin rauhaa puuhailla omia projektejani.

    Itselleni on ollut helpottavaa hyväksyä että on erilaisia päiviä. Että joinakin päiviä tehdään kaikkia juttuja ja saadaan aikaiseksi, joinakin ei. Fiiliksen mukaan. Ja sekin on helpottanut, että myönnän itselleni, että pikkulapsivaihe ei ole minun lempiaikaani.

    • Valeäiti
      kesäkuu 11, 2020

      Oh tämä oli viisas kommentti, kiitos ❤️

  • Erkka
    kesäkuu 11, 2020

    Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunpaskaa.

    Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.

    • Valeäiti
      kesäkuu 11, 2020

      Kiitos Erkka, tämähän oli hyvä neuvo! Aurinkoa päivääsi! ✨

      • Annimi
        kesäkuu 11, 2020

        Onneksi oli vain yksi asiaton kommentti, mutta vuosi sitten opin (https://www.lily.fi/blogit/juliaihminen/milta-tuntuu-paskamyrskyn-silmassa-paskalta/) että aina kannattaa silti osoittaa tukea, joten tässä: kiitos tosi hyvästä ja tarpeellisesta postauksesta!

        Ihan konkreettisesti auttoi, kun yhtenä iltana ajattelin leipoa marjapiirakkaa, kun sitten jotenkin tajusin tunnustella oloani, kello melkein yhdeksän illalla ja selvästi väsyttikin. Tajusin, että nauttisin leipomisesta vain, jos siirrän sen aamuun – ja niin tein. Lapset olisivat toki nauttineet marjapiiraasta, oli se sitten leivottu iltamyöhällä rättiväsyneenä tai aamulla rauhassa, mutta minulle päätös oli merkittävä. Eikä tällainen jaksamisen säännöstely todellakaan ole ollut helppoa (nyt ikää 34).

        • Valeäiti
          kesäkuu 11, 2020

          IHANA sinä, kiitos! Ja hyvin tunnusteltu! ❤️