Hän täyttää tänään kuukauden ja kaikki menee super hyvin!
Insinööri palasi kahden ekan viikon jälkeen töihin ja suunnilleen samana päivänä huomasin, että kaikki tuntuikin helpolta. Tuntui, että pärjään kyllä vauvan kanssa ja että on kiva jäädä kaksin kotiin. Tai no tiesin toki mitä tuleman pitää kun Kolmonen palasi kolmen viikon tauon jälkeen päiväkotiin ja niinhän siinä kävikin: jo torstaina se jäi kotiin kipeänä ja olikin edessä aika kolmistaan kotona.
Ensin jännitti jäädä kahden pienen kanssa yksin kotiin, niin kuin aina, mutta hyvinhän se on mennyt.
Tätä kirjoittaessani Kolmonen on ollut jo viisi päivää kotona lievässä flunssassa ja tämä vauva+taapero-sekoilu tuntuu ihan kotoisan tutulta: tätähän minä tein kahden ja puolen vuoden ajan kun kaksi isointa oli pieniä.
Olen oppinut taas suunnittelemaan päiviä niin, että hommat hoituu vaikka kaikki ovat hereillä yhtä aikaa. Olen myös toki muistanut taas että vauvan voi a) laskea vaikka maahan ja b) antaa hetken itkeä. Nämä on sellaisia asioita, jotka tuntuu aina ekoina viikkoina vaikeilta. Että kuka nyt tuon isomman vaipan vaihtaa kun minä olen tässä tämän vauvan kanssa?
Vastaus: minä, vauva tulee mukaan katsomaan (tai itkemään) ja odottaa sen ajan.
Sitä vain oppii tekemään kaikkea vauva kainalossa, tissillä tai kantoliinassa ja elämä helpottuu. Mutta niin vain sen näin konkarinakin aluksi tuntuu aina jännittävältä. Eikä tuota yhtä pientä tuholaista (Kolmonen) voi kyllä vauvan kanssa yksin jättää, sen verran jekkua ja ”hyviä ideoita” siitäkin löytyy. Antaisi vauvalle mm. tyynyn katseltavaksi, ihan tosi lähelle silmiä. Esimerkiksi naamalle.
Vauva tietysti nukkuu suurimman osan päivästä, mutta monesti hän vielä tarvitsee läheisyyttä päästäkseen syvään uneen ja kulkeekin siksi tosi paljon sylissä. Erityisesti iltapäivän ja alkuillan unet ovat sellaisia, ettei ne niin vain itsestäänselvästi ala ja jatku sitten kolmea tuntia. Yö ja päivä alkavat olla jotenkin jo keskenään selkeitä ja yöunille vauva käy noin 19-20, herätämme sen 22-23 vielä vaipan ja yöppärin vaihtoon.
Yöt menevät ihan ok. Olemme kahdestaan melkein sylikkäin parisängyssä ja vauva heräisi syömään noin 3-4h välein, joskus jopa pidemmin välein. Mutta se herää kyllä siinä välissä parin tunnin kohdalla, koska nenässä seilaava maito tekee hengityksen tukkoiseksi ja vatsan kuplat vähän painavat.
Vatsavaivat saapuivat kuten aina ennenkin, noin kahden viikon kohdalla (ja jo ennen D-vitamiinia, jos sitä nyt mietit). Koska tietyt merkit oli muutenkin tuttuja kolmesta ekasta lapsesta, jätin heti maidon pois omasta ruokavaliosta, mikä näyttää helpottaneen. Lisäksi aloitin suihkutissihoidon, Cuplattoman silloin tällöin ja ahkeran pierujumpan ja pystyssä imettämisen – nämä kaikki yhdessä ovat helpottaneet niin ettei kipuitkuja ole enää juurikaan ollut. Vatsavaivoihin on koottuja vinkkejä IG-tilini kohokohdissa!
Hereilläoloaika lisääntyy pävittäin ja vauva ottaa jo tosi paljon meihin kontaktia, yrittää selvästi hymyillä. Kakkosen synttärijuhlissa tyyppi valvoi käytännössä neljä tuntia (!) putkeen. Luulen, että hänellä on samaa herkkyyttä jota Ykkösellä oli vauvana, niin että (vieras) hälinä luo turvattomuutta.
Olemme olleet aivan kotihiirinä vauvan kanssa edelleen, vain pieniä nukutuskävelyitä tehty kipeän Kolmosen kanssa. En vain halua tai jaksa vielä lähteä mihinkään, ja ajatus vieraista ihmisistä ja kevättalven taudeista pitää meidät visusti oman kodin pöpöjen piirissä. Uneksija-Teijan kaksosten noro-tapaus ei ainakaan vähentänyt tätä kotoiluintoa. Poikkeuksena kävimme Susannan luona mielettömissä newborn-kuvauksissa, joista jutun lopussa muutama upea lopputulos.
Isosisarukset ovat olleet aivan ihania vauvan kanssa! Kolmonenkin on alun kriisin jälkeen saanut taas itsensä takaisin ja halii sekä silittelee vauvaa usein ja on sille hellä. Toki on myös välillä aivan jäätävästi huomiota hakeva pikkupiru, mutta vähemmän.
Nelonen on kasvanut aivan super hyvin. Kahden viikon neuvolakäynnillä oli painoa tullu triplasti sen mitä minimissään toivotaan (hulppeat 70g päivässä) ja hän oli jo 4,5kg pikku jässikkä. Nyt hän tuntuu jo siitäkin tuplaantuneen…Ennustan hänestä tulevan seuraava burrito, joksi Kakkosta kutsuimme kun se oli sellainen ihana täyteläinen pötkelö. Maitoa siis taas tulee enemmän kuin riittävästi, joten nyt ensimmäistä kertaa ikinä kokeilen sitä myös luovuttaa – tästä tulossa oma juttunsa!
Oma vointini on loistava. Tuntuu ettei olisi koskaan synnyttänyt, ainakin jos lähtee tukivyön kanssa ulos. Eilen kävin yksin kävelyllä ilman tuplarattaita (joiden työntely tuolla kinoksissa on ollut oma treeninsä) ja kävelin ajatuksissani mitään miettimättä oman vanhan melkein viiden kilsan lenkkini, normaalivauhtia. Eikä se tuntunut millään tavalla vaikealta tai raskaammalta kuin ennen, uskomatonta!
Mikä ihaninta, olen edelleen syvässä vauvakuplassa. Ei tee mieli tehdä mitään muuta kuin nuuskutella vauvaa ja pötkötellä sen kanssa. En jaksa ottaa kuvia, kirjoittaa blogia, vastata sähköposteihin tai sopia kauheasti treffejä – ja olen tosi iloinen siitä. Viimeksi kiirehdin ihan liian nopeasti takaisin ”normaaliin”, nyt olen jo melko varma (heh) tämän olevan viimeinen ohikiitävä hetki vastasyntyneen kanssa, joten osaan ottaa siitä kaiken irti.
Tämäkin teksti on syntynyt aika monessa eri pätkässä ja sen varmaan huomaa. Ei haittaa!
Enää pitää päättää pienen nimi. Miltä (kaksitavuiselta suomalaiselta nimeltä) hän sinusta näyttää?
Viimeiset viisi mieletöntä kuva by Susanna Hynynen