Mua lyötiin tänään nyrkillä naamaan
Pelkään ettei se enää halua olla mun kaveri
Ei hitto tämä kuume on nousussa taas
Osaatko kulkea sinne yksin? Varmasti?
Onko toi ääni ihan normaali?
En enää muista mitkä ne huonosti hengittämisen merkit oli
Se haukkui mua pelkuriksi
Muista kattoa sitten kunnolla ennen kuin menet yli. Vilkuta kuskille.
Äiti bussipysäkillä oli jotain outoja tyyppejä
Entä jos meidän lapsille käy joskus noin?
Tuntematon numero. Älä anna sen olla koulusta tai sairaalasta.
Kun mietimme kolmatta lasta, oli monta syytä miksi ei enää ja vielä enemmän siitä miksi vielä kerran. Oli kymmeniä pelkoja.
Yksi pelko ja syy muistuu mieleen tasaisin väliajoin nytkin, hiertää ajatusten takapenkillä tummana painona. Viimeksi sanoin sen ääneen eilen: en ehkä kestä tätä huolen määrää vielä yhden lapsen verran lisää.
Vaikka syytä huoleen ei edes olisi, lapsistaan on aina vähän huolissaan. Sydän vähän kallellaan vaikka lapsi kylkee iloisena auringossa.
Ja sitten on niitä hetkiä kun jotain oikeasti tapahtuu. Sitten kun syytä huoleen on, se syrjäyttää mustuudellaan ihan kaiken muun. Aivan sama kuinka montaa vessaa pesee, mitä lenkkejä juoksee ja kenen feediä selaa, se väijyy takana.
Entä jos. Miten tästäkin selvitään. Miltä tämä kaikki lapsestani tuntuu. Paraneeko se?
Kun peittelet lapsen jolla on kuume nousussa ja lohdutat toista joka ei saanut synttärikutsua, ovat murheet omiasi. Tekisit mitä vain ottaaksesi sen ikävän itsellesi. Sanot että kaikki kyllä järjestyy rakas, mutta oikeastaan toivot että joku sanoisi sen sinulle.
Haluaisit että joku sanoisi tästä olevan jotain hyötyä, että kaikki tämä huolesi vaikuttaa ja ajat pahan pois rakkaudellasi. Mutta ei kukaan niin sano, eikä se huolesi mitään auta. Sen kanssa on vain opittava elämään ja luotettava siihen että valtaosassa kerroista se huoli on väärässä.
Huoli tulee olemaan aina mukana. Se on siellä kun äitisi kysyy etkö ottaisi vielä yhden leivän ja se on siellä kun isäsi haluaa potkia uuden autosi renkaita. Kun taivastellaan kovaa pakkasta ja kysellään miten siellä töissä oikein menee, onko se edes mikään oikea työpaikka. Huoli lapsesta jää ikuisesti ihmiseen kiinni, pysyy pinttyneenä läikkänä mielessä.
Osaatko keittää riisiä, pääsetkö kouluun, saatko töitä, löydätkö rakkauden, oletko onnellinen, ethän muuta toiselle puolella maapalloa, säilyykö tämä maapallo edes?
Pienet lapset, pienet murheet; isot lapset, isot murheet.
Monta lasta, paljon murheita.
Yritän ajatella että jos se huoleni vaikka muuttuukin oikeaksi, todeksi ja aiheelliseksi, se että itkin sitä jo etukäteen ei vähennä kyyneleitäni sen tapahtuessa. Harvoin voin vaikuttaa huolteni syihin, koskaan en voi niitä taikoa pois. Mutta voin yrittää antaa huolelle vähemmän sijaa.
Yrittää aina voi, mutta yleensä ei onnistu. Huoli tulee rakkauden mukana, se kertoo kauniista tunteista. Ja tuntuu niin kamalan pahalta.
Lue myös: Sydän vähän kallellaan