Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tämä kaikki huoli on joskus niin liikaa

Mua lyötiin tänään nyrkillä naamaan
Pelkään ettei se enää halua olla mun kaveri
Ei hitto tämä kuume on nousussa taas
Osaatko kulkea sinne yksin? Varmasti?
Onko toi ääni ihan normaali?
En enää muista mitkä ne huonosti hengittämisen merkit oli
Se haukkui mua pelkuriksi
Muista kattoa sitten kunnolla ennen kuin menet yli. Vilkuta kuskille.
Äiti bussipysäkillä oli jotain outoja tyyppejä
Entä jos meidän lapsille käy joskus noin?

Tuntematon numero. Älä anna sen olla koulusta tai sairaalasta.

Kun mietimme kolmatta lasta, oli monta syytä miksi ei enää ja vielä enemmän siitä miksi vielä kerran. Oli kymmeniä pelkoja.

Yksi pelko ja syy muistuu mieleen tasaisin väliajoin nytkin, hiertää ajatusten takapenkillä tummana painona. Viimeksi sanoin sen ääneen eilen: en ehkä kestä tätä huolen määrää vielä yhden lapsen verran lisää.

Vaikka syytä huoleen ei edes olisi, lapsistaan on aina vähän huolissaan. Sydän vähän kallellaan vaikka lapsi kylkee iloisena auringossa.

Ja sitten on niitä hetkiä kun jotain oikeasti tapahtuu. Sitten kun syytä huoleen on, se syrjäyttää mustuudellaan ihan kaiken muun. Aivan sama kuinka montaa vessaa pesee, mitä lenkkejä juoksee ja kenen feediä selaa, se väijyy takana.

Entä jos. Miten tästäkin selvitään. Miltä tämä kaikki lapsestani tuntuu. Paraneeko se?

Kun peittelet lapsen jolla on kuume nousussa ja lohdutat toista joka ei saanut synttärikutsua, ovat murheet omiasi. Tekisit mitä vain ottaaksesi sen ikävän itsellesi. Sanot että kaikki kyllä järjestyy rakas, mutta oikeastaan toivot että joku sanoisi sen sinulle.

Haluaisit että joku sanoisi tästä olevan jotain hyötyä, että kaikki tämä huolesi vaikuttaa ja ajat pahan pois rakkaudellasi. Mutta ei kukaan niin sano, eikä se huolesi mitään auta. Sen kanssa on vain opittava elämään ja luotettava siihen että valtaosassa kerroista se huoli on väärässä.

Huoli tulee olemaan aina mukana. Se on siellä kun äitisi kysyy etkö ottaisi vielä yhden leivän ja se on siellä kun isäsi haluaa potkia uuden autosi renkaita. Kun taivastellaan kovaa pakkasta ja kysellään miten siellä töissä oikein menee, onko se edes mikään oikea työpaikka. Huoli lapsesta jää ikuisesti ihmiseen kiinni, pysyy pinttyneenä läikkänä mielessä.

Osaatko keittää riisiä, pääsetkö kouluun, saatko töitä, löydätkö rakkauden, oletko onnellinen, ethän muuta toiselle puolella maapalloa, säilyykö tämä maapallo edes?

Pienet lapset, pienet murheet; isot lapset, isot murheet.
Monta lasta, paljon murheita.

Yritän ajatella että jos se huoleni vaikka muuttuukin oikeaksi, todeksi ja aiheelliseksi, se että itkin sitä jo etukäteen ei vähennä kyyneleitäni sen tapahtuessa. Harvoin voin vaikuttaa huolteni syihin, koskaan en voi niitä taikoa pois. Mutta voin yrittää antaa huolelle vähemmän sijaa.

Yrittää aina voi, mutta yleensä ei onnistu. Huoli tulee rakkauden mukana, se kertoo kauniista tunteista. Ja tuntuu niin kamalan pahalta.

Lue myös: Sydän vähän kallellaan

JAA
10 Comments
  • Terhi
    syyskuu 14, 2019

    Ihan mun ajatuksia myös💓Aina sydän sykkyrällä.

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2019

      Ihan liian usein olen huolissani. Kamalaa 💔

  • Hilma
    syyskuu 14, 2019

    Huh että oli ajankohtainen ❤️ esikoisella oli torstaina kita-ja nielurisaleikkaus. Kaikki hoki mulle, että se on rutiinileikkaus mutta kyllä se huoli oli silti läsnä. Eikä sitä laimenna yhtään se, että joku hokee sulle että kaikki menee hyvin.

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2019

      Voi mä voin kuvitella! Onneksi ohi ko ❤️

  • Sanni
    syyskuu 14, 2019

    ”Pienet lapset, pienet murheet; isot lapset, isot murheet. Monta lasta, paljon murheita.”

    Olipa sydämen pohjassa asti tuntuva kirjoitus. Meidän lapset ovat nyt 6-, 11- ja 15-vuotiaita, ja ei, huolen määrä ei todellakaan yhtään helpota. Päinvastoin. Niin ihanaa kuin lasten kasvaminen onkin, ja vaikka elämä sinänsä muuttuu monin tavoin helpommaksi ja väljemmäksi koko ajan, niin huolissaan saa kyllä olla. Ei hitto.

    Välillä aina harmittaa, kun vanhemmuuspuhe on niin paljolti puhetta pikkulasten vanhemmuudesta. Mitä isommiksi nuo kasvavat, sitä enemmän ja sitä monimutkaisempiin asioihin huomaan kaipaavani vertaistukea.

    Yritän oppia olemaan murehtimatta. En edes ole ollut mikään ”murehtijatyyppi” aikaisemmin. Mutta nyt on tuo trio. Ja kohta kaksikin teiniä. Ja jokainen huoleton päivä on lahja.

    • Valeäiti
      syyskuu 15, 2019

      oon miettiny ihan samaa. että vaikka se vauva-aika on mullistavaa ja intensiivistä, ne oikeasti vaikeasti ratkottavat ongelmat tulee vasta myöhemmin. Helsinki oli nyt avannut jonkun tukipuhelimen mikä oli aivan mahti juttu!!

  • Hele
    syyskuu 15, 2019

    Ihan kuin omasta kynästä. Mulla huoliajattelu meni sen verran yli, että sain esikoisen raskausaikana lähetteen neuvolapsykologille. Psykologi tutustutti mut mindfulnessiin ja siitä on ollut hurjasti apua. Kun huolet alkaa vyöryä päälle, pyrin keskittymään tähän hetkeen ja hyväksymään hetken sellaisena kuin se on. Usein tällä tavalla huolet jännästi katoavat. Menneisyyttä ja tulevaisuutta kun ei ole. Ei ole muuta kuin tämä hetki. Kärsimys syntyy siitä, kun yrittää taistella sellaista vastaan, joka on ja jota ei voi muuttaa. Hyväksyminen on kärsimyksen loppu. <3

    • Valeäiti
      syyskuu 16, 2019

      Ihanaa että pääsit juttusille! <3 se on hyvä käydä hakemassa vähän tukea jos ne huolet menee överiksi tai OCD
      puolelle. Hyväksyntä on hyvä <3

  • SV
    syyskuu 17, 2019

    Huoh ja voih, niin tuttuja tunteita… Omat lapset jo aikuisia, 20 ja 23 v, mutta vanhemman huoli on ja pysyy.

    Nyt lapset on jo omillaan, mutta ajatuksissa usein. Puhelimessa jutellessa kuulostelen äänen sävyä ym. merkkejä, onko kaikki hyvin. Vaikka pystytään puhumaan paljon asioista, silti äidin sydäntä kaivaa huoli, pärjääkö se nyt varmasti siellä maailmalla o.O

    Ja sitten kun siihen huoleen on aihetta, tulee ensimmäinen ero tyttökaverista, burn out opiskelusta jne. niin sanat ei riitä kertomaan sitä hädän määrää :/ Äiti ja isä myös ottaisi kaikki murheet kantaakseen jos voisi, että se oma lapsi säästyisi… Mutta kun ei voi muuta kuin lohduttaa ja tsempata vaikka itsestäkin tuntuu, että maailma kaatuu juurikin tähän.

    Mutta onneksi myös apua on tarjolla, asiat yleensä ratkeavat jollain tavalla ja nuoret aikuiset on monesti viisaampia kuin vanhempansa. Eli ilot kuitenkin voittaa surut.

    Mutta huoli säilyy, sen kanssa pitää vaan oppia olemaan niin, ettei se hajoita omaa elämää. Edellisellä kommentoijalla oli oikein hyvät ohjeet siihen 🙂

    • Valeäiti
      syyskuu 18, 2019

      Mua kauhistuttaa jo nyt tuo aikuisten lasten puolesta huolehtiminen 😂 pitää tosiaan oppia elämään sen kanssa!