Olen varmaan jo sata kertaa tästä kirjoittanut, mutta pakko vielä kerran fiilistellä sitä miten kivaa tämä kolmas kierros on ollut. Vauvan kanssa eläminen tuntuu jotenkin ihan kaikin tavoin erilaiselta kuin ennen. Eilen sanoin etten ole vielä kertaakaan ollut ärsyyntynyt vauvaan, ja se on kyllä aika eri meininki kuin kahdella ekalla kerralla.
Jos tarkkoja ollaan, vertaan tässä nyt sitten koko ajan Ykkösen vauva-aikaan, koska Kakkosen syntyessä niitä oli yhtäkkiä kaksi ja elämä oli aika haastavaa ihan kaiken kaikkiaan eikä pelkästään vauvan takia.
Kolmonen on toki aika Täydellinen Vauva (™). Hän on helposti ymmärrettävä ja helposti tyytyväinen, perusterve ja hyväuninen. Kärsivällinen ja helposti tyyntyvä. Tästä meille on syntynyt hyvä kierre: minä olen rennompi koska hän on helppo, hän on entistä helpompi koska olen rento.
Koska olen myös samalla laiska, vauva on oppinut esimerkiksi nukahtamaan itse. Toki tätä ei olisi tapahtunut jos se huutaisi kuin hinaaja aina sänkyyn laskettaessa, mutta en usko että helpon Ykkösenkään kanssa olisin ikinä tätä saanut aikaan kun olisin hösännyt vauvan ympärillä väkisin siinä synnytyksen jälkeisessä masennuksessani ja ahdistuksessa.
Hereilläkin Kolmonen pärjää aika hyvin ilman minun jatkuvaa hössötystä. Jotenkin muistan että silloin ennen olin aina vauvan hereillä ollessa vähän pulassa, että mitä sen kanssa nyt sitten oikein tehdään, kuinka se pysyy tyytyväisenä?
Nyt en ajattele koko asiaa ollenkaan. Tuntuu että sehän nukkuu koko ajan. Kun Kolmonen on hereillä, se on varmaankin aika paljon mun sylissä, kulkee mukana kun touhuilen. Tai sitten se pötköttelee lattialla. Sitteriin en jotenkin ikinä muista sitä laittaa, kun sitä ei tavallaan tarvita.
En kai ole keksinyt miksi laittaisin sen siihen; jos se ei ole lattialla tyytyväinen, ei se ole sitterissäkään.
Se tuttihan jäi myös reilu kuukausi sitten pois, sitä ensin hieman spennasin koska Kakkonenkaan ei syönyt tuttia ja se tuntui välillä rasittavalta. Mutta nyt sekin vain on niin, en enää muista koko tuttiasiaa ja lopetin sen yrittämisen jo monta viikkoa sitten.
Muistelin vanhastaan, että vastasyntyneen aika menee tosi äkkiä ohi ja pian on jo tarkat paikat rytmien ja muiden kanssa. Nyt vedän ihan rotsi auki vieläkin sillä logiikalla että no sehän on vielä ihan tuore, ei sen vielä tarvitse missään rytmissä olla – ja silti ihan salakavalasti se on itse asiassa aika tarkassakin rytmissä.
Ykkösen aikana mulla oli seinällä tarkat kellonajat ja aloin mm. kerran mummolassa itkeä kun puuroa alettiin vasta valmistaa seitsemältä (puuroaika olisi ollut 19.00 ja nyt piti odottaa sen jäähtyminen ja kaikki, o-ou!).
Joka asiassa korostuu se että olen itse rennompi mutta samalla kuitenkin sen verran kokeneempi että asiat sujuu melko itsestään. Vinkkipankista löytyy monta eri variaatiota ja luottamus omiin taitoihin antaa kokeilla niitä kaikkia.
En ole itsekään ainakaan vielä siinä identiteettilimbossa, johon aiemmin jouduin. En ole pelkästään vauvan äiti, mutta kuitenkin mielelläni täysin vain vauvan äiti. Ei tunnu lainkaan pahalta lähteä kaverin synttäreitä viettämään (ainakaan sitten kun sain kotoa viestin että pullosta maistui maito), mutta ei myöskään tunnu lainkaan pahalta jättää joitain bileitä väliin.
Ristiriitaisesti olen samaan aikaan aivan rakkauspäissäni ja siten enemmän vauvakuplassa kuin koskaan, ja samaan aikaan jotenkin olen vain jatkanut normaalia elämää mutta ilman päivätöitä! Aivan mahtava kombo.
Vauva vain on, osana meidän elämää ja ihanana ilon aiheena.
Vieläkin tuntuu uskomattomalta että se lupaus ihanan rennosta vauvauodesta voisi olla totta – ja kuitenkin sitä huumaa on jo neljännes koko vuodesta mennyt.
Miksi se ei jatkuisi näin hyvin?