My day: Päivä kaksikuisen vauvan kanssa

Minua kiinnostaa aina kauheasti muiden vauvojen päivärytmit (en tiedä miksi), joten ajattelin jakaa yhden päivän meidän arjesta nyt kun rytmiä alkaa jo täälläkin näkyä! Aion tehdä tämän saman muutaman kuukauden välein, jotta itsekin näkee miten arki ja elämä tässä vauvavuoden myötä muuttuu.

Tässä siis yksi vuorokausi kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa!

Päivä vauvan kanssa: 2kk

päivärytmi 2kk vauva

Aloitetaan edellisestä illasta ja yöstä. Kolmonen menee suoraan tissiltä (tutti ei kelpaa yhtäkkiä, ehkä vatsavaivojen takia. Söin pari päivää sitten vahingossa maitoa) hieman ennen yhdeksää nukkumaan. Yö on vähän normaalia huonompi. Tavaksi tulleen kello kahden ja kuuden syöttöjen lisäksi vauva herää neljältä, ja ensimmäinen syöttökin on jo puoli kahdelta. Neljältä syötän sen saadakseni itse taas unta, mutta kuudelta saan sen sentään rauhoittumaan pystyasennolla ja seuraava syöttö on vasta 7.20. Tähän me yleensä heräämme mutta nyt jatkamme kumpikin unia herätäkseni 8.10 Kakkosen ulvontaan. Ah, ihanat aamutoimet käynnissä siellä!

Aamu

Autan Kakkosen matkaan ja Kolmonen herää vasta 8.45, paljon myöhemmin kuin yleensä. Teemme aamutoimet, hänelle pesut ja puhtaat vaatteet, mulle aamiainen. Kolmonen seurustelee iloisena sitterissä kunnes väsyy ja siirtyy 9.30 tissin kautta ekoille unille. Minä kirjoitan blogia.

10.20 Kolmonen heräilee, vatsa vaivaa. Vaipassa pörisee, mennään vaihdolle. Seurustellaan super iloisen ja juttelevan tyypin kanssa, puhtaaseen vaippaan tulee toinen satsi. Leikkaan vauvan kynsiä ja laitan pyykkejä (ne voi tehdä liikkumatta hoitopöydän luota) ja hassutellaan – kunnes sitten loppui jaksaminen. Tyyppi väsyy ja alkaa raivota. Pesen hampaani vauva kainalossa ja puen sille seuraavan kerroksen vaatteita.

Väy-väy-väy-väsyitkun saattelemana puen Kolmosen karvahaalariinsa ja villamyssyynsä ja syötän alakerran sohvalla vaunujen vieressä.

Klo 11 syötän vauvan ja se nukahtaa, taas rinnalle. Siirrän sen vaunuihin ja vaihdan omat vaatteet.

11.30-12.50 olemme ulkona kävelyllä, vauva nukkuu koko matkan.

Kotiin tulemme ninjamoodissa – yritän pitää mahdollisimman vähän uusia ääniä enkä riisu vauvaa. Se jää viileään kellariin nukkumaan ja minä hiivin yläkertaan. Lämmitän itselleni samantien lounasta koska arvaan että kohta se herää ja pitää heti syöttää ja hoivata. Avaan myös tietokoneen jos saisin pari roikkuvaa sähköpostia samalla kirjoitettua.

Vaan kuinkas kävikään, tyyppi nukkuukin reilusti ja posottaa pitkät unet! Ehdin kirjoittaa kaikki rästisähköpostit, jesss!

Ykkönen tulee kavereineen koulusta vartin yli kaksi. Reipas kolmosluokkalainen herättää ja riisuu vauvan, sillä mun on pakko syöttää se jo ettei syöttöväli paisu liikaa yli kolmen tunnin (tämä oli suositus unikouluttaja Sleepy.fi:n Marialta livessämme).

Seuraavat kolme varttia hengaamme. Vaihdan vaipan ja kevennän sisävaatteita, makoilemme yhdessä olkkarin matolla, imuroin pari minuuttia ja hän saa hetken maha-aikaa lattialla. Tyyppi on tosi iloinen ja puhelias, kunnes käy taas niin sanotut kissanpennut ja uni alkaa painaa aivan yhtäkkiä kesken parhaan leikin. 15.15 pakkaan väy-väy-vauvan vaunuihin ja suuntaamme bussiin. Hän nukahtaa 15.30 bussissa tutti suussa, mahtavaa että tutti kelpaa taas!

16.00 matkaamme bussissa koulusta haetun veljen kanssa, ja vauva herää. Shit. Ihan liian lyhyet unet näkyy fiiliksissä ja loppumatkan tunnelmat kaikuu bussissa kaikkien iloksi. 16.20 olemme kotona ja syötän beben. Alkaa joka maanantainen stressi; puoli tuntia aikaa saada väsynyt ja vastusteleva Kakkonen syötettyä ja puettua vaikeisiin futiskamoihin (ne sukat, hrrr). Onneksi Insinööri tulee normaalia aikaisemmin auttamaan, sillä minä istuin sohvalla yhden kanssa eikä pelkkä ääniohjaus olisi millään riittänyt (pue. nyt. ne. sukat.).

Jossain vaiheessa sekoilumme keskeltä lähtee Ykkönen vähin äänin ja hyvissä ajoin omalle tanssitunnilleen. Tunnollinen raukka, jää välillä ihan paitsioon näiden kahden vaativamman välissä.

17.00 pojat ovat vihdoin ulkona kotoa, lämmitän itselleni eilisen noutoruoan jämät Kolmonen kainalossani.

17.30 kolmonen nukahtaa syliin. Otan tämän itselleni taukona, katson telkkaria näiden lyhyempien unien ajan. Joo elikkäs ajassa 17.38 se onkin sitten taas hereillä. Äh. Tyyppi on kyllä aika tyytyväinen. Istuu sylissä ja pureskelee mun sormea. Nytkö ne hampaat jo alkaa kiusata?

Kymmenen yli kuusi annan tyypille vähän lepoa. Eli imetän. Vauva nukahtaa rinnalle melkein samantien ja nukkuu vihdoin lähes tunnin. Seitsemän aikaan se herää supertyytyväisenä syliin hengailemaan – kunnes jotain tapahtuu. Insinöörin sylissä alkanut kitinä yltyy jäätäväksi huuudoksi joka ei mene millään ohi. Ollaan ns. tiloissa.

Ehkä vatsakipuinen, ehkä yliväsynyt, who the hell knows. Siellä se kuitenkin huutaa pää punaisena eikä mikään kelpaa, ei äiti ei isi ei tutti eikä tissi, ei kanniskelu, vaipanvaihto tai hieronta. Huulet täristen hän raivoaa kun kapaloimme hänet ja yritän vielä kerran syöttää. Kahdeksalta illalla se lopulta onnistuu ja pieni paketti simahtaa rinnalle silmät vielä itkusta turvonneina.

Nostan vauvan syötön jälkeen pystyyn koska maito on taas mennyt sisään noin sekunnissa. Jaaaa sen seurauksena hän on taas hereillä ja jää sänkyyn pyörimään. Huudan insinöörin neidin seuraksi ja menen itse suihkuun.

Sama rumba jatkuu. Sängyssä väännetään yliväsynyttä kitinää joka rauhoittuu vasta rinnalla, johon nukahtaa heti. Ja heti kun yrittää siirtää, se herää. Lopulta syötän vielä kerran varttia yli yhdeksän ja nyt odotan kunnolla syvää unta. Livautan tutin sopivassa kohdassa tissini tilalle ja saan vauvan unten maille kunnolla. Menen sanomaan isoille lapsille vielä hyvät yöt, ja siirryn alakertaan hyvin ansaitulle kaljalle. Katson vihdoin sitä telkkaria ja menen siksi liian myöhään nukkumaan, mutta tämä pieni oma hetki teki kyllä hyvää.

Yöllä vauva herää keskiyöllä (outo aika) syömään, syötän kummaltakin puolelta ja voitan sillä viisi tuntia yhtenäistä unta meille kummallekin, vauva kainalossani.

Semmoinen päivä oli eilen! Paljon hymyjä mutta myös paljon itkua ja loppujen lopuksi aika paljon vauvassa kiinni olemista. Vaikka unitunteja tuli tosi paljon vuorokauteen (17,5/24), kyllä mun päivästä iso osa meni vauvan hoitamiseen silti. Kiva päivä mutta myös kivaa että tänään vuorossa oli kaupunkipäivä ystävän seurassa.

Vauvan päivärytmi 2kk kohdalla:

Imetyskertoja vuorokaudessa: 10
Vaipan vaihtoja: 8? 10? En pysy laskuissa mukana.
Vauva nukkui päiväunia: Viidet: 1h + 3h + 30min + 8 min + 50min + yöunet noin 12h = 17,5h vuorokaudesta.
Päivän aikana kertyi askeleita: 10 195
Suoritetut kotityöt: Yhdet pyykit pesty, minimaalinen imurointi
Oma fiilis: 8/10, illan itkut verotti kokonaisuutta

vauvan päivärytmi 2kk

8 Kommentit

  • Sari pikkuleijonatblogi.fi

    Touhukkaita nämä päivät pienten kanssa 🙂 T. Sari kolmen pojan äiti, pikkuleijonatblogi fi

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Onhan ne! 🙂

  • EMMA

    Hauska postaus! Oma esikoinen on reilun vuoden, enkä enää muista yhtään millaista oli 10kk sitten. Kiireiseltä se usein tuntui silloin kun meilläkin tuota yliväsyneen lapsen nukuttamista joutui harrastamaan kun lapsi ei oikeastaan koskaan ”vain nukahtanut” levollisesti (vaunujen heiluttelu sisällä, kun en joka kerta jaksanut lähteä ulos asti, tuli tutuksi!), mutta nyt taas toisella tavalla ihan villiä menoa kun päiväunitunteja on max 2 eikä jamppa pysy hetkeäkään paikallaan. 🙂 Kun luin postauksen jossa sanoit, että olet onnellinen että et joudu olemaan töissä, koin melko päinvastoin. Ajattelin, että onneksi itse kohta olen niiden rauhallisesti ja siististi ruokailevien aikuisten kanssa syömässä lämmintä lounasta ja puhumassa aikuisten asioita, enkä konttaamassa syöttötuolin alla rätti kädessä lounasaikaan. 😀

    Peukut hyvin ansaitulle kaljalle! Mulla oli ja on vieläkin tapana usein, että jos hoidan lapsen yksin nukkumaan sillain, et mies on jossain menossa, niin palkitsen itseni oluella. 😉

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Se onkin juuri tuossa vuoden kohdalla kun töihin alkaa taas tehdä mieli ?

  • Helmiina

    Hei! Kiva postaus! Ja kuulostaa todella tutulta, täällä 7 viikkoinen vauveli pyörittää meidän arkea ? Kiva myös lukea että nuo ajat hereillä ja tyytyväisenä todella ovat muillakin näin lyhyitä, välillä ehdin ihmetellä miten kiire on jo saada vauva uudestaan nukkumaan kun vastahan se heräsi! Siinä saa välissä olla tehokas että ehtii itse esim. sen aamupalan huitaista! Meidän vauva vetää päivisin välillä jopa yli 4 tunnin unia ja jäin nyt miettimään tuota suositusta kolmen tunnin syöttövälistä päivisin. En ole raaskinut vauvaa herätellä, mutta ehkä täytyy kokeilla, josko tuo pitkä unipätkä siirtyisi vaikka yöhön paremmin. Kiitos siis vinkistä ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Maria itse asiassa suositteli muistaakseni jopa 2,5h maksimiunia, mikä käy kyllä ihan järkeen! Jos nukkuu päivällä kovin pitkiä pätkiä, ei ehdi syömään niin paljon mitä vuorokauden aikana ehtii.

  • Mimmis

    Voi, olipa ihana lukea ja päästä takaisin vuoden takaisiin tunnelmiin <3 meidän pikku kuopus nyt siis vuoden ja pari kuukautta päälle 🙂 ja isommat lapset 14 ja 10 v, ihan paras idea ikinä saada tämä pikkukolmonen tässä vaiheessa! Nyt vähän haikeudella muistelen tuota vuoden takaista kuplaa, aika menee ihan liian nopeasti! Mutta edelleen on ihanaa olla osittain kotona ja osittain töissä 🙂 palasin osittain töihin tossa beibin ollessa vuoden ikäinen,beibi on kotona vielä hoidossa, eli tehdään iskänsä kanssa molemmat osittaista työaikaa. Tääkin on hyvää aikaa elämässä 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Joo, jotenkin odotan jo tuotakin aikaa innolla! Ihmeellinen pinkki kupla tämä kun kaikki vaan ilahduttaa! ?

Tämän viestin kommentit on suljettu.