Laivalle vauvan kanssa – parhaat vinkit!

Laivalle vauvan kanssa

Lähde rohkeasti Tukholman risteilylle vauvan kanssa!

Huomaamattamme meistä on tullut vakiintuneita risteilijöitä. Luulen että lasten saamisen jälkeen ollaan käyty vähintään kerran vuodessa Tukholman risteilyllä. Ne on ihan parhaita! (eikä olla saatu kuin muistaakseni kerran joku tauti tuliaisena, joten turhat norohuolet pois!)

Mikä voisi olla parempaa kuin suljettu purkki, jossa siirtymiä viihdykkeestä ja tekemisestä toiseen ei juuri ole eikä ulkovaatteita tarvitse pukea (halleluja!). Siellä on loputtomasti välkkyviä juomia ja tanssivia maskotteja, ohjelmaa, ruokaa ja menoa. Bonuksena pilkkopimeä hytti, jonka paras ominaisuus on koko perheen nukuttava white noise.

Ikuisesti jatkuvat, pehmeällä matolla päällystetyt käytävät riittävät viihdyttämään taaperoita ja isojen lasten kanssa voi jo antaa enemmän vapauksia saavuttaen jopa tilanteen jossa istut itse rauhassa ravintolassa ja lapset on jossain keskenään. Poissa mutta ei kaukana, itsenäisesti mutta ei vaarassa.

Ah, risteilyt. Parasta 18-vuotiaana, parasta lasten kanssa! Älköön näiden kahden risteilymatkustajan tiet koskaan kohtaa!

vauvan kanssa laivalle

Nyt tuli pitkästä aikaa todettua että jo vauvan kanssa matkaaminen on yllättävän mukavaa, vaikka alkuun tuntuu että onko se taas vain arkea eri olosuhteissa. Mutta ei se ole!

Tässä sekalainen seurakunta omia vinkkejäni laivamatkailusta vauvan kanssa. Jos tulee jotain muuta kysyttävää niin kysy ja editoin!

Vinkkejä risteilylle yleisesti

Satamaan kannattaa mennä hyvissä ajoin, pari tuntia ennen laivan lähtöä. Pääset nopeasti sisään, voit asettua taloksi ja mennä suoraan vaikka ravintolaan lähtödrinkille. Tunti enne laivan lähtöä satamassa on todella kova tungos.

Sama toisinpäin: kun laiva saapuu satamaan, ihmiset tykkää mennä sumppuna jonottamaan. Älä sinä tee sitä. Pakkaa kamat valmiiksi hyttiin odottamaan ja heitä koko seurue tyhjään perä- / keulabaariin viimeiselle välkkydrinkille. Kun maihintulosta on mennyt noin vartti ja laiva alkaa tyhjetä, kipitä hakemaan kamasi pois hytistä ja poistu laivasta voittajana.

Ruotsiin matkustaessa ei tarvita passia, henkilöllisyystodistus (ajokortti, virallinen henkilökortti) ja lapsille kelakortti riittää. Tarkista täältä mitä tarvitaan!

Perusvinkit laivamatkaan vauvan kanssa

Hytin vettä voi juoda. Tämä on yleisin kysymys jos seuraamiani FB-ryhmiä on uskominen. Vettä voi siis juoda ja hytissä on kertakäyttömukeja sitä varten. Hanasta tulee kuumaa ja kylmää, veikkaan että maidonkin saisi lämmitettyä hanan alla riittävän lämpimäksi minigrip-pussissa (tosin protip: opeta vauva juomaan myös kylmää tai taskulämmintä maitoa!)

Termari pelastaa monta ruokintatilannetta matkalla! Pyydä vaikka baarista kiehuvaa vettä termariin. Saat sillä termarin omassa kupissa vesihaudutettua maidot kuumiksi ja valmistettua vaikka puurot hytissä.

Pieni tilkka fairya omassa purkissaan ja sappisaippuan pala auttaa joka reissussa.

Vaipanvaihto onnistuu esimerkiksi laivan yleisissä vessoissa ja leikkihuoneissa, joissa on muistaakseni paremmat hoitohuoneet. Me tosin vaihdoimme kaikki neljä kakkavaippaa ihan onnistuneesti omassa hytissämme. Hyvin mahtui.

Hytissä on yöllä aivan todella pimeää. Jos ei tuule kovasti, jätä vessan ovi vähän raolle ja valo sinne päälle niin näet vaikka imettää. (Tuulella ovi paukkaa auki ja kiinni eikä ole ihan best.)

vinkit laivalle vauvan kanssa
Syöttöuoleissa löytyy, ja ystävällinen tarjoilija toi rimpulalle lautasliinapaketin ekstratueksi

Mitä risteily perheen kanssa maksaa?

Itse risteilyn (hytin) saa usein tosi halvalla jollain kuumalla alekoodilla. Kumpikin laivayhtiö tarjoaa myös kanta-asiakasohjelman johon kannattaa liittyä. Se käytännössä mahdollistaa ikuisen alen: aina kun käytät korttiasi laivan ostoksissa, bonukset kertyy ja saatat saada kotiin uuden alekupongin, jolla seuraava risteily on taas halpa tai ilmainen.

Halpaa risteileminen ei kuitenkaan ole: koska joudut syömään parin vuorokauden kaikki ruoat ulkona, monta sataa kuluu vaikka ei ostaisi tuliaisia. Ja ostatte kuitenkin jotain tarpeetonta, kuten välkkyviä juomia!

Uskaltaako laivalle lähteä myrskyssä?

Sääntö nro 1: Suomenlahdella seilaa niin kokeneet laivayhtiö ja kapteenit, ettei laivat yksinkertaisesti liiku jos keli on liian raju. Voit siis liikkuvassa laivassa luottaa siihen, että matka on turvallinen (ja unohda jo Estonia, siitä on tosi tosi kauan)

Jos keli on raju, pysyttele laivan alimmissa kerroksissa ja tai laivan keskellä. Perä ja keula takaavat pahimmat höykytykset. Tällä kertaa olimme tosi myrskyisällä menolla liikkeessä ja jouduimme koko perhe mennä tunniksi hyttiin makoilemaan (makuuasento kropalle helpoin) ja äänikirjaa kuuntelemaan. Oksuilta kuitenkin vältyttiin!

Huolehdi tasaisesta verensokerista ja hyvästä nesteytyksestä. Kilo vaahtokarkkeja buffassa ei auta pahaan oloon.

Parhaat hytit vauvan kanssa laivalla matkustaessa

Tavallista hyttiä isommat perhehytit on tosi hyviä mutta kalliita. Emme ole vielä koskaan satsanneet siihen vaan tungemme reilusti kaikki samaan tavalliseen hyttiin. Tällä kertaa meitä oli jo viisi (6kk, 8v, 9v lapset mukana) ja hyvin mahduttiin. Siljalla menemme yleensä hytillä nimeltään “promenade” (ikkuna kävelykadulle), Viikkarilla “A-hytti” on vastaava, jossa myös ikkuna (merelle).

Kuulin yhden yksin lasten kanssa matkustaneen äidin saaneen vaihdettua oman hyttinsä tyhjilleen jääneeseen invahyttiin laivan infopisteestä, tätä voi aina toki kysyä!

Siljan promenade-hytit sisältävät hauskan syvän ikkunalaudan johon mahtuu vaikka kaikki lapset ihmettelemään alla olevan ostoskadun elämää. Tässä on vauvan hyvä hengailla myös ja tästä näkee keikat jopa paremmin kuin alhaalta (musa kuuluu hyttiin).

laivalle vauvan kanssa
#TB Kakkonen vuonna 2013
Ykkönen ja ystävänsä 2013
Laivalle vauvan kanssa
Rankempien huudien mujer, 2020

Jos meri- tai ostoskatumaisemalla ei ole teille väliä, alempien kerrosten hytit ovat tosi hyviä myös: niissä ei keikuta lainkaan niin paljon jos kova tuuli osuu kohdalle, ja siellä se moottorin luoma white noise on vielä parempi. Niissä tosin on myös joskus enemmän party meininki, ainakin jos 18-vuotiasta minua on uskominen.

Infopisteestä saa lapsia varten vuoteisiin lisälaitoja ja pienen matkasängyn vauvalle. Matkasänky kannattaa varata hyttiin jo matkaa varatessa niin se on siellä valmiina, kumpaakin lisävarustetta on laivalla rajallinen määrä eli ehdottomasti kannattaa varata ne etukäteen! Laivan matkasänky on tavismatkasänkyä kapeampi, omaa ei kannata roudata mukaan.

Laivan oma matkasänky oli hyvä (sen mukana tulee petivaatteet), mutta koska nukumme yleensä perhepedissä, käytimme lopulta sitä vain lukittamaan “parisänkymme” paikalleen ja nostimme sen patjan sänkyjemme väliin mahdollista koloa tasoittamaan.

Rattaiden käyttö laivalla ja muu liikkuminen

Tavallisissa hyteissä on väistämättä ahdasta. Pakkaa kaikille oma reppu joka mahtuu kunkin sänkyyn ja valitse kevyimmät (matka)rattaat. Meidän bugaboo Foxit mahtui hyvin vielä hyttiin kääntymään vaikka kaikki sängyt oli alhaalla, mutta ei siitä samaan aikaan paljon ohi liikuta. Yöksi taitoin rattaat aina kasaan (ja piilotin osia sänkyjen alle tai viereen), jotta päästään hytistä pois tarvittaessa (juu kyllä hieman se Dennis-myrsky sai näitä asioita miettimään)

Rattaita saa myös laivalta lainaksi, mutta suosittelisin kyllä ottamaan omat mukaan, sen verran paljon tarvitset ihan siirtymissäkin rattaita. Rattailla saa ja kannattaa mennä ihan joka paikkaan laivalla!

Kaikille kannattaa varata sisäkengät! Lapsille tossut on kevyet tepasteltavat, aikuisten jalat voi Tukholma-päivän jälkeen kaivata toisia kenkiä.

söder kartta söder kahvila

Tee hytistä teille sopiva, siirtele sänkyjä! Alasängyistä toinen siirtyy jolloin saat tehtyä alas parisängyn.

Ruokailu ja syöminen laivalla vauvan ja lasten kanssa

Siljalle knoppivinkki: sushi&co raflasta saa samat pikkusyötävät kuin viereisistä paljon ruuhkaisimmista kahviloista. Sushi oli tosi hyvää ja edullista!

Buffetista löytyy hyvin syötävää niin maidottomalle, kasvisruokailijoille kuin lapsillekin. Myös kolmoselle löytyi hyvin sormiruokailutavaraa ja syöttötuoli. Erään seuraajan allergikkolapsi oli myös kysyttäessä saanut omia spessuruokia ❤️

Buffet on tavallaan tosi helppo kun se on jo lähtökohtaisesti kaaottinen sotku, mutta usean pienen lapsen kanssa matkatessa muut raflat voi olla sinulle jopa rennompia. Buffetissa olet jatkuvasti hakemassa lisää ruokaa jollekin, muissa ravintoloissa voit ihan vain istua ruokaa odotellessa (eikä pöydällä ole viittä ylimääräistä lautasta). Ensi kerralla aion jättää buffan väliin jos muu seurue suostuu.

Jos kuitenkin menette buffaan, kannattaa ehkä valita ensimmäinen kattaus (viiden aikoihin) mutta varmista että teillä on jotain iltapalaksi mukana (tai ostatte jotkut pienet jutut vielä kahvilasta). Ekan kattauksen jälkeen ehtii sitten vielä sekoilla muumidiscot / Ville Vikingit, juoda välkkyviä juomia ja katsella laivan show:ta. Eikä kukaan meinaa nukahtaa kesken alkupalojen. Muuuutta jos olette iltavirkkuja, tee toisinpäin. Ohjelmaa ja tekemistä riittää kyllä kaikkina kellonaikoina!

Kaikki ruoat kannattaa kummassakin yhtiössä ostaa etukäteen niin niistä saa alennusta.

Siitä buffasta vielä: Jos samalla reissulla on monta perhettä eri varauksilla, kannattaa mennä heti laivan lähdettyä buffetin tiskille pyytämään pöytien sijoittamista toistensa vierelle. Kun sulla on ruoat maksettuna ja varaus tehty, voit vain marssia kaikkien jonojen ohi ruoka-ajan koittaessa!

Tähtää buffan aamiaiselle kasiksi tai puoli kympiksi, muut ajat siinä välissä saat jonotella. Huom: Siljan laivoilla on kesäisin toinen buffet konferenssiosastolla, jossa samat ruoat ja paljon vähemmän ihmisiä!

Tekemistä laivalla vauvan ja lasten kanssa

Onneksi olkoon, olette laivalla! Nyt on helppoa sillä laivat on kuin tehty lapset edellä: joka paikassa on välineistöä ja jeesiä, lasten omia aterimia ja piirustusvälinettä. Alle viisivuotiaat syö ainakin Siljan buffetissa ilmaiseksi, ja usein lapsille on todella tuntuvat alennukset myös muista ruoista.

Ohjelmaa kannattaa kuitenkin kuikuilla etukäteen jaettavista lehtisistä, muuten voit helpolla missata kasvomaalaukset ja muumi-tanssitukset! Siljalla on myös mini-versio midnight showsta, joka oli kiva näiden isojen lasten kanssa juuri ennen hiljaiseen hyttiin hiipimistä.

Leikkipaikat on beeeeest! Vaikka niissä toki on paljon lapsia, meteliä ja menoa, niissä on ihan hulluna tekemistä kaiken ikäisille ja tarjoiluja myös aikuisille.

Siljan spa-osasto on nykyään tosi freesi ja mua harmittaa ettei taaskaan menty sinne. Ensi kerralla tullaan Tukholmasta etuajassa kotiin ja tähdätään kolmeksi spahan!

Samoin haaveilen Viikkarin Grace-laivasta, mutta sitä varten pitää ensin hilautua Turkuun.

Ja mitä siellä Tukholmassa sitten tehdään? Tässä erittäin tiiviisti muutama idea:

Tekemistä Tukholmassa lasten kanssa

Leikki-ikäisille Skansen / Junibacken, Wasa-museo tai Djurgården. Isommille Tekniska Museet tai Tom Tits Experiment (muista tirskahtaa nimelle!) junamatkan päässä Tukholmasta. Alle vuoden ikäiset saattaa suostua vielä istumaan rattaissa kivasti eli voit viedä ne kanssasi vaikka kesäiselle kävelylle Söderiin ja Fotografiskaan. Abba-museoa on kehuttu kovasti myös, sielläin voi rattaissa yksi mennä aikuisten mukana!

Sitten se “Söder”, eli Södermalm. Inhoan epämääräisiä “mene Söderiin!” vinkkejä joten yritän antaa täsmäiskun. Alue ei ole suuri eikä selkeä, mutta eniten löydät ehkä nk. Sofo-alueelta (tässä kartta). Kokeile mennä vaikka kaduille Nytorgert / Bondegatan, Kocksgatan. Grandpa on hipstereitä innostava liike, Delivore ihana vegaanikauppa- ja kahvila, Meatballs for the people oli herkullinen lounaspaikaksi. Ehdottomasti vilkkaampi alue kesällä!

Metrolippuja varten kannattaa varata SL:n oma sovellus, jolla välttää sekä jonot että ruotsin sönkkäämisen! Huom: Metroon ja junaan tarvitset lipun myös vaunujen kanssa, bussissa alle 6v matkustaa ilmaiseksi.

Niin kuin kaikki asiat vauvan kanssa, vaikeinta on päättäminen ja etukäteisvatvominen. Ota paljon wet wipeja ja rento asenteesi mukaan niin kivaa siitä tulee!

28 Kommentit

  • Mari

    Ruotsiin matkatessa ei tarvitse passia. Pohjoismaiden kansalaisilta riittää mikä tahansa henkilöllisyystodistus (Pohjoismaiden välinen passivapaussopimus). Eli kelakorttikin riittää. Viroon vaaditaan sitten ihan virallinen matkustusasiakirja ?
    Ps. Kolmonen ❤

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Jaa! Maailma näemmä muuttunut sitten 2003 Viikkari-vuosien ?? kiitos, korjasin!

  • Paniikki, koska ei voimassaolevaa passia

    Siljan sivuilla luki, että ajokortti käy? Mistä tieto, että se ei riitä?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Muististani, oli väärin ? korjasin

  • Nimetön

    Ihan varmuudeksi muutama faktatarkistus kun itsekin juuri palasimme talvilomamatkalta ristelemästä: ainakin Silja symphonen infotiskiltä sanottiin ettei ole saatavilla lisäreunoja sängyille kun sitä myrskyisässä säässä kävimme kysymässä. Toki mahdollista että onnistuin kysymään asiaa epäselvästi koska… Mutta tästä syystä mies lopulta könysi yläsänkyyn nukkumaan, mutta meni se niinkin 🙂 Lisäksi itse onnistuin hukkaamaan passini menomatkalla, jolloin tuli selvitettyä että molempien yhtiöiden nettisivuilla lukee, että Suomi-Ruotsi välillä Pohjoismaiden kansalaisten osalta henkilöllisyyden todistamiseen riittää ajokortti (tuli myös testattua käytännössä).

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ne oli varmaan jo loppuneet! Niitä ei ihan kaikille riitä ja myrsky-yöllä kysyntä kovaa. Kannatta varata siis etukäteen, tarkensin tekstiin tätä.

  • iunu

    Matkustusasiakirjoista: Pohjoismaiden välillä on passivapaus (koskee Pohjoismaiden kansalaisia). Laivayhtiö voisi kai halutessaan antaa tiukempia vaatimuksia, mutta ainakin TallinkSilja ja VikingLine näyttävät molemmat hyväksyvän ajokortin ja alaikäiselle tavallisen kela-kortin.

    https://www.tallinksilja.fi/henkilollisyyden-todistaminen-seka-passi-ja-viisumimaaraykset

    https://www.vikingline.fi/valitse-matka/hyva-tietaa/henkilotodistus-passi-viisumi/

    Mutta siis kiitos kirjoituksesta! Olen itse käynyt tosi paljon lapsena laivalla, ja siksi välkkyvät mielessäni juuri lasten unelmamaana. Mies on vähän empinyt laivallelähtöä (ne ei-lapsireissut kai paremmin mielessä), ehkä saan tällä kirjoituksella hänetkin kiinnostumaan 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kiitos, korjattu!

  • Kettuli

    Kiitos valaisevasta postauksesta! Täytyy laittaa talteen, jos kesemmällä uskaltaudutaan lähtemään vauvan kanssa Tukholman-risteilylle täältä Keski-Suomen perämetsistä.

    Tosin tuota matkustusasiakirjakohtaa jäin vähän miettimään. Sekä Viikkarin että Siljan sivuilla todetaan, ettei vanhempien kanssa matkustavat alaikäiset ole velvollisia kuskaamaan Ruotsiin matkustaessa henkkareita mukana, mutta sellaista kuitenkin suosittelevat, jotta henkilöllisyyden voi tarvittaessa todistaa. Ja että Pohjoismaiden kansalaisille piisaa ihan ajokorttikin ja alle 15-vuotiaille lapsille kuvaton Kela-kortti. Oliko teiltä siis vaadittu jotain noista ohjeista poiketen? Tallinnaan toki tarvitsee passin tai henkilökortin, mutta olen ollut siinä uskossa, että Ruotsin puolelle voi lampsia vapaammin ?

    Tässä vielä linkit noihin laivayhtiöiden ohjeistuksiin:

    https://www.vikingline.fi/valitse-matka/hyva-tietaa/henkilotodistus-passi-viisumi/
    https://www.tallinksilja.fi/henkilollisyyden-todistaminen-seka-passi-ja-viisumimaaraykset

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Jes, toivottavasti on hyötyä!

  • Noora

    Ja kesällä siellä konferenssiosastolla on myös lapsille toinen, isompi, leikkipaikka. Ja mikäs sen parempaa, jos on vähän isommat lapset, niin ne voi aamupalan jälkeen aloittaa leikit sillä aikaa kun itse syö vielä yhden kierroksen aamupalaa siinä vieressä. ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hyvä lisäys!

  • Äippä

    Aivan kummallisena lisänä tähän, että mä lämmitin vauva-aikana äidinmaidonkorvikkeen siinä pahvitötsässä tai pienessä Aventin tuttipullossa, kun laitoin sen rintojen väliin. Tää onnistuu tietysti vaan rajoitetusti (mulla aina urheiluliivit ja isot pannunaluset, joita rinnoiksikin kutsuttiin ainaski ennen lapsia)
    Kiitos ja anteeksi??

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hahahahha OMG iso hatunnosto tästä 😀 😀

  • mirzu

    Oltiin siellä samassa myrskyssä, ja mä tosiaan yksin kahden lapsen kanssa ja ihan pyytämättä oli tyhjä iso invahytti promenadelle päin meille annettu 🙂

    Abbamuseo tosiaan oli kiva, siellä pääsi laulamaan ja kokeilemaan esiintymistä Abban kanssa jne. Ratikoilla ja bussilla ja metrolla kulku helppoa SLn sovelluksen ja reittioppaan avulla 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Joo ihanaa, se invahytti näytti ihanalta! Abbamuseo todellakin listalle seuraavaa kertaa varten 🙂

  • Nimetön

    Kiitos kivasta kirjoituksesta ja täsmävinkeistä Söderiin! Tätä jäin miettimään ”Meidän koko porukka (kaksi aikuista, 7v, 9v, 7kk) söi Siljan buffassa muistaakseni 43€ kertahinnalla.” Kyllä olisikin edullista, jos noin olisi, mutta jo yhden aikuisenhan hinta on 39 euroa ennakkoon ostettuna. Siksi meillä on ruvettu nuo buffat skippaamaan, kun hinta aika suolainen. Vai onko sulla tietoa jostain salaisista alekoodeista, mistä mulla ei ole? 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Siis mitä saatanaa, mun on täytynyt olla kännissä kun tän kirjoitin, hahahah 😀 😀 Sehän tosiaan oli se _mun_ hyttilipun hinta vain se 43€, ei mikään ihme että siihen ruokaan menee aina niin paljon rahaa lol 😀 En edes juonut lainkaan alkoholia, jäin niin tappiolle tässä!! Korjasin tämänkin pois tekstistä 😀

  • Nimetön

    Lisäys Tukholman kohdevinkkeihin juuri reissusta tulleena: Lelu- ja sarjakuvamuseo Skeppsholmenissa [ http://www.bergrummet.com/ ] oli ainakin 5-vuotiaalle kiva juttu. 🙂 Paljon erilaista nähtävää ja aikuisille nostalgisia muistoja omasta lapsuudesta. Club One-kortilla sai alennusta sisäänpääsystä.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ooo! hyvä vinkki, kiitos!

  • Kaisa

    Jos on menossa isommalla porukalla, varaukset voi jo etukäteen yhdistää niin että soittaa Siljan palvelunumeroon mahdollisimman ajoissa ja kertoo mitkä varausnumerot ovat ”samaa porukkaa”. Silloin he mahdollisuuksien mukaan antavat lähekkäiset hytit ja sijoittavat Buffetissa samaan pöytään jo valmiiksi.

    Hyviä vinkkejä, näin säännöllisenä Tukholman-reissaajana (siskon perhe asuu siellä) olen useimmista samaa mieltä! 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hyvä lisäys, ehdottoman totta!

  • Paremmat yöunet

    Näin jonkin aikaa sitten lukiosta valmistuneen perspektiivistä annan vinkin, että jos nuorten meno häiritsee, ei
    ehkä kannata varata perheen matkaa varsinkaan huhtikuussa loppuviikosta lähteväksi. Kyseinen kuukausi on melkoista ”rissesesonkia”, ja eritoten alempien kerroksien meno lievästi ilmaistuna villiä.
    Nimimerkillä varasin omalla risteilyllä itselleni ja kavereilleni muumihytin, koska en halunnut toimia kenenkään oksennusalustana 😀

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Haa, loistava vinkki! Kiitämme! 😀

  • Elina

    Skansenia suosittelen lämpimästi myös ihan reilusti kouluikäisille, meillä on aika loppunut kesken. Itse tykkäsin, kun siellä oli aikuisellekin nähtävää, toisaalta huomioitu myös ihan pienet. Siellä käydessä tulee ainakin kevät-kesäkaudella sellainen olo, että ei ole uhrannut koko päivää vain lasten aktiviteetteihin (ja että kyllä ne ruotsalaiset osaa, miksi Suomessa ei ole mitään vastaavaa). Kauniita istutuksia ja idyllisiä rakennuksia, kivoja ruokapaikkoja ja kahviloita, leikkipaikkoija, yllättävän paljon eläimiä, myymälöitä, näköalat Tukholmaan.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Vitsi me ei olla vieläkään itse käyty mutta möit niin hyvin että ensi kerralla mennään!

  • Jemppa

    Tosi hyvä postaus! Lisäisin vielä, että sekä Siljan että Vikingin laivoilla voi ostaa infosta julkisen liikenteen lippuja, jos ei halua ladata sovellusta. Kannattaa muutenkin mahdollisuuksien mukaan perehtyä Tukholman julkisen liikenteen sääntöihin, kun siellä on vaikka minkälaista versiota. Itse olen liikenteessä yksin 3- ja 6-vuotiaan lapsen kanssa. Jos on rattaat mukana, saan kulkea bussissa ilmaiseksi, mutta 6-vuotias tarvitsee lipun. Jos taas mulla on lippu, niin sitten 6-vuotias ei tarvitse lippua. Metroon ja ratikkaanhan joutuu ostamaan lipun, vaikka olisi rattaat mukana, mutta suhaillaan useimmiten bussilla.

    Siljan laivoilla tuon buffetin pöytäkartan voi tosiaan hakea jo klo 15.30, niin ei tarvi ainakaan sitä jonotella. Vikingillä pöydän saa tietää jo lähtöselvityksessä. Odotan sitä aikaa, että voisi syödä vähän pidemmän kaavan mukaan, kun nyt ei lapsilla mielenkiinto riitä 😀

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      hei IHANAA Kiitos tästä julkisen liikenteen tiedosta, ei löydetty reissussa ollessamme tarvitseeko lippua vaunujen kanssa!

Tämän viestin kommentit on suljettu.