Voi pieni sentään, pää kokoajan kuhmuilla. Vauhtia on kuukaudessa tullut niin paljon ettei mutsi enää pysy perässä ja päivittäinen kolhu ja kuhmu alkaa olla vakio. Jokainen hetki se tekee jotain vähän liian vaikeaa: yrittää seistä ilman tukea pesukoneen vieressä, könyää jakkaran alle eikä pääse pois, kiipeää rappuset yhtäkkiä koko matkan, horjahdellen aina muutaman askeleen välillä. Yllättävän usein vain yksi sukka jalassa.
Yleensä pysyn tahdissa mukana ja olen viiden sentin päässä neiti touhottajasta koko ajan – pakkokin on kun muuten tulee ilmoitusta. Pientä eroahdistusta ilmassa tässä näin. Mutta sitten on sellaisia päiviä kuin eilen jolloin olin juuri kännykkäni äärellä pyytämässä apua unijumalalta Marialta enkä kuullut miten pienet tassut läpsyttelivät hurjaa vauhtia rappusiin. Sen kyllä kuulin ja näin kun sieltä kolmannelta rapulta tultiin alas mojovilla pyörähdyksillä.
Siinä sitten itkettiin molemmat. Tytär päivän kolmatta (ja neljättä ja viidettä) mustelmaa, äiti sitä ettei osaa pitää vauvastaan huolta.
Kun en mä saa sitä nukkumaan ja nyt se tulee rappusetkin alas eikä se ees syö mitään ja wäääää.
No niin, muutama sana niistä unista. Tämä edellä kuvattu äiti-ihminen on ehkä hieman Korona-kurimuksen väsyttämä, sillä univelkaa sillä ei kyllä pitäisi olla. Sleepy.fi (saadun) konsultoinnin avulla tämä vauva sitten todella oppi viimeisen kuukauden aikana nukkumaan yönsä läpi! Rytmi on tasaantunut hurjasti sillä upealla tuloksella että kun hänet seitsemän jälkeen laitetaan nukkumaan (tai huutamaan, jonkin verran vielä tämä nukahtaminen vaatii voimia kaikilta) omaan sänkyynsä siskonsa huoneessa niin sieltä ei ennen aamuseitsemää tai kuutta kuulu mitään.
Pysähdytään hetkeksi tämän äärelle ja kiitetään universumia, tai oikeastaan Mariaa. Tämä on jotain aivan käsittämättömän upeaa. Rakastan, rakastan, rakastan tätä!
Viimeisten parin kolmen viikon aikana on kuitenkin käynyt niin että päiväunet meni rikki. Kyseessä lienee klassinen 9kk unitaantuma tai sitten hampaat tai uudet taidot eli tuttavallisemmin joku vaihe. Mutta myönnän että se alkaa tässä pikkuhiljaa hajottaa kun pitkät unet joiden pitäisi olla 1,5-2h ovat pääsääntöisesti 20, 30 tai 45 minuuttia. Siitä seuraa minulle ihan uskomaton triggeröityminen joka kerta.
Sen pitäisi nukkua, se niin tarvitsee näitä unia. Nyt menee koko rytmi sekaisin. Ja minä en saanutkaan omaa aikaa. Loppupäivä sitten kitisevän vauvan kanssa. Ei saatana, nukahda nyt.
Vaan eihän sitä voi toista pakottaa nukkumaan. Rankkaa se on meille kummallekin kun univelkaa kerääntyy, mutta uskon että kyllä tämä vielä tästä (ja itse asiassa, tätä tekstiä kirjoittaessa hän kellotti ekat 1,5h unet viikkoihin!). Toivon parasta, pidän yllä sitkeästi rytmiä ja annan hänelle mahdollisuuden nukahtaa enkä anna oman kontrollin menetyksen ja epäonnistumisen fiiliksen tehdä minusta itkuisaa mönttiä (enpä).
Muihin asioihin! Lapseni, varttia vaille vuosikas, on edelleen aivan ihana. Kolmonen juttelee, mölisee, naureskelee ja kujeilee. Itkee surkeasti pelästyessään tai jos hänelle rakkaat ihmiset itkee. Tulee luokse kun pyydetään, kääntyy hiljaa näyttämään kun on saanut suuhunsa jotain mitä ei pitäisi. Pussailee meitä suu aivan ammollaan, joskus puraisee minua kertoakseen että väsyttää.
Hän on oppinut viimeisen kuukauden aikana seisomaan yhä tukevammin, niin että viime päivinä se on jo välillä vahingossa hetken ollut ilman tukea sekunnin verran. Hän myös kävelee jo aika sujuvasti tukea vasten, vaikka taaperokärry ei kiinnosta. Paljon parempia ovat mm. pyykkikori ja nukenvaunut. Kuulostaa kaikin puolin aika samalta kuin veljensä saman ikäisenä kahdeksan vuotta sitten.
Tässä kuussa se myös oppi juomaan pillipullosta ja samaan syssyyn puhaltamaan pilliin eli huiluun. Ai sitä riemua kun tajusi voivansa tuottaa ääntä puhaltamalla! Hän oppi myös vilkuttamaan kun tajusin sitä opettaa. Jännä sivuilmiö koronakaranteenissa – vauvat eivät opi vilkuttamaan kun kukaan ei koskaan lähde mihinkään. Kolmonen pyrkii myös selvästi kohti pystyelämää: se konttaa yhä useammin karhukävellen yksi tai kaksi jalkaa suorana ja kyykkää paljon ylös-alas seisoskellessaan. Villi veikkaus että lihaksisto kävelyyn olisi jo, mutta tasapaino ja uskallus eivät vielä ole kohdillaan. Onneksi.
Kolmonen syö kiinteitä aika hyvin jo mutta hammashan sieltä kulmasta puskee joka vähän selvästi vaikuttaa kaikkeen. Imetän edelleen useasti vuorokauden aikana ja se sujuu meiltä kuin tanssi, mutta välillä huomaan kertojen jäävän aika vähäiseksi koska kiinteitä ollaan jotenkin aivan koko ajan syömässä enkä halua liikaa täyttää mahaa maidolla välissä. Vuorokauteen tulee yleensä kuitenkin vielä sellaiset 5-6 imetyskertaa. En tiedä hänen strategisia mittojaan kun tässä kohtaa ei ole neuvolaa mutta näen että lihasta kasvaa ja rasvaakin löytyy ja pää on alkanut kolahdella ruokapöydän alla pöytälevyyn – kaikki hyvin siis!
Vauva 9kk:
- 73cm, 7,7kg
- Vaatekoko 74
- Jalan koko 21? Isot tassut tälläkin!
- Syö kiinteitä 4-5 kertaa päivässä
- Nukkuu kahdet päiväunet: 9.30-10 ja 13-15 paitsi ettei ikinä nuku tuota toista pätkää
- Menee nukkumaan omaan sänkyynsä 19-19.30 ja herää 6.30-7 – H U R R A A !!
Lue myös:
- Vauva 8kk: Konttaava ja kiipeävä touhottaja
- Vauva 7kk: Metkuja ja puhetta
- Vauva 6kk: kiinteät aloitettu
- Vauva 5kk: Eka hammas ja vauva ryömii!
- Vauva 4kk: hulinoita ja uusia taitoja
- Vauva 3kk: Käännöksiä ja pitkiä unia
- Vauva 2kk: ei enää mikään vastasyntynyt
- Vauva 1kk: Ensimmäinen hymy ja kunnon kaksari
- Vauvan ensimmäiset kymmenen päivää
- My day: Päivä kaksikuisen vauvan kanssa
- TB vuoteen 2012: Kakkonen 9kk