Takana viikko kotona. Olen valunut moodiin ameeba, jossa kaikkeen tekemiseen menee vähintään kolminkertainen aika vanhaan arkeen verrattuna. Saan noin kello kymmenen itseni kuntoon, jossa olisin normipäivänä kello kahdeksan.
Vanhoista kokemuksista osaan sanoa että parin viikon päässä tämä sama “valmiina päivään” tilanne koittaa ensin kello 12, sitten kello 14 ja lopulta ei ollenkaan. Kolme viikkoa tästä hetkestä ja Insinööri alkaa varovasti kysellä “kävitkö tänään missään” kun kohtaa minut samoissa verkkareissa ja takuissa kuin aamulla lähtiessään. Se on toki tavallaan ihan hyvä tavoitetila, onpahan ainakin levätty!
Silti aavistan että niinä päivinä minut saattaa viimeistään illalla vallata pieni masennuksen tynkä ja löydän itseni itkemästä lattialta ”minusta ei ole mitään hyötyä kellekään!!” ihan niin kuin se eilen näkemäni kuusivuotias Honkkarissa.
Varjellakseni itseäni itseltäni tein muutaman perussäännön näihin loputtomiin tyhjän ajan täyttämiin päiviin. Näitä on hyvä noudattaa niin kauan kun elämässä ei ole muuta rytmiä. Sitten kun vauva saapuu, kaikki menee kuitenkin ihan sekaisin mutta tämän pohjan päälle voin varmasti rakentaa silloinkin.
Valeäidin vinkit – hyvät rutiinit äitiyslomalle
Siistiydy. Meikkaa joka päivä, se herättää ihan eri tavalla. Tai ei kai ole pakko meikata, harjaa edes hiukset. Ne voi myös pestä silloin tällöin. Sen verkka-asunkin voi muuten pyöräyttää välillä koneessa – tai jopa pukea jotain muuta päälle? Ei? Vaihda edes pikkuhousut hyvä ihminen, olet häpeäksi itsellesi.
Tee yksi hyödyllinen asia päivässä. Päivät ei tunnu ihan samalta mössöltä, jos saa edes jotain aikaan. Tähän lasketaan mm. Dead to me:n loppuun katsominen (oli kova!) ja Auschwitzin tatuoijan loppuun kuuntelu (vielä 25% jäljellä) sekä yhden blogijutun julkaiseminen (sen kirjoittaminen vastaa kahden päivän saavutuksia).
Tee yksi kiva asia päivässä. Harjoittele sitä omien toiveiden miettimistä ja ääneen lausumista. Mitä haluat tehdä? No tee se, nyt on aikaa! Tähän täysin liittymättä: tarvitsisin uusia Netflix-suosituksia.
Lepää: Toisilla on ruutuaika (sitä älä herranjumala ota käyttöön, liian paha), ota sinä lepoaika. Ainakin tunti tai kaksi päivässä kyljellään pötköttelyä. Jos et muista, vauva kyllä ilmoittaa tästä. huom: ei julkisilla paikoilla vaikka Ikea tähän tarkoitukseen sopivalta tavallaan tuntuikin.
Hengaa vauvan kanssa: käytä päivästäsi kohtuuttoman suuri aika yrittäen saada videoille noita ihan hulluja muuvseja. Kun se ei kuitenkaan onnistu, katsele möyrintää ja yritä ymmärtää miten päin se siellä on. Puhu vauvalle. Voit esim sanoa: “mene valoa kohti, sun pitäisi olla jo pää alaspäin”.
Puhu jonkun aikuisen kanssa (jonka kanssa et ole naimisissa). Muista että Insinööri on vain ihminen, vieläpä Insinööri. Ei se kestä sitä kahden tunnin puhetulvaa joka ryöppyää illalla ulos suustasi. Puhu jonkun muunkin kanssa päivän aikana. Hirveän kivoja asiakastutkimuksia ja lehtitarjouksia on muuten tällä hetkellä ilmoilla, vastaa vaan rohkeasti joka puheluun jatkossakin!
Vain yksi jälkiruoka päivässä. Tämä on paha, tosi paha. Muista myös että jätski on jälkiruokaa vaikka sen söisi ensin ja että karkki ei ole välipalaa. Sinnittele, kohta saat salmiakkia rajattomasti.
Käy ulkona vähintään kerran. En ole ihan varma miksi, mutta koska olen suomalainen olen kuullut että näin pitää tehdä. Ilmeisesti happi on kemiallisesti erilaista ulkona.
Loppuun vinkki viitonen: tosi monta näistä saa yhdistettyä kun köpöttelee lähikauppaan ostamaan karkkia ja moikkaa myyjää! Kohokohta!