Raskausviikko 35
Hupsista vain ja tämän viikon vikana päivänä sitä ollaan sitten äitiyslomalla. Ihan ihmeellistä. Tiesin koko ajan että viikon 30 jälkeen alkaa aika juosta nopeaa mutta että tätä tahtia? Viime kerralla jouduin jäämään äitiyslomalle varhennetusti supitusten takia joten sinänsä tämä tulee ”myöhään”.
Onneksi näin! Oli kiva tehdä töitä loppuun asti, koska tässä pandemia-aikana elämä ei ole muutenkaan mitenkään järin virikkeellistä joten tämä nyt alkanut äitiysloma tulee olemaan aika pitkä jo ihan tällaisena. Sitähän ei tiedä kuinka monta viikkoa tässä saa odotella.
Ykkönen syntyi raskausviikolla 42+1, Kakkonen 39+6 ja Kolmonen 40+3 joten aika lasketun ajan tienoille oletan tämän vauvan menevän. Olisi hauska jos syntyisi 40+3, silloin syntymäpäivä olisi suorastaan maaginen 22.02.2022. Ykkösen kanssa missasin aikanaan upean kymppisynttärin 10.10.10. kun hän syntyi 25 minuuttia 11. päivän puolella. Nyt olisi hyvä sauma korjata!
Raskausviikko 36
Ajatukset kääntyvät väistämättä kohti synnytystä, vauvaa, valmistautumista. Olisin ihan muina pesänrakentajina tekemässä kaikenlaista inventaariota, pakkaamassa sairaalakassia (no tuskinpa sentään) ja ostamassa kaikkea puuttuvaa mutta tietysti Kolmonen sairastui seurakseni jo ennen kuin se äitiysloma ihan virallisesti ehti alkaa.
Toivon niin paljon että saisin edes jotakin päiviä vain itselleni tässä lopussa. Ihan fyysisenkin jaksamisen kannalta! Vauva on nyt todistetusti taas pää alaspäin (tälle viikolle osuu neuvolalääkäri jossa ultrataan ja todetaan kaiken olevan hyvin vaikka SF-mitan kasvu on ehkä hetkellisesti pysähtynyt) mutta ei vieläkään laskeutunut joten se mahtuu tekemään edelleen aika temppuja tuolla. Seurauksena on aika kovia liitoskipuja, supisteluja ja itse asiassa aika kovilla oleva alaselkä, lantio ja pakarat.
Hauska lisä on se että välillä kun herran pää suvaitsee olla siellä oviaukon lähellä, se pyörittelee sitä siellä itsekin epäuskoisena niin että multa meinaa lähteä jalka alta. Kerran joudun käyttämään Kakkosta kävelykeppinä kun ihan aidosti pelkään kaatuvani keskellä tietä.
Liikkuminen alkaa olla välillä tosi kömpelöä ja esimerkiksi vastaan hangoittelevan taaperon kanssa painiminen ei ole enää kovin toivottavaa. Ainahan minä sitä spagettikasan kanssa taistelua välttelen mutta nyt erityisesti.
Muuten sanon kaikille kysyjille että vointi on tosi hyvä, mikä pitääkin paikkansa. Olotilani pysyy näinä viikkoina jotenkin tosi samana ja olen selvästi itse rauhoittunut tähän loppuraskauteen. Koen olevani ketterämpi ja vaivattomampi kuin vaikkapa viikolla 26. Ehkä en enää vertaa olojani normaaliin? Joka tapauksessa olen iloinen kun jaksan vähän kävellä, sormukset mahtuu ja yötkin menee oikeastaan aika hyvin nukkuen. Paino nousee kohisten mutta nyt se ei enää ahdista niin paljon – tiedän nyt ettei tätä kauaa kestä ja kohta pääsen taas kävelemään.
Enää yksi pikkuinen synnytys pitäisi välissä hoitaa, edelleen jotenkin koronaa väistellen. Huh.
