Minä luulen kuulkaa että tämä kolmas imetystaival on päättymässä. Ei vielä tänään, eikä varmaan ensi viikollakaan, mutta nyt alkaa tuntua siltä että me kumpikin alamme jo vähän unohtaa koko homman.
Toisaalta, olen jo ainakin vuoden ajatellut että varmaan tämä kohta loppuun joten ehkä jatkamme noin lukioon saakka!
Kolmosen imetystaival
Ykköstä imetin 6,5kk, Kakkosta 11kk. Kolmonen täytti juuri 1v9kk ja viihtyy vieläkin rinnalla 1-3 kertaa päivässä. Alun vaikeuksien jälkeen imetys on sujunut hänen kanssaan aivan super hyvin eikä sitä ole oikein tarvinnut edes ajatella. Kodin ulkopuolella en ole tosi pitkään aikaan imettänyt, joten vaikkapa imetysvaatteita ei tarvitse miettiä lainkaan – paita ylös ja menoksi.
Imetyksestä ylipäänsä ajattelen aivan eri tavalla kuin vielä vuonna 2010, jolloin minulla oli asiaan ihan selkeitä takarajoja. Silloin minusta kaikki vuoden jälkeen tapahtuva oli kummallista. Nyt en muista ajatella asiaa vaan imetän lastani joka nyt sattuu olemaan jo kohta kaksi.
Näin ison lapsen imettäminen onkin tietysti ihan toista kuin ensimmäisen vuoden aikana: se sujuu helposti ja huomaamatta, ja sitä tehdään aika vähän. Käytännössä olen nyt imettänyt muutamana tiettynä ajankohtana (aamulla, unien jälkeen jos kiukuttaa, illalla joskus mutta en nukuttaessa), yleensä vain siksi että hän tulee syliin ja tajuaa että tässähän olisi jotakin kiinnostavaa tarjolla.
Olen suorastaan vahingossa ajanut imetystä alas, yhtä aikaa lapsen- ja äidintahtisesti.
Miten vähentää imetystä lempeästi?
Mielestäni on nerokas kiteytys sanoa ”en ehdota enkä kiellä” ja tällä taktiikalla olen nyt jo jonkin aikaa mennyt! Kun Insinöörin hoitovapaa tammikuussa alkoi ja päikkärinukutuksiin tuli pakollinen vaihtoehto imetyksen rinnalle, sirryimme pikkuhiljaa myös iltaunille mentäessä nukuttamaan ilman tissiä.
Jäljelle jääneet imetyskerrat alkoivat olla entistä selvemmin läheisyyttä, ei ravintoa, ja rinnalla oleminen on enemmän sellainen yhteinen halitteluhetki. Sellaisenaan niiden kestokin alkoi mennä aika hurjaksi. Jossain kohtaa havahduin siihen että lapsi hengailee vaikka 40min siinä kainalossani jos annan.
Tässä siis ensimmäinen vinkki: Imetystä voi vähentää lyhentämällä imetyskertojen pituutta.
Saatoin kysyä että “joko riittää?” tai “oletko valmis” ja aina hän pudisteli päätään tissi suussaan. Mutta jos sanoin että hei päästäpä irti vain niin mennään yhdessä leikkimään, niin tapahtui! Nyt tuo “päästä irti” on selvästi se avainsana, jolla Kolmonen tietää lopettaa hommat.
Toinen vähentämisen tapa on ollut imetyskertojen väheneminen. Yöimetykset me lopetettiin unikoulun yhteydessä 8kk kohdalla, sen jälkeen imetys oli käytännössä aina aamuisin ja nukkumaan mentäessä, ja joskus muuten vain jos kiukutti tai teki mieli. Kun se luontevin imetyshetki (illalla) lähti pari kuukautta sitten pois, päivään ei jäänyt kauheasti vakipaikkoja. Aamut ovat vielä olleet sellainen nopea kontaktin hakeminen, mutta nyt parina päivänä sekin on unohtunut kun on ollut kiire tekemään jotain muuta.
Hänellä siis.
Mistä sen tietää että on aika lopettaa imetys? Ei ehkä mistään.
Mistä sitä sitten tietää että imetyksen lopettaminen on lähellä ja lopetetaanko se äidin vai lapsen takia? Ei tähän voi vastata, en minä tiedä! Kaikki syyt ovat hyviä, kaikki lopettavat silloin kun lopettavat. Tietääkseni kaikki joskus lopettavat?
Meillä imetys on vähentynyt ekan vuoden jälkeen koko ajan, oikeastaan ilman syytä. Ehkä nyt vain alkaa olla sen aika. Imetyksessä ei ole minulle tällä hetkellä juurikaan huonoja puolta. Paljon hyviä!
Imetys on ainoa hetki, jolloin taapero malttaa oikein pitkään olla sylissä paijattavana ja hän paijaa myös minua. Se on mainio keino lohduttaa jos on oikein hankala paikka, se on varma ravinto myös kipeälle lapselle ja hyvä tekosyy istua sohvalla relaamassa itsekin.
Jos oikein kaivamalla kaivan, voisin huonoksi jutuksi mainita sen että joskus tissin kaivelu estää Kolmosen muun ruokailun. Se ei malttaisi istua aamaisella jos näkee minun tulevan paikalle myös. Samoin ihan fyysisesti imettäminen on joskus raskasta kun 11kg iloa vääntelehtii päälläni milloin mihinkin asentoihin.
Joskus se imetys kuitenkin lopetetaan, ja usein se pitää vähän itse vain päättää (ellei lapsi ole jo päättänyt, kuten Ykkönen silloin puolen vuoden kohdalla). Voi sitä kai miettiä itselleen jonkun keinotekoisen rajan tai sitten jos imetykseen alkaa liittyä jotakin negatiivista: jos äiti kokee että se rajoittaa menemistä, tai ei enää itse jaksa, jos imetys itsessään on rauhatonta tai toinen puree, jne. Kaikki hyviä syitä.
Vain se ei ole koskaan hyvä syy että jonkun muun mielestä olisi jo aika lopettaa.
Mitä tapahtuu kun vähentää tai lopettaa imetyksen
En ole vielä kokonaan imetystä lopettanut joten en ihan tarkkaan osaa sanoa, mutta huomaan kyllä että hormonit ovat minunkin kropassa vähän heitelleet. Imetyksen lopettaminenhan saattaa aiheuttaa vahvaakin alakuloa kun sitä ylläpitäneet hormonit vähenee, PMS tyyppistä oireilua. Mä olen päässyt näissä vielä aika helpolla mutta kyllä tuo PMS maailma on läsnä enemmän kuin ennen.
Jaan seuraajan luvalla yhden kokemuksen, joka voi antaa hiukan osviittaa:
Mielialan lasku ja heittely! Keskimmäisen imetyksen loputtua muutuin aggressiiviseksi (!!!), arvaamattomaksi, ahdistuneeksi. En ollut koskaan kuullut, en varautunut. Sit kun googlasin niin kyllähän tämmöstä tapahtuu. Mut olin todella hajalla. Raivareiden välissä itkin ja pelkäsin itseäni ja mietin soitanko sosiaalipäivystykseen vain mihin. Pahin vaihe oli lopulta vain pari päivää, semmonen kevyempi mielialan vaihtelu pari viikkoa.
Henkinen muutos voikin olla iso, siihen kannattaa varata oma suruaikansa niin äidille kuin lapselle!
Muihin minuun kohdistuviin muutoksiin vain yksi FYI: Rinnat minulla edelleen on. Ihan samat vanhat lärpäkkeet kuin ennen Kolmostakin, enemmän minun rasvaprosentin tippuminen niihin on vaikuttanut kuin niitä rakastava lapsi.
Lapselle tästä alasajosta ei ole seurannut mitään suurta muutosta, ainoastaan se että ollaan tsempattu ja saatu kaurajuoma hänelle yhdeksi ruokajuomaksi korvaamaan tulevaa äidinmaidon puutetta.
Hirveää haikeuttahan tämä toki itselle aiheuttaa ja lopullinen päätös on vaikea tehdä! Mutta odotan jo innolla sitä keveyttä mitä muutosten jälkeen yleensä minulle tulee. Että hyvä, tämä vaihe on nyt eletty ja voidaan keksiä jotakin muuta.
Kiitollinen, siunattu, kohta tyhjiin imetty.
Olen itse tosi kiitollinen ja onnellinen jo tästä taipaleesta. 1v9kk on paljon enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut odottaa rintakumin kanssa tapellessani. Olen myös iloinen että takana on jo kolme tosi hienoa imetysmatkaa. Imetys ei ole koskaan missään vaiheessa itsestään selvästi vaihtoehto, eikä aina edes mahdollista.
Puhutaan hyvin yksilöllisestä ja henkilökohtaisesta ratkaisusta, eikä yhtä oikeaa tapaa toimia todellakaan ole. On jokaisen oma valinta imettääkö ollenkaan ja onko se rinnasta vai pullosta, lopettaako jo vauvavuoden aikana, vuoden kohdalla vai myöhemmin ja se kenen ehdoilla päättää lopettaa.
Tässä on minun tarinani (so far), kerron sitten jos joku päivä havahdunkin siihen etten enää imetä!
Jälkikirjoitus: Imetys loppui
Kolmonen täyttää viikon päästä 1v10kk ja minä havahduin juuri nyt siihen etten enää imetä. Ensin laskin tunteja ja päiviä ohimennen, saatoin huomata että eilen hän ei ollut rinnalla lainkaan. Sitten seuraavana päivänä taas olikin. Joku päivä kerrat olivatkin vain muutaman hörpyn mittaisia, monesti hän kysyi ”tissi?” kuin itsekin jo sanoisi että tai ehkä ei sittenkään.
Yhä useammin aloin vain kysyä takaisin että haluatko tosiaan vai oltaisko ilman, yhä useammin oltiin ilman. Yhtäkkiä kumpikaan ei enää kysellyt.
Nyt en ole enää laskenut päiviä, mutta on niitä nyt ainakin viisi. Niin monta ettei hän enää edes kysy, minä en edelleenkään tarjoa mutta nyt en edes muista että joskus niin tein. Sitä ihan viimeistä kertaa en saa mieleeni palautettua, mutta muistan kymmenet melkein viimeiset, jolloin nautin täysin (tyhjin) rinnoin kun tiesin että pian tämä loppuu. Muistan sen, että muutamat viime kerrat ehdin miettiä että tämä alkaa olla sellaista hätäistä sähläämistä että varmaan hyväkin kohta loppua.
Ja nyt se on loppu. Maiskutus meni, sylittely ja äidin posken silittäminen kämmenselällä jäi. Kumpikaan meistä ei kaihoa sen ajan perään, mutta muistamme sitä vielä lämmöllä. Saatamme vitsailla siitä ohimenevän hetken ajan. Hän sanoo ”tisshi” ja hihittää perään, jatkaa sitten menoaan täysi höyry päällä ja nappaa nesteensä mukista kuin iso tyttö. Kuin sanoisi että ähäkutti, en minä sellaista.
Tämähän meni aivan tismalleen niin kuin piti.
Lue myös