Lauantait on pahimpia

Tiedote: Olen onnettomin lauantaina kello 11.

Se on nyt toistunut niin monta kertaa että voin todeta tuon hetken olevan viikkoni huonoin, melkein taatusti. Lauantaihin latautuu niin paljon odotuksia että se päätyy aina olemaan ihan paskaa.

Joka kerta myös mietin että olenko ainoa, jolla on näin? Kaikilla muilla (™) on varmasti ihana perhelauantai ja minä täällä ampaisen metsään kun alkoi niin paljon kiehuttaa.

Elämä juuri nyt on niin tasapaksua ettei mitään kohokohtia ole ja lauantain paine on entistä pahempi. Kaikki on niin yhtä mössöä että ihan piti miettiä olenko tämänkin tekstin jo kerran kirjoittanut. Ehkä? Ainakin tämä teksti vuoden takaa tuntuu tutulta tänäänkin.

Löysin kyllä tekstin jossa valitan ahdistuksesta – joka jännästi sekin sijoittuu lauantaille.

Ainakin olen ajatellut tätä jo monta kertaa. Kuinka monta kertaa jaksaa ihminen tsempata ”mennään hei koko porukka vaikka kivalle metsäretkelle”?

Ei enää kovin montaa. Koronan aikana on metsät jo nähty. Ja olihan tämä tätä jo ennen koronaa, se vain oli helpompi piilottaa kivan tekemisen taakse (ystäviä, menoja, paikkoja joihin mennä). Ongelman ydin on se että perheemme tarpeet menevät ristiin.

Meidän lauantait menee aina saman kaavan mukaan:

Minä olen yleensä melko virkeä ja täynnä tarmoa. Keksin hirveästi tekemistä! Tänään urheillaan, voisi siivota sen eteisen kaapin, hei leivotaan jotain ja käydäänkö [insert joku kolmen tunnin homma tähän] ? Mun pitää ehkä jossain kohtaa vähän myös kirjoittaa blogia mutta ehtiihän tässä! Saunaan sitten illalla, onhan lauantai, unelmien vapaapäivä!

Insinööri taas säntää aamukahvin jälkeen ulos. Ehkä se muistaa kertoa mikä projekti sillä tänään on, ehkä ei. Ehkä sillä ei vielä ole projektia mutta kyllä se löytyy kun vähän aikaa pihalla seisoo. Sisään se tulee sitten kun käyn (passiivisagressiivisen kiukkuisesti) sanomassa että jotain muuta tarvitsee tehdä.

Lapset könyävät joskus yhdeksän jälkeen alas. Menevät suoraan telkkarin ääreen vaikka kuinka sanomme että nyt aamiaista ensin. He syövät äkkiä, liimautuvat sohvalle ja alkavat puhua lauantaikarkeista. Kaikki ulkona tekeminen on lähtökohtaisesti tylsää ja eiiiii ei me jakseta! Tylsää, ei ole oikeita kavereita jne.

Niin ja sitten on se yksi lapsi jolle lauantai on sama kuin tiistai ja se tarvitsisi jo jonkun kanssaan ulos, sitten lounasta, sitten päikkäreille. Roikkuu lahkeessa kun äiti ei olekaan tänään 9.30 skarppina viemässä puistoon.

Lounasaikaan mennessä kaikkia ärsyttää.

Insinööriä ärsyttää kun sillä jäi joku projekti kesken, mua ärsyttää etten ole saanut tehtyä sitä valtavaa suoritusten listaa jonka itselleni olin keksinyt (ja ettei kukaan ole tehnyt lounasta vaikka on lauantai, eikö juuri silloin ihmiset kokkaa?!), edelleen yöpukuisia lapsia ärsyttää että heitä patistellaan ulos ja päivän toimiin ja kaikista eniten minua ja Insinööriä ärsyttää patistella niitä lapsia.

Elämässä noin ylipäätään yksi ärsyttävimmistä asioista on patistelu. Ks. ”En jaksa patistella enää hetkeäkään”.

Meitä vanhuksia painaa lisäksi ikiaikainen vanhemmuuden solukkoihin rakennettu viesti, jossa sanotaan että lapset ne menevät aina iloisesti itsestään ulos leikkimään ja ovat Kirkkistä naapuruston lasten kanssa kunnes aurinko laskee. Tunnemme epäonnistuneemme ja meitä ärsyttää kun “lapset vain möllöttävät tuossa”.

Jos osaisin, rauhoittaisin itseni sanomalla että anna olla.

Nyt tosiaan on lauantai, ihan kelpo aika kaikkien ladata akkuja, kukin tavallaan. Jutelkaa keskenänne ja sopikaa milloin niitä eri juttuja voi tehdä! Milloin lojutaan sohvalla ja missä kohtaa mennään ulos – vai mennäänkö ollenkaan vaikka sää olisikin hieno?

Sillä tiedänhän minä että sitä lepoa ne meidän lapset tuntuvat tarvitsevan. Viikot on koululaisille raskaita, eivätkä kaikki maailman lapset ole synnynnäisiä ulkoilijoita. Kirkkistä ei täällä enää edes pelata.

Tiedän monta muutakin asiaa: että minä tarvitsisin omaa aikaa, enkä osaa sitä vain selkeästi sanoa. Haluaisin kokea tekeväni jotain omilla ehdoilla, omalla ajalla kiirehtimättä. Insinöörikin haluaa sellaista, olemme projekti-ihmisiä kumpikin!

Tiedän että me voisimme ihan hyvin vain pakottaa koko perheen johonkin ulos / kirkkikseen / toimintaan / lautapeliin ja olisimme todennäköisesti tyytyväisempiä; tai että jos lähden lenkille heti aamusta, kaikki ratkeaa; tai että jos vain puhuttaisiin yhdessä ääneen toiveista ja tarpeista, riitaa ei tulisi.

Tunnistan toki senkin että tämä kaikki tulee jostain kuvitellusta paineesta ja kokemuksesta siitä että muilla on toisin. Näen somessa vain perheitä jotka ihanasti rentoutuvat (miksi toisten ”katsotaan leffaa koko päivän” kuulostaa ihanalta ja meille laiskalta?), puuhailevat ulkona, tekevät herkullista ruokaa ja nauttivat iloisesti ajasta perheenä?

Aivan juu, ehkä se ei ollutkaan yksi ja sama perhe. Ehkä heillä on myös kitinää joukossa. Sitä ei vain noissa storyissa kuulunut – ei yhdessäkään.

Tiedän myös että tämä sama tuska tulee itselleni toistumaan joka lauantai hamaan tappiin.

Siinäpä ehkä se suurin viisaus itselleni: hyväksy tämä.

Lauantait on rankkoja meidän perheessä, sovitaan niin!

Voidaan juu vähän tsempata siinä asioiden etukäteen sopimisessa, mutta voidaan myös hyväksyä että lauantai menee meillä koomatessa ja ladatessa, otetaan itse kukin itsellemme aikaa.

Tänään on sunnuntai ja kaikki on hyvin. Olen herännyt lasten kanssa, paistanut pakasteesta croissantit ja antanut taaperon katsoa niin paljon videoita että olen itse saanut tämän tekstin valmiiksi. Ehkä jaksan ottaa siihen jotain kuviakin vielä, ehkä en.

Isot lapset ovat ihan hunningolla. Toinen on tietokoneella, toinen syö sormella lautaselleen jäänyttä Nutellaa. Mutta maagisesti tämä kaikki on nyt mulle ok. Onhan katsos sunnuntai. Hyvä levätä ennen arjen vaatimuksia!

(ja kohta pakotan meidät kaikki ulos tai itseni lenkille. Adios)

Lue myös: 

38 Kommentit

  • Tessa

    Me käytiin eilen päivällä koko perhe yhdessä ulkoilemassa, ja illalla katsottiin leffaa ja syötiin poppareita. Mutta siihen väliin mahtui kuin mahtuikin 9-vuotiaan tajunnanräjäyrrävä raivari itkuineen kaikkineen, sekä mun ja puolison riita aiheesta ”mikset sä edelleenkään seitsemän vuoden jälkeen tiedä mitä mä haluan”. Semmoista se on, halauksia sinne. 💗

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Eih 🙁 🙁 <3

  • Nimetön

    Voisin samaistua tähän muuten, mutta meiän lapset (6v ja 9v) heräävät myös viikonloppuna klo 6-6.30. Eikä mun typerät aivot nuku enää kerran herättyään. Niinpä lauantait alkaa melkoisella vitutuksella ”kerrankin saisin nukkua, mutta ei niin ei”. Sama toki toistuu sunnuntaina ja vielä väsyneempänä, koska kyllähän sitä lauantai-iltana vähän voi valvoa. Eilen valvoin liki puoleen yöhön ja esikoinen heräs klo 6. Että se siitä akkujen lataamisesta viikonloppuna. Arkena nukun enemmän kuin viikonloppuisin, koska sillon en koe painetta viettää omaa aikaa valvoen liian myöhään. Päässäni pyöri todo-lista, mutta univajeessa lista ei lyhene (viikonlopun pyykit on sentäs kohta pesty).

    • Annie

      Eikö ole mahdollista, että lapset katsovat keskenään telkkaria jonkin aikaa viikonloppuaamuina herättämättä aikuisia? Mulla aamuntorkulla on aamuvirkku tytär 10v ja hän on jo useamman vuoden siirtynyt sujuvasti sängystä sohvalle tv:n ääreen herättyään kukonlaulun aikaan…

      • AA

        Sama täällä, 7- vuotias on onnistuneesti koulutettu siirtymään sohvalle tabletin pariin, koska herää viimeistään klo 7. Joka aamu. Tosin olen itsekin aamuvirkku ja hereillä jo tuolloin, mutta luen mieluummin kännystä peiton alla jotain ”tärkeää”…

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          tabletit <3

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Tää on mulle vaikeaa! Tuntuu että ”pitäisi” olla hereillä jos lapsetkin on – oli ne kuinka isoja tahansa.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Äääääh tunnen tuskasi!

  • Henna Helena - Mielen melodiaa

    Ihana ja todenmukainen postaus siitä, miten perheissä todellakin on erilaisia ihmisiä, erilaisia mielenkiinnon kohteita ja asetamme itse itsellemme tiettyjä paineita. Pitäisi olla tehokas, pitäisi ulkoilla, kämpän pitäisi kiiltää, pitäisi viettää hitosti aikaa koko perhe yhdessä.

    Meillä ainakin suurin osa kotonaoloajasta menee siihen, että jotkut nahistelee tai vääntää jostain. Kaukana ollaan seesteisestä ja ihanasta perheajasta 😀

    Mie tarvisin enemmän omaa aikaa kuin mitä nyt raaskin ottaa. Viikonloput ovat olleet vähän niin kuin toistensa kaltasia yli vuoden verran. Eivät palauta enää.

    Tsemppiä sinne ❤

    https://hennahelena.fi

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      KYLLÄ 😀 😀

  • Ilona

    Mä niin tunnistan ton lauantaiahdistuksen! Tuntuu, että kaikki retkeilee tai vähintään leipoo jotain saakelin juuresta tehtyä limppua iloisena koko perhe. Itse ratkaisin asian niin, että lauantai on mun harrastuspäivä. Palasin syksyllä ratsastuksen, vanhan rakkaan harrastukseni, pariin ja viikottainen tuntini on lauantaina 12-13. Ja tallille täytyy tietysti lähteä ajoissa ja tunnin jälkeen jäädä heppoja rapsuttelemaan. Perhe (mies ja lapset 7v, 5v ja 1v) saavat viettää leppoisaa lauantaita ilman reippailusta skitsoavaa äitiä ja syödä lounaaksi esim. pakastemuussia ja mikrossa lämmitettyjä nakkeja(kuten eilen)Ja tallilta palaa aina rentoutunut äiti, kun on saanut ruhtinaallisesti omaa aikaa.Ja siinä vaiheessa kello on jo sen verran, että voi jo alkaa suunnitella leffailtaa karkkeineen. Leffan jälkeen saunaan ja sitten on lauantai taputeltu!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Pitäis varmaan laittaa vaan some kiinni ja telkkari auki!

    • Anna A

      Tuttua huttua, paitsi että lapset herää ja katsoo sohvalla telkkaria (nykyään netflixiä, kaiken nekin oppii) ja minä nukun pitkään. Tai yritän, sillä vaikka olen koulinut jälkikasvuni ruokkimaan itseään (leivät, murot), niin vaatimukset siitä että äiti tulee laittamaan aamiaista vain kovenevat. Nykyään pitkään on puoli yhdeksään ja yli sen on jo luksusta 😀
      Sitten ottaa päähän, kun pitäisi siivota ja pyykkivuoret kaatuu päälle mutta kun on lauantai ja olisi ihana vain olla raskaan viikon jälkeen. Ja sitten lounasaika hyökkää päälle, koti on edelleen pommin jäljiltä eikä huvita kokata. Lauantain lounas on vaikeimpia ruokia!
      Ja molemmat muksut maisemat, pitäisi päästä sinne ja tänne ja kavereita ja äiti nyt vaan on mälsää. Ja ulos ei ainakaan ei yksin!!
      Mihin se ulkona kirkkistä katosi? Lauantait oli taatusti helpompia meidän vanhemmille. Me ainakin oltiin aina taloyhtiön pihalla koko lapsilauma…

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        En tajua, tosi vaikea on saada kaikkia lapsia täällä esim samaan aikaan ulos! Ennen vanhaan oltiin ehkä niin paljon ulkona että väistämättä osui aikataulut yhteen, nyt usein jotenkin ristiin menee.

  • Miia

    Niin kuulostaa meidän aamulta, jossa minä turhaudun ”kun minä ajattelin että pyöräiltäisiin katsomaan 2km päähän joutsenia” ja sekä 9v että 7v ”Een kyllä sinne asti lähde, enkä ainakaan polje sitä isoo mäkee” ja ”mä en ees tykkää pyöräilystä”. Meidän insinööri herää tähän keskusteluun ehkä kunnolla vasta tunnin päästä ja sitten alkaa hänen vakuuttelunsa tai puolipakottaminen ”kyllä nyt lähdetään kaikki yhdessä lenkille. Aamulla ulkoillaan!”. Mä oon jo luovuttanut ja pikkuherra 1,5v on katsonut tätä itku-potku-raivareiden showta koko aamun ja sitten hän alkaa haukotella väsymystään. Voi kääk. No, käytiin sitten yhdessä pikaisesti ulkona ja iltapäivällä taaperon herättyä lähdettiin uuden keskustelun jälkeen lopulta pyöräilemään vain pienempien kanssa. Isoin jäi kiukkuamaan kotiin, mutta tuli meitä sitten uuden suostuttelun jälkeen vastaan puistoon. Huomaan kyllä että tarvitaan eri asioita, mutta minusta kun olis niin kiva urheilla yhdessä..ehkä tässäkin pitää ymmärtää että varsinkin lauantaina kaikki saa aloittaa päivän juuri niin kun haluaa, omien ystävien kanssa. Katsotaan sunnuntaina sitten niitä retkiä tms. Tsemppiä sinne!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      JEP 😀 😀

  • Tuua.

    Tutulta kuulostaa. Kummasti sitä kerkee viikossa unohtaa totuuden ja taas seuraavalle lauantaille on valtavat odotukset kasassa, viikosta toiseen…. En ikinä opi

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      haha joo sama täällä 😀

  • Anni

    Kuulostaa hyvin tutulta! Lauantait on usein rankkoja ja riidantäyteisiä
    meilläkin. Liikaa tavoitteita, odotuksia ja ristiriitaisia toiveita. Eilen mentiin mökille – oikeastaan vain siksi, että saisi jotain vaihtelua näihin toisteisiin koronaviikonloppuihin. Samaa ruutuajasta kinastelua ja ulos patistelua se oli sielläkin, mutta sentään sitä sai tehdä eri maisemassa 😀

    • Kaisa

      Lohdullista, että muitakin väsyttää lauantaisin! Mä heräsin tänä vuonna siihen, että 5- ja 9- vuotiaat ovat niin isoja, että niitä ei tarvii väen vängällä raahata enää ulos heti aamusta, vapaapäivät sujuvat muillakin tavoilla. Lauantaiaamut oli jatkuvaa vääntöä ja valitusta, kun mä just tietty halusin, että kaikki lähtevät reippaana heti ulkoilemaan. Sen jälkeen kun sovittiin, että lapset saavat lauantaisin olla lounaaseen asti yöpuvut päällä, katsoa piirrettyjä ja leikkiä sisällä, ovat lauantaiulkoilut muuttuneet mukaviksi. Kaikki ovat saaneet ladattua akkuja (ja mä ja mies pannullisen aamukahvia ja luettua Hesarin), niin ulkoilu tai muu puuha menee paremmalla mielellä. En käsitä, miten vaikea mun oli ymmärtää, että lapset ovat koulu- ja päiväkotiviikon jälkeen väsyneitä, eivätkä jaksa heti sykkiä vapaapäivänään yhtään minnekään. Kai muistiin oli tatuoitunut taaperoajat, jolloin 9 maissa oli jo uloslähtö pakollista, tai seurasi älämölöä ja kaaos. Kiitos jälleen pohdinnoista, sun tekstit monesti osuu sinne perhe-elämän ytimiin!

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Kiitos ihana! <3

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      nimenomaan odotukset on ne pahimmat!

  • Elina

    Tämäpä lohdullinen teksti. Lauantait todellakin ovat usein pahimpia. Nyt keväällä vähähän helpottaa vihdoin. Perheen eritahtisuus tekee usein sen ja se, että talossa on vielä yksi taapero. Kouluikäisen kanssa voin kyllä luovuttaa, mutta pienen päiväuniaika ja ulkoilun tarve tekee sen, että sinne ulos on todellakin lähdettävä riittävän aikaisin, ei se ole pelkkää minun ylisuorittamistani. Samalla autan laitan aamupalaa, patistelen joka helvetin asiaa, puen pienemmän, siistin vähän kotia, yritän itse pukea ja yritän edes jossain vaiheessa pakottaa koululaisen hammaspesulle ja takaraivossa on tieto, että ruoka pitää jossain välissä tehdä.

    Ja koska emme valitettavasti ole se unelmaperhe jossa otetaan tasa-arvoisesti kaikesta vastuuta, jää muiden patistelu ja asioiden eteenpäin vieminen minun vastuulle. Muuten kaikki huipentuu nälkäkiukkuun ja sisarusten tappeluun, jota on ulkoillessa oikeasti vähemmän. Ja juuri klo 11 on se oma pinna eniten kireällä. Mies nukkuu pidempään, syö aamupalaa omassa rauhassa ja voi sitten ihmetellä, kun olen jo pinna kireällä. Eikä ketään ihan hirveästi kosketa, onko se äiti saanut rentoutua viikonlopun kunniaksi tms. Mies toki osallistuu, mutta ei hän rehellisesti aina osaa tai halua käsitellä vaikka perheen uhmaikäistä tai samalla tavalla mieti yhtäaikaa ruokailuja, päiväunia ja hammaspesua.

    Kun somessa tms. aina kerrotaan, että tulee viikonloppu ja ”koko perhe yhdessä syödään sohvalla poppareita ja katsotaan elokuvaa”, ärsytys huipentuu. Minkälaisia on ne taaperot jotka vaan istuu sohvalla kainalossa ja katsoo elokuvaa tuntitolkulla? Mikä on se elokuva, joka saa kaikki käpertymään sohvalle pariksi tunniksi…?

    Näin etätyöaikana maanantaiaamusta on tullut ehkä oma lauantaiaamu. Perhe maailmalle ja itse huokaisen tyhjässä kodissa. Ja silti teen kaikkeni, että annan aikaa lapsille ja olen läsnä enkä pura omaa harmitustani aina heihin, joten tällä hetkellä tässä yhtälössä kärsii oman aika ja oma mielekäs tekeminen.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mä kans RAKASTAN maanantaiaamuja nyt!!

  • Molli

    Ah, kuulostaa niin tutulta! Ja just toi miten toisten tekemänä jokin asia kuulostaa ihanalta mutta ite kokee morkkista. Meillä kohta nelivuotias on nyt saanut katsoa lauantaiaamusin elokuvia ja oon miettinyt että pitäis olla ulkona nauttimassa ulkoilmasta, mutta on niin ihanaa kun vauva nukkuu ja isompi on vaan hiljaa 😀 Mutta nyt viimeksi kun tätä morkkistelin niin tajusin, että näinhän lasta ohjataan myös kulttuurin ja elokuvien pariin! Me vanhemmat rakastetaan leffoja, niin olis aika kiva jos lapsetkin oppis tykkäämään niistä ja näkemään myös arvon erilaisille kuva-ja äänimaailmoille. Eli tästä eteenpäin voi hyvällä omallatunnolla kattoa elokuvia 😀 (ja myös asioita jotka ei itteä niin paljon innosta, kuten My Little Ponyja ja Pipsa Possua.)

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Joo, ei voi meidän perheessä olla ”kaksi leffaa putkeen” Kun minusta se olisi jotenkin väärin hahaha. Sekaisin olen!

  • Iitu

    Täällä päinvastoin lauantaiaamupäivä on viikon kohokohta! En ole suostuvainen mihinkään organisoituun toimintaan tai lähtemiseen silloin, vaan nukun pitkään, luen Hesaria ja juon kahvia. Lapset onneksi viihtyvät lastenohjelmien parissa eivätkä vaadi mitään palvelua juuri silloin. Jos mies saa tarmonpuuskan, menköön lenkille tai jotain, minä en liikahdakaan kotoa!

    Sunnuntai-iltapäivän ahdistus taas saattaa tulla jos ei ole mitään ohjelmaa. Silloin roikun tylsyyden ja tulevan työviikon stressaamisen välisessä kalman laaksossa.

    • Ainoooo

      Mulla on tää sama, sunnuntai meinaa usein olla se ahdistuspäivä. Varmaan vaikuttaa paljon se että talossa ei ole enää ihan pieniä – lapset (7 ja 9 v) saa viikonloppuaamuisin katsella ohjelmia, aamupala on myöhäinen ja muutenkaan ruokailuja ei päivän aikana ole kovin montaa 😀 Ulos mennään jollain porukalla kyllä jossain vaiheessa mutta en ota siitä stressiä. Tosiaan lapsetkin tarttee sen lepohetken viikon touhujen jälkeen 🙂

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Sunnuntai on tietysti vanha vihollinen kun sen takana on työviikko 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ihanaa!!!!

  • Sus

    Mä olen samanlainen siinä että tarvitsen kanssa aina jotain isompaa ohjelmaa viikonloppuna, muuten tuntuu et menee hukkaan vknloppu. Jossain vaiheessa sovittiin että joka toinen vknloppu on yhtenä päivänä joku reissu, siis sellainen joka kestää koko päivän. Yhdessä sovitaan mitä tehdään ja missä, ja laitan edellisenä iltana kamppeet valmiiksi. Tää on toiminut kun silti jää tarpeeksi vnkloppupäiviä ihan oleskeluun. Talvella nää on usein hiihto ja laskureissuja, Kesällä ihan mitä tulee mieleen, pääasia että ollaan koko päivä ”reissun päällä”. Joskus meidän perhe ja joskus on tuttavaperhe mukana, tai jonkun lapsen kaveri. Oma hommansa tässä toki on, suunnittelu, pakkaamiset yms. mutta yleensä on niin hauskaa (ei tokikaan aina) että se paikkaa tuon vaivan..

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Eniten mua ehkä harmittaa se että mun pitää yleensä olla se ohjelmatoimisto joka ideoi ja pakottaa kaikki sinne. Plus suunnittelee ja pakkaa 😀 Olispa ihana saada ”Perhepolttarit”, jossa joku olisi yllärinä keksinyt kaiken!

  • Sna

    Juurikin tämä, hallelujah 🪄
    Meillä lapset ja isä möllöttää, naama kiinni jossain ruudussa ja tämäkös minua vituttaa.
    Miksi, oi miksi emme voi mennä ulos, leipoa, kokkailla, pelata tehdä mitään hauskaa yhdessä.
    Kohta tulee kesä ja mökkikausi alkaa. Silloin voimme siirtyä nenä kiinni laitteessa mökkisohvalle.
    Ja sekös vasta ketuttaa.
    Leikkisivät legoilla edes keskenään mutta ei. Esikoinen (6v.) vaatii leikkiseuraa, hetkeäkään ei leikitä yksin. Äiti on naamamakkaralla ja isä käskee tehdä drinksun ettei pinna kiristä.
    Siltikään en voi karata yksin lenkille tai moottorisahalla riehumaan kun isä kuitenkin (yrittäjänä) tekee töitä siinä koneen ääressä (niin varmaan) ja jonkun pitäisi ne lapset hoitaa. Eikä se tunnin oma-aika auta kun ahdistaa nenä nenät kiinni ruudussa istuvat lapset. Hyvä viikonloppu ahdistus päällä vielä maanantainakin😱

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Onneksi huomenna on jo tiistai! <3

  • Heikkis

    Pakko tätä on kompata. Ihanaa, ihanaa vertaistukea itse blogitekstistä sekä kommenteista. Kiitos! <3 Juuri näin myös meillä. Odotukset aina liian suuret viikonlopun osalta. Miksiköhän sitä ei ikinä opi? Ja miksi tämänKIN asian osalta olen tähän mennessä kokenut olevani jotenkin täysin yksin?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Et oo koskaan yksin! Täältä löytyy aina vertaistukea joltakin meistä <3

  • Terhi

    Sä puhut mun elämästä!! Meillä on 6 lasta väliltä 4v-17v ja oon niin kärsiny tosta lauantaituskasta. En oo ees tajunnu mistä siinä on kyse mut nyt tajuan. Etukäteen jo ahdistaa koululaisten kesäloma, koska se on mulle yhtä lauantaituskaa! On tunne, että oon maailman paskin äiti, kun en saa noita esiteinejä ja teinejä ”ylös, ulos ja lenkille” yhtenäkään aamuna. Iltaisin ne aktivoituu kyselemään tekemistä siinä vaiheessa, kun ite on jo ihan loppu!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      KESÄLOMA. Aargh.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.