Tee työstä parempaa: Muotoile työsi sopivaksi Uramuotoilu-kurssilla!

Kaupallinen yhteistyö: Workday Designers / Uramuotoilukurssi

Huomenna taas töihin. Mitä fiiliksiä herää? Tuleeko sellainen “ihana päästä töihin, mulla jäi kiinnostava homma kesken” vai “aaaargh niin paljon kaikkea shaibaa” vai suoranainen “en halua, en halua, en halua”?

Mikä minusta tulee isona?

Työelämä on aika iso osa elämää, ja joillekin kuten itselleni jopa iso palanen omaa identiteettiä. Työ on aina ollut mulle tosi tärkeä ja sen vaikutus henkiseen hyvinvointiini niin hyvässä kuin pahassa on valtava. Rakastan tehdä töitä ja koen päätyneeni aina juuri sellaisiin tehtäviin missä olen vahva. Mutta välillä olen myös kokenut päätyneeni eri rooleihin, ikään kuin en olisi itse aktiivinen vaikuttaja uraani.

Tätä olen nyt tarkastellut isosti ja yrittänyt miettiä mitä oikeasti haluan tehdä. Tein Uramuotoilu-kurssin tämän yhteistyön puitteissa ja asiat kirkastui huomattavasti. Tai oikeastaan: kirkastui tunne siitä, että tunnen itseni, omat vahvuuteni ja toiveeni tosi hyvin. Olen taas kerran ajautunut tilanteeseen jossa on tosi hyvä olla, ja tehtäviin joissa olen hyvä.

Mutta erona entiseen en nyt odota passiivisesti että mitähän tapahtuu seuraavaksi, vaan minulla on sellainen hyvä kutkuttava olo tulevasta. Jopa jonkinnäköinen suunnitelma!

Ymmärrä työtäsi paremmin niin et haaveile (tai valita) epäoleellisesta

Töitä tehdessäni ja erityisesti niistä valittaessani olen huomannut yhden ison asian: tartumme vääriin signaaleihin. Haaveilemme asioista, joiden toteutuminen ei olisi oikeasti kivaa tai valitamme asioista, jotka ovat pinnalla, vaikka oikea ristiriita on jossain kauempana. Puhisemme huonon pomon touhuista, harmittelemme vaikea asiakkaita tai tylsiä työtehtäviä. Haaveilemme uusista töistä tai täydellisestä irtiotosta. Käsi ylös se joka ei ole koskaan haaveillut baarin / kahvilan / kukkakaupan pyörittämisestä.

Moni meistä näkee omassa työpaikassaan ongelmakohtia ja niitä yritetään ratkoa vaihtamalla työpaikkaa. Mutta vähän niin kuin parisuhteessa, tässäkään asiat ei noin vain vaihtamalla parane. Jos et itse ymmärrä mitä haluat, mitä osaat ja mistä innostut, et voi voittaa.

Kun kysyt itseltäsi missä olen hyvä ja mitä haluan oikeasti tehdä, osaatko vastata? Osaatko eritellä vastauksesi tarkkaan? Jos sanot että haluaisit kirjoittaa ammatiksesi, oletko miettinyt tarvitaanko siihen sittenkään kirjaa vai riittääkö nykyisen työpaikkasi nimissä kolumnin kirjoittaminen, podcastin tuottaminen tai ihan vaan linkkaripäivitykset?

Hyviä kokemuksia Uramuotoilu-verkkokurssista

Workday Designers teki jo muutama vuosi sitten Uramuotoilu-kurssin, jonka kehittymistä olen seurannut kiinnostuneena. Minusta uramuotoilussa ollaan oikean asian äärellä: autetaan ihmistä itse sanoittamaan omia ajatuksia, toiveita ja uratavoitteita systemaattisesti muotoilun periaatteita noudattaen.

”Olemme saaneet mahtavia onnistumisia, kun ihmiset ovat ryhtyneet yrittäjäksi (terkkuja Inarille Lappiin!), hakeutuneet opiskelemaan tai lähteneet hakemaan uutta työtä. Moni on tehnyt ulkoisesti aika pieneltä vaikuttavia juttuja (kuten ottanut omat uratoiveet puheeksi oman esimiehen kanssa), mutta näillä teoilla on ollut merkittäviä seurauksia (on esim. saanut uusia vastuita työpaikalla tai päässyt mukaan kiinnostaviin projekteihin). Jokainen tällainen tarina on aina yhtä ihana kuulla!” Aku Varamäki, Workday Designers

Uudistuneella Uramuotoilu-verkkokursilla uran kehittäminen tehdään tarkasti mietittyjen harjoitusten kautta. Kurssilla on myös hyvin tehtyjä opetusvideoita, mutta ne ovat hyvinkin tiiviitä ja ennemminkin auttavat ymmärtämään mitä tehtävistä on tarkoitus saada ulos ja miksi. Runsaiden tehtävien runko noudattaa tuttua muotoilun kaavaa: Tutkimus, määritys, ideointi, prototypointi, testaus ja toteutus. Vanhana palvelumuotoilijana tiedän että tällä prosessilla ulos tulee väkisinkin ulos jotain uutta ja innostavaa – verkkopalvelu, uusi bisnes tai urasuuntaus!

Osioiden sisällä oli ihan hirvittävän tärkeitä tehtäviä ja kysymyksiä, sellaisia joita jokaisen pitäisi itseltään kysyä. Mikä on työfilosofiani, mikä yhdistää aikaisempia työkokemuksiani ja mitä olen kustakin oppinut? Mitä arvostan oikeasti ja minkälainen rooli on rahalla?

”Mitä saavutit tai sait aikaan tehtävässä?”

blogin perustaminen

Mitä Uramuotoilu-kurssilla tehdään?

Uramuotoilu-kurssilla ideoidaan itselle uusia, vaihtoehtoisia työpolkuja, -tehtäviä tai -uria. Useasta ideasta valitaan yksi, joka “rakennetaan” oikeaksi prototyypiksi ja jota testataan. Se ei tietenkään tarkoita että sinun pitää ottaa ja irtisanoutua ja aloittaa uusi ura.

Kurssin isoin arvo on se että sen avulla sinä ymmärrät paremmin mitä työltäsi haluat, ja sitä voit hyvinkin soveltaa nykyiseen työhösi ja uraasi.

”Kuinka ennakoitavaa haluat työn olevan? Entä kuinka tärkeää vaihtelu on sinulle? Kuinka tärkeää itsenäisyys ja autonomia ovat sinulle? Millaista työyhteisöä tai yhteistyötä arvostat/kaipaat?”

Minulle jo ihan alkupään Prisma-tehtävä oli tosi silmiä avaava. Siinä annetaan arvosana 1-10 oman elämän eri osa-alueille (ja tehtävä tehdään uusiksi kurssin lopussa), ymmärtääkseen mitä muutoksia ylipäänsä voisi tarvita. Minun pisteeni olivat häkellyttävän hyvät.

Elin-työympäristö, työ / ura, talous, terveys, perhe / ystävät, parisuhde / rakkaus, henk.koht.kasvu saivat kaikki minulta ysin tai jopa täyden kympin. Vain vapaa-ajalle annoin numeron kuusi, sillä en tällä hetkellä ota tarpeeksi ihan löysää aikaa itselleni.

Tehtävä auttoi mua näkemään että olen juuri sellaisessa paikassa missä nyt haluankin olla. Ideointi oli silti tosi kiinnostavaa ja juuri nyt mulla on sellainen olo että voisin tehdä ihan mitä haluan, haha! Aivan realistista!

No, annetaan mulle lupa olla nyt vähän hulivili, olenhan hoitovapaalla. Haluaisinkin tehdä kurssin uudestaan sitten kun palaan täyspäiväisesti takaisin töihin, nähdäkseni mihin suuntaan lähden juoksemaan kovempaa.

Kysy pomolta, voisiko firma kustantaa Uramuotoilukurssin

”Voidaksesi testata valitsemasi urasuunnitelman toimivuutta, sinun on ymmärrettävä sitä paremmin ja saatava vastauksia siihen liittyviin avoimiin kysymyksiin. Tässä harjoituksessa tehtävänäsi on ideoida haastatteluja ja pieniä kokeiluja, joiden avulla saat tarvitsemiasi tietoja.”

Uramuotoilu-kurssin työkalupakilla voisi hyvinkin tarkastella omaa työtä ja sen etenemistä, ihan ilman aikomuksia vaihtaa uraa. Iso osa asioista töissä on kuitenkin sellaisia joihin oma näkökulmakin vaikuttaa, ei pelkästään ulkoiset olosuhteet.

Olisi ihan supertärkeää käydä tämän tyyppisiä tehtäviä läpi säännöllisesti. Ajattele sitä vaikka sinun ja työsi omana pariterapiana. Olemmeko tilanteessa jossa kumpikin saa toiselta jotain? Mitä pitäisi muuttua? Kuka sitä voi muuttaa?

Minusta iso osa kurssin tehtävistä on sellaisia, joita hyvä esihenkilö alaiseltaan kysyy. Siksi ehdottaisin tätä kurssia firman piikkiin tehtäväksi! Oma kokemukseni on että ihmiset ovat kaikista parhaita työssään silloin kun he ovat sellaisessa työssä ja roolissa joka sopii heille, joka korostaa heidän vahvuuksiaan. Tähän päästäkseen on ymmärrettävä mitkä ne vahvuudet ja taipumukset ovat. Jos tämä kurssi osoittaa ihmiselle hänen olevan väärässä paikassa, on kaikkien edun mukaista että yhdessä mietitään miten saadaan ihminen sellaiseen rooliin joka hänelle sopii parhaiten – ja joskus se tarkoittaa siirtymistä pois siitä organisaatiosta.

Mutta yhtä lailla uskon että paljon on tehtävissä aina myös organisaation sisällä, kun vain kaikki oikeasti ymmärtävät missä ihmisen vahvuudet ja intohimot todella olevat. Osaamisen kehittämiseen kurssi onkin ihan super hyvä työkalu, ja ottaa kokonaisvaltaisesti ihmisen huomioon. Senkin takia tämä on työnantajan kannalta tärkeä kurssi!

”Muista, että tavoitteenasi on oppia ja se tapahtuu ottamalla pieniä askelia mahdollisimman nopeasti. ”

vinkkejä blogin perustamiseen

Kenelle Uramuotoilukurssi sopii? Kaikille, nappaa alekoodi tästä!

Uramuotoilukurssilla tehtävää pohdintaa tarvitaan niin palkkatöissä, yrityksen perustamisessa kuin uuden työpaikan hakemisessakin. Kaikissa työelämän muutosvaiheissa olisi hienoa pysähtyä miettimään näitä kysymyksiä, saada luottamusta omaan asiantuntijuuteen ja ennen kaikkea kykyysi muovata omaa työtä.

Nyt kun maailman tilanne kurittaa ja pakottaa ihmisiä uusiin töihin, näen myös tosi arvokkaana että uusia mahdollisuuksia voi löytää nähdä muuallakin kuin vanhoista tutuista poluista.Olisi upeaa jos tämä Uramuotoilukurssi olisi saatavilla ihan kaikille, tai ainakin uutta työtä hakeville! Toivotaan siis että Workday Designers saa tämän myytyä vaikkapa Ely-keskuksille osana uudelleen kouluttamista.

Sillä aikaa sinä voit ostaa Uramuotoilu-kurssin tästä alehintaan 76€ (normihinta 95€) alekoodilla valeaiti20. Alekoodi on voimassa vuoden loppuun asti!

Vihreällä pohjalla esitetyt lainaukset ovat kurssin tehtävistä.

Onko tämä enää normaalia kysyy vanhempi kun koululainen ragee: kengät lentää seinään ja kirosanat naamalle

Vanhemmuus ottaa vähän nitroja siinä eskariuhman kohdilla. Ne kuusivuotiaan kaikkivaltiaat hetket on jotain niin outoa, että silloin viimeistään vanhemman päässä kaikuu lähinnä “en tajua tästä mitään, en tiedä yhtään mitä tehdä”.

(Ehkä myös “kuka toi demonilapsi on ja mitä se teki sille vanhalle”)

Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän tulee vastaan tilanteita joissa oikeasti tuntuu ettei kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. Jos leikki-ikäisen kanssa tietää kyllä suunnilleen mitä pitäisi tehdä (sanoita, kohtaa omalla tasolla blaadiblaa) mutta ongelma on ettei vain halua tai enää kertaakaan jaksa tehdä sitä, koululaisen kanssa voi tulla sellaisia hetkiä eteen että menee sormi suuhun jo ennen kuin jaksaminen loppuu.

Että mitäs helvettiä tämä nyt sitten on?

Kun koululainen ragee, hae vertaistukea! Tässä alkuun!

”[koululainen] huutaa, potkii seiniä, heittää tavaroita jne”

”9v:n klassikko: ”mä tapan itteni” tai ”tää on pahin päivä ikinä””

”viimeisimpänä repi koulukirjan”

”Ei kiinnosta, ei kiinnosta, EI KIINNOSTA ja ovet paukkuu”

Alakoululaisten elämä on joskus pelkkää draamaa kun koulupäivän vaatimat voimat verottaa kotona: milloin on pahvilaatikko käytetty väärään tarkoitukseen, otettu valokuva väärällä tavalla tai vain vitsaillaan jotain yhdessä hyväntuulisesti – väärin. Desibelit nousee, rageaallot lyö ja koulusta opitut sanat ja lauseet lentää päin naamaa. Joskus kaikki itkee ennen kuin kouluun asti päästään ja joskus mikään ei ole ollut niin pitkä aika ihmisen elämässä kuin yksi (1) sivu matikan-saakelin-kirjaa. Ovet paukkuu, kengät lentää seinään, joku aikoo muuttaa mummolle ja yksi menee kierroksille koska häntä ei nyt sitten kuitenkaan tälläkään kertaa lyödä.

”Huutaa olevansa paskaidiootti ja miksei häntä koskaan lyödä”

Seuraavassa hetkessä kaikilla kulkee taas happi. Sitten siinä puhallellaan ja mietitään: onko tämä enää normaalia?

Päätellen siitä miten monesti olen tuon lauseen kuullut alan olla itse sitä mieltä että todennäköisesti tämä kaikki on juurikin normaalia. Koulu on ns. heviä shittiä. Se on iso muutos lapselle kun yhtäkkiä pitää jaksaa pitää itsestään huolta kokonaisen päivän ajan, opetella monimutkaisempia sosiaalisia suhteita ja hyväksyä se että osa koulun asioista onkin vaikea oppia, tai että muut ovatkin taitavampia kuin itse.

Ei ole mikään ihme jos vääränlainen jugurttipurkki illalla saa vähän isot mittasuhteet, tai ettei se aina ihan ekojen viikkojen aikana helpota.

”7v uhkaa muuttavansa pois kotoa eikä halua nähdä meitä enää ikinä”

”Uusi: Lukitsee itsensä vessaan ja välillä avaa oven, kiljuu täysiä ja takaisin vessaan. Toistuu x10”

”Muutama tietokoneen hiiri ja kaukosäädin säpäleinä , ketsupit seinillä ja sitä rataa”

Mua helpottaa kaikissa näissä tilanteissa vertaistuki todella paljon. Kun kuulen toisen vanhemman pohtivan omia kykyjään vanhempana tai etsivän uusia keinoja arjen mutkien selättämiseen, saan mittasuhteita omaankin elämään. Siksi kysyin seuraajiltani meille kaikille vertaistukea ja sain kymmeniä, kymmeniä tarinoita siitä miten lapsella palaa käpy. Jotkut ihan sydäntäsärkeviä, osa koomisia ja kaikki tutun kuuloisia – tunnistan, ai teilläkin! Joitain olen jakanut tässä tekstissä lainauksina, kaikki löytyvät myös Instagram-tilini kohokohdista!

Vinkkejä rageilevan koululaisen tukemiseen saa asiantuntijoilta

Se rageilu ei pitkään jatkuvana ole kovin mukavaa ja verottaa aika paljon voimia kaikilta. Siksi muistutan että kannattaa kysyä joltain asiantuntijalta vähän apuja! Avun pyytäminen ei tarkoita että olisitte vanhempina epäonnistuneita tai että lapsenne olisi jokin ongelmatapaus, jonka käsittelyyn tarvitaan diagnooseja, lääkkeitä, laitoksia ja terapiaa (ja toki ne kaikki ovat tosi tärkeitä jos sitten niitä tarvitaankin).

Koulussa apuna on oman opettajan lisäksi kuraattori tai koulupsykologi. Perheneuvolat auttavat myös (tosin sinne taitaa olla nyt jonoa) ja vahvemman temperamentin kasvattamiseen löytyy tosi paljon hyviä oppaita, mm. tämä Tulistuva lapsi kuulemma yksi sellainen, samoin Mitä ihmettä -kirjaa on suositeltu. Erilaiset tunnekortit ja -kirjasarjat (kuten Fanni-kirjat ja Pomenian maailma) sekä Tunnetaitoja lapselle – IG tili ovat kaikki mainioita oman – ja lapsen! –  tietämyksen kasvattamiseen.

On myös paljon yksityisiä perhepalveluita, joista voi saada nopeasti uusia ideoita oman perheen tasapainoon jos varallisuus riittää. Tänään löysin yhden suositeltavan kun keskustelin osana Myynninmurtajat-kurssimme Premium-settiä* Terapialammen Hannan kanssa, ja Hannalla oli tosi ihania näkemyksiä asiaan! Esim tämä:

”Normaalia on niin monenlaista”

Vitsi miten hyvin sanottu!

”3. luokkalainen istahtaa lattialle vinkuu ja kaataa ohimennen muutaman tuolin”

Jokaisella on oma normaali, jokaisen jaksaminen on erilainen

Vastauksena siihen monen vanhemman kysymykseen “onko tämä enää normaalia” voisikin olla “on, tämmöistä teidän normaalia”, ja jatkaa pitäisi aina kysymyksellä “tarvitsetteko siihen tukea – te tai lapsi?”

Siitä kai on diagnooseissa ja kirjainyhdistelmissäkin kyse: ne ovat koodeja sille että perheellä on oikeus saada erityistä tukea ja apua, järjestelmällisesti. Ne voivat myös helpottaa lasta, joka saa syyn sille miksi tunteet ei pysy hallinnassa tai keskittyminen kurissa. Eivät diagnoosit niitä lapsia mihinkään muuta, ovat yhtä rakkaita ja monimutkaisia kuin aina ennenkin.

Normaali onkin ehkä jokaisen oma määritelmä siitä, minkälaisen arjen kanssa pärjätään hyvin.

Vertaistuki on ihan supertärkeää ja kannustan rohkeasti kysymään muilta koululaisten vanhemmilta onko arjessa ollut hankalia tilanteita. Yleensä on, ja se auttaa hirveästi kun kuulee ettei teidän perhe ole vain joku kummajainen joka ei osaa. Myös lapselle voi olla tosi tärkeä kuulla että muuallakin vielä opetellaan, ettei vain hän ole vaikea, niin kuin nämä pienet kullannuput joskus erehtyvät itsestään ajattelemaan.

”Te aina vaan komennatte mua kun mä en osaa mitäääään!””

Sitten illalla tulee kuitenkin taas se hetki kun sen paskatyhmäidioottiäidin tai -isän kainaloon käperrytään ja ollaankin yhtäkkiä ihan tosi, tosi pieniä. Silloin tekisi mieli sanoa että älkää rakkaat ihan vielä muuttako pois kotoa, kyllä me yhdessä tässä pärjätään.

Mustalla merkityt lainaukset ja tarinat ovat Valeäidin Instagram-tilin seuraajilta saatuja anonymisoituja hetkiä.

*oman kurssin mainos: Myynninmurtajat-kurssilta on mahdollisuus ostaa Premium-paketti, johon kuuluu puolen tunnin henkilökohtainen sparraus.

Suuri oivallukseni: voin itse vaikuttaa elämääni

Saan itseni usein kiinni ajattelemasta sitten kun.

Useimmiten sitten kun liittyy toiveisiin ja haaveisiin: sitten kun voimme taas matkustaa; sitten kun kiireet helpottaa; sitten kun lapset ovat isompia jne. Mutta nyt elän sitä kaikkea hyvää jota olen odottanut vaikkapa viime vuonna! Sitten kun vauva syntyy, sitten kun vauvavuosi on ohi, sitten kun opimme olemaan viiden hengen perhe.  Yhtäkkiä huomaan sen olevan haikea sitten kun.

Sitten kun arki taas alkaa ja palaan töihin oikeasti. Sitten kun koronan pakottama Insinöörin etätyö päättyy ja vietämme vähemmän aikaa yhdessä.

Sitten kun tämä ihana urheilullinen ja perhekeskeinen elämänvaiheeni päättyy ja muuttuu taas stressiksi ja kiireeksi.

Havahduin ajatukseeni viikonloppuna. Onpa typerä ajatus.

Miksi tämän olisi pakko muuttua? Mikä estää meitä tekemästä valintoja joilla tämä vaihe jatkuu? Ei juuri mikään. Insinööri voi tehdä jatkossakin etänä töitä ja jäädä vaikka halutessamme osittaiselle hoitovapaalle. Minä voin tehdä kaikkia töitäni joustavasti yrittäjänä. Voimme hitto vie vaikka yrittää vielä yhtä lasta jos siltä tuntuu.

Puolellamme on kaikki etuoikeudet: terveys, varallisuus, koti, hyvät työtilanteet, hyvä parisuhde, hyvät turvaverkot. Nyt on aika ottaa näistä kaikki irti ja asetella elämän palaset sellaisiin paikkoihin jotka luovat sitä onnellisuutta, eikä niihin mihin ajattelee että on vain palattava koska niin se menee.

Voisi olla aika myöntää itselleen että elämäni on hyvää. Että olemme nyt tosi onnellisia koska olemme olleet etuoikeutettuja tekemään sellaisia valintoja jotka tekevät meidän arjen hyväksi.

On aika myöntää että voin itsekin vaikuttaa elämäni eikä minun tarvitse odotella kulisseissa ja haaveilla / pelätä mitä näyttämölle seuraavaksi tulee. Ellei tielle osu huonoa tuuria, voin itse rakentaa itselleni hyvän elämän.

Minusta tämä on lohduttava ajatus, jonka varassa voisi rauhassa jäädä katsomaan mitä seuraavaksi haluaa ja keskittyä nauttimaan (tai selviämään, niitäkin aikoja on) siitä hetkestä missä juuri nyt on sen sijaan että pelkää jonkin hallitsemattoman voiman tulevan ja heittävän kaiken pyllylleen.

Jos se tulee, se tulee. En voi sille nyt mitään.

Sitäpaitsi toistaiseksi jos sille näyttämölle onkin joskus aiemmin heitelty kaikkea ikävää masennuksesta tonttiriitoihin, olemme selvinneet. Emme heti sankareina mutta kuitenkin, rakentaneet elämäämme siinäkin tilanteessa. Ehkä on siis aika myös uskoa että vaikka jotain sitten sattuisikin, olemme jo aika hyviä tässä aikuisessa elämässä ja pärjäämme varmasti.

Tämän ääneen sanominen vähän pelottaa. Huomaan ajattelevani että nyt joku tulee ja sanoo että noin on hyvä ajatella kun ei ole koskaan ollut suuria vastoinkäymisiä, suruja ja pelkoja. Koska enhän minä tiedä oikeasti mistään mitään, olen todellakin päässyt helpolla.

Mutta aion silti tästedes luottaa ja uskoa itseeni vähän enemmän. Sillä silloin ne mahdolliset tosi vaikeatkin tilanteet on helpompi ottaa. Jos uskon itseeni, meihin, olen vahvempi ja elämä on kivempaa.

Ensimmäisenä askeleena otan nyt ihan rauhassa henkeä ja mietin esimerkiksi tätä töihinpaluuasiaa sillä tavalla että teen sen mikä kulloinkin parhaalta tuntuu. Kiire ei ole vieläkään mihinkään.

Tämä nyt on vähän sarjassamme ”tajusin elämän 37-vuotiaana” mutta olenkin vähän hitaampi tapaus. Pidätän myös oikeuden unohtaa tämän löytöni viisauden ja sekoilla taas ihan huolella vaikkapa puolen vuoden päästä!