Tietoa mainostajalle ›

Mihin leivinpaperit laitetaan ja rakentamisen muut 10 000 päätöstä

Joku sanoi meille raksaprojektin alkuvaiheessa, että raskainta on se päätösten tekeminen, sillä niitä tulee noin tuhat hankkeen aikana. Tällä hetkellä tuntuu siltä että tuo oli täyttä huijausta, kyllä niitä päätöksiä on varmaan kymmenkertainen määrä. Tähän mennessä on päätetty ainakin pistorasioiden määrä, laatu ja sijoittelu; takan sijainti (vai onko?), keittiön rakenne, kaapit ja työtasot, ikkunoiden karmien värit kolmesta eri pinnasta, seinien eristeet, talotoimittaja, tontti, huoneiden sijoittelut, vaatekaapin paikka, ilmastointiputkien kannet ja niin saakeli edelleen. Aivan järkyttävää.

Osa päätöksistä on tosi isoja ja raskaita. Tontista luopuminen, kellarikerroksen myllerrys ja talon rakenteen (puu vai kivi, CLT vai ei) päättäminen menevät tähän laariin. Ne ovat päätöksiä, joilla on suuret seuraukset ja huonot lähtökohdat. Et ehkä tiedä mikä on eri valintojen kustannusvaikutus, kuinka ne vaikuttavat talon hyvinvointiin ja varsinkaan näyttääkö valintasi lopulta sittenkään kivalta. Mutta päätös on tehtävä ja se vaikuttaa kaikkiin muihin jatkopäätöksiin.

Usein päätökset myös joutuu kuitenkin tekemään liian nopeasti, vaikka niiden tulemisesta on tiedetty jo kuukausia. Niin vain sitten yhtäkkiä oletkin siinä sunnuntaissa, jolloin vessanpöntöt on vain valittava. Anna mun kaikki kestää, vessanpöntötkin. Luulisi ettei sekään ole kovin vaikeaa, eikö? Valkoinen pönttö! Niitäkin on joku sata eri mallia ja kun alat katsoa niitä, 9o% ei enää kelpaakaan. On vääränlaista muotoa, hintaa, toimintoa tai leveyttä.

Sitten on päätöksiä, joita ei vain enää jaksa tehdä mutta joissa laiskottelu tulee ärsyttämään ihan todella paljon talon kanssa eläessä. Mihin leivinpaperit säilötään, mihin menee keittiön yleiskone? Missä telkkaria katsotaan, tuleeko se joskus yläkertaan? Missä kaapissa säilytetään urheilukamoja ja mahtuuko arkivaatteet kahden metrin vaatekaappiin? Välillä huomaan laskevani kuinka monta paria mulla on kenkiä, jotta tiedän ärsyttääkö ensi syksynä liian pieni kenkäteline.

Todennäköisesti ärsyttää joka tapauksessa.

Nämä ovat vielä pääosin niitä käytännön päätöksiä, se koko visuaalinen show on vielä ihan oma lukunsa. Minkä väristä maalia, minkälaiset hanat ja minkälaiset ovat lattiat, keittiö, portaat ja kuinka ne kaikki sopivat yhteen.

Ehkä tämä olisi helpompaa jos kokisin olevani jotenkin vahva visuaalisen silmäni kanssa ja rakastaisin Pinterestissä pyörimistä. Uskon että monella muulla on jo aikaa sitten katsottu ihanimmat hanansa ja pönttönsä, kaakeleista puhumattakaan. Ai niiiin, kaakelit, niitä ei olla vielä yhtään edes mietitty! Aargh!

Loppuun vielä yksi ankeuttava ajatus, ennen kuin vaihdan taas vaihteen iloisen pirtsakkaan Pinterest-moodiin. Moni sanoo ”on varmaan ihana rakentaa kun saa sit just sellaisen kuin haluaa”. Ei saa. Mutta saa itse valita kompromissit, joita on pakko tehdä.

Harmi vaan että ne kompromissitkin pitää päättää.

Lue myös: Vaikeinta on päättää 

Lokakuu 2017: Säältä suojaan, pah

Satuitteko huomaamaan, että on ollut hieman sateinen syksy?

Hesari uutisoi lokakuun 13. päivä, että ”Helsingin seudulla ei ole 58 vuoteen satanut lokakuun alussa yhtä paljon kuin nyt.” Tietysti, sopii karmaani. Kuun loppuun mennessä tilanne oli jo ihan katastrofaalinen: kokonaissademäärä oli hurjat 169mm kun edellisvuonna vastaava luku oli 19mm. ENSILUMI SATOI. Siis ihan oikeasti.

Sateesta viis, onneksi olemme ostaneet talopaketin nimeltä ”säältä suojaan”! Arvatkaa, onko taloa kertaakaan suojattu asentajien toimesta? Arvatkaa, kuinka monena iltana Insinööri on käynyt asettelemassa pressuja parhaansa mukaan? Arvatkaa kuinka helvetin märkä koko talo on nyt?

Ai niin, yksi pikku juttu vielä. Murran lokakuun ensimmäisenä päivänä kylkiluuni sotkuisella tontilla. Sateesta liukas maa vetää jalat alta ja pajautan koko painollani rakennustelinekasaa vasten.

Jossain kohtaa lokakuuta tuntuu että tämä alkaa yksinkertaisesti riittää. Jatkuva sade ja edelleen jatkuvat kiistat asentajien kanssa hiertävät meiltä kohta pään irti.


Nyt on se hetki kun alan puhua Kastellista heidän oikealla nimellään. Siinä vaiheessa kun asentaja huutaa meille koska me vaadimme suunnitelmien mukaista työtä, peli on pelattu ja somekortit heitetään pöytään. Kastelli olisi voinut esimerkiksi lukea sen edellisen tekstin, jonka heille linkkasimme ja ottaa siten asian haltuun.

Sen sijaan sama meno jatkuu. Asioita lupaillaan, viikot vaihtuu. Lokakuun 13. päivä kyselemme Kastellin sähköisessä järjestelmässä, missä Kastellin tyypit viipyy kun ei ole koko viikkoon näkynyt työmaalla. Tappelemme edelleen tuulensuojalevyjen asennussuunnasta ja niihin ammuttujen naulojen määrästä.

Lopulta elokuun loppuun sovittu töiden valmistuminen on totta vasta lokakuun 15. päivä. Talomme on seissyt puolitoista historiallisen sateista kuukautta kastumassa, kun se olisi voinut olla suojassa jo aikoja sitten.

Vituttaa.

Kastellin osuus on nyt siis onneksi ohi, mutta vielä löytyy korjattavaa. Villat ovat kastuneet läpimäriksi ja niistä iso osa pitää vaihtaa. Kuuluisista tuulensuojalevyistä ja niiden vielä kuuluisimmasta naulaamisesta osa on mennyt vähän sinne päin. Ihan kiva että nauloja vihdoin lisättiin, mutta olisiko joku voinut vaikka miettiä osuuko naulat johonkin?

Ihana, uusi talo. Melkein näyttää vasta rakennetulta.



Mitähän muuten kävisi, jollei Insinööri aktiivisesti etsisi ja löytäisi näitä vikoja?

Kastellin lähdettyä ihana urakoitsijamme Pumara ottaa homman taas haltuun ja meno on heti aivan erilaista. Tulemme tontille  ja ihastelemme miten siistiä täällä pitkästä aikaa on. Samalla urakoitsija soittaa ja pahoittelee, ettei ehtinyt siivota kunnolla.

Pieni ero meiningissä.

Lokakuussa tapahtuu onneksi myös edistystä. Pääsemme vihdoin laittamaan julkisivupaneelit melkein kokonaan, sähkö/putkityöt etenevät, kellariin nousee väliseiniä ja ykköskerroksen lattia valetaan ja olohuoneen ikkunarivikin saadaan pitkän vänkäämisen jälkeen asennettua – tosin se tehdään tietysti kuitenkin eri tavalla kuin sovittiin. Pumara puhkaisee meille yhden ylimääräisen ikkunan kellariin sillä aikaa kun Kastellin hommia odotellaan. Haemme Köpiksestä sisustusinspiraatiota ja päätämme jättää kellarin lattian betonivalulle.





In bed with Valeäiti, vidusti villaa, vinoon heitettyjä nauloja ja varmaan jo homettakin.

Marraskuu, ole meille parempi.

Olisipa se edes PMS

Tähän aikaan huomenna astun ulos lentokoneesta ja ihmettelen JFK:n hälinää. Puristan passia hikisesti ja toivon, etten näytä t e r r o r i s t i l t a (eihän ne lue suomalaisia blogeja, eihän?). Venyttelen yhdeksän tunnin aikana vielä pahemmaksi mennyttä selkääni ja mietin, onko vuokraamamme AirBnB kämppä oikeasti olemassa.

Parempi olisi, koska siellä on kattoterassi.

Kattoterassi! New York, ystävät, vapaus, loma, aurinko! Tässä pitäisi olla aivan todella, todella fiiliksissä!

Sen sijaan löydän itseni itkemästä pimeästä makkarista, koska olen taas menettänyt hermoni lapsille. Kitissyt ja nalkuttanut ja vähän huutanutkin. Sitten itken sitä etteivät ne edes tajua mun olevan surullinen ja että ne nauraa kikattaa siellä kahdestaan. Että menetän senkin mukavan hetken niiden kanssa.

Viimeisen hetken.

Ihan kuin olisin lähdössä kuuhun. Että nyt kun on tämä viimeinen ilta niin pitää lasten kanssa olla oikein läsnä ja iloinen ja meidän kaikkien pitää vaan halata ja olla onnellisia ja ne voisi vaikka pukea ne vitun yöppärit kun pyydän eikä repiä uutta sohvaa.

Ei saatana.

Voisinpa ottaa näin rennosti tällä upealla uudella sohvallamme. Mutta en voi, koska vituttaa myös se etten saa aikaiseksi ottaa sohvasta parempia kuvia. Aaaaargh. Kerron silti että se on Hakolan Lazy ja se on ihana. NIin on toi poikakin.

Kärsin siitä yberärsyttävästä äitiyden sivuoireesta, jossa poden huonoa omatuntoa siitä että mulla on aivan luksusreissu edessä. Oletan, että minua tullaan siitä rankaisemaan. Viiden päivän aikana tulee varmasti soitto kotoa että joku on joutunut sairaalaan. Tai joudun itse jonkun p o m m i n alle (huomaattehan miten nerokkaasti välttelen sitä T-leimaa!)

Lapset joutuu sitten kasvamaan raajarikkoina ja äidittöminä koska mutsin oli pakko mennä johonkin perkeleen New Yorkiin.

Kannattiko, nii?

En olisi uskonut sanovani näin, mutta toivottavasti mulla alkaa vaikka menkat huomenna. Olisipa tämä PMSää. Koska muuten kyllä vituttaa olla näin hullu akka.

P.s. HUOMENNA NEW YORK!!!!

 

(ei se fiilistely kyllä vieläkään ihan aidosti lähde).