Mennyt kuukausi on ollut melkoista kehittymisen aikaa. Kolmonen ryömii jo hirveää vauhtia ja nousee usein konttausasentoon. Muut ajat se merenneitoilee, ja pääsee jo melkein itse istumaan asti. Istuen hän pysyy ryhdikkäästi muutaman sekunnin kunnes kaatuu – kädet ottavat jo hiukan vastaan.
Vauvalla alkaa olla tietoisuutta ja muistia. Se tajuaa, että näköpiiristä hävisi kännykkä, äiti, syötävä pahvi ja etsii niitä katseellaan. Se vierastaa väsyneenä ja innostuu meistä aina. Kiukuttelee Insinöörin nukutuksessa ja haluaa että minä pysyn lähellä.
Jokeltelu muuttuu jatkuvasti enemmän sanojen tapaiseksi. Kun hänet on illalla julmasti hylätty ja poistettu kaiken kivan ääreltä (= laitettu sänkyyn nukkumaan), saattaa yhtäkkiä jostain pinnasängyn uumenista kuulua erittäin käskevä komennus “äi-äi!”. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa, mutta silloin käy usein niin että äi-äi tulee siihen sängyn vierelle sanomaan että kyllä vain, nyt nukutaan.
Vauva 6kk ikäisenä:
Painaa 6,8kg, pituutta 67,5cm (+0,2kg ja +1,6cm)
Vaatekoko 68 – 74
Hampaita kaksi (alhaalla), ylhäällä kova turvotus
Pientä hiusta alkaa nousta kaljusta kuulasta
Nousee konttausasentoon
Istuu jo hetken tuetta
Nukkuu paremmin ja erityisesti päiväunia tarkalla rytmillä
Syö kiinteitä!
Niin se nukkuminen. No, ei tämä mikään läpi yön nukkuva vauva ole, mutta monta parannusta ollaan saatu tehtyä. Ensinnäkin, se aloittaa nykyään taas unet omassa sängyssä. Se on iso saavutus, sillä monta kuukautta meni välissä niin että pinnasänky toimi lähinnä pyykkikorina.
Nukuttaminen on vieläkin vaikeaa mutta uutena ilmiönä hän ei välttämättä herää enää nukutuksen jäljeen kuin vasta yöllä – tämä on mieletön parannus ja elämänlaadun kohennus kun mulla jää aikaa tehdä edes jotain muuta kuin vain nukutella. Olkoonkin että se nukutus saattaa edelleen kestää kaksi tuntia (Rauhallinen, sänkyyn. Raivo. Rauhoittuu, sänkyyn, raivo. Nukahtaa, sänkyyn, herää. Raivo. jne).
Yöllä ollaan saatu pitkästä aikaa nukkua vähän enemmän. Muutama 21-06 (!!) yö on nähty, mutta yleisemmin hän herää 00, 03 ja 06. Joskus kello kolmen herätys menee sylittämällä, joskus pitää syöttää. (Vielä pitää kuitenkin jatkaa nukuttamisen opettelua, sillä tämä alkaa uhkaavasti mennä taas tissihommiksi.)
Alla olevat kuvat sisältää saatuja tuotteita: Stokke Steps tuoli ja kaikki ruokailuvälineet (Ipanaiselta) ovat blogin kautta saatuja.
Puolen vuoden rajapyykin isoin muutos on tietysti tämä: ruokailu. Muita kuvia ei tästä kuusta sitten meinaa ollakaan, tämä on niin mullistava asia! Perheemme viides jäsen on nyt täysivaltainen pöytäseuralainen. Kolmonen on ensimmäinen puolen vuoden ikään täysimetetty vauva (eka maistelu taisi olla viikkoa ennen, joten lasken meidän päässeen siihen maagiseen rajaan asti), ja siis ensimmäinen vasta puolen vuoden iässä kiinteät aloittava.
Se on ollut ihan mahtavaa! Tyypillä on ihan eri valmiudet syödä nyt kuin pari kuukautta sitten. Kolmonen aloittikin homman saman tien kuin ammattilainen: Hän istuu hienosti tuolissaan, vie ruoan suuhun, käsittelee ja nielee. Viikossa ollaan ehditty maistaa jo pitkä lista asioita ja hän on todella päässyt homman makuun, kirjaimellisesti.
Entäs minä sitten? Minä voin todella hyvin. Jos kehtaisin, sanoisin että kukoistan. Olen aloittanut uudestaan sekä juoksun (pieniä, 1-5 min pyrähdyksiä) että munasolujeni kierrättämisen systeemin läpi. Olen äärettömän onnellinen ja tämä arki tuntuu tosi hyvältä.
Uni on vauvaelämässä kestopuheenaihe: miten nukahdetaan, kuinka nukutaan ja joko hulinat meni ohi.
Mun vastaus nyt kuuden kuukauden kohdalla on että ei nukahdeta, nukutaan paremmin ja hulinat I don’t know, tämä on ollut yhtä sirkusta siitä asti kun vauva oppi kääntymään kolmikuisena. Heti loppaisena, joulun ja uuden vuoden sekoilujen loputtua päätin että nyt saa riittää. Yöt olivat meillä menneet siihen jamaan että vauva nukahti vain viereeni, nukkui siinä koko yön ja tarvitsi tunnin, kahden välein rintaa nukahtaakseen uudestaan.
Muistan ihan liian hyvin minkälainen ihminen olen kun tätä jatkuu kuukausitolkulla (Kakkosen kanssa 10kk alle tunnin välein heräilyä, toivun tästä edelleen), joten stoppihan siihen oli laitettava. Tutkin kaikki tietämäni lähteet, joista hauskin oli Precious little sleep – sivuston yksi lainaus:
When you try to shorten the feeding and they’re not yet asleep they’ll yell at you, “Woman, do you not see that I’m still awake? Get back in here!”
Kuin suoraan Kolmosen suusta. Nainen, takaisin!
Oli siis aika lopettaa kuusikiloisen tyrannin tissinukutus, valitettavasti. Ollaan tässä jo hienosti edistytty, mutta hitto että on vielä matkaa jäljellä. Yritän muistaa että muutos on vaiheittainen ja iloitsen pienistä voitoista ja jääpäti jääpäti jää eikö se nyt voisi vain jo nukkua.
Tiedän tavallaan mitä pitäisi tehdä, ja meillä on moni keino on vielä kunnolla kokeilematta. Nukuttamisen teoria on niin helppo kirjoittaa auki! Olenhan kerran kirjoittanut unikouluohjeetkin juuri tämän ikäiselle ja viimeksi tänään sain palautetta että ne ovat tosi hyvät. Miksi en osaa silti tehdä tätä?
Kerrataanpa.
Vauvan oikeaoppinen iltanukutus:
[Varttia vaille 2-3 tuntia viimeisistä päiväunista] imetän alakerrassa valoisassa
Siirrytään ylös pesuille, valot himmeämpinä
Yökkäri ja unipussi puetaan lähes pimeässä makkarissa
Lapsi sänkyyn, tutti suuhun (jos syö), ”hyvää yötä” ja poistuminen huoneesta
Nukahtaa itse alle vartissa
Herää ensimmäisen kerran aikaisintaan 04 syömään
Näin voi käydä, olen todistanut sen. Tässä tärkein asia on asteittainen auttaminen: Jos vauva tarvitsee apua nukahtamiseen tai uudelleen nukahtamiseen, sitä annetaan aina mahdollisimman vähän ja asteittain: ehkä ensin vain ääni (shhhh shhhh shhh), sitten kevyesti käsi päälle, sitten painoa kädelle hieman, ehkä sitten vauvan pepun taputtelu, ja lopulta syliin, sitten keinuttelua jne. kunnes ollaan keskiyössä ja työntelet vaunuja olkkarin kynnyksen yli (olisipa tämä vitsi).
Aina kun vauva rauhoittuu, kevennetään takaisin edelliseen, kevyempään rauhoitteluun. Suhina lopetetaan kun itku laantuu, vaunut jäävät paikalleen jne. Jos vauva hermostuu, annetaan taas astetta enemmän jne kunnes nukahtaa lopulta itse omaan sänkyyn.
Itkun (vauvan, ei vanhemman, sitäkin saattaa tulla) laatu kertoo mitä tehdä. Nukahtamislaulu väy-väy-väy on sitä kun vauva itse yrittää nukahtaa eikä tarvitse apua. Odota rauhassa huoneen ulkopuolella ja ylpeile taitavalla vauvallasi. WÄÄÄÄÄÄ-HÄÄÄÄÄÄÄ on sitä että vauva ei onnistunut ja se haluaa sinulta apua nyt heti saatana. Sitten on vielä sellainen itku jota ei voi aukikirjoittaa, jossa vauva on ns. tiloissa koska loukkasit häntä lopullisesti a) olemalla myöhässä rauhoittelun kanssa ja b) tarjoamalla liian kevyttä rauhoittelua.
Nukahtamislaulua lukuunottamatta vauvaa ei teoriassa koskaan tarvitse itkettää ja keinot ovat jokaisella omansa (laulua, white noise, hyssyttely), tärkeintä on että avut kevenevät aina kun voi.
Kaunis teoria! Katsellaan sitä vielä hetki. Noin.
Sitten voidaan puhua siitä miten tämä meillä tällä hetkellä menee.
Vauvan nukutus Valeäidin tyyliin
Joku päikkäriajoista kusee ja vauva herää jo neljältä viimeisiltä päikkäreiltä
Hereilläoloaika päätyy liian pitkäksi, koska eihän sitä nyt kuudelta voi nukuttaa ja ei tässä mitään päikkäreitäkään kai enää voi ottaa, ruokakin on vielä tekemättä ja yksi koululainen ragee
Ekoille unille pitää lopulta nukuttaa sylissä. Nukahtamiseen menee 10-50 minuuttia.
Vauva herää ekan syklin jälkeen, tai vielä pahempaa 30min kohdalla jolloin kyseessä olikin päikkärit
Emme saa sitä nukahtamaan uudestaan koska keinovalikko on tyhjä. Ongelma: meillä ei ole kevyempiä rauhoittelukeinoja kun vauva ei syö tuttia eikä kelpuuta muuta uniriepua kuin minut. Olemme pattitilanteessa: se on joko tissi tai huutoa.
Tämän takia nukutusrumbaa jatketaan ensimmäisen syklin jälkeen 1-3 tuntia.
Tätä miettiessäni vauva korottaa panoksia eli kakkaa. Äänekkäästi ja itseensä tyytyväisenä.
Vaipanvaihto pimeässä sotkien ja ta-daa: Olen hereillä! Kukkuu ihan hereillä täällä näin! Mitä nyt silmät väsymyksestä rullalla!
Aikuinen haluaa välibissen. Se ei saa sitä.
Pinnasängyssä on nyt ”unta hakemassa” iloinen hahmo joka haluaisi vain ihan vähän leikkiä!
Hetkinen, Miksi sen päälaki näkyy pinnojen yläpuolella?
Käännetään lapsi ympäri ja aloitetaan alusta.
23-00 aikaan onnistutaan siinä mikä aloitettiin neljä tuntia aiemmin ja jonka piti silloin onnistua vartissa.
Aikuinen haluaa lohtubissen. Se ei saa sitä koska se nukahti sitä ennen itse sohvalle.
Siis kiitos kysymästä, näin hyvin meillä menee. Ollaan vahingossa onnistuttu kerran, silloin se nukkui puoli kuuteen asti aamulla heräämättä.
Se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo entinen.
Saa se yksi onnistuminen sen verran toivoa kehiin etten enää suostu nukuttamaan sitä sentään sängyssä tissi vauvan suussa. Totta puhuen mulla on hermot tosi lopussa ja joka ilta kello kuusi alkaa päätä kiristää kun ajattelenkin tulevaa. Mutta yritän silti ajatella että tämä on kaikki harjoittelua joka vielä palkitaan. On tämä nyt jo parempaa kuin se tätä edeltänyt tunnin välein jatkuva heräily, ja päivät meillä menee jo ihan naurettavan hyvin! Mutta olispa kiva taas saada edes jotain omaa aikaa näihin iltoihin.
Ja on se vauva silti söpö, hitto vie.
Viimeinen kuva: Dorit Salutskij
EDIT: haluan historiankirjoihin kertoa, että vauvamme ei ole lukenut näitä teorioita. Olen nyt kahtena iltana, mukaan lukien tämän tekstin iltana nukuttanut tämän lopulta totaalisesti tissille ja SE NUKKUI AAMUSEITSEMÄÄN HERÄÄMÄTTÄ. En tiedä mistä on kyse mutta en uskalla enää kokeilla tätä oikeaoppista tapaa.
Viisikuiselle alkaa tulla tunteita! Nyt ei ole vain nälkä tai väsy vaan myös “aargh en saa tätä lelua” ja “gnnnnh en silti pääse eteenpäin”. Sitä kyrsii joskus.
Edellä mainituista syistä eräs rapiseva kirja on häneltä kokonaan pannassa. Menee aivan tiloihin kun ei saa sitä kokonaan suuhun.
Myös minulla alkaa olla uusia tunteita, sillä rakkaat imetyshormonit, tuo onneni lähde, alkavat pikkuhiljaa hiipua. Yhtäkkiä parikin herätystä yössä tuntuu painavana väsymyksenä aamulla ja ihan ekana pitää taistella pientä äh kun ei kiinnosta nousta –tunnetta vastaan. Nämä on nyt niitä viikkoja kun pitää kuulostella tosissaan miten oma mieli taipuu, tuleeko ahdistusta ja masennusta vai ei. Toistaiseksi ainakin mieliala on todella hyvä ja normaali, vain väsymys painaa!
Tukkani tippuu päästä -kilomitalla. Ehdin jo ajatella ettei sitä nyt tapahdukaan mutta voi pyhä sulkasato sentään kun tätä tukkaa riittää. Joudun hiusten pesun aikana ainakin kolmesti siirtämään tupon käsistäni vessapaperiin ettei se mene viemäriin, hiusten harjauksen jälkeen näyttää kuin olisin nylkenyt piisamin lavuaarissa ja hiuksia löytyy jo aivan uskomattomista paikoista. Vauvan vaippa on klassikko, mutta että seinäkin on hiuksia täynnä on jo koomista.
Vauvakuplaa on vielä kuitenkin hyvä tovi jäljellä. Sanon taas itselleni että “tämä on se paras aika vauvan kehityksestä”, mutta vanhasta muistista tiedän että tulen toistamaan tuota lausetta melkein joka kuukausi. On tää vaan niin siistiä! Tyyppi on tosi iloinen ja rytmit alkaa selkeytyä, hän viihtyy pitkiä aikoja yksinkin hereilllä mutta ei ole vielä vaaraksi itselleen.
Kolmonen on niin ihana pallero että edelleen saatan mennä ihan kyyneliin asti kun se on pehmeänä, raukeana pallona rinnalla. Hipelöi vapaalla kädellään mun paitaa ja ihoa, tuhisee ja syö onnellisena. Painaa silmänsä kiinni jossain kohtaa, tuntuu lämpimänä painona käsillä.
No niin ja nyt sitten saatana taas jo itkettää, ehkä ne hormonit eivät aivan olekaan vielä vähissä.
Palataan tekniseen kehitykseen! Tyyppi on venähtänyt ihan silmissä ja mitoissa myös. Pituutta on jo melkein 66cm ja painoakin 6,6kg. Katson sisarusten neuvolakorteista että hän on nyt virallisesti mennyt 600g painavampana syntyneen Ykkösen ohi, ja ihan pelkällä rintamaidolla. Hyvä me!
Välihuomio: Saan tästä täysimetyksestä jotain todella mystistä tyydytystä, jonka arvelen johtuvan vain ja ainoastaan Imetyksen tuki Ry Facebook ryhmässä hengailusta. On sellainen olo että syötän lastani jollain aivan taikapölyllä ja siitä tulee uskomattoman eheä ihminen kun saa pelkkää tissiä – ihme sekoilua sanon minä! Kuha jotain syö!
Neljän ja puolen kuukauden kohdalla Kolmonen kellottaa ensimmäiset ryömintäsentit, mutta ei tätä vielä ryömimiseksi voi kutsua. Liikettä kuitenkin on, ja oman akselinsa ympäri se pyörii jo niin holtittoman nopeasti että googletamme turvaportteja. EDIT: korjaan väitettäni! Päivää vaille 5kk tapahtuu ensimmäinen oikea, aiottu ja tyylikäs eteneminen. Kohti tietokonetta, tietysti. Kädet lämähtävät maahan, peppu nousee ja hän vetäisee kädet koukkuun ja ryömii konetta kohti. Ei vielä kovin merkittävä maratoni mutta lasketaan! Turvaporteille tulee kiire!
Yhden viikon ajan se on kiukkuinen pieni ampiainen. Arvelen sen johtuvan siitä ettei yllä ihan leluihin, joita itse heittelee kauemmas. Sitten yöt menevät puuroksi, heräily alkaa olla tunnin välein. Päätän kurkata suuhun, että eikö tosiaan edes turvotusta ole vielä ikenissä?
No ei ollut turvotusta vaan eka hammas. Sieltä se kilahtaa lusikkaa vasten Ykkösen kokeillessa kaksi päivää ennen 5kk päivää, aivan kuten sisaruksillaankin aikanaan. Seuraava alahammas puhjennee viikon sisään, niin pinnassa sekin on ja ylhäälläkin pullottaa jo mehevästi.
Yllä: Ryömintä taltioituna. Kädet eteen ja sitten hiiiiops, maha mukaan! Huomaa, ettei katsekontakti kohteesta irtoa missään kohtaa.
Vauva 5kk ikäisenä:
Painaa 6,6kg, pituutta 65,9cm (+0,4kg ja +1,7cm)
Vaatekoko 68. Sopivia vaatteita ei ole!
Kääntyy ympäri kaikkiin suuntiin, pyörii oman akselinsa ympäri ja ryömii! Yhden vedon kerrallaan, mutta ryömii!
Jaksaa pitää selän suorana istuessaan tuettuna
Nousee aivan suorien käsien varaan makuultaan
Nukkuu vähän huonosti, hampaat lienee syynä.
On edelleen perusilmeeltään usein täysin #tyrmistynyt:
Kolmonen on kyllä niin lungi tyyppi ettei toista. Tasaisen varma ja ennustettava. Se kertoo hyvin selvästi mitä haluaa. Jos pepunpesuvesi on liian kuumaa, se alkaa sätkiä pakoon. Jos vesi on liian kylmää, se vetää jalat ristiin ja suppuun. Jos se haluaa nauraa, se katsoo silmiin tiukasti ja hymyilee suu auki. Silloin sieltä saa pienen muutaman sekunnin naurun tiristettyä.
Olen joskus miettinyt että Kolmonen on ihan omanlaisensa, mutta toisaalta aivan kuin siskonsa kopio yhdeksän vuoden takaa. Oliko Ykkönenkin näin helppo ja lungi ja minä en vain huomannut sitä kun olin itse niin sekaisin*?
Paha sanoa, mahdoton vaikuttaa. Jokainen vauva on omanlaisensa ja jokainen äiti myös – myös sama äiti eri vauvojen kanssa. Onneksi kaikissa vauvavuosissa tätä samaa onnea on ollut hirveästi, muistan sen nyt kun samat tunteet valtaavat minut.
Kolmonen sylissäni muistan kuinka Kakkosen pulleat kädet kietoutuivat ympärilleni, ja kuinka se käkätti kovaan ääneen vaikka hetkeä aiemmin olisi muksahtanut. Kun Kolmonen kääntyy tottuneesti ja tarkasti muistan kuinka Ykkönen (kuvassa yllä!) vihdoin pitkän harkinnan jälkeen otti ensimmäisen askeleensa 13kk iässä eikä sen jälkeen haparoinut kertaakaan. Tunnen vieläkin jokaisen synnytyksen alun, ponnistuksen fiiliksen ja sen ensimmäisen hetken mahani päällä.
Nyt yritän fiilistellä joka päivä vielä hetken lisää sitä ettei tarvitse vain muistaa, vaan voin juuri nyt sen kokea ja elää. Miten ihanaa.
*opin vuosia myöhemmin toisessa terapiassa että mulla on ollut Ykkösen aikana synnytyksen jälkeinen masennus ja ennen kaikkea ahdistus. Olisipa sen tiennyt silloin.
Äh ja puh kun vauvan nukkuminen on sellainen aihe mistä en noin lähtökohtaisesti haluaisi kirjoittaa. Jokaisella on tähän omat konstinsa ja myös ongelmansa ja enhän minä mistään tiedä ja vauvanikin on ihan luonnostaan tosi taitava nukkuva jne jne.
Että jos nyt sanon tähän alkuun elefantin kokoisen disclaimerin että nämä on nyt vain meidän pohteita ja minun referointeja toisen sanomista asioista enkä ota mitään vastuuta mistään mahdollisista neuvoiksi tulkittavista asioista niin älkää sitten työntäkö rotkoon jos olette aivan eri mieltä! Lisäksi sanon että jos teidän hommat toimii just nyt hyvin niin mahtavaa! Tätä ei tarvitse siis edes lukea!
Viikonloppuna kävin vielä Marian uniaamussa kuulemassa samoja juttuja kuin silloin viimeksi tavatessamme, ja maanantaina aloin laittaa niitä jo käytäntöön. Tätä kirjoitan maanantaina 20.38 illalla, kun Kolmonen on nukkunut jo yli tunnin omassa sängyssään, johon se nukahti itse.
Eli tuota, hieman menee jo paremmin kuin viimeiset 30 iltaa, jotka olen viettänyt Kolmosen kanssa kahden pimeässä makkarissa yhdeksästä eteenpäin.
En voi enkä osaa referoida kaikkea mitä Maria on kertonut, mutta isoin oivallus mulle on ollut se ettei vauvan unessa ole mitään mystistä (Disclaimer! on roppakaupalla vaikeita vauvoja, joille mikään ei tunnu auttavan! Ne on mystisiä, voimia teille!), eikä asioita tarvitsisi ottaa ”vain vaiheena” vastaan (niin kuin juuri itse tein) vaan periaatteessa kaikkeen löytyy järkevä syy. HUOM! se syy voi olla myös terveydellinen ongelma, muista aina tarkistaa ettei vauvalla ole esim allergioita jos uni on rikki!
Maria puhuu minulle sillä kielellä, jota osaan ja uskon eli tieteellisillä faktoilla. On hormoneja, syklejä, uni-ikkunoita ja sen sellaista, joiden olemassa oloa ymmärtämällä voi saada vauvan nukkumaan paremmin.
Tiivistetysti Marian filosofiana on läpi elämän jatkuva unikoulu, jossa lasta käytännössä autetaan alusta asti nukahtamaan itse, joskus isomman ”unkoulumetodin” kautta, joskus vain lempeästi rutiineilla. Jotkut lapset on helppoja (niin kuin meidän) ja saavat itsensä vaivatta rauhoitettua jos vain vanhempi tajuaa laittaa sen ajoissa nukkumaan. Toiset tarvitsevat enemmän apua ja ovat temperamentiltaan aivan erilaisia.
Meidän isoin ongelma on vauva, joka kitisee iltaisin ja nukahtaa huonosti. Kyllähän minäkin sitä aina arvelin että se vain on iltaisin jo liian väsynyt, että se varmaan haluaisi nukkua ja siksi kitisee mutta on tuntunut hurjalta laittaa vauvaa niin aikaisin nukkumaan. Tylsääkin se on, koko muu perhe kun kukkuu ysiin ja olisi kiva ajatella että me ehdittäisiin nähdä toisiamme eikä yksi koisi melkein koko iltaa.
Olisi ihanaa mennä eteenpäin sellaista vastasyntyneen elämää, rytmittä lempeästi laulellen, mutta alkaa näyttää siltä ettei se Kolmoselle sovi. Olisi ihanaa että hän voisi sitten edes elää suunnilleen samaa rytmiä kuin me, mutta silloin illat menee vaikeaksi ja mun päivä loppuu kello yhdeksän kun alan nukuttaa (Jos saisin toivoa: hän nukahtaisi kahdeksan aikaan yöunille, syöttäisin mennessäni itse nukkumaan ja sitten hän nukkuisi aamuun asti). Meillä siis on pieni ongelma ja siksi aloitan nyt pikkuhiljaa muutosten tekemisen, kokeillen näitä Marian neuvoja ensin.
Viisi isointa asiaa, jotka olen nyt Marian neuvoista laittanut korvieni taaksi ovat nämä:
Uni ruokkii unta
Uni rakastaa rutiineja
Keskitä pidemmät unet keskelle päivää
Illalla ajoissa nukkumaan
Armo
Uni ruokkii unta. Jos päiväunet jäävät vähiin, ei todellakaan voi todeta että ”nukahtaa sitten varmemmin koko yöksi” vaan todennäköisemmin kukutaan yliväsyneen vauvan kanssa. Mitä paremmin unta päivällä, sitä varmemmin unta yöllä. Lisäksi yllättävänkin virkeän oloinen vauva ainakin meillä on juuri se joka nukahtaa kohta itse. Nopeasti ekoista unimerkeistä unille on ollut tie onneen.
Rutiinit on vanha juttu varmasti monelle – minä inhoan niitä. Mua auttaa ajatella että sama selkeä rytmi joka päivä ja tutut, johdonmukaiset toimenpiteet aina ennen unille menoa ehdollistavat vauvan. Vauva alkaa siis suorastaan osallistua nukuttamiseen kun se tietää mitä on tulossa. Ahaa, mulle puetaan haalaria, kohta siis nukutaan.
Keskellä päivää pitäisi saada pidempi pätkä unta. Lauantain uniaamussa moni ”vauvani herää liian aikaisin”, ”valvoo öisin”, ”ei nukahda” -kysymys sai lempeän vastakysymyksen; Tuleeko päivässä tasapainotetusti unta, vai onko uni ehkä hieman liian aamuun tai iltapäivään painottuvaa? Varjele lounaan unia, mietin itse joka päivä ja nukutan vaikka väkisin sen kolme, vähintään kaksi ja puoli tuntia.
Ajoissa nukkumaan on mulle ollut vaikein – ja ilmeisesti sitten tosiaan kuitenkin se yksi vinkki joka voisi meidän tilanteeseen auttaa. Meidän lapset on aina menneet noin yhdeksän aikaan nukkumaan, melkein iästä riippumatta. Maria on toitottanut että vauvan pitäisi mennä reilusti aikaisemmin, viimeistään puoli kahdeksalta nukkumaan (ja koululaisen kahdeksalta). En ole uskonut, joten kysyin vielä kerran miksi lauantaina. Sain tieteellisen selityksen, tietysti. Se meni suunnilleen näin:
Kuuden jälkeen alkaa erittyä melatoniinia, ja siitä alkaa yöunen ikkuna. Jos silloin ei nukuteta yöunille, ja vauva jatkaa sinne ysiin asti yliväsyneenä (usein vahinkotorkkujen kautta), adrenaliinia alkaa erittyä eikä hän pääse syvään uneen kunnolla kiinni. Lopulta hän sammuu tissille ysiltä herätäkseen uudestaan puolen tunnin päästä, sitten tunnin päästä, jne.
Maanantaina laitoin Kolmosen iltakylvyn ja -syötön jälkeen seitsemältä hereillä sänkyyn ja se nukahti vartissa, minun rauhoitellessa äänelläni vieressä. Hello! Aamu sillä alkoi 7.30, välissä oli muutama yösyöttö. Eli tosi hyvä ilta ja yö tuli ekalla kokeilulla.
Seuraavat illat ovatkin menneet niin että laitan lapsen nukkumaan ilmeisesti liian myöhään ja se herää sen puolen tunnin jälkeen ja lopulta sylittelemme taas siellä 21-23 aikaan tiiviisti. Etsimme siis edelleen meille sopivaa nukahtamisen aikaa.
Mutta saamme etsiä ihan rauhassa, sillä Marian ajatuksista ihanin on armo. Vauvat eivät ole koneita eivätkä vanhemmatkaan. Anna armoa ja aikaa ja yritä tuoda uutta rutiinia pikkuhiljaa elämääsi. Harjoittele vaikka kerran päivässä vauvan itsenäistä nukahtamista ja anna muuten päivän rullata niin kuin ennenkin.
Itse lisään vielä että jos ei ole ongelmaa, älä lähde korjaamaan. Jos perheenne on tyytyväinen nykyiseen uneen ja tapoihinne, kaikki on tosi hyvin! Mä olin pitkään tosi tyytyväinen, mutta tämä oman ajan puute alkaa nyt syödä. Haluan tehdä jotain muuta kuin nukuttaa lasta kaikki illat.
Marialla oli tietysti aika paljon enemmänkin asiaa, tietoa ja vinkkejä (mm. tutin opettamiseen ja tutista vieroittamiseen) mutta en niitä enää osaisi auki kirjoittaa – hakeutukaa ihmeessä asiakkaaksi jos tarvitsette apua!
Onneksi on näitä unikonsulttien palveluita, joista voi saada perheen nukkumisongelmiin apua. Olisinpa tajunnut tämän silloin kun Kakkosen kanssa valvoin ja toivottavasti muistan tämän kaiken kun Kolmosen uni seuraavan kerran häiriintyy.
Meidän livemme voit katsoa tästä:
P.s. Kirjoitan Sleepy.fi kärjellä ilman sovittua yhteistyötä, koska olen tosi vaikuttunut tästä Marian tavasta käsitellä asiaa, mutta varmasti on monta muutakin hyvää auttajaa markkinalla. Toki liven nauhoituspäivänä sain jotain hyviä neuvoja itsekin ja uniaamuun pääsin ilmaiseksi.
P.p.s. En enää tiedä itsekään kuinka suhtautua näihin ikivanhoihin minun kirjoittamiini unikouluohjeisiin. Ainakin niissä on lapsi hurjan pitkään hereillä ennen yöunia. Hmm. Pitää kysyä Marialta kuinka paha synti tämä vanha tekstini on.
Olen usein sanonut että kolmen ja neljän kuukauden välissä elämä vauvan kanssa on tosi kivaa ja se pitää kyllä paikkansa. Näinä aikoina vauva on jo niin iso että se jaksaa olla hereillä itsekseenkin tyytyväisenä mutta ei vielä liiku niin paljon että saat olla jatkuvasti joko auttamassa sitä tai pelastamassa omia huonekasveja.
Rytmi on vähän jo selkeämpi eikä ketään tarvitse vielä ruokkia muulla kuin maidolla. Tämän ikäkauden ainoa huono puoli on mahdolliset hulinat: Hei Baby podcastista opin että 4kk iässä vauva kehittyy neurologisesti eniten koko vauvavuoden aikana ja sillä selittyy mahdolliset hankaluudet öisin ja iltaisin.
Niitähän on nähty. Nukahtaminen on Kolmosellekin joinain iltoina ollut tosi vaikeaa, ja hänellä on selvästi suurempia tunteita kuin ennen. Yksi ilta hän meni aivan lohduttomaksi kun veljensä puhalsi omalle naamalleen purkkapallon. Eka kerta nauratti, toinen veti vakavaksi ja kolmannella alkoi suuri, pelästynyt itku.
Hän on siis jo neljä kuukautta, eli ensimmäinen kolmannes vauvauodesta on mennyt. Täältä löytyy sama raportti Kakkosesta aikanaan! Kolmonen on tietysti edelleen ihana ja joka päivä myös taitavampi. Suurin ilo hänelle itselleen lienee uusi liikkumisen taito, kun pääsee jo pyörimään oman akselin ympäri. Käsiin alkaa myös tulla jotain järkeä ja Kolmonen onkin kuin tosielämän “kourapeli”: kädet viuhtoo jatkuvasti etsien mitä tahansa tuntumaa, josta napata kiinni ja repiä kohti suuta.
Minä iloitsen siitä että hän harjoittelee äänteitä (en kuitenkaan välitä niin paljon siitä kiljumisesta) ja oppi ainakin hetkeksi syömään kunnolla tuttipullosta. Yöt menevät taas hyvin mun kainalossa 1-2 herätyksellä.
Vauvan parantunut näkö ja kaiken kaikkiaan älykkäämpi olemus ja uudet taidot alkavat näkyä myös imetyksessä. Yleisellä paikalla saan usein nauttia viilentävästä viimasta kun tissillä ollut pää onkin kuikuilemassa kaikkiin muihin suuntiin kuin sitä itseään kohti. Vielä ei rintaraivareita kuitenkaan näy ja kiinteät pyrin aloittamaan vasta siellä 6kk kohdalla koska (olen laiska ja) ajatuksena on sormiruokailla eikä siihen ole vielä edellytyksiä hänellä. Kuuden kuukauden täysimetys myös kiinnostaa.
Vauva 4kk ikäisenä:
Painaa 6,2kg, pituutta 64,2cm (+0,6kg ja +4,5cm)
Vaatekoko enemmän 68 kuin 62, mutta vielä 62/68
Kääntyy ympäri kaikkiin suuntiin, pyörii oman akselinsa ympäri ja yrittää kovasti ryömiä
Saa varpaat suuhun asti! Hurraa!
Tarraa ihan kaikesta kiinni yhä taitavammin
Näkee jo saman verran kuin aikuinen
Tapailee äänteitä, välillä kuulostaa sanoilta
Kiljuu. En pidä minään.
Ei vieläkään syö tuttia mutta pullo sujuu varmemmin
Hulinoi: Nukahtaa hankalammin, on nukkunut koko kuukauden mun kainalossa
Toistan loputtomasti tätä “kaikki on niin erilaista kolmannella kerralla” mantraa, tässä taas yksi asia siihen liittyen: en ole aktiivisesti miettinyt olenko ollut jossain ulkona ilman vauvaa. Aikaisemmin se oli ehkä isompi juttu mulle, että nyt vauva on tämän ja tämän ikäinen ja en ole vielä ollut ulkona tai että onko nyt jo oikea aika.
Nyt olen vain olla möllöttänyt ja yhtäkkiä vauva on neljä kuukautta ja mulla edessä ensimmäinen isompi ilta ystävien kanssa. Harmi vain että tämäkään vauva ei syö tuttipulloa.
Koska sen ei ole ollut pakko syödä siitä.
En oikeasti tiedä, kuinka vauva opetetaan oikeaoppisesti syömään tuttipullosta rinnan lisäksi, enkä aio väittää että tämä olisi kaikille toimiva malli mutta meidän kaikki kolme ovat menneet nyt tämän saman kaavan läpi. Se kaava menee niin että minä lähden pois kotoa, eikä vauva syö pullosta kunnes aikaa on todella kulunut riittävästi ja sillä on oikeasti nälkä ja se lopulta alkaa syödä pullosta (huom: siksi tätä ei tule tehdä vastasyntyneen kanssa. Vastasyntynyt syötetään kun sillä on nälkä. Ja pullohan kannattaa tuoda muutenkin vasta sitten kuvioihin kun imetys sujuu hyvin).
Ykkösen kohdalla tämä meni kaikista vaivattomimmin. Hän oli kaksi kuukautta kun ystäväni polttarit tulivat eteen. Olin kaasona, oli pakko mennä – ja halusinkin tietysti. Olimme Helsingissä joten arvelin että Insinööri voi vaikka kiikuttaa vauvan minulle syötettäväksi muutaman tunnin välein jos ei muu auta. Ensimmäiset neljä, viisi tuntia olivat vähän jännät. Ei se oikein syönyt, muutamia kymmeniä millejä sai lupsuteltua.
Ajattelin jo että nyt loppui hauskuus, on lähdettävä kotiin kunnes yhtäkkiä illan suussa sain viestin: nyt uppoaa. Ja sen jälkeen hän söi pullosta.
Kakkonen oli kaikista tiukin kaveri. Kolmen kuukauden kohdalla oli samalla tavalla “pakkorako”, tapahtuma josta en halunnut enkä voinut olla pois ja Kakkonen hoidossa muualla. Hän odotti ruhtinaalliset 14 tuntia ennen kuin suostui syömään kunnolla, oikeasti juomaan pullosta pienen nuoleskelun sijaan.
Nyt tuli sitten Kolmosen vuoro. Olemme pulloa muutaman kerran kokeilleet ja menestys on ollut hyvin vaihtelevaa. Ensin homma meni ihan ok, sitten kahden kuukauden kohdalla loppui kaiken muun kuin tissin hyväksyminen. Tänä viikonloppuna tuli hyvä sauma harjoitella isommin! Meillä oli blogiystävien kesken pieni irtiotto Flamingo Spassa. Edessä olisi koko päivä ja ehkä yökin ilman vauvaa, mutta kuitenkin lähellä kotia jos hätä tulee.
Alku meni yhtä nihkeästi kuin aina. Viisi tuntia edellisestä imetyksestä tyyppi söi vain 30ml, vähän hörppimällä. Meni taas tunti eikä se vieläkään syönyt. En ollut Kolmosen puolesta lainkaan stressissä: onhan se öisinkin joskus jopa kymmenen tuntia syömättä ja hän oli selvästi hyvin voiva, jokelteli iloisena puhelimessa kun Insinööriltä tilannetta tsekkasin. Lähinnä stressasin onko päivä Insinöörille tosi hankala. Ei ole kiva tunne kun ei saa lasta ruokittua.
Menin takaisin altaisiin lillumaan ja kun lopettelimme illansuussa, oli tapahtunut pieni parannus. “Nyt meni 60 ml”. Mahtavaa, sen turvin voin jäädä vielä illalliselle! Ja siitä se sitten lähti kuulkaa. Kahden tunnin päästä meni toiset 60ml, siitä hetken päästä jo 120 ja yhtäkkiä hän otti jo ihan iltamaidotkin, 130ml! Success!
Tämän tiedon turvin sain jatkaa rauhassa loppuillan nauruja ystävien kanssa, ja voi veljet se teki hyvää. Oli ihanaa olla juuri siihen asti kun itse jaksoi (eli keskiyöhön, hah) eikä siihen asti jolloin on pakko mennä kotiin lopettamaan nälkäisen vauvan huutoa.
Ah, tuttipullo. Tuttipullostakin syövä vauva tuo elämään joustavuutta, tiedon siitä että tarvittaessa voin olla jonkin aikaa pidempään pois kotoa, eikä tarvitse katsoa kellosta milloin pitää taas syöttää. Se tuo myös uuden mahdollisuuden ei-imettävälle puolisolle bondata lapsen kanssa. Minä väitän huomaavani aivan uuden ilmeen Kolmosen katseessa kun se on viettänyt puoli vuorokautta vain isänsä seurassa, niillä on nyt omia juttuja joista minä en tiedä mitään!
Sinunhan ei ole mikään pakko vauvaasi pulloon opettaa. On täysin ok olla vaikka kuinka pitkään se ainoa tapa syöttää vauvaa. Juhlia tulee seuraavanakin vuonna ja mitä isommaksi vauva kasvaa, sitä pidempiä pätkiä se voi ilman maitoa olla. Kiinteiden aloituskin tuo jo helpotusta. Mutta yhtälailla voi tulla tilanteita jossa pulloon on vain pakko oppia! Tässä siihen meidän kuumat vinkit.
Meidän vinkit pulloruokinnan opetteluun:
Pidä tissit kaukana: joku muu kuin äiti syöttää ja sen äidin on ehkä hyvä olla oikeasti poissa
Kokeile nukkuvan tai ihan vasta heränneen vauvan syöttämistä
Vaihtele asentoja: joskus pystyasento tai vaikka kävely toimii, joskus homma toimii paremmin makuuasennossa, esimerkiksi kyljellään vauva voi olla helpompi syöttää
Kokeile sylin lisäksi vaikkapa sitteriä
Hörppyytä; nokkamuki tai lääkeruisku avuksi alkuun
Harhauta: Kolmonen otti pullon haltuun katsoessaan samalla telkkaria. Whatever works.
Kokeile eri lämpöistä maitoa: jotkut haluaa pullosta viileämpää, toiset nimenomaan tosi lämmintä
Kokeile eri pulloja ja pullon virtauksen nopeuksia
Treenaa: pidä pulloa mukana silloin tällöin jotta taito pysyy yllä
Kolmosella on ongelma. Se ei halua millään mennä nukkumaan iltaisin vaan herää kahden tunnin ajan vartin tai puolen tunnin välein. Päivisin se nukahtaa edelleen upeasti yksinään vaikka sänkyyn tai vaunuihin, mutta illat on ihan kaoottiset. Olen seurannut tätä tutkijatasoisella pieteetillä ja keksinyt missä syy:
Se on joku vaihe.
Uskon tähän liittyvän miljoonat uudet taidot joita nyt tipahtelee joka päivä. Se kääntyy yhtäkkiä kaikkiin suuntiin, osaa tarttua esineisiin ja vie kaiken löytämänsä suuhun. Nauraa ja vierastaa. Eilen se aloitti ensimmäiset liikkeet jotka johtavat ihan liian pian ryömimiseen. Yritä siinä sitten nukkua!
Pari viikkoa tätä on nyt kestänyt ja kaava on jatkuvasti pahempi. Joskus saan sen hetkeksi jäämään omaan sänkyyn, yleensä en. Hommaan menee kaksi tuntia aloitti sen sitten seiskalta, kasilta, ysiltä tai kympiltä. Huomasin minuun hiipivän sellaisen pienen ahdistuksen siemenen, joka kasvaa pahimmillaan peloksi tulevaa kohtaan.
Että kohta on ilta ja se ei taaskaan nukahda vaan mulla menee koko ilta tähän (tai Insinöörillä, mutta mulla on kyllä nämä kaksi salaista asetta joilla voin edes yrittää selvitä nopeammin). Aloin jo haistaa katkeruudenkin sisälläni, koska onhan se nyt jumalauta että mulla menee kaikki illat tähän!
Nukutan sitä tuntikaupalla selkäni kestokyvyn äärirajoilla. Kiroan kaikkia muun perheen tekemiä ääniä. Harmistun etten saa sanottua isoille hyvää yötä. Ja kun lopulta saan sen nukkumaan, olen niin väsynyt että menen itsekin. Upeaa vapaa-aikaa.
Kunnes sitten tajusin luovuttaa. Ei sen tarvitse nukahtaa sänkyyn itsekseen, ei sen tarvitse edes nukahtaa itsekseen. Ei mun tarvitse vaan nukuttaa, voin olla tässä vierellä. Joten tänään otin yläkertaan mukaani tietokoneen ja laitoin Netflixin pyörimään samalla kunsyötin pienen makuuasennossa meidän sängyssä, ilman aikomustakaan edes yrittää siirtää sitä.
Se nukahti. heräsi uudestaan 45 minuutin jälkeen. Syötin uudestaan. Se nukahti. Heräsi uudestaan vartin päästä tarkistamaan olenko vielä tässä. Nukahti, heräsi taas. Oletko siinä tosiaan?
Olen minä kulta, vastasin pyllyä taputtamalla. Nuku sinä vain.
Olen varmaan jo sata kertaa tästä kirjoittanut, mutta pakko vielä kerran fiilistellä sitä miten kivaa tämä kolmas kierros on ollut. Vauvan kanssa eläminen tuntuu jotenkin ihan kaikin tavoin erilaiselta kuin ennen. Eilen sanoin etten ole vielä kertaakaan ollut ärsyyntynyt vauvaan, ja se on kyllä aika eri meininki kuin kahdella ekalla kerralla.
Jos tarkkoja ollaan, vertaan tässä nyt sitten koko ajan Ykkösen vauva-aikaan, koska Kakkosen syntyessä niitä oli yhtäkkiä kaksi ja elämä oli aika haastavaa ihan kaiken kaikkiaan eikä pelkästään vauvan takia.
Kolmonen on toki aika Täydellinen Vauva (™). Hän on helposti ymmärrettävä ja helposti tyytyväinen, perusterve ja hyväuninen. Kärsivällinen ja helposti tyyntyvä. Tästä meille on syntynyt hyvä kierre: minä olen rennompi koska hän on helppo, hän on entistä helpompi koska olen rento.
Koska olen myös samalla laiska, vauva on oppinut esimerkiksi nukahtamaan itse. Toki tätä ei olisi tapahtunut jos se huutaisi kuin hinaaja aina sänkyyn laskettaessa, mutta en usko että helpon Ykkösenkään kanssa olisin ikinä tätä saanut aikaan kun olisin hösännyt vauvan ympärillä väkisin siinä synnytyksen jälkeisessä masennuksessani ja ahdistuksessa.
Hereilläkin Kolmonen pärjää aika hyvin ilman minun jatkuvaa hössötystä. Jotenkin muistan että silloin ennen olin aina vauvan hereillä ollessa vähän pulassa, että mitä sen kanssa nyt sitten oikein tehdään, kuinka se pysyy tyytyväisenä?
Nyt en ajattele koko asiaa ollenkaan. Tuntuu että sehän nukkuu koko ajan. Kun Kolmonen on hereillä, se on varmaankin aika paljon mun sylissä, kulkee mukana kun touhuilen. Tai sitten se pötköttelee lattialla. Sitteriin en jotenkin ikinä muista sitä laittaa, kun sitä ei tavallaan tarvita.
En kai ole keksinyt miksi laittaisin sen siihen; jos se ei ole lattialla tyytyväinen, ei se ole sitterissäkään.
Se tuttihan jäi myös reilu kuukausi sitten pois, sitä ensin hieman spennasin koska Kakkonenkaan ei syönyt tuttia ja se tuntui välillä rasittavalta. Mutta nyt sekin vain on niin, en enää muista koko tuttiasiaa ja lopetin sen yrittämisen jo monta viikkoa sitten.
Muistelin vanhastaan, että vastasyntyneen aika menee tosi äkkiä ohi ja pian on jo tarkat paikat rytmien ja muiden kanssa. Nyt vedän ihan rotsi auki vieläkin sillä logiikalla että no sehän on vielä ihan tuore, ei sen vielä tarvitse missään rytmissä olla – ja silti ihan salakavalasti se on itse asiassa aika tarkassakin rytmissä.
Ykkösen aikana mulla oli seinällä tarkat kellonajat ja aloin mm. kerran mummolassa itkeä kun puuroa alettiin vasta valmistaa seitsemältä (puuroaika olisi ollut 19.00 ja nyt piti odottaa sen jäähtyminen ja kaikki, o-ou!).
Joka asiassa korostuu se että olen itse rennompi mutta samalla kuitenkin sen verran kokeneempi että asiat sujuu melko itsestään. Vinkkipankista löytyy monta eri variaatiota ja luottamus omiin taitoihin antaa kokeilla niitä kaikkia.
En ole itsekään ainakaan vielä siinä identiteettilimbossa, johon aiemmin jouduin. En ole pelkästään vauvan äiti, mutta kuitenkin mielelläni täysin vain vauvan äiti. Ei tunnu lainkaan pahalta lähteä kaverin synttäreitä viettämään (ainakaan sitten kun sain kotoa viestin että pullosta maistui maito), mutta ei myöskään tunnu lainkaan pahalta jättää joitain bileitä väliin.
Ristiriitaisesti olen samaan aikaan aivan rakkauspäissäni ja siten enemmän vauvakuplassa kuin koskaan, ja samaan aikaan jotenkin olen vain jatkanut normaalia elämää mutta ilman päivätöitä! Aivan mahtava kombo.
Vauva vain on, osana meidän elämää ja ihanana ilon aiheena.
Vieläkin tuntuu uskomattomalta että se lupaus ihanan rennosta vauvauodesta voisi olla totta – ja kuitenkin sitä huumaa on jo neljännes koko vuodesta mennyt.
Aika tilittää kokemuksia meidän Bugaboo Fox vaunuista!
Aloitetaan vuodesta 2010, jolloin olin ostamassa Ykköselle ekoja vaunuja ja ihmettelin (kateellisena) miksi ihmiset maksaa rumista laatikkomaisista vaunuista reilusti enemmän kuin paremmin toimivista muista vehkeistä. Todellisuudessa olisin varmasti ostanut itsekin Bugaboot jo silloin jos vieterihissiimme olisi sellaiset mahtuneet.
Ensimmäisten, tosi pienten vaunujen (I´coo muistaakseni) jälkeen ostimme Phil&Ted Vervet ja BabyJoggerin matkarattaat, joita myös käytettiin sisarusrattaina (selkäosa alas ja lapset peräkkäin istumaan). Lopulta Kakkoselle hommattiin vielä hetkeksi Brion Spin rattaat viimeisiin kärryttelyvuosiin ja välissä oli myös Thulen pyörävaunu jota pystyi myös juoksurattaana käyttämään. Olemme pärjänneet mielestäni aika vähillä vaunuilla suhteessa käyttövuosiin!
Tällä kertaa ajattelin että kun pienen kerrostalon tai pienen sisaruksen rajoitteita ei ole, ostan juuri sellaiset kuin haluan ja että teen taustatyöni huolella.
Sitten ostin hetken mielijohteesta Bugaboot Foxit Lapsimessuilta kuin olivat hyvässä alessa. Että niin huolella se sitten meni. Syytetään hormoneja!
Olin toki ostosta ennen jo rajannut kenttää ja löytänyt muutaman ison kriteerin itselleni: vaunujen pitää olla kevyet, sillä mun selkä ei kestä nostelua kynnysten ja rappusten yli jos vaunut painaa liikaa. Haluan rullailla niillä vaivatta kaupungissa, bussissa ja metrossa. Niiden pitää pärjätä täällä metsäisessä maastossa ja kestää koko vaunuiän käytön kopasta rattaisiin ja mielellään juoksuunkin. Niiden pitää olla kauniit ja saavat mielellään olla käytetyt.
Olin jo päätynyt käytettyihin Bugaboo Buffaloihin, mutta mietin uskallanko vieläkään tähän Bugaboo huumaan lähteä. Merkin FB-ryhmä tuntui olevan täynnä ongelmia, reklamaatiota ja hajoamisia. Jälleenmyyntihinnat oli myös huimia: 800-900€ jo vuosia vanhoista vaunuista! Samalla harkitsin Emmaljungan Super Viking -vaunuja, ja etsin kumpiakin käytettyinä kuumeisesti kunnes tein tämän ex-tempore ostokseni.
Bugisten jälleenmyyntihintoja seuranneena mietin ostaessani että -20% uutena ostetuista voi olla ihan hyväkin kauppa ja ostin vaunut siltä istumalta, siinä värissä missä sattuivat olemaan. Vaunut oli kevyet, mutta isorenkaiset; kauniit ja monikäyttöiset. Lisäosiensa kanssa Bugaboot ovat kuin Applen tuotteita: riisuttuja design-malleja johon saa melkein mitä vain (kalliita) lisäosia.
Niinpä meiltäkin löytyy jo käytettynä ostettu juoksurunko, johon saa siis rattaidemme istuimen kytkettyä.
Olen nyt käyttänyt vaunuja päivittäin kolme kuukautta ja uskallan jo koskea niihin laskematta kuinka monta euroa jälleenmyyntiarvosta nyt lähti. Aika arvioida, mitä tuli ostettua!
Bugaboo Fox kokemuksia lähiössä
Siihen tarkoitukseen, joihin rattaat alunperin tarkoitinkin, Fox toimii loistavasti: ne kulkevat kuin unelma kaupungissa päällystetyillä teillä ja ovat superkätevät julkisissa kulkuneuvoissa. Aisa menee pieneen kasaan nopeasti ja vaunut kääntyy vaikka yhdellä kädellä miten päin vain, niitä voi helposti nostaa tarvittaessa.
Vaunut on tosi kevyet ja nyt se ulkomuoto alkaa miellyttää minuakin. Rungon suunnittelu on virtaviivaista, eikä turhia osia (kuten heijastimia, eh) ole.
Jousitus on melko olematon. Renkaat on isot juu, mutta ei nämä mitkään maastokärryt ole. Niillä pärjää kyllä hiekkateillä ja sorassa, juurakossakin vähän mutta koko vaunukoppa hytkyy siinä sitten aika lailla ja ranteissa asti tuntuu tien kuopat.
Mutta: Runko tuntuu heiveröiseltä, erityisesti aisan kohdalta. Pelkään että jonain päivänä se ottaa ja napsahtaa rikki, aisaan en uskalla ladata paljon yhtään painoa kun tuntuu että se raksauttaa rungon keskeltä rikki. Ehkä kuvitelmaa vain, jota korostaa Facebook ryhmistä opitut ongelmat.
Kokoon taittaminen ja avaaminen on kyllä juuri niin työlästä kuin pelkäsinkin. Kyllähän sen oppii ja se onnistuu, mutta osat ovat aika jäykkiä ja vaativat sormilta paljon. En tiedä saanko näitä enää talvikohmeessa kasaan.
Tavarakori on ok tilava mutta vaunujen kanssa vielä hankala kun koppa tulee niin lähelle verkkoa. Sinne on siis vaikea tunkea kamaa. Tosin, se ei myöskään niin helpolla sotkeennu kun ei ole ihan avoin lava.
Kuomu on tosi hyvä, sillä se tulee niin pitkälle eteen että se sulkee vaunukopan hyvin. En ole tarvinnut sitä perinteistä vaunuverhoa ollenkaan! Kuomun venyvä trikoinen kangas oli alkuun minusta hiukka outo, mutta ei siitä mitään haittaa ole toistaiseksi ollut. Keltainen väri on pirtsakka ja erottuva mutta myös kaikki pörriäisten mieleen. Kesällä siinä oli välillä kymmeniä pieniä kärpäsiä samaan aikaan. Plussana: Myös vauva rakastaa tuota väriä ja jaksaa hereillä katsella kuomuaan.
Parasta vaunuissa on niiden keveys ja lisäosien valtava määrä. Esimerkiksi vaunukoppa irtoaa rungosta tosi helposti ja sen voi nostaa turvakaaren muodostamasta kahvasta jos nukkuvan vauvan haluaa siirtää johonkin. Samoin toimii muuten myös ratasversiona, näin kun vanha Bugis-fani Minttukin Lintsillä nukkuvan Myyn sillä nosti!
Se vaunukoppa muuten on aivan älyttömän suuri, vauva vie siitä alkuun ehkä kolmanneksen. Siispä se on loistava jemma. Laitan sinne kaiken ylimääräisen jonka haluan olevan käsillä helposti.
Vaunujen mukana tuleva sadesuoja on huono vaunukopan kanssa; se ei peitä itse koppaa lainkaan. Ratasversiona se varmaankin toimii hyvin kun ei ole niin paljon kastuvia osia mutta tähän ekaan vaiheeseen ostin Elodie Detailsin ison suojan kokonaan peittämään.
Design-vaunuissa ei tietenkään ole myös mitään rumia heijastimia. Liimasin runkoon polven korkeudelle ja eteen Ipanaisesta ostamiani mustia tarraheijastimia, toivottavasti toimivat hyvin.
Mietin tätä juttua kirjoittaessani, ostaisinko vaunut nyt uudestaan. En ole ihan varma, koska selvitystyöni jäi hieman kesken. Periaatteessa joo, pääsääntöisesti olen ollut ihan supertyytyväinen näihin nyt. Kuivilla kaduilla vaunut toimii kuin unelma.
Talvi vähän jännittää. Kun isompi sora ja juurakko tuntuu jo epämukavalta, miten mahtaa loskamössö maistua? Katson kateellisena naapurin superjousitettuja Briolla isolla alaosallaan – niillä varmaan kelpaa rullata kauppaan talvellakin.
Samoin ratasosaan siirtyminen on jännä paikka, Bugaboo-vaunuissa kun on aika omintakeinen istuin. Ehkä palaan näihin kumpaankin tilanteeseen sitten kun sen aika on.
Juuri nyt sanoisin että ostaisin edelleen nämä, jos alennuksella saisin. Täyteen hintaan en ehkä pystyisi, hinnassa on niin paljon brändilisää jota en ole valmis itse maksamaan (ymmärrän toki nytkin maksaneeni sitä, antakaa ristiriitani anteeksi! Syytetään hormoneja!).
Viisikuiselle alkaa tulla tunteita! Nyt ei ole vain nälkä tai väsy vaan myös “aargh en saa tätä lelua” ja “gnnnnh en silti pääse eteenpäin”. Sitä kyrsii joskus.
