Muistanette että hehkutin lapsemme uutta taitoa nukkua läpi yön? No, voin kertoa että päivät meni samalla aivan pipariksi.
Saimme Sleepyltä apua silloin noin kahdeksan kuukauden kohdalla, jolloin Kolmonen oli jo alkanut heräillä öisin kolmen tunnin, pahimmillaan tunnin tai parin välein. Suunta oli siis ennen apuja huono. Joskus alussa Kolmonen nukahti hyvin vielä itsekseen mutta iän ja taitojen karttuessa rauhoittuminen alkoi olla tosi vaikeaa.
Niin sitä nopeasti luisuttiin ensin tissille nukahtamiseen, sitten tissillä roikkumiseen ja siihen hiton heräilyyn. Opetimme nopeasti Marian avulla hänet nukahtamaan taas itsekseen niin että pari viikkoa puhelustamme Marian kanssa vauva nukkui jo täysiä öitä omassa huoneessa. Halleluja!
Tähän väliin pieni nyyh sille ettemme enää nuku perhepedissä. Rakastin sitä, mutta rakastan kyllä nukkumista enemmän.
Saimme yönukkumisen kuosiin hyvällä päivärytmillä, aikaisemmalla nukahtamisella (yhdeksältä illalla muuttui pikkuhiljaa noin seiskaksi jossa nyt ollaan) ja pistäytymisen tekniikalla.
Unikouluohjeet lyhyesti: pistäytymistekniikka
- Tsekataan että unihygienia ja -turvallisuus on kunnossa: huoneessa pimeää, sängyssä ei muuta kuin vauva ja unipussi sekä tiukasti kiinni olevat laitapehmusteet. Unikaveri voi olla, mutta täällä se ei kyllä kiinnosta vauvaa lainkaan.
- Kohinaa voi käyttää halutessa, meillä ei ole yöllä käytössä.
- Iltarutiini menisi ideaalisti näin: Iltapuuro, imetys jossain muualla kuin makkarissa, iltapesut, vauvan kanssa makkarin verhojen sulkeminen ja valojen himmennys, sitten yöppärit ja silittelyt / rasvailut hämärässä makkarissa.
- Vauva lasketaan aina samana toistuvien iltarutiinien jälkeen hyvissä ajoin ennen toivottua nukahtamista sänkyyn. Rauhallisena, ehkä unisena, mutta hereillä.
- Poistutaan huoneesta —> vauva alkaa itkeä.
- Palataan huoneeseen minuutin jälkeen. Lasketaan vauva selälleen, silitellään vähän selkää / mahaa ja sanotaan shh shh.
- Poistutaan pian, ennen kuin vauva nukahtaa tai välttämättä edes rauhoittuu. Sanoisin että pistäytyminen kestää meillä noin 15-30 sekuntia.
- Palataan huoneeseen kahden minuutin päästä. Toistetaan temput.
- Jos vauva on ihan tiloissa, nostetaan hetkeksi syliin sängyn päällä.
- Palataan kolmen minuutin päästä.
- Jne kunnes itku kuulostaa nukahtavalta (väy-väy-väy), jolloin ei kannata enää häiritä vaan antaa nukahtaa itsekseen
- Samaa toistetaan yöllä jos bebe herää. Ja päivisin.
Voi päivät sentään saatana.
Kun vauva nukkuu huonosti päiväunia
En enää muista milloin Kolmonen vielä nukkui hyvin pitkät päikkärit mutta tässä melkein 10kk kieppeillä ne ovat olleet jo kauan toivo vain. Aamun nopeat unet (noin 9.30-10) menee hyvin: Kolmonen nukahtaa itsekseen liikkumattomiin vaunuihin tai liikkeessä ja herää aika minuutilleen kymmeneltä iloisena.
Sitten se pitkä unipätkä, tunnetaan myös nimellä “kaksi tuntia jolloin äitiä lähinnä vituttaa”. Ne “nukutaan” sisällä omassa sängyssä, koska selvästi hän haluaa niiden aikana jo liikkuakin ja vaunuissa ahdistaa.
Tähän väliin paljastus: tuo pistäytymisen unikoulu siis toimi meillä mutta iltanukutus oli silti aika raastavaa. Kuukaudenkin jälkeen nukahtaminen vaati vielä aika paljon itkuja, joskus viisi minuuttia ja joskus puoli tuntia – riippui selvästi siitä kuinka väsyneenä meni nukkumaan. Mutta, minä en jaksanut enää sitä kuunnella joten aloin imettää sen uudelleen uneen.
Tiedän, tiedän, olen hölmö ja tämä virheeni voi olla kaiken takana. Mutta haluan vielä toivoa ettei sitä tarvitsisi lopettaa. Sillä yöt menee edelleen kuin unelma! Se nukkuu noin 19.30-6.30 lähes poikkeuksetta ja jos herääkin, nukahtaa helposti itse. Viimeisen reilun 1,5kk aikana on ehkä ollut kaksi yötä jolloin on pitänyt vähän auttaa pistäytymällä.
Palataan siihen päiväuneen. Siinä ei tunnu auttavan mikään. Ei tarpeeksi aikainen nukkumaanmeno (ei yliväsynyt), ei itsekseen nukahtaminen, ei kohina, ei totaalihiljaisuus, ei mikään.
Vauva nukkuu vain puoli tuntia ja herää (cat naps)
Ongelman nimi on cat naps. Kolmonen herää minuutilleen kolme varttia nukahtamisestaan eli ensimmäisen unisyklin jälkeen. Joskus jo puolen tunnin päästä jos nukahtaminen on ollut hankalaa. Se saattaa myös herätä naapurin työmaiden sirkkelöintiin, ohiajavaan rekkaan tai siihen että joku pieraisee alhaalla liian kovaa. True story.
Sitten alkaa se ketutusosuus, jossa minä mietin kauanko jaksan (puoli tuntia) ja mitä nyt jos se ei nuku ja aaaagh tässä meni mun oma aika ja kaikki rytmit menee vituralleen ja nyyyyyh miksi en osaa olen niin kamalan epäonnistunut yhy-yhy-yhy ja tuolla se nyt kärsii tästä kaikesta.
Ymmärtänette. Hän siis herää. Joskus nukahtaa taas itsekseen hetken itkettyään, yleensä ei millään. Ei auta pistäytyminen, ei auta sylissä rauhoittelu, ei auta kärryttely, ei auta saatana mikään. Paitsi jos Insinööri tekee näistä mitään koska hän ei ilmeisesti ole aivan yhtä valovoimainen ihminen kuin minä.
Tosi hyvinä päivinä se nukkuu sen kaksi sykliä eli 1,5h (ja herää silti väsyneenä), monena huonona päivänä koko päivän päiväunisaldo on alle tunti suosituksen ollessa noin 2,5h.
Raukka, käy niin vauvaa sääliksi kun hän itkee siellä väsyneenä eikä vaan saa nukuttua vaikka kovasti haluaisi. Uskon että kyseessä on osin se jatkuva vaihe jota vauvavuodeksi kutsutaan; osin hampaat joita on jatkuvasti tulossa; osin aivan jäätävä eroahdistus jossa vellomme; osin kävelyn harjoittelu; osin muun perheen aiheuttamat äänet ja osin meidän mokailumme rytmin tai nukutuksen suhteen. Ja osin se että näillekin unille hän usein nukahtaa tissin kautta.
(En voi luvata korjata tapojani mutta yritän.)
Mutta kyllä hän myös usein ilman sitä rakasta maitoakin nukahtaa, eikä silloinkaan mikään paremmin mene. Että en minä tiedä. Tiedän tosi paljon teoriaa, ja tiedän tavallaan mistä on kysekin (kyllä kyllä, tissit liittyy), mutta hitto tämä tyyppi ottaa tosissaan tämän harjoittelun. Jatkamme kuitenkin edelleen sitkeästi kaavalla rutiinit – itsekseen nukahtaminen – pistäytyminen – luovuttaminen – aikaisin nukkumaan ja yritän ajatella että vauva ei siitä mene rikki (vaikka herää jokaisilta uniltaan aivan sikaväsyneenä) ja että minä kestän kyllä kun tämä minun työni kerran on.
Odotan kuin kuuta nousevaa sitä että saamme siirtyä yksiin päiväuniin, silloin jotenkin on kaikki helpompaa. Sitä odotellessa tiedoksenne että joka päivä kello 13.45 olen joko jo uudelleen nukuttamassa tai angstisesti odottava, itkuhälytintä tuijottava.
Mites teillä?