Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Pakasta, paahda ja pihistele – laiskempi kokki tekee vähemmän ruokahävikkiä

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Knorr ja Suomen Blogimedia

IPCC ilmastoraportti  tuskin on enää teistä kenellekään uusi asia, te olette niin valveutuneita. Ehkä teillä jo vähän kuristaa kurkkua kun ajattelette ilmastoa, kuumuutta ja seuraavia sukupolvia? Niin minullakin.

”Peli ei ole vielä pelattu. Mutta aikaa vitkutteluun ei enää missään tapauksessa ole ”
– Lainaus Ylen artikkelista, johon linkattu ylempänä

Onneksi meillä on oikeasti monta tapaa vaikuttaa. Ensimmäinen on tietysti äänestäminen, sillä iso osa näistä asioista vaatii valtiotason muutoksia. Sääntelyitä, veroja, kannustimia ja pakkoja. Mutta yksilötasolla voi tehdä paljon muutakin kuin vain laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta. Lyhyenä listana omat teot kannattaa tsekata näiltä osin:

1 Sen mitä ostat, sen pidät (korjaat ja kunnostat, käytät ja huollat).
2 Syö enemmän kasviksia eli vähemmän lihaa (siihen vinkkejä tässä aiemmassa tekstissä)
3 Mieti miten liikut: harkitse yksityisautoilua joka ikinen kerta.
4 Tsemppaa ruokahävikin kanssa.

Viimeinen kohta, ruokahävikki – on yllättävän isossa roolissa ilmastonmuutosasioissa. Jopa 30% kaikesta maailmassa valmistetusta ruoasta menee hävikkiin, eli muuttuu taas uusiksi kaasuiksi maapalloa lämmittämään (ellei sitä saada biomassaksi talteen, mutta se ei vielä mene niin). Eikä pelkkä jäte ole ongelma.

Otetaan talvella ostettu kirsikkatomaatti esimerkiksi: Se on kasvatettu joko jossain kaukana paljon vettä käyttäen, tai kasvihuoneessa vettä ja energiaa paljon käyttäen. Se on pakattu (muoviin, joka on itse asiassa tärkeä asia ruokahävikin minimoinnin kannalta!) ja kuljetettu (usein fossiilisella) polttoaineella ruokakauppaan, josta sinä olet sen hakenut todennäköisesti jollain päästöjä tuottavalla kulkuneuvolla, bussilla tai omalla. Ketjussa on jo neljä ilmastoa kuormittavaa kohtaa, ja viides tulee sieltä omasta bioroskiksesta.

Vaikka kaikki tuottajat alkaisivat Knorrin tuottajien tapaan kasvattaa vihanneksia vastuullisemmin vaikkapa vähentämällä veden käyttöä, syömättä jäänyt tomaatti on silti hankala ilmaston kannalta. Se on kasvattanut itselleen ison jalanjäljen, joten se on parempi myös syödä.

ruokahävikin vähentäminen

Parastahan tietysti olisi, että me kaikki kasvattaisimme omat tomaattimme omalla mullalla jonka omista jätteistämme teemme. Mutta koska emme elä Disney-elokuvassa, me voimme lähinnä tsempata sen kanssa ettei se vaivalla tuotettu tomaatti mene hukkaan.

Meidän perhe elää monella tavalla hirvittävän epäekologisesti. Meillä on kaksi lasta, iso talo johon on uponnut paljon ilmastokuormaa, diesel-auto, ihan liikaa uutta kamaa ja lennämme vuosittain. Vaikka auto on menossa vaihtoon heti kun rahat riittää ja tavaroissa kuri on tiukka, on jalanjälkemme ihan liian painava.

Yksi asia, jossa olemme vähän vahingossa onnistuneet on ruokahävikin pieni määrä. Kyllä sitä tulee, mutta luulen että keskimääräistä vähemmän. Hirveän harvoin joudun muuta kuin kuoria tai lasten lautasten viimeisiä lusikallisia heittämään pois. Tämä ei ole sen ansiota että olisimme jotenkin tosi hyviä ihmisiä, vaan oikeastaan johtuu siitä, että olemme laiskoja ja vähän kehnoja kokkeja. Koska en inspiroidu ruoasta ja osta kaupasta jotakin tehdäkseni siitä “jotain ihanaa”, ei ne tekemättä jääneet ihmeet jää jääkaappiin homehtumaankaan. Pääasiassa jääkaapppimme on tosi tyhjä, sillä siellä on aina vain jonkin tietyn aterian ainekset.

En siis oikeastaan heräteshoppaile ruokaa, vaan ostan aina tarpeeseen.

Tämä osa ruokahävikin vähentämisestä menee minulta suorastaan huomaamatta, mutta teen paljon myös tietoisia valintoja. Tässä omat vinkkini kootusti, otan tosi mielelläni teiltä lisäajatuksia siihen!

ruokavinkit lapsiperhe

Vasemmalla näkyvät kaverit olivat päässeet pehmentymään, joten laitoin ne tuoreiden ystäviensä kanssa paahtumaan.

Suunnittele. Pidä tuoreruokavarannot (hedelmät, kasvikset, liha) aina minimissä. Osta vain seuraaviin aterioihin käytettävät ainekset ja mieti oikeasti, tuletteko sinä viikkona syömään ne. Ruokaostosten suunnittelu tuntuu aluksi työläältä mutta oikeasti säästää sekä rahaa että aikaa.

Turvaudu tuttuihin ruokiin. Suunnittelua helpottaa jos teet itsellesi listan kaikista ruoista, jotka syntyvät vaivatta. Tein sen kerran ehkä kuusi vuotta sitten ja se kantaa edelleen! Listalta sitten valitset aina vaikka kolme per viikko tehtäväksi. Tässä Keltaisen talon reseptit -lista, jossa todella monta hyvää kasvisruokaa resepteineen (kiitos Periaatteen Nainen tämän vinkkaamisesta!) ja täältä löydät mun ja lukijoiden luottoreseptejä lisää.

Jos et jaksa suunnitella, voit muutamalla kuiva-aineella ja pakastettavalla tavaralla varmistaa että ruokaa voi valmistaa silloinkin kun kukaan ei ole muistanut käydä kaupassa ja edessä todellakin on tyhjä jääkaappi. Osta kuiva-ainekaappiin esimerkiksi valmiit Lasagne-setit (Knorrilla on kaksi eri settiä, jossa kastikkeetkin valmiina) ja laita pakkaseen soijarouhetta. Näistä pystyt loihtimaan milloin vain sopivan ruoan. Hernekeittoakin kannattaa aina olla kaapissa!

arjen pikaruoka

Tähän upposi vähän vanha mozzarella, melkein nahistuneet tomaatit ja viimeisen päivän jauhelihat.

Leipä on yksi isoimmista ruokahävikin aiheuttajista, joten niissä isoin vinkkini on että älä pidä esillä tuoretta leipää, ainakaan paljon. Pakasta! Ruispaloista tulee ihan sairaan hyvää kun ottaa pakkasesta ja sitten lämmittää ne leivänpaahtimessa puolikkaat edelleen toisissaan kiinni. Myös kokonaisia leipiä voi huoletta pakastaa. Leipään liittyen toinen vinkki, jonka Laurakin oli huomannut: älä piilota leipiä, jotta et unohda syödä niitä.

Pakastaminen kaiken kaikkiaan on todella suositeltavaa. Me jäädytämme lähes kaiken: leivät, lihat, valmiit annokset, pankkitilit..ei kun se liittyikin ihan toiseen asiaan. Unohtakaa.

Jos erehdyit kuitenkin ostamaan jääkaappiin vaikkapa kauden juureksia “joista sitten teet jotain ihanaa” mutta huomaat ettet olekaan mikään oman elämäsi Gastronaatti, paahda. Paahda kerralla kaikki kohta huonoksi menevät kasvikset ja käytä niitä keittoihin tai pastakastikkeeseen.

Muutenkin kohta huonoksi menevän ruoan kanssa kannattaa toimia niin että valmistat sen osittain ja sitten pakastat. Samana päivänä vanhenevat lihat voi aina paistaa ja valmistaa kastikkeeksi ja laittaa sitten pakkaseen. Muista merkata nyssykkään mitä siellä on ja milloin se meni pakkaseen, mustasta laatikosta kukaan ei koskaan sulata itselleen ruokaa.

vanhat salaatinlehdet

Tämän jääkylpyvinkin nappasin talteen WTD Natalta ja se toimi! Taas jäi yksi ruoka heittämättä pois

Milloin ne tavarat sieltä jääkaapista sitten vanhenevat? Hyvin, hyvin harvoin silloin kun pakkaus sanoo. Älä tuijota päivämääriä vaan tutki ruokaasi – haistele, katso väriä ja maista. Tiesitkin ehkä että jogurtti säilyy hirvittävän pitkään parasta ennen:in jälkeen, mutta sama pätee oikeastaan kaikkeen. Viimeinen käyttöpäiväkään ei ansaitse kunnoitusta jos aistisi sanovat että ruoka on vielä ok.

Pahinta hetkeen oli todistaa vierestä kuinka työkaveri heitti koko paketin pinaattilettuja bioon epäröimättä koska päiväys oli mennyt – vielä kamalampaa on se että pyynnöstäni toinen paketti armahdettiin mutta en ehtinyt syödä sitä ja siellä se nyt vieläkin majailee. Epäilemättä jo homeessa. Sniff.

Älä tee uutta ruokaa ennen kuin vanhat on syöty. Ruokahävikin vähentäminen tarkoittaa meillä sitä, että joskus syön lauantai-iltana vanhenevaa makaronilaatikkoa vaikka kuinka tekisi mieluummin ihanaa tuoretta risottoa. Jos valmistan uuden ruoan, on melkein varmaa että vanha jää lopulta syömättä.

Jatkojalosta! Ison osan ylijäämäruoista voi käyttää vielä johonkin muuhun. Pastakastikkeesta tulee helposti pizzaan tai tacoihin täytettä, ylijääneet perunat ovat spydäri in the making tai espanjalainen munakas, ylijäänyt riisi on mitä parhain Fried Ricen pohjaksi.

Anna naapurille. Jos tiedät että teillä jää jokin asia syömättä, tarjoa sitä vaikka naapurille kun se on vielä hyvää. Maailmalla tähän on olemassa jo palveluitakin, toivottavasti niitä rantautuu vielä lisää Suomeenkin.

Lounasbuffat ovat iso ruokahävikkiansa. Katso ettet syö silmilläsi.

Ruokahävikkivinkkejä on listannut myös Mamma Rimpuilee ja Nata WTD (siellä oli paljon hauskoja nippelivinkkejä!), mutta kiinnostaisi kuulla vielä lapsiperhekollegoilta mitä vinkkejä teillä on. Knorr palkitsee kaikkia keskusteluun osallistuneita, eli jos kommentoit alle omien vinkkiesi kanssa osallistut arvontaan, jossa voit voittaa 4kpl Knorrin Vego-aterioita.

Arvontaan voit osallistua täällä blogissa tai tekstin FB-jaossa, voittaja arvotaan jo 2.11. joten kommentit äkkiä kehiin! Arvonnan säännöt täällä.

knorr vego

Lue myös:

 

Vinkkejä perheen kasvisruokailun lisäämiseen

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Knorr ja Suomen Blogimedia

Lihaton lokakuu tuli taas. Ahistaako? Tänä vuonna mua ei. Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten olen kirjoittanut kahden lihattoman viikon jälkeen näin:

”Yhtäkkiä tuntuu että kaikki mikä on kasvista on pahaa. Että ollaan jo tehty kaikki maailman hyvät kasvisruoat”

Melko onnistuneen kuuloinen kokeilu.

Tuupattuani perheelleni muutaman kerran jotain linssihässäkkää vain siivotakseni melkein kaiken biojätteeseen, meinasin luovuttaa kokonaan ja seuraavana vuonna jätin koko homman jo väliin. Mutta.

Sitten tajusin että olen (taas) yrittämässä liikaa kerralla. Eihän tässä pointtina ole se että yhden kuukauden aikana käännetään koko homma mullin mallin, vaan se että havahdutaan muutoksen tarpeeseen ja aletaan pikkuhiljaa harjoitella.

Sittemmin olen sinnikkäästi jatkanut meidän perheen ruokavalion muuttamista hieman kasvispainotteisempaan suuntaan, ihan kaikkina kuukausina.

Lapset eivät todellakaan ole mitään linssin rakastajia vieläkään, mutta huomaan silti että paljon on muuttunut. Ostan kaupasta merkittävästi vähemmän punaista lihaa kuin ennen. Nautaa joskus, kanaa ja possua en oikeastaan koskaan. Maitopohjaista ruokakermaa en ole ostanut ainakaan vuoteen. Syömme kotona nyt enemmän kasvis- kuin liharuokia, minä syön 90% kasvisruokaa erityisesti silloin kun syön muualla.

Olemme itse asiassa vähentäneet merkittävästi lihan kulutustamme, ilman että pyrittäisiin varsinaisesti kasvissyöjiksi. Hyvä me!

Lihan vähentäminen on vaikeaa, koska se vaatii vaivalla opittujen ja vihdoin hanskassa olevien rutiinien muuttamista. Juuri kun olet päässyt kiinni siihen että perhe syö suunnilleen terveellistä ruokaa ja kaupassa käynti sujuu, pitäisi opetella uusia reseptejä. Mitä kasviksista voi muka kokata? Millä korvaan lihan?

Nyt jaan teille salaisuuteni, tai ainakin muutaman hyväksi havaitsemani kikan, jolla lihan osuutta saa perheen ostoskärrystä vähennettyä ilman suurta tuskaa.

Älä yritä lopettaa lihansyöntiä, vaan lisää kasviksia.

Ihmisen on tosi vaikeaa lopettaa jonkin asian tekeminen ilman että sitä korvataan jollain muulla. Kysykää vaikka röökin lopettaneilta. Ja jos se korvaaminen on vaikeaa, koko hommasta tulee negaatiolla kuorrutettua rangaistusta. Mieti siis sen sijaan, että yrität lisätä kasviruoan määrää viikkoonne.

Voisiko teillä olla vaikkapa  kaksi kasvispäivää viikossa? Opettelisitko ehkä yhden uuden helpon reseptin, josta lapsetkin tykkäisi?

Kannusta itseäsi, älä soimaa.

Mitä sitten, jos miehesi (nimi muutettu) osti kokonaisen valmiiksi grillatun broilerin koska se on niin helppo ratkaisu. Sinä voit tehdä huomenna pinaattilettuja. Ota asiaksesi huomata ennemminkin jokainen kasvisruoka kuin jokainen liharuoka. Iloitse vaikka siitä jos korvaat liharuoassasi sen ruokakerman kaurapohjaisella (se muuten ihan oikeasti kannattaa tehdä, ihan samaa kamaa!).

Ylipäänsä: Älä soimaa itseäsi siitä ettet osaa valmistaa järkevää ateriaa munakoisosta. Et tietenkään osaa, kun se on vielä ihan uutta sulle. Aloita siitä mikä tuntuu helpoimmalta.

Valitse alkuun helpot voitot.

Aloita listaamalla kaikki sellaiset ruoat, mistä teillä jo tykätään ja jotka sattuvat olemaan kasvisruokia, tai joita voisi hyvin helposti sellaisiksi muuttaa. Usein tälle listalle pääsee pinaattiletut, kasvissosekeitto, hernekeitto.

Jos haluat kokeilla lihan korvaamista uusilla kasvispohjaisilla tuotteilla, kokeile ensin lasagne, tortillat ja makaronilaatikko. Nämä on yleensä melko helppoja muunneltavia, etenkin jos aloitat korvaamalla vain puolet lihasta soijarouheella.

Tässä neljä kovaa reseptiä, jotka usein uppoaa myös lapsille hyvin, suurin osa tietysti kasvisvoimaeläimeni Lauran luomia:

Hyödynnä muiden keittiö.

Ravintoloista saa nykyään niin hyvää kasvisruokaa, että oikeasti voi päättää tilaavansa aina kasvista. Vaikka koko muu perhe tilaisi lihaa, sinun kasvisruokasi on taas yksi annos kohti parempaa suuntaa, näytät hyvää esimerkkiä lapsille ja ehkä saat ne peijakkaat jopa maistamaan sun ruokaa!

Jokaisella meistä on myös joku kasviskaveri, joka osaa tehdä kaikille maistuvaa ruokaa. Tuppaudu niille illalliselle aina välillä inspiraatioksi.

Plussana se että muualla syödessä sinä et hikoillut tuntia keittiössä tehdäksesi epäonnistunutta ruokaa, joka pitää heittää pois. En itse suinkaan ole tätä kokenut.

Käytä oikopolkuja.

Suomessa on ihan hirvittävän hyvä valikoima kasvispohjaisia vaihtoehtoja soijarouheesta härkäpapuvalmisteisiin. Pakasteruoista löytyy iso pino ihan valmiita ruokia (falafel-pyörykät on usein helppo aloitus) ja sitten on näitä melkein valmiita ruokia, kuten yhteistyön puitteissa testaamani Knorrin Vego-ateriat.kasvisvinkit perheelle

Vego-ateriat ovat valmiita kasvisruokia, joihin teet vain lisukkeet kylkeen tai jatkat niitä vähän omilla ainesosilla ja ateria on vartissa valmis. Suosikkimme tällä hetkellä on Chili Sin Carne, joka oli mukavasti maustettu mutta ei liian tulinen lapsille. Yksi pussi on kahden hengen annos, mutta esim soijarouheella jatkamalla tästä saa hyvin koko perheen annoksen.

Älä lannistu, vaikka joudut turvautumaan lihaankin.

Joskus käy niin että kiire, huonot suunnitelmat ja yleinen hätä johtavat siihen että lihaa tulee pöytään. Viimeksi sunnuntaina tein tätä Vegoa lihalla jatkettuna, vaikka se vähän pahalta tuntuikin. Mutta meillä oli jostain syystä jauhelihaa jääkaapissa, joka oli menossa vanhaksi (koska ei ollut tullut käyttöön, hah!) joten oli huomattavasti parempi vaihtoehto syödä lihaa kuin heittää syötäväksi kelpaavaa ruokaa pois.

Ruokahävikki on muuten edelleen suurimpia ongelmia vastuullisen kokkailun osalta, myös kasvissyöjien perheissä. Sen vähentämiseksi vinkkejä ensi kerralla!

kasvisruokailu perhe

Kertokaa omat vinkit tai parhaat kasvisreseptit! Tämän tekstin kommenttiboksissa arvotaan neljä kappaletta Knorr tuotepaketteja (arvo 50€/kpl), arvon voittajan 2.11. (HUOM: aikaa jatkettu!).

Kilpailun säännöt löytyvät täältä.

 

Lue lisää: 

 

Hyvän omatunnon murot ja yli-innokkaat blogilapset

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Helsingin Mylly ja Suomen Blogimedia

Tämän kampanjan tarkoitus on olla lanseerauskampanja, jotta vanhemmat saisivat uusista terveellisistä Muumi-tuotteista tietoa. Kuitenkin kokemukseni mukaan ns. tietäjät ovat nämä jo löytäneet. Siinä vaiheessa kun minä vielä napsin kuvia tyhjistä muropaketeista, sekä ystäväni että siskoni kaivoivat omista laukuistaan tutun näköisiä rinkuloita.

“Nämä on niin hyviä kun sokeria on niin sika paljon vähemmän kuin muissa”, siskoni möi minulle innostuneena samalla kun kasaili vadelmarinkuloita taaperonsa lautaselle. Myhäilin tyytyväisenä vieressä ja kasasin saman kasan omillenikin.

Kyllähän tälläiset helmet vanhat sokerinkyttääjät heti huomaa! Nämä rinkulat, oikealta nimeltään Niiskuneidin Vadelmarenkaat ovat samoin kuin sisartuotteensa Muumipeikon Mustikka-Hunajamurot harvinaisuus murohyllyllä. Niissä on sokeria vain 10g (mustikkaversiossa 8,9g), joka on reippaasti vähemmän kuin keskivertomuroissa. Suolapitoisuuskin on varsin maltillinen 0,3-0,4g ja tuotteen kaurajauho on tietysti täysjyvää.

Ja jos puurot on teidän perheessä vielä se juttu, niin kerrotaan vielä sekin ettei Muumi-sarjan puurotuotteissa ole lisättyä sokeria lainkaan. Todella taapero-safe!

Meidän laiskassa perheessä murot ovat jo pitkään tehneet tuloaan sellaisena “tehkää nyt vaan itsellenne joku välipala” -ruokana, mutta aina se on vähän kirpaissut minun terveysomatuntoa. Murot eivät ole kunnon ruokaa sanoisi äitini, mutta näistä nyt on vaikea kenenkään urputtaa. Sekaan kaurajuomaa ja vaikka marjoja päälle jos oikein viitseliäs on niin johan täyttyy ravintoympyrät.

Lapset ei sokerin vähäistä määrää näissä todellakaan huomaa. Alussa mainitsinkin tyhjistä muropaketeista. Tavallisestihan bloggaaja ottaa kauniit kuvat siitä tuotteesta, jota mainostaa. Mutta tämän bloggaajan perheessä kävi niin että lapset löysivät testipaketin ja muutama päivä myöhemmin oli ensimmäinen muropaketti jo tyhjä. En ehtinyt edes saareketta siivota kuvia varten.

Mustikkamuroista on nyt sitten vain tämä yksi kuva, josta voitte kuvitella että hyvin maistuivat, kun ei istumaankaan ehditty.

Uuteen Muumi-tuoteperheeseen kuuluu murojen lisäksi myös annospakatut pikapuurot (Banaani-Päärynä ja Banaani-Mansikka-Mustikka) sekä valmis lettujauhoseos. Hetkinen, tämäkin Muumi oli jo löytänyt tiensä meille ennen koko yhteistyötä!

Jotkut ehkä muistavat kun toukokuun lopussa kerroin Instagram Storyn puolella kauppakäyntini aikana sortuneeni pakkauksen uhriksi. Etsin silloin nimenomaan valmista lettujauhopussia muuton jälkeiseen aamuun ja katseeni osui heti Muumimamman Lettujauhoihin. Sillä tavalla herkkä olen muista erottuvalle tuotepakkaukselle. Yksi Muumimamma on nyt valmistettu ja syöty ja oli muuten oikein erinomaisia lettuja. Täysjyväkaurasta valmistettu taikina oli sopivan täyteläinen ja maukas, ja se valmistettiin ilman kananmunia tai maitoa. 6/5 siis.

Eipä tässä jää bloggaajalle kovinkaan paljon sanailua suosittelun suhteen. Me syömme näitä, mitä ilmeisemmin tiedostava lähipiirimme syö näitä ja voimme kaikki lämpimästi suositella että teilläkin syödään näitä. Kaikki Muumi-tuotteet löydät tämän linkin takaa ja niistä kuuluisista hyvin varustelluista ruokakaupoista kautta maan.

(Mutta jättäkää meillekin yksi paketti mustikkaa jonnekin itäisen Helsingin alueelle, kiitos).

Lue myös Miia Metson blogista kokemukset uusista tuotteista – sielläkin lapset hullaantuivat melko lailla näihin rinkuloihin!