Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Raskausviikko 11: Jouluiset oksut

Raskausviikko 11

Joulu.

Tämä viikko menee sumussa ohi, sillä viikon ensimmäisenä päivänä mietin töissä että silmissä tuntuu migreenin alku. Perjantaina se alkaa jo vähän säteillä ja lauantaina kipu on täysillä päällä. Vanha tuttu kaveri, jonka saa nitistettyä suunnilleen siedettäväksi buranalla ja voltarenilla.

Nyt siis ei saa. Kun serkut vierailevat meillä 22. päivä glogeillä, itken keittiönpöydän ääressä vielä tunti ennen heidän tuloaan. Olo on niin kokonaisvaltaisen huono. Pää jyskyttää, vaatteet kiristää turvotuksesta. Oksettaa. Pitäisi syödä mutta ei pysty. Huimaa ja väsyttää sairaalloisesti, mutta enää ei ehdi nukkua.

Panadolista ei ole mitään apua. Jos ensimmäiset pari päivää ovatkin vielä ihan siedettävät, aatonaattona herään jo tuttuun piinaavaan jyskytykseen. Heräilin särkyyn jo yöllä, samalla huomasin että on kova nälkä. En jaksanut kuitenkaan nousta banaanilleni ja voi että sitä voikin ihminen yhtä syömätöntä banaania aamulla katua. On aatonaatto ja minä aloitan päiväni oksentamalla tyhjän mahani loputkin hapot pönttöön.

Yhdistelmä pahoinvointia aiheuttavaa migreeniä, raskautta ja liian kovaa nälkää veivät voiton ja historiankirjoihin tallennetaan ensimmäinen oksennus vuosikausiin, ensimmäinen koskaan raskauksien aikana. Jouluaatto menee samoissa tunnelmissa, mutta oksennus pysyy sisällä. Nukumme yön Mukkilassa ja minä heräilen särkyyn kahden tunnin välein.

Joulupukkia odotellessa nukahdan istualteni lämpötyyny niskallani. En ole jaksanut koko päivänä juurikaan keskustella kenenkään kanssa, hiivin sumussani ateriasta toiseen ja nukun päikkärit aina kuin mahdollista. Sukulaisia virtaa taloon vielä joulupäivänäkin ja jaksan jo puhua – edellinen yö meni jo nukkuessa. Viisi päivää takana ja uskallan toivoa että se oli tässä.

Selailen välillä koomassani somea ja mietin olisiko minunkin pitänyt päivittää joulusta edes jotain. Ei olisi, eikä olisi tehnyt mielikään. Kohta jaksan taas ja sitten onkin vähän kerrottavaa. Voi pojat että onkin teille kerrottavaa, en malta odottaa että nämä kaikki salaisuudet saadaan julki.

Keskiviikkona herään hyvään oloon, miten ihmeellistä! Havahdun uuteen elämään kärsimysnäytelmän jälkeen ja tajuan yhden raskausviikon menneen ohi. Samalla huomaan että väsymys on helpottanut kovasti, kaukana turvotuksen alla on jotain kiinteämpää ja pahoinvointi alkaa yhä myöhemmin ja pysyy helpommin aisoissa. Kaikista karmein olo iskee vasta ihan lähellä nukkumaan menoa, mikä on jo tosi jees.

Lue myös: 

JAA
7 Comments
  • Anni
    tammikuu 26, 2019

    Tätä odotusmatkaa on ihanaa seurata!

    Onko muuten mielikuva vauvasta ollut erilainen kuin aiemmin odotuksissa? Siis tyyliin, ”vain vauva”, ”selvä poika”, ”selvä tyttö”, ”pyöreäpäinen pellavapää”? Lähiömutsi muistaakseni on ainakin kokenut tosi selvästi, millainen lapsi tulee, ihan hiustenväriä myöten.

    • Valeäiti
      tammikuu 26, 2019

      Kiva että tykkäätte! 🙂 ei ole oiekin mielikuvaa, ehkä jotenkin ajattelen että on tosi liikkuvainen poika!

  • Nimetön
    tammikuu 27, 2019

    Alkaa jo olla ikävä sun entisiä postauksia – kirjoitathan muustakin kuin raskauden kamaluudesta, pliis!

    • Valeäiti
      tammikuu 27, 2019

      Juu juu, heti kun jaksan! Mut tiedätkö. Mietin tuossa että Valeäiti on aina kokoelma mun elämästä ja ajatuksista. Jos nyt ei muusta ole ajatuksia niin en niitä väkisin keksi, tulee turhaa stressiä 🙂 mutta varmasti kohta on taas jotain sanottavaa!

  • Saija
    tammikuu 28, 2019

    Kaikki mahdolliset sympatiat tuosta olosta. Mutta en silti voi olla toivomatta että olisinpa raskaana. Kierukka poistettiin marraskuun lopussa. Yhdet oikeat kuukautiset ollut 3-4 vko sitten. Mitään hajua ei oo mikä mun kierto tällä hetkellä edes on. Olen järkevä aikuinen ihminen joka ei tietääkseen ole mikään vauvakuumeesta järkensä menettävää tyyppiä. Silti mietin koko ajan tätä helkkarin asiaa. Olenko raskaana, olenko raskaana, onko nyt lämpö vähän koholla, oonko väsyneempi kuin ennen, onko paha olla. Luulen et kuukautiset silti kohta alkaa. Argh. Pahinta ei oo tää odotus millon tärppää vaan se etten saa tunteitani kuriin.

    • Valeäiti
      tammikuu 28, 2019

      Voi mä niin tiedön! <3 ei ole helppoa se odottelu, eikä se edes välttämättä liity mihinkään vauvakuumeeseen. Oman kropan tutkailu ja pähköily ja se kaikki - tietämättä voiko koko homma ylipäänsä edes onnistua! On rankkaa aikaa, oikeasti. Tsemppiä ja toivon että tärppää pian!

      • Saija
        tammikuu 28, 2019

        Sinäpä sen sanoit! Kiitos. Ymmärrän itseäni nyt vähän enemmän. 🙂