Raskausviikko 19
Sisälläni möyrii 20 senttimetriä tulevaisuuden voimistelijaa. Jestas tämä kaveri liikkuu paljon ja tuntuvasti! En millään muista että aiemmissa raskauksissa liikkeet olisivat olleet näin selvät, varsinkaan näin aikaisessa vaiheessa. Nämä myös tuntuvat todella kummallisesti hyvin alhaalla.
Siis ihan melkein siellä, tiedättehän.
Suurin osa napakoista potkuista iskee pikkuhousujen alueelle, mikä selittää sen että kaikki äitiysvaatteetkin tuntuvat epämukavilta. Niissä kun on lähes aina sauma juuri siinä kohtaa, mihin tyypin pyörövoima tuntuu keskittyvän. Tuntuu että tyyppi mahtuu pyörimään ihan täysiä voltteja lantiossani. Ilmeisesti pitkä selkä ja leveä lantio = mukava sisäleikkipuisto alle 50-senttisille.
Nämä vauvan liikkeet ovat kyllä raskauden paras puoli. Ne ovat aivan ihania. Voisin koko päivän istua käsi housuissa ja tunnustella kuinka siellä jokin liikkuu.
Tai jotain muuta vähemmän karmivan kuuloista. Tiedättehän.
Vauvan liikkeet on niin voimakkaita että lapsetkin tuntevat ne ihan vaivatta ja yhtenä aamuna Ykkönen jopa näkee yhden voimakkaan potkun vatsani läpi. Lapset silittelevät vatsaa usein ja juttelevat Jokuselle. Päivittäin mietimme onkohan Jokke nyt sitten tyttö vai poika ja minkälainen hän on. Heittelemme nimiehdotuksia ja miettimme miltä elämä tähän aikaan ensi vuonna tuntuu.
Olen melko lailla onneni kukkuloilla. Olo on kaikin puolin todella hyvä ja onnellinen. Ajatukset suuntautuvat yhä enemmän siihen, että meille on oikeasti tulossa vauva.
Nyt se on jo pelkästään kiva asia, eikä pelottavaa. Tiedän, että pärjäämme.
Kaikki alun huolet tuntuvat muutenkin olevan jo paljon kauempana kun tunnen vauvan niin hyvin lähelläni. Toki tiedän silti että monta mutkaa tässäkin on vielä käännettävänä ennen kuin voin ihailla uutta elämää (ja syödä salmiakkia kunnolla).
Tämän viikon aikana viimeistään vatsa alkaa jo ihan kiitettävästi näkyä, mikä on minusta pelkästään kivaa. Uimahallissa totean että uusi uikkari saattaa tulla tarpeeseen, ulkoillessa mietin kenen housuja seuraavaksi lainaan kun Insinöörin pökätkin alkavat olla jo kireät. Otan ensimmäisen vaivaantuneen mahakuvan, joita lupaan itselleni enemmänkin. Haluan tallentaa tämän muutoksen vaikka se nyt hitaalta vielä tuntuukin.
Voimistuvien liikkeiden ja pyöristyvän vatsan rohkaisemana uskaltaudun jopa ajatella vaunuja ja muita hankintoja. Annan Ykköselle hänen kauan kaipaamansa ilon ja ostamme yhdessä ensimmäisen puvun vauvalle. Se on lähes sama kuin Kakkosella oli aikanaan ja sama mitä Ykkösen nukke käyttää koossa 44. Koko 56 tuntuu sekin kamalan pieneltä.
Ihanan pieneltä. Awww.
Ainoa pieni harmaa pilvi onnessani on melko tiukka liitoskipu tai lihaskramppi alavatsassani, jonka saan pidemmästä kävelystä tai muutamasta juoksuaskeleesta. Päätän liikkua enemmän, paremmin, ajatuksella. Jos vaikka saisin kaiken maailman lihakset sieltä mukaan tähän hommaan.
Raskaus on myös saanut minut naurettavan pelokkaaksi. Risteilyllä tunnustelen läpi yön laivan rytinää ja mietin, puenko lapsille kengät vai en jos laiva alkaa upota ja mökillä väijyn murhuria jonka luulin kuulleeni etupihalla. Vähemmälläkin friikkaamisella olisin valmis taas vauvaan kiitos vain!
Lue myös: