Raskausviikko 28: Voi selkäni minkä teit

Raskausviikko 28

Onko tämä sittenkin välilevyn pullistuma?

Torstaina ajaessani töihin tajuan että liitoskivuiksi luulemani selän kipu on itse asiassa aika tuttua. Se säteilee jalkaa pitkin ja tykyttelee eri tavalla kuin tavallinen elämänkumppanini, “nikamat lukossa” – särkyni. Muistan tämän kivun pahempana muutaman vuoden takaa kun välilevy otti ja pullistui (räjähti) yhdessä korismatsissa. Kun nyt tarkemmin mietin niin se Levin kävelylenkki oli kyllä aivan todella vaikea. Niin vaikea että jouduin siellä ostamaan itselleni kevyet tennarit että pystyin kävellä vielä loppuillan.

Eipä siinä mitään, välilevyjä pullahtelee tuon tuostakin. Silloin vuosia sitten magneettikuvaa ja hieman yli 50-vuotiaan tasoista rankaani tarkasteleva lääkäri totesi että kaikki yli 30-vuotiaat saa jonkun pullistuman diagnoosin jos ne laitetaan tonne putkeen. Se on ihan tavallista ja hoitona on lepoa, lääkkeitä ja jumppaliikkeitä. Nyt vain en tiedä yhtään mitä ne jumppaliikkeet voisi olla ja (kunnon) lääkkeitä en voi syödä. Lepään siis niin paljon kuin voin.

Käytän kaupassa kärryjä rollaattoreina. Leffateatterissa rotkotan puoliksi ulkona penkiltäni. Liikun kuin (raskaana oleva) mummo aina ensimmäisen metrin ylösnoustuani. Näytän kaiken kaikkiaan tosi raihnaiselta ja olokin on kyllä päivisin aika död.

Pitkän pääsiäisodottelun jälkeen pääsen viimein tutulle fyssarilleni. Hän saa tilanteen auki käsittelemällä sitä vanhaa tuttua SI-nikamaa ja hieromalla hieman kireäksi mennyttä piriformiksen aluetta. Ai. Saatana. Se. Sattui. Saan teipit selkään ja muutaman hyvän jumppaohjeen sekä kehoituksen liikkua rohkeasti kivusta huolimatta. Olo helpottuu heti, erityisesti kun kuulen ettei todennäköisesti kyseessä ole mitään muuta kuin entisestään pahentunut tila selän ennestään löysissä nikamissa.

Tämä raskaus on alun pahoinvointia lukuunottamatta ollut aivan super ja heittämällä vielä helpompi kuin kaksi edellistä. Mutta edellisissä selkäni oli paremmassa kunnossa kuin ennen raskauksia, nyt näemmä toisin päin. Vihdoin se vuonna 2010 fyssarilta kuulemani ”raskaushormoni tulee löystyttämään sun nikamia entisestään ja se voi kyllä olla iso ongelma” tuntuu toteutuneen.

Mutta, onneksi ei sen vakavampaa. Pitää vain jumpata, käyttää SI-vyötä ja kestää. Nyt myös jalkakrampit vaivaavat ensimmäistä kertaa, joten uneni alkavat pikkuhlijaa häiriintyä. Heräilen yöllä joko kramppiin tai yhä kreisimpiä bailuja pitävään vauvaan, joka heiluttelee koko mahaa puolelta toiselle kylkimakuulla.

Kaikesta huolimatta olen edelleen aivan pähkinöissäni tästä. Mietimme lasten kanssa nimiä (suosikkimme: Noni Nut Meni Pelleriina – kaikki ihan oikeita nimiä) ja saamme siirreltyä huonekaluja kotona niin että jonkilainen vauvan tila alkaa hahmottua yläkertaan. Olo on niin kevyt että ajattelen etten näytä edes kovin raskaana olevalta kunnes näen peilikuvani.

Edelleen toivon ettei tämä oikeastaan edes loppuisi, niin kivaa kaikki on.

Pöytään ilmestyvät kesäruoat ja valkoviinit aiheuttavat toki ihan pienen pientä kateellisuutta muita ruokailijoita kohtaan.

RV28 RV28