Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Raskausviikko 40: Kun kaikki haluaa tietää ”joko” (minä myös)

14 No tags Permalink

Raskausviikko 40

Pitää ihan julkisesti kiittää raskausjumalia – kyllä tämä vaan voi olla mulle niin paljon helpompaa kuin monelle muulle. Pääsen aivan ällistyttävän helpolla vielä nämä viimeisetkin viikot. Edelleen porskutan ilman raskausarpia, turvotuksia (sormukset edelleen sormessa!), jatkuvaa pissahätää, tuskaisia asentoja tai öistä valvomista. Seuraan Heinäkuiset 2019 -ryhmässä muiden tuskaa enkä kehtaa osallistua keskusteluun.

Nautin olostani vielä ihan hurjasti suhteessa raskauden vaiheeseen. Saan ihan itse oma jalkakarvani ja varpaankynteni hoidettua ja kengät jalkaan, eikä maha ei minkään strategisen homman tiellä – jos tiedätte mitä tarkoitan. Jollei pikkuisen kipeitä supistuksia lasketa, olen edelleen aivan elämäni kunnossa.

Vatsa tuntuu nyt isolta säkkipilliltä: alhaalla on iso möntti josta lähtee tikkuja ylöspäin. Koko ylävatsa kumisee tyhjyyttään silloin kun pienet jalat eivät sinne töki, ihan käsittämätöntä miten alhaalla se voikin olla ilman että siitäkään on mitään vaivaa. Ei tunnu vesimelonia mestoilla, ei tarvitse kävellä kuin pingviini, eikä edes niitä sukkapuikkoja enää juurikaan tunnu.

Viikolla saan jopa hienon kaupunkipäivän itselleni, kun jaksan kävellä tuntikaupalla, yli 10 ooo askelta! Tosin maksan tästä seuraavana päivänä liitoskipujen muodossa.

Supistuksia on nyt jo päivisin ja levossakin, välillä sitä jopa ajattelee että lähtiskö se tästä. Näen öisin usein unta, jossa synnytän ja imetän. Kaikki menee unissani aina tosi hyvin, pidetään sitä hyvänä merkkinä.

Olen henkisesti aika hyvin varautunut siihen että pian eteen tuleva laskettu aika ei tarkoita yhtään mitään. Mietin jatkuvasti että kaksi viikkoa vielä, mutta samaan aikaan olen hieman pettynyt kun Kakkosen synnytysaika (39+6) menee ohi eikä vauvaa näy. Ajattelen että nyt se sitten tarkoittaa kai sitä että se syntyy Ykkösen tapaan 42 +1 – mikään muu kuin jo koettu ei tunnu mahdolliselta.

Aiemmasta oppineena olen järjestänyt kaikkea kivaa tekemistä lasketun ajan ympärille ja yli, ettei elämä ole pelkkää vauvan odottamista. Harmittaa ettei uskalla lähteä monen tunnin päähän mökille, mutta onneksi kotiinkin saa pool partyt järkättyä:

Eletään niitä päiviä ja viikkoja kun ihmisiä alkaa kiinnostaa aika lailla miten voin. Puhelin pirisee paljon normaalia enemmän ja vastaan siihen tottuneesti Kiitos, hyvin! Ei ole tullut vieläkään, kerron kyllä sitten kun tulee. Yritän olla hermostumatta, vaikka jostain syystä mulle tämän on aina vaikea paikka. Hyväksyä se että muitakin jännittää ja innostuttaa, uteliaskin saa olla tietysti.

Ehkä sitä on itse niin tiukasti suuntaamassa kohti synnytys- ja sitten vauvakuplaa että muiden osallistuminen siihen tuntuu vaikealta. Lupaan kuitenkin pysytellä ystävällisenä (muille kuin lähisuvulle, toim. huom, he saavat täyslaidallisen silloin tällöin) ja hymyillä kauniisti kun uteliaita kysymyksiä, vinkkejä ja kokemuksia lentää!

Enkä mitenkään myönnä että jotain ennakoivaa ärtymystä olisi havaittavissa – kyllä sinäkin paiskaisit spagettikattilan teatraalisesti pöytään jos puolet spageteista meni sihvilän ohi kokattuasi migreenissä ja mieskin on ärsyttävä (kuulisit miten se hengittää!).

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

JAA
14 No tags Permalink
14 Comments
  • Daniella
    heinäkuu 18, 2019

    Kiitos, en siis ole ainoa törkimys, joka haluaa kadota yksin vauvakuplaan. Jos sitä tarkoitit. Mulla on ollut oikeestaan kaikissa raskauksissa lopussa ja hetki synnytyksen jälkeen just sellanen olo, että pysykää poissa ja antakaa mun olla hetki yksin tässä tämän vauvan kanssa. Ehkä se on joku evoluutiojuttu. Selviytymisjuttu. Tai sitten ihan vaan olen pimeä -juttu.

    • Valeäiti
      heinäkuu 18, 2019

      Eiku mä luulen että tämäkin kuuluu pakettiin! Osana luonnollista siirtymää siihen että on kohta pakko olla vain omassa kuplassa.

    • pilami
      heinäkuu 19, 2019

      Mä olen kokenut omat synnytykset niin yksityisinä minun ja mieheni yhteisinä kokemuksina etten ole todellakaan antanut kuulua itsestäni mitään kenellekään kun olen sairaalaan asti päässyt. Lähisuku toki tiesi että olen siellä kun piti koiralle ja esikoiselle sitten aikanaan hoitopaikka. On ne varmaan vähän kärvistelleet sitten tiedonjaossaan kun olen synnytellyt aika pitkään siellä ja lähettänyt viestiä iloisesta perhetapahtumasta joskus sitten lapsivuodeosastolta. Mutta todellakin, muu maailma jää kyllä ihan ulkopuolelle niissä hetkissä. Ärsytti vaan jos joku yritti sinne kuplaani tunkea.

      • Valeäiti
        heinäkuu 19, 2019

        mä en vielä uskalla sanoa miten tässä käy: Haluanko sulkeutua omaan kuplaan vai laitanko suunnilleen insta liven päälle 😀 Kaikki vaihtoehdot vielä mahdollisia!

  • Kettu
    heinäkuu 19, 2019

    Jotenkin kaiken sen #metoosynnyttäjänä (menikö se edes noin?)- kohun keskellä on ollu tosi kiva seurata tätä sun raskautta. Kun kaikki ei olekaan kamalaa ja hirveetä ja yhtä tuskaa, vaan ihan tavallista elämää. Ei siis sillä, etteikö välillä olis yhtä tuskaa, ja sehän on ihan ok. Mutta on tullut muuten liikaa sellanen kuva, että raskaus on ihan kauheeta ja vaivalloista ja synnytys on se junanvalo tunnelin päässä.
    Tekee jotenkin tosi hyvää vauvakuumeiselle lapsettomallekin. Joten, no, kiitti!

    Ja myöskin, musta tuntuu jotenkin aika loogiselta ja luonnolliselta, että kun synnytys lähestyy, haluaa vetäytyä siihen omaan yksityiseen vauvakuplaan.

    • Lintunen
      heinäkuu 19, 2019

      #Minämyössynnyttäjänä keskittyy nimenomaan synnytyksiin ja (instituutionaaliseen) synnytysväkivaltaan, ei raskausaikaan. En suosittele raskaana oleville, vaikka kuinka olisi tiedostava synnyttäjä, ahdistavia kokemuksia monella.

      Hannelle tsemppiä loppuodotukseen ja tietysti itse synnytykseen, toivottavasti saat synnyttää ilman oksennustautia tällä kertaa ❤

      • Valeäiti
        heinäkuu 19, 2019

        Lintunen: näin on juu, ei ainakaan mun kohdalla tuonut toi kampanja mitään iloa synnytyksen odottamiseen..

    • Valeäiti
      heinäkuu 19, 2019

      Kiitos, ihana kuulla että tää on tuonu junanvaloa! 🙂

  • Rv 31
    heinäkuu 19, 2019

    Ihania kuulumisia, huippua että oot niin positiivinen ja kiitollinen ja osaat nauttia raskaudesta! 🙂 Tsemppiä viime hetkiin ennen vauvaa ja paljon sen jälkeenkin.

    • Valeäiti
      heinäkuu 19, 2019

      Kiitos paljon! Kyllä se positiivisuus vielä ehtii karista kun pari viikkoa kuljetaan eteenpäin, toivottavasti kestätte sitten senkin 😀

  • LindaWa
    heinäkuu 19, 2019

    Hei!
    Se on kyllä jännä että miten näin blogin vakkarilukijana jänskättää että joko! Kiitos kun olet kertonut niin avoimesti raskaudesta: edes harvan kaverin raskautta on noin läheltä päässyt seuraamaan ❤️
    Omalla kohdalla lapsiluku on täynnä mutta ihana seurata muiden vauvajuttuja!
    Oma kuopus syntyi 40+4 ja elämäni epätoivoisimmat ne neljä yliajalla. Kun näin tuttuja kylillä purskahtelin itkuun kun ihan oikeasti olin sitä mieltä ettei se ikinä synny..

    Tsemppiä sinulle parhain Valeäiti, ihan pian hän on täällä!

    • Valeäiti
      heinäkuu 19, 2019

      Kiitos ihana, tämä on mullekin tosi mukavaa kun moni myötäelää mukana! <3

  • Johanna V
    heinäkuu 20, 2019

    Mulla on esikoisen laskettu aika ensi perjantaina ja oon myös saanut olla tosi kiitollinen, kuinka ”helppo” raskaus on ollut. Ei juurikaan pahoinvointia ja oon saanut nauttia ja fiilistellä lähes koko raskausajan. Ainoastaan viimeisen kuukauden aikana on ollut närästystä ja vessassa ramppaamista. Pidin viime viikolla kaupunkipäivän ja kiersin kirppareita, niin liitoskivuthan siitä kyllä sai, mutta ihanaa kun saa viettää äitiyslomaa näin kesällä 🙂

    • Valeäiti
      heinäkuu 23, 2019

      No ihanalta tosiaan kuulostaa, onnea jo etukäteen! 🙂