Raskausviikko 39
Kyllä on tämä raskaus hyvin suunniteltu juttu, ei voi muuta sanoa. Niin siinä taas kävi että kun laskettu aika lähenee, mun haikeus ja voi kun tämä ei koskaan loppuisi alkaa sekoittua sellaiseen voisit kyllä kohta syntyä – fiilikseen. Alan jo kaivata omaa kroppaani (tai oikeammin kiinnostaa nähdä minkälainen se nykyään on!) ja ne ihanat isot potkut alkavat vihdoin tehdä kipeää.
Nukun edelleen loistavasti (k i i t o s universumi jokaisesta tälläisestä yöstä!) mutta muuten elo alkaa olla kyllä vähän tukalaa. Autolla ajaminen ei oikein onnistu, pyöräily ei oikein onnistu, kävely ei oikein onnistu, istuminen ei aina onnistu. Vatsa tuntuu isolta, vauva tuntuu isolta ja on välillä tiellä.
Kerran avaan oven liian läheltä ja naarmutan mahaa lukon kielellä. Hupsista, mistä tuohon tommonen maha ilmestyi?
Sen verran monta ei oikein onnistu -kohtaa alkaa olla, että jakautuminen alkaa tuntua ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Nuo pienet kantapäät haluaisin nähdä jo nahan tällä puolen sätkimässä. Viikon puolivälissä synnytys alkaa tuntua asialta, joka vaikka ihan saattaakin tulla tässä vielä vastaan. Monena päivänä supistukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja erityisesti illat ovat kyllä yhtä pinkeää ihoa. Haluaisin vain olla kyljelläni.
Havahdun siihen että synnytys voi tosiaan tulla milloin vain viimeistään silloin kun ihmiset ihastelevat että uskallan lähteä Tampereelle kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. itse ajattelen että synnytykseenhän on neljä viikkoa vielä, mutta toisaalta tuijotan häkeltyneenä päivämääriä. 7.7., sehän on 11 päivää vähemmän kuin se matemaattisesti laskettu aika?
Täällä minä kuitenkin vielä kävelen Tampereen katuja niin kuin ei mitään vauvaa olisi tulossakaan, könyän kohti Pyynikin munkkeja pienen oikoreitin läpi (onneksi löytyi, munkkien suhteen suuntavaistoni on pettämätön) ja voitan kaikki lapset Monopolissa.
Viimeinen ei liity mitenkään raskauteen mutta koska se oli ensimmäinen kerta elämässäni, haluan sen sanoa.
Pelien ja kävelyjen aikana supistelee aika lailla. Muutaman sadan metrin iltakävely Ykkösen kanssa saa huomaamaan että juu, on siellä alhaalla tosiaan jokin iso kuula.
Luovutan. Alan itsekin vähän suhtautua niin että jotain tulee vielä tapahtumaan ja ostan loput puuttuvat jutut. Rintaliivinsuojukset, vaipat, pulloharjan, wet wipesit, tutin. Viikkaan vaatteet ja pakkaan sen sairaalakassin. Kirjoitan synnytystoiveet kätilöitä varten (”nopea homma ilman kipua kiitti” olisi ollut hyvä) ja kieltäydyn reissusta Pieksämäelle.
Mukkilan viikonlopun vietossa koen samanlaista outoutta kuin aikanaan Ykkösen kanssa. Maha tipahtaa yhtäkkiä senttikaupalla alaspäin, olo on vähän gnääh kaikin puolin. Kaikki asennot on vaikeita ja haluaisin vain nukkua. Naurattaa kun huomaan ajattelevani ”nytkö hän tulee?” ja samantien muistan kirjoittaneeni nuo ihan samat sanat odotuskirjaan Ykkösen aikana – ja hän syntyi sitten siitä heti kolmen viikon päästä.
Silti, vaikka kaikkeni teen ja yritän ajatella että tästä meni vielä se kolme viikkoa ennen kuin Ykkönen syntyi, päässä kuiskuttelee silti aina välillä juu juu mutta se kyllä voi syntyä ihan minä hetkenä hyvänsä. Kuin auto-onnettomuutta odottaisi; ei tiedä miten pahasti tulee käymään tai milloin se tulee.
Tule jo ihana katastrofi, odotamme sinua täällä kovasti.
Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:
- Raskausviikko 38
- Raskausviikko 37
- Raskausviikko 36
- Raskausviikot 34-35
- Raskausviikko 33
- Raskausviikko 32
- Raskausviikko 31
- Raskausviikot 29-30
- Raskausviikko 28
- Raskausviikko 27
- Raskausviikot 25-26
- Raskausviikot 23-24
- Raskausviikot 21-22
- Raskausviikko 20
- Raskausviikko 19
- Raskausviikko 18
- Raskausviikko 17
- Raskausviikko 16
- Raskausviikko 15
- Raskausviikko 14
- Raskausviikko 13
- Raskausviikko 12
- Raskausviikko 11
- Raskausviikko 10
- Raskausviikot 8-9
- Raskausviikot 5-7
- Raskausviikot 1-4